Aloitin oman tieni kulkemisen etsiytymällä hyvissä ajoin Kochin
juna-asemalle. Pelkäsin joutuvani etsimään laituria pitkään, mutta heti sisään
tullessani oli edessäni selkeä lähtötaulu, jossa oli piirros junasta ja siitä
mihin mikäkin vaunu pysähtyy. Laiturilla oli vielä lisäksi elektroniset
opasteet osoittamassa eri vaunujen pysähtymispaikkoja. Täällähän on paremmat
opasteet jukisessa liikenteessä kuin Suomessa?!
Juna tuli minuutilleen oikeaan
aikaan ja hyppäsin omaan vaunuuni. Pienen etsimisen jälkeen löysin myös oikean
loossin, joka vielä toistaiseksi oli tyhjillään.
Kochin asemalla |
Vaunu oli jotakuinkin sitä mitä odotinkin saavani 50 eurolla eli ihan
riittävä. Tosin ihmetytti hieman että miksi sänkyjen välissä ei ole verhoja
antamassa yksityisyyttä kuten yleensä vastaavissa junissa. Thaimaasta oppineena
olin varannut yläpedin, mikä osoittautuikin hyväksi ideaksi, kohta samaan
loossiin ilmestyi kolme muuta asukasta istuskelemaan kanssani alapedeille.
Isoin pettymys olivat kuitenkin ikkunat, jotka olivat likaista ja keltaista
lasia. Ei siis juuikaan maisemakuvia tältä reissulta.
Ilm. tämä AC 2 on sitä tasoa millä intialaiset liikemiehet matkustelevat
pitkin maata. Hyttiin sattuikin kolme hyvin pukeutunutta intialaisherraa
läppäreiden kanssa. Lähintä tuttavuutta alkoi tekemään nuorin kolmikosta,
Odettasta kotoisin oleva Amur, jonka englantia en kyllä ymmärtänyt ensin
ollenkaan. Myöhemmin selvisi että hänen äidinkielensä on joku intian pikkukielistä
ja hän puhuu hindiäkin vain vieraana kielenä. Kävimme tönkköenglannilla
perinteiset ”oletko naimisissa, mitä teet työksesi, jne.”-kysymykset. Minkä
jälkeen Amur alkoi katsoa Lonely Planet-kirjaani ja jostain syystä lukea ääneen
nähtävyyksien selostuksia (ehkä todistaakseen ylivertaisen englanninosaamisensa
muille hyttikavereilleni). Kun tuota lukemista kuunteli 10 minuuttia niin
miehen englanti alkoi hiljalleen hahmottua. Siinä sitä taas juteltiin samat
Suomijuttelut, tavallaan puuduttavaa aina jutella samoja asioita, mutta kai se
on luonnollista että paikallisia kiinnostaa hirveästi kuulla vieraista
paikoista. Tässäkään junassa ei taida juuri turisteja olla.
Hauskaa oli kyllä Amurin aito kiinnostus Suomalaiseen talveen; siis
siihen miten te siellä pakkasen keskellä pysytte hengissä. Selvästikkään ei
mennyt ihan täysin läpi miten tiellä ajetaan kun on satanut lunta, miten
taloissa voi olla lämmin, tai kuinka ulkona voi liikkua. Mobiilinetin toimiessa
hetken kaivettiin googlesta kuvia suomalaisesta talvipukeutumisesta, mutta tämä
käänsi vain keskustelun siihen MIKSI kukaan asuisi keskellä tuota pakkasta, kun
joutuu aina pukemaan niin paljon päälle ulos lähtiessään. Tähän minulla ei
ollut vastausta, mutta kaippa sielläkin jo kevättä ja t-paita kelejä odotellaan?
;)
Toinen epäuskon aihe muodostui Lonelyplanetin takakanteen jääneestä
hintalapusta; 31,95e. Onhan lonelyplanet tietysti ryöstöhintainen kirja, minkä
Amurkin huomasi laskettuamme hinnan rupioina: 2249,49. Hän tosin tarjosi
selitykseksi pilkkuvirhettä hintalapussa, sillä eihän kirja voi maksaa
kenenkään viikkopalkkaa? Vai voiko? Amurin sanoin: ”Too much stupid country!”
Että terveisiä vaan Suomeen!
Vähän ajan päästä kaksi vanhempaakin herrasmiestä yhtyivät keskusteluun.
Mozoksi (Mousou tai jotain) esittäytynyt mies haasteli pitkään Eurooppalaisesta
hyvinvointijärjestelmästä, mutta paheksui selvästi sitä että länsimaissa ei
perhettä eikä uskontoa enää arvosteta. ”Se on se järjestelmä jota he yrittävät
tuoda tänne meille, se ei ole hyvä”. Mr. Hankypanky (Miehen nimi oli niin
vaikea ettei toivoakaan muistaa sitä, mutta hän käytti kokoajan sanaa
Hankypanky, jota en kyllä ole kuullut ikinä käytettävän missään oikeassa
yhteydessä) puolestaan osoittautui paljon matkailleeksi herrasmieheksi, joka
oli käynyt mm. Pietarissa ja Barcelonassa. Mukavaa juttuseuraa ja heidän
Englantinsa oli myös paljon ymmärrettävämpää kuin Amurin. Valitettavasti
vanhemmat herrat hyppäsivät pois junasta jo parin tunnin köröttelyn jälkeen ja
tilalle hyttikavereikseni tuli kolme vanhempaa naista. Naiset puhuivat kyllä
erittäin hyvää englantia, mutta olin ymmärtävinäni heidän olevan hieman
kiusaantuneita saadassaan minut hyttikaverikseni. Minullakaan ei enää ollut
kiinnostusta käydä samaa Suomikeskustelua taas kerran, joten hyppäsin
yläpunkkaan tuijottamaan läppäriä.
Nukuin todella hyvin huolimatta siitä että minun puoleiseni
ilmastointiräppänän suuntaimet olivat rikki ja se puhalsi melkoisella voimalla
kylmää ilmaa suoraan naamalle. Mikrokuitupyyhe osoittautui kuitenkin mitä
parhaaksi kaulaliinaksi ja olihan se mukava pitkästä aikaa nukkua viileässä.
En oikein viihdy omassa hytissäni tämän naisseurueen kanssa, joten olen istuskellut vaunun oviaukossa katselemassa maisemia.
Hauskaa miten aina kaikki
radanvarressa seisoskelijat alkavat viheltää ja vilkuttaa vimmatusti nähdessään
länkkärin oviaukossa. Ajattelin että tällä välillä olisi paljonkin turisteja,
mutta ehkä useimmat sitten tosiaan lentävät tälläisen välin, ero hinnassa ei
ole suuri ja säästyyhän siinä kaksi päivää. Olen kuitenkin iloinen että tuli
otettua tämä väli junassa; varsin mielenkiintoinen kokemus ollut. Täällä on
muuten helppo linnoittautua vain omaan sänkyyn lukemaan ja näpyttämään
läppäriä. Käytävällä kulkee joka aseman kohdalla kaupistelijoita joilta voi
ostaa ruokaa,juomaa, jäätelöä, teetä, karkkia, kahvia tai oikeastaan melkein
mitä vaan. Otan vain aina napit pois korvista kun juna pysähtyy ja pysäyttelen
kauppiaita sen mukaan mitä tarvitsen. Vaihtoehtoisesti ruokaa voi tilata myös
junan omilta vaunupojilta. Nämä ottavat tilauksen vastaan ja toimittavat sen
sitten sovittuun aikaan. Valitettavasti niin junassa tarjoiltu kuin asemillakin
myyty ruoka on lähinnä riisiä ja kastiketta foliokääreessä. Liharuokia ei juuri
ole tarjolla, joten aika vaatimattomilla sapuskoilla tässä on menty. Koitan
tosin syödä pähkinöitä minkä kerkeän saadakseni edes jotain proteiinia
kroppaan, yhdeltä asemalta löytyi myös pullotettua maitoa, jota ostin mukaan
kerralla vähän enemmänkin. Ei ihme että intialaiset ovat kovin heiveröisiä, ei
tämmöisellä sapuskalla ainakaan isoksi kasva.
Hyttini naisseurue poistui toisen päivän iltana, minkä jälkeen totesin
ilokseni olevani yksin hytissä. Ihan mukavaa saada omaa rauhaa. Kasasin kaikki
tyynyt ja ylimääräiset peitot isoksi kasaksi ikkunan viereen ja pesiydyin
siihen koko illaksi. Vaunupojat kulkevat kokoajan käytävllä tarjoillen kahvia
tai chaita hintaan 7 rupiaa (10centtiä) kuppi, joten mikäs siinä makoillessa
kupponen kuumaa kädessä. Luin pari tuntia Lonely planettia ja suunnittelin
loppureissuani täällä Intiassa, mutta jotenkin lukeminen ei sen jälkeen
maistunut, tuli vain tuijotettua ikkunasta ulos napit korvissa ja välillä
katsottua tv-sarjoja läppäriltä. Odotin etukäteen että juna kiitäisi yli
vuorten, laaksojen ja kukkuloiden, mutta maisemat ovat kyllä olleet vain sitä
yhtä ja samaa peltoa ja pikkukaupunkia (maisemaa eivät paranna roskavuoret
jotka seuraavat raiteita, myös täällä kaikki roska heitetään vain ulos
ikkunasta). Erikoista, että kasvillisuusvyöhyke tai lämpötila ei ole muuttunut
juuri yhtään vaikka ollaan tultu kohta 2000km pohjoiseen.Vasta tässä Delhin ympäristössä on alkanut näyttää vähän kuivemmalta ja karummalta.
Mietin hyppääväni pois junasta pari tuntia ennen määränpäätä, Agrassa
Taj Mahalilla, mutta tulin kuitenkin tänne Delhiin asti, sillä kun tämä
kaupunki on katsottu niin lähden kohti viimeistä kohdettani Intiassa, Pyhää
Varanasia, ja Agra jää kätevästi myös siihen matkalle.
Juna matelee juuri nyt läpi Delhin suburbeista ja kännykkä nappasi kiinni 3G verkkoon siten että sain muodotettua WLANin sitä kautta ja uploadattua tämän. Junan pitäisi olla perillä n. 45min päästä. Pitää etsiä joku kiva majoitus Delhistä, huomenna katselemaan nähtävyyksiä Intian pääkaupungissa!
Teen junamatkailusta jonkun yhteenvedon sitten kun kerkeän.
Aikas hauska postaus, heh. :D Monesti pitkästyn, jos on vähääkään pidempi postaus, mutta nyt jaksoin lukea alusta loppuun ilman herpaantumista. :) Ja kevät (sekä sitä myöten kesä) saisi jo todellakin tulla, ihmeen kovia pakkasia maaliskuuksi.. O_o
VastaaPoistaJaksamista sinne pakkaseen! Ihmisen muisti on kyllä todella lyhyt; nyt jo kaipaa pikku pakkasta vaikka sitä juuri kiroili puoli vuotta :D
VastaaPoistaMulla nää blogipostit tuntuu aina vaan venyvän jos on vähänkin aikaa kirjoitella! Koitan kovasti tiivistää ja laittaa enemmän kuvia, mutta kukin tyylillään!
-Matias