keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Happy Holi

Blogi on ollut jokeenkin vaimea kuten myös kirjoittajansa. Vatsatauti venyi venymistään kunnes hain uudet antibiootit lähiapteekin sedältä. Ainakin minulle on jostain tullut sellainen kuva, että antibioottejen syömistä tulisi aina välttää viimeiseen asti, mutta jos tulette Intiaan niin heittäkää ainakin tuo ajatus roskakoppaan. Otan mitkä tahansa listan sivuoireista, jos ei enää tarvi pyöriä yhtään yötä lakanoissa vatsaansa pidellen.  Sairastaessa halvasta huoneestani on tullut linnan, läppäristä ratsuni! Kaiken nukkumisen lomassa olen kirjammut läpi pari tuotantokautta The Wireä, Modern Familyä ja Walkking Deadia kutakin. Vähän laimeaa maata Intiassa tuijottamassa tv-sarjoja, mutta parempi kai sekin kuin vain maata Intiassa.

Eilen illalla olo alkoi hiljalleen helpottaa ja lähdin toiveikkaana istumaan iltaa lähiruokapaikkaani ”Nirvana”aan, jossa olen käynyt syömässä pikaisia aterioita viimeiset neljä päivää. Paikka itsessään on todella kiva; rakennus on kapea kuin mikä, mutta nelikerroksinen. Keittiö on ylimässä kerroksessa, joten on hauska katsoa kun tarjoilijat juoksevat yläkertaan hakemaan ruokaa ja samaan aikaan rahtarit kantavat perunasäkkejä ylös samoja kapeita portaita. Ravintola on auki kadunpuolelle, joten siellä on hyvä istuskella katsomassa kadun vilinää.

Yksi tarjoilijoista tuli yllättäen puristelemaan hartioita ja kehumaan ”hyvää formiani”, mikä tietysti tuntui hyvältä (myönnetään, olen prinsessa), ottaen huomioon etten ole edes nähnyt salia pariin viikkoon ja vatsatauti on taatusti vienyt myös paljon lihaa mennessään. Juteltiin vähän aikaa treenaamisesta ja kaveri rupesi esittelemään minulle kännykästään Mr. Delhin (siis bodybuilding) kuvia. Omistaa kuulemma osan ravintolasta. Miksi tyyppi tuli tekemään tuttavuutta tai miksi hänellä oli kännykkä täynnä kuvia miehistä speedoissa jäi varovaisten arvailujen varaan, mutta kiva oli silti jutella.  Itseasiassa tajusin että heppu oli ensimmäinen ihminen jolle edes olin oikeastaan kunnolla puhunut neljään päivään, joten kun viereiseen pöytään istui iloisesti tervehtien suunnilleen ikäiseni nainen, niin päätin olla ottamatta viimeaikoina perusilmeeksi muodostunutta ”älä puhu minulle tai tapan sinut”-lookkia.

Juteltiin pitkät pätkät matkailusta. Nainen oli Chicagosta ja ollut neljä kuukautta Intiassa, mitä ennen hän oli matkustanut isomman ryhmän mukanan  kolme kuukautta Nepalissa. Tunsin neljän viikon seikkailuni kuihtuvan eväsretkeksi hänen juttujaan kuunnellessa. Kyselin erityisesti Nepalista ja nyt odotukseni sitä kohtaan ovat entistäkin kovemmat. Odotan todella Kathmanduun pääsyä, toivottavasti en ole ladannut liikaa ennakko-odotuksia tähän Himalayan helmeen. Juteltiin niitä näitä aikamme, kunnes erehdyin kysymään kauanko hän aikoo vielä jatkaa matkustelua; naisen lento Chicagoon oli tänään, eli kyseessä oli hänen viimeinen päivänsä reissussa. Tuo vähän tappoi keskustelun tunnelman, joten päätin hetkeä myöhemmin jättää naisen päiväkirjansa pariin. Antoi kyllä taas uskoa siihen miten hienoja ihmisiä reissussa tapaa jos vain jaksaa vähänkään vaivautua. Harmi että olen ollut viimepäivät kuin myrskyn merkki kiitos oman huonon olon.

HAPPY HOLI! 27.3.

Heräsin aamulla vähän sekavana ja kuuntelin tunnin verran mekkalaa ikkunani ulkopuolelta, kunnes ryhdistäydyin ja lähdin katsomaan miltä Holi festivaali näyttää. Ajatuksenani oli mennä vain Nirvanaan syömään, mutta otin silti kuulemistani vinkeistä kopin ja voitelin iteni ennen uloslähtöä kosteusvoiteella (tästä lisää myöhemmin). Respan poika ihmetteli kovaan ääneen miten olen vasta näin myöhään lähdössä juhlimaan ja patisti minua ulos ilkikurinen ilme naamallaan. Arvasin kyllä kohtaloni, mutta silti täytyy antaa yksi piste lisää Intialle, sillä en päässyt kuin ehkä 15 metriä hotellin ovelta ennenkuin joku kaatoi parvekkeelta niskaani ämpärillisen värjättyä vettä. Aploodit ympäriltä olivat sellaiset, että ilm. en ollut ensimmäinen väritön länkkäri, joka on aamupäivän aikana kävellyt tähän ansaan.

Ämpäritempun seuraava uhri
 Ystävälliset sivukatuni asukkaat pitivät huolen siitä, että saavuttaessani Main Bazaarin sulauduin jo täysin muiden ”värillisten”-joukkoon. Oli samaan aikaan hämmentävää ja hienoa kun vastaantulevat ihmiset hieroivat naamaan ja hiuksiin väriä ja halasivat toivotellen ”happy holi, happy holi”. Vähemmän hieno asia olivat katoilta ammutut vesipyssyt ja heitetyt vesi-ilmapallot, joiden kohteeksi jouduin muiden länkkärien tavoin. Taisi tulla pallo jos kaksikin naamaan, mutta piti sitä silti vähän tanssia inkkarien mukana Holika demonin kukistustanssia.  Tosin koreografian taisivat ymmärtää vain ne jotka olivat jo aamusta pajautelleet enemmänkin Marihuanaa.


Meno Main Bazaarilla oli suhteellisen rauhallinen ja hyväntuulinen. Kaikki paikat olivat kiinni ja kadulla käveli tasainen virta ihmisiä heitellen väripulveria. Kävelin bazaarin päästä päähän, mutta en oikein löytänyt mitään yksittäistä paikkaa tai juttua koko juhlassa, ehkä sellaista ei tässä edes ole. Yritin myös kysellä kokoontuuko väki jossain tai tapahtuuko illalla vielä jotain, mutta ilm. illalla vain syödään hyvin ja nautitaan lomapäivästä.  Sen sijaan edellisenä yönä oli ilm. poltettu kokkoja,  minkä valitettavasti missasin (tosin olo oli yöllä sellainen että olisi varmaan jäänyt muutenkin kokot katsomatta). Löysin auki olevan ruokapaikan, missä iloinen länkkärijoukko huusi yhteen ääneen ”Happy Holi” aina kun joku kunnolla väriä saanut turisti astui sisään. Minä olin saanut sen verran kovaa pommitusta osakseni että sain vielä olalletaputuksia kaupan päälle. 

Vihreä kummajainen

Kävelin vielä hetken Bazaarilla katsellen väripommitusta. Oli hauskaa katsella kuinka vähän iäkkäämmät turistit yrittivät kalliine järjestelmäkameroineen ikuistaa värisotaa hotelliensa lasiovien takaa. Kadulla oli myös jonkun verran turisteja jotka oli syystä tai toisesta jätetty rauhaan, en kyllä saanut selvää mistä moinen, ei minulle ainakaan tarjottu mitään vaihtoehtoja ennen värikylpyä. Toisaalta kadulla oli myös paljon nuoria naisturisteja, jotka eivät tuntuneet pääsevän montaakaan metriä kadulla ennenkuin oli taas joku tunkemassa väriä naamaan ja halaamassa. Toisaalta kyllä tämä Bazaari ainakin on turvallinen paikka viettää festivaaleja, kaduilla oli nimittäin moninkertainen määrä poliiseja, jotka näyttivät käyttävän patukkaa aika säälimättömästi havaitessaan turhan päihtyneitä nuoria miehiä maleksimassa.




Palattuani hotellin suojaan totesin tuon kosteusvoidetempun toimineen jokseenkin hyvin, sillä väri ei pinttynyt ihoon kiinni kovinkaan pahasti. Sieltä minne en ollut rasvaa levittänyt väriä taas tuntuu olevan toivotonta saada pois pelkällä saippualla. Mitä lie myrkkyä ovat! 

Takaisin hotellihuoneella

Nyt pohdin huoneen turvissa olisiko jo turvallista lähteä illalliselle. Ainakin tällä kertaa osaan varoa parvekkeiden kohdalla!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti olo lähtee piakkoin paranemaan päin! Aikamoisia oloja tuli kyllä Intiassa iteki koettua. Mun lemppariruokaa oli sillon paranthat ja ihan perus puuro, koska suunnillee mikää muu ei menny alas. :D

    Khylä se siitä! Kivat meikit!

    - Katja

    VastaaPoista
  2. Haha, en tiedä kumpi näyttää onnettomammalta väriensä alla, sinä vai koira :)

    VastaaPoista