sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Day 5 - Mumbai


Mumbai, tarinoiden Bombay, megacity jota asuttaa virallisesti 17 miljoonaa ihmistä, mutta todellisuudessa luku voi olla huomattavasti suurempi. Kukaan ei tarkalleen tiedä, sillä varovaisten arvioiden mukaan 2/3 Mumbain asukkaista elää valtavissa slummeissa tai asunnottomina kaduilla.

Käytimme taas häikäilemättä eduksemme tyhmän turistin statusta ja hypimme lentokentän tuloaulassa yli jonotusnaruista. Intialaiset jonottivat kiltisti kaikille passintarkastuspisteille, mutta koska vain muutamassa ei lukenut erikseen "Indian residents only" niin kävelimme suoraan niihin. Kukaan viranomaisista tai intialaisita ei protestoinut vaikkaohitimme suoraan 90% jonosta. Kiitos peliliikkeiden saimme rinkkamme matkatavarahihnalta jo puoli tuntia koneen laskeuduttua. Kävimme nopealla aamupesulla lentokentän wc:ssä ja pohdimme mitä tehdä kellon ollessa vasta kuusi aamulla. Elmon työkaverin sisko oli luvannut näyttää meille Mumbaita, mutta emme lukuisista yrityksistä huolimatta saaneet häntä kiinni puhelimitse.

Pienen pohdinnan jälkeen nappasimme taksin kohti Mumbain keskustaa. Jo lyhyen ajomatkan jälkeen saattoi huomata millainen kaupunki Mumbai on; hökkeliä hökkelin perään ja kadut täynnä ihmisiä nukkumassa kuka mihinkin kääriytyneenä.  Metelin, väenpaljouden ja eri hajujen sekoitusta on vaikea sanoin kuvata. Loputtomia slummeja katsellessa on vaikea uskoa että Intia on yksi maailman nopeiten kasvavista talouksista. Muutaman vuosikymmenen päästä tahdin määräävät Kiina ja Intia, emme enää me mitättömän pienet Euroopan valtiot. Kuitenkin, jos tällä hetkellä haluaa nähdä miltä köyhyys näyttää, niin Mumbai lienee hyvä paikka aloittaa.

Yksi harvoista kuvista taksimatkalla

Liikennekulttuuri ei juuri yllättänyt minua, sillä tiesin mitä odottaa käytyäni viime vuonna Thaimaassa. Muutaman kerran tuli otettua syviä henkäyksiä taksikuskin kiilatessa ohi milloin mistäkin betonirekasta töötti pohjassa. En syystä tai toisesta (kiitos valvotun yön ja väymyksen) ottanut juuri yhtään kuvaa tuosta matkasta läpi slummien, mutta sitäkin useammaan videon.
katsotaan jos saan ne nettiin jossain välissä. Keskustassa pyysimme päästä suoraan Victoria Stationille, joka on Mumbain arkkitehtuurin jalokivi. Englantilaiset todella rakastavat juna-asemia. Pienen säätämisen jälkeen saimme rinkat säilöön asemalle vaikka meillä ei junalippuja ollutkaan, joten pääsimme tutkimaan kaupunkia päiväreput selässä.

Väsymyksestä huolimatta suuntasimme nopealle nähtävyyskierrokselle Mumbain vanhaan kaupunkiin joka osoittautui jonkunmoiseksi turistirysäksi.

Gateway of India, vanha monumentti on Intian itsenäisyyden symboleja viimeisten siirtomaajoukkojen poistuttua sen läpi vuonna 1948 lopettaen britti-imperiumin valtakauden


Taj Mahal hotel


Taj Mahal hotel. Vanha nähtävyys on saanut uuden surullisemman syyn olla turistioppaiden sivuilla, sillä siellä on tehty 2000-luvulla jo kolme terroristihyökkäystä. 2008 se oli yksi kymmenestä terroristihyökkäyksen kohteesta. 3 päivää jatkuneessa piiritystilanteessa surmansa 31 ihmistä, joista moni länsimaalainen turisti. Hyökkääjien tiedetään myös mm. kiduttaneen monia uhreistaan. Muistutus reilun neljän vuoden takaa siitä, että Intia satoine kielineen ja lukuisine sorrettuine vähemmistöineen on paljon muutakin kuin yhtenäinen kansakunta.

Leopold

Samaisesta korttelista löytyy myös Leopold cafe, toinen vuoden 2008 terroristihyökkäyksen kohteista. Leopold on jo yli vuosisadan ollut länsimaalaisten kokoontumispaikka ja samalla myös hämäräbisnesten tyyssija. Näissä pöydissä on tehty diilejä huumeista, laittomista passeista ja aseista. Kaupat sai tehdä vain kadulla ravintolan ulkopuolella, siten että itse paikkaa ei voitu syyttää laittomuuksiin osallistumisesta. Tosin suuret baksheesit (lahjukset) pitivät huolen siitä että
poliisit ymmärsivät pysyä poissa näkyvistä. Nykyään paikka on kulttimaineessa mm. Shantaram kirjan ansiosta ja se on valitettavasti hyvin kaupallisen oloinen järkyttävine hintoineen ja "I was in Leopold's" t-paitoineen.


Turistikierroksen jälkeen otimme kontaktia Mumbain katuelämän hoitamalla juoksevia asioita. Vaikka Mumbai on likainen, pölyistä ja muutenkin vastenmielinen niin täytyy sanoa että sielä asiat hoituvat yllättävän hyvin, vaikkakin omalla tavallaan. Intialaisen Sim-kortin saamiseksi tarvittiin kopiot passista (1 rupia viereisestä katukojusta), valokuva (100 rupiaa eli 1,5e samalla kadulla olevasta kojusta) ja pysyvä osoite Mumbaissa (sattumanvarainen hotelli Lonely Planetista) niin
homma onnistui varsin nopeasti. Tosin kun virkailija soitti hotelliin varmistaakseen että olemme sielä asukkaina niin asiasta luonnollisesti aiheutui hieman hämminkiä. Valehtelimme naama näkkärillä että emme vielä ole ehtineet checkata sisään hotelliin ja varauskin on tehty kaverin nimellä niin virkailija jätti hetken pohtimisen ja muutaman puhelinsoiton jälkeen asian sikseen, vaikka laki ilm. moisia varmistuksia vaatiikin.


Elmon kännykän vikakin saatiin nopeasti korjattua samalla kadulla. "Merkkihuolto" a la India hintaan 7 euroa.

Päädyimme paikalliseen Starbucksiin huilaamaan ja koitin ladata vähiin käyviä akkuja kamerassa ja läppärissä, mutta pistoke ei enää sopinutkaan seinään. Päätin lähteä kokeilemaan taitojani tinkimisen saralla ja kysyttyäni adapterin hintaa parista katukojusta lähestyin voitonvarmana erästä katupöytää pitävää intialaista. Naurettuani aikani kaverin hintapyynnöille alotin armottoman tinkimisen. Saatuani viiden minuutin vänkäämisen jälkeeneuron hintaisen adapterin haltuuni 60 sentillä lähdin voittajan elkein pois paikalta. Elmo odotteli edelleen samassa Starbuckissa, mutta hämmästykseni oli suuri kun ostamani adapteri ei sopinutkaan pistokkeeseen. Päätin että että en voi hävitä ensimmäistä erää kaupankäynnissä ja lähdin takaisin katukojulle, missä hymyilevä setämies tervehtikin iloisesti minua. Kerroin että adapteri ei sovi seinään, johon kauppias totesi että tarvitsen varmaankin paremman adapterin missä on enemmän vaihtoehtoja. Tällä kertaa sain heti ihan ok hinnan palauttaessani edellisen ostokseni. Ilmeisesti vanha veijari oli todennut ettei kaltaiseni kauppamiehen kanssa kannata ruveta tinkaamaan!


Kiivasta kaupankäyntiä

Starbuckissa hämmästykseni oli yhtä suuri kuin edelliselläkin kerralla, kun adapteri ei edelleenkään millään asetuksella sopinut seinään. Pienessä väsymyskiukussa suuntasin kolmannen kerran kauppiaan pöydälle, missä hymyilevä pensselisetä kertoi että Intiassa on EU-pistokkeet enkä tarvitse adapteria. Ilm. Starbucksin pistokkeet ovat tarkoituksella erilaiset, jotta porukka ei jumittuisi sinne sähkölaitteitaan lataamaan. Kauppamies kuitenkin lohdutti minua sillä, että nyt minulla on mitä parhain adapteri tulevia seikkailujani varten. Intia 1 - Matias 0.

Saimme lopulta yhteyden tekstiviestein Elmon tutun siskoon ja päätimme pitää itsemme hereillä lähtemällä vielä kerran taksilla syvälle Mumbain lähiöihin. Nainen kertoi meille työpaikkansa osoitteen ja jutteli hetken taksikuskin kanssa siitä mihin meidät pitäisi pudottaa. Matka oli jotakuinkin sama kuin lentokentältä keskustaan, mutta kiitos iltapäiväruuhkan, tämä 25km matka vei n. 1,5h. Päästyämme määränpäähämme emme kuitenkaan enää saaneet yhteyttä naiseen, eikä taksikuskikaan osannut johdattaa meitä tarkalleen oikeaan osoitteeseen.
Seisoimme aikamme avuttomina kadunkulmassa, jossa paikallisten tuijottelun perusteella ei ollut käynyt montaakaan länkkäriä viime aikoina. Soitimme Elmon työkaverille Norjaan, joka puolestaan koitti soittaa siskolleen, mutta tämäkään ei saanut enää häntä kiinni. Odottelimme vielä aikamme, mutta totesimme että joudumme ruuhkan vuoksi suuntaamaan takaisin keskustaan ehtiäksemme Goan bussiin. Taksikuski ei tainnut lopultakaan ihan ymmärtää miksi kaksi maitopoikaa halusi ajaa taksilla puolitoistatuntia vain soittaakseen pari puhelua keskellä ei mitään ja sitten suunnata takaisin lähtöpisteeseen.

Taksikuskin hymy oli kuitenkin verraton ojennettuamme hänelle tuntuvan tipin ja käyttämättä jääneet tuliaissuklaat!

Saimme rinkkamme vaivatta takaisin ja ihmettelimme vielä hetken Mumbain rautatieasemaa, joka oli muuttunut hämmentäväksi mehiläispesäksi iltapäivän myötä. Viikonloppua viettämään lähtevistä ihmisistä lähti tasainen "surina" jota on vaikea kuvailla. Vastaavaa ihmismassaa ei suomessa voi nähdä kuin lätkän kultajuhlissa. Victoria Station on muuten aasian vilkkain juna-asema.

Varaamamme bussi Goalle osoittautui mitä mainioimmaksi sleeper-bussiksi, joissa molemmilla oli oma sänky verhoineen. Elmo nukahti heti ja heräsi vasta aamulla virkeänä ja bussimatkaa ylistäen. Minulle bussimatka oli toistaiseksi raskain kokemus tällä reissulla. 40h valvominen ja se että emme olleet syöneet juuri mitään edeltävänä päivänä laittoivat kropan jotenkin sekaisin.
Kuumuus ja vatsanväänteet eivät helpottaneet edes buranalla, joten kun bussimatka venyi luvatusta 10 tunnista lähemmäs viittätoista niin olin vähintäänkin poikki. Oppia ikä kaikki, seuraaville bussi/junamatkoille lähden paremmin valmistautuneena. Vaan pääsimmepä kuitenkin lopulta tänne Goalle lepäämään palmupuiden varjoon! Laitan huomenna kuvia!

Kiitos muuten kaikille blogin seuraajille, motivoi kirjoittamaan kun tilastoista näkee että täällä käy porukkaa :)


5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatka vain kirjoittamista, löysin blogisi sattumalta kun kaivelin uusia tai ei ainakaan parivuotta vanhoja blogeja maailmankiertämis matkoista, jonne itsekkin olen suunittelemassa lähtöä. Mielenkiintoista luettavaa, eksytköhän uuteen seelantiin / cookin saarille asti?

      Poista
    2. Hei, kiitos kommenteista! Australia on matkalistalla ja mahd. myös pallon kiertäminen juurikin uuden seelannin ja tyynenmeren saarten kautta. Mutta nuo paikat ovat vielä kaukana edessä! :)

      Poista
  2. joo mäkin löysin blogin kun etsin intia aiheisia blogeja!
    tosi hyvä blogi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Intiassa ollaan näillä näkymin ainakin kuun loppuun! Tähdätään tuonne Intian ytimeen hinduvyöhykkeelle maaliskuun loppupuolella kun sielä juhlitaan Holi-festivaalia!

      Poista