Junamatkani Agrasta Varanasiin meni mitä parhaiten. Kanssani
samana AC3 vaunuun osui viereiselle punkalle Kanadalainen Mark vaimonsa kanssa.
Juttelimme Markin kanssa pitkälle yöhön ja ensimmäistä kertaa tapasin reissulla
TODELLA samanhenkisen tyypin. Pariskunta työskentelee Kanadassa kokkeina
öljylautalla ja reissaa aina välissä tienaamillan rahoilla. Mark oli n.
kolmekymppinen ja nähnyt uskomattoman paljon maailmaa, mm. viettänyt viikon
Suomessakin. AC3 :kin osoittautui hyväksi tavaksi matkusaa. Ero AC2 on todella pieni,
ainoastaan se että samassa osastossa nukkuu 3 päällekkäin, yläpedissä eroa ei
edes huomannut vaikka hinta oli puolet halvempi.
Junan saapuessa Allahabadiin odottelimme vaihtojunaa Markin
kanssa ja jatkoimme jutustelua, kolme tuntia meni todella nopeasti ja harmitti
hyvästellä pariskunta istuessamme eri vaunuihin seuraavassa junassa. Onnekseni
viereen istui taas länkkäreitä, Englantilaiset James ja Charlotta, jotka olivat
juuri valmistuneet yliopistosta ja tekivät nyt puolenvuoden
maailmanympärysmatkaa.
Charlotta nukkui matkan, mutta Jamesin kanssa juteltiin
koko neljätuntia, toinen hengenheimolainen samana päivänä! Sleeper class
vaikutti myös ihan OK tavalta matkustaa, se on kuin AC3, mutta ilman
ilmastointia. James oli viettänyt edellisen yön Sleepperissä ja sanoi sen
olevan ihan mukava, kunhan saa ikkunat suljettua yöksi ja suojautuu hyttysiltä.
Juttujamme kuulemaan kokoontui älytön lauma Intialaisia. Saimme istua ihan
rauhassa, mutta jokaisella viereisitä pedeistä istui ainakin viisi inkkaria
tuijottamassa meitä. Vain vieressä ollut, todella hyvää englantia puhunut,
tyttö yhtyi keskusteluun ja tarjosi meille eväitään. Juttelimme niitä näitä
Intiasta ja maistelimme intialaisia snackseja ja karkkeja miesporukan vain
tuijotellessa. Lonelyplanet kirjan tosin laitoimme taas kiertämään ja
Intialaiset selailivat sitä antaumuksella. Riemu on aina yhtä suuri kun he
löytävät oman kotipaikkansa kirjasta ja näkevät tuttuja nimiä, joka kerta
heidän kotikylänsä on se paras paikka Intiassa mihin meidän vielä pitäisi
ehtiä. Oli kyllä parhaat junamatkat tähän mennessä! Ihanaa puhua kunnon englantia natiivien kanssa pitkästä aikaa!
Saavuimme Banarasiin, uudelta nimeltään Varanasiin, kolme tuntia myöhässä, mutta junamatka
Jamesin ja Charlotan kanssa oli mennyt sen verran rattoisasti ettei oikeastaan
edes harmittanut. Jaoimme vielä riksan keskustaan. Tosin ensimmäinen riksa,
joka tarjosi edullista hintaa alkoi perumaan puheitaan heti kun selvisi että
meillä kaikilla olikin jo majoitus valmiina. Emme jääneet kuuntelemaan mutinaa
vaan hyppäsimme suoraan seuraavaan riksaan ja pääsimmekin nopeasti keskustaan.
Henkinen kasvuni Varanasissa lähti käyntiin upeasti, sillä
hotellin aulassa tapasin suuren Gurun. Baba Elmo oli saapunut Calcuttasta ja
päätimme jakaa huoneen täällä Varanasissa. Hauska nähdä Elmo uudestaan nyt
parin viikon jälkeen ja viettää taas pari päivää yhdessä. Elmo jatkaa matkaansa
kohti Delhiä ja minä Nepaliin kunhan Varanasi on nähty.
Emme jaksaneet hustlausta, joten varasimme veneretken
suoraan hotellilta. Halusimme mennä aamulla auringonnousun aikaan, mutta respan
setä puhui meidät ostamaan myös veneajelun illalle.
Nukuin pari tuntia huoneessa ja Elmo herätti minut viideltä
lähtemään joelle. Alun perin meidän piti olla kahden veneessä, mutta aulassa
olikin lisäksemme viisi muuta turistia, kaksi Chilestä, kaksi Saksasta ja yksi
Mexicosta. Saimme alennusta veneretken
hintaan ja tyypit vaikuttivat mukavilta, joten veneen jakaminen oli ihan OK.
 |
| Oppaamme Rabu |
Lähdimme nuoren soutajamme Rabu:n matkassa hämärtyvälle
joelle.
Rupattelimme niitä näitä veneessä ja katselimme ohi valuvia Ghatteja,
portaita joihin ihmiset tulevat kylpemään pyhässä Gangassa.
 |
| Elämää Ghateilla |
 |
| Swastika, alkujaan Intialainen hedelmällisyyden symboli |
Emme päässet kovinkaan pitkälle kun vastaan kellui ensimmäinen ruumis. Olihan se
aika karua nähdä tuo niin läheltä, vene kirjaimellisesti väisti ruumista ja
Rabu ei edes noteerannut sitä mitenkään. Asia tuli ilmeisenä järkytyksenä
osalle seuruetta jotka eivät olleet etukäteen kuulleet asiasta.
 |
| Ajan pyörä pyörii, traditio elää. |
Ganges on hindujen pyhä joki, jonka varrella oleva Varanasi
on hinduille kuin Mekka. Hindut uskovat että ihmisen kuollessa Varanasissa henki vapautuu
uudelleensyntymän kierrosta eli saa rauhan ja vapautuksen. Hindut kaikkialta
maasta ja kaikista yhteiskuntaluokista vaeltavat Varanasiin kuolemaan tai suku
tuo ruumiit tänne poltettavaksi, jota sielu saisi puhdistuksen ja paremman
uudelleensyntymän. Osa Ghateista on varattu ruumiiden polttohautaamiseen.
Ruumiin polttaminen tälläisella Ghatilla maksaa Rabun mukaan n. 5000 rupiaa ja lisäksi
polttopuut, jotka ovat eri arvoisia laadun mukaan. Vain rikkammalla osalla on
varaa tulla polttohaudatuksi Gangan rannalla, valtaosa ihmisistä poltetaan
krematorioissa ja tuhkat sirotellaan Gangaan. Kaikista köyhimmillä ei
kuitenkaan ole varaa edes tähän, joten heidät kääritään liinaan ja sidotaan
painohin, minkä jälkeen ruumiit kuljetetaan keskelle jokea ja upotetaan. Aina
homma ei kuitenkaan mene kuten elokuvissa ja ruumis pullahtaa pintaan turistien
iloksi. Ilmeisesti osa ruumiista myös lähetetään yläjuoksulta saamaan
puhdistuksen Varanasissa. Rabu kertoi että päivittäin Ghateissa poletaan 300-400 vainajaa, monet myös tuovat pelkän tuhkan kauempaa Gangaan upotettavaksi.
Täytyy kyllä myöntää että koko homma tuntuu näin
länsimaalaisen silmissä todella oudolta, jopa vastenmieliseltä. Vaikka
ruumiiden näkeminen ei itsessäni mitään valtavia tunteita herättänytkään, niin
on se erikoista nähdä kuolleita ihmisiä joka puolella. Eihän tälläista voi
länsimaissa nähdä. Emme nähneet läheltä enempää kellujia, mutta polttoghattien
edustalla näkyi liinoihin käärittyjä ruumiita vedessä. Vainaja lasketaan veteen
ja suku käy kaatamassa vettä tämän suuhun, minkä jälkeen ruumis tuhkataan ja
tuhka sirotellaan jokeen. Polttohautaus avotulella kestää n. 4 tuntia ja on
suuri kunnia Hinduille. Hiljaiseksi vetää Varanasi. Tiesin etten tule ”pitämään”
paikasta (jos tästä nyt voi joku ”pitää), mutta kyllähän tämäkin on kerran
elämässä nähtävä.
Kaikista oudoimmalta tuntuu paikallisten suhtautuminen.
Kuten soutajamme Rabu, ihmiset jotka ovat syntyneet täällä ovat nähneet
kuolemaa koko elämänsä. Heille se on arkipäivää ja pyhässä (ja saastaisessa)
Gangassa päivittäin peseytyminen on suuri etuoikeus. Toki Rabukin meille
asiasta selitti rikkonaisella englannillaan kun kyselimme vainajasta vedessä
jne.
Kävimme soutelemassa n. puolen tunnin matkan päässä yhdellä
isoista burning Ghateista, jonka läheisyydessä ei kuitenkaan saanut valokuvata.
 |
| Burning Ghat, lähempää ei saanut kuvata |
Paluumatkalla pysähdyimme vajaaksi tunniksi katsomaan iltaseremoniaa. Ilmeisesti näitä pyhien miesten , Brahminien,
suorittamia seremonioita on monessa paikassa joen varressa aina auringonlaskun
aikaan. Katsomamme rituaali oli toiseksi suurin Gangan varrella ja sitä
katsomaan oli kerääntynyt tuhansittain paikallisia ja turisteja. Emme päässeet ihan perille mitä seremoniassa tapahtuu, mutta paljon kellon soittamista, suitsukkeiden polttamista ja laulamista se sisälsi. Intialaiset ainakin seurasivat esitystä antaumuksella, vaikka omasta mielestäni se kävi suhteellisen puuduttavaksi jo puolen tunnin jälkeen.
 |
| Brahmanit Ghatilla |
 |
| Paikallisia lapsia hyppi veneeseemme almujen toivossa |
Tulimme takaisin joelta ja kävimme vielä syömässä yhden
saksalaisen, Tobiaksen, kanssa. Sovimme näkevämme aamulla uudella veneretkellä.
Saa nähdä mitä silloin joesta löytyy!
Ensimmäistä kertaa reisussa hirvitti. Voi Ganga soikoon että
oli ruma ja iso ötökkä. Isoin hyönteinen mitä olen koskaan nähnyt.
 |
| Klikkaa isommaksi. naminami |
EDIT: Tästä kaverista löytyi lisää infoa http://en.wikipedia.org/wiki/Belostomatidae, "Giant Water Bug", onneksi ei tullut enempää kiusattu, koska pisto on äärimmäisen kivulias. Ehkä pitää laittaa tälläinenkin pannulla Thaimassa.
"Benaras is older than history, older than tradition, older even than legend, and looks twice as old as all of them put together!" - Mark Twain
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti