tiistai 9. huhtikuuta 2013

Dingboche - 4400m, Trekking day 4

Tahan asti hitain ja kallein netti kaytossa! Satelliitti yhteys on varsin hidas kun meita on tassa nelja lappareilla. Ei siis toivoakaan ladata kuvia talla kertaa.

Olen Dingbochessa, Mt. Everestin varjossa. Korkeutta on 4400m, eli tama lienee korkein paikka missa olen ikina ollut.

Kaksi edellista paivaa ovat olleet rankkoja, ollaan tultu n. 6h paivassa rinkat selassa ja noustu yhteensa 1000m Namche Bazaarista. Pahinta ei ole nousut, vaan laskut, kun tietaa etta pitaa tulla sama matka kohta ylos. Todellisuudessa ollaan siis noustu varmasti moninkertainen maara. Harmittaa ettei tullut treenattua tata varten yhtaan, etureidet ovat kovilla kun nousee kiviportaita tunnista toiseen.

Minulla on ollut kokoajan lievaa paansarkya, en ole ihan varma onko kyse ohuesta ilmanalasta vai vain kovasta fyysisesta rasituksesta. Otetaan huomenna lepopaiva taalla ja kiivetaan viereiselle vuorelle pikkureppujen kanssa. Tarkoituksena olisi totuttautua tahan 4400-4700m ilmanalaan, niin etta voidaan sitten pian lahtea yrittamaan ensimmaisen solan ylitysta kohti Everest Base Camppia.

Trekkaaminen on niin rankkaa etta on ollut vaikea nauttia menosta tahan asti. Maisemat ovat kuitenkin jotain ainutlaatuista: Niita ei voi kuvailla sanoin, eika varmaan oikein edes valokuvin. Olen yrittanyt ottaa taas joitakin videoita, mista nakymat valittyisivat paremmin.

Poluilla on runsaasti trekkereita, joten opasta emme ole kaivanneet. Sherpa helpottaisi menoa kun voisi vain kavella pikkurepun kanssa, mutta toisaalta haluamme tehda taman kokonaan ominpain. Kunhan vuoristotauti ei tanaan iske niin olemme jo kovimmat nousut ohittaneet. Riippusiltoihin, rotkoihin ja varsinkin valtaviin pudotuksiin tottuu turhankin nopeasti. Enaa ei edes noteeraa vaikka yhden harha-askeleen paassa olisi 100m suora pudotus. Jos tammoiseen paikkaan joutuisi kylmiltaan eteneminen olisi varmaan seinustaa pitkin ryomimista!

Majoitus on hyvin alkeellista, mutta myos todella halpaa. Menemalla majataloon huoneen saa kaytannossa ilmaiseksi kunhan lupaa syoda kaikki ateriat paikan pallaa. Ruoka puolestaan on todella kallista, n 3x Kathmandun hinnat. Ollaan kuitenkin huoletta syoty niin paljon kuin on maistunut ja rahaa on talla hetkella mennyt n. 25-30e paivassa. Ei tama Everestin valloitus siis ihan alyttoman kallista ole kun sen tekee nain.

Ihmiset taalla vuoristossa ovat todella mukavia. Apua saa aina ja hymyja ei saastella. Hinnat ovat kaikkialla "reiluja", joten aikaansa ei tarvi tuhlata tinkimiseen. Uskonto on lasna kaikialla, rukousliput liehuvat tuulessa ja Sherpat pyorittelevat mennessaan rukousmyllyja. Vuoristopurojen varteen on rakennettu vesimyllyja, jotka pyorittavat rukouksia tuuleen yota paivaa. Vuoristopurojen vesi on muuten todella kylmaa ja hyvaa, ladataan aina  vesipullot niista ja puhdistetaan varalta vedenpuhdistustableteilla. 

Enaa ei tarvi ainakaan olla kateellinen lampotiloista, aamu seitsemasta puolille paiville lampotila liikkuu 15 ja 20 asteen valissa, mutta yolla mennaan lahelle pakkasta. Ylempana tulee olemaan hankalaa kun tuuli yltyy vuorenrinteilla.

En tieda onko ylempana enaa mahdollisuutta kayttaa satelliittinettia, todennakoisesti ainakin joissakin kylista. Kuvia tuskin pystyy lataamaan, mutta teen sitten jonkun kollaasin kun paasen Kathmanduun!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti