Search for Paradise!

Island Hopping – päiväretki käynnistyi hieman oudossa tunnelmassa sillä kaikki muut länkkärit ohjattiin eri veneeseen kuin minut ja hetken päästä katamaraani täyttyi filippiinoista. Kyseessä oli yksi iso seurue, ilmeisesti suku, joka oli lomalla Luzonista. Englantia puhumaan tottunut mies oli turistien veneessä, joten päivän aikana kaikki selostukset annettiin vain Tagalogin kielellä. Onneksi vieressä istunut filippiino pariskunta tulkkasi minulle tärkeimmät. Toto ja Joyce olivat myös lomalla Luzonista, mutta lisäkseni ainoita veneessä jotka eivät kuuluneet sukuseurueeseen.

Ajoimme läheiselle kallioseinämälle, jonka suojissa olevasta poukamasta pääsi kiipeämään yli Coronin lahtea reunustavista jyrkänteistä. Toisella puolella nousua eteen avautui näkymä upealle kalliojärvelle. Kayangan järven vesi on kuulemma puhtaita Aasiassa ja paikalliset vaalivat täällä luontoa kuten toivoisi näkevän kaikkialla! Veneseurueemme lähti miehistön opastamana tekemään kierrosta järven reunaa pitkin, mutta  siirryin melkein heti uimaan ja sukeltelemaan omin päin. Useimmat paikalliset eivät osaa uida ja oli aika huvittavan näköistä kun mummot, mammat ja sedät roikkuivat pelastusliiveineen kiinni köysissä, joista miehistön nuorukaiset kiskoivat heitä halki järven.

Retkiseurueemme vene

Suojaisa poukama jyrkänteeltä kuvattuna

Vesi oli todella kirkasta ja näkyvyys veden alla todella hyvä. Koska järven vesi on puolisuolaista murtovettä ei kaloja tai muutakaan elämää näkynyt hirveästi, mutta upeat vedenalaiset kivi- ja kalliomuodostelmat olivat upeita puhumattakaan järveä ympäröivistä jyrkänteistä. Viihdytin itseäni sukeltelemalla (pienenä olin todella hyvä vapaasukeltamaan pitkiäkin matkoja) ja tunnin pulikoinnin jälkeen olin aivan poikki.

Lake Kayangan

Väläyksiä paratiisista

Vapaasukellusta kameran kanssa

Puhdistajarapu ja likaiset varpaat!

Underwater selfie!

Siirryimme takaisin veneeseen ja valmistauduin pieneen lepoon, mutta pysähdymmekin melkein heti läheistä koralliriuttaa tutkimaan. Siirryin takaisin veteen, mutta tyydyin lähinnä kellumaan snorkkeleineni lähellä venettä, sillä näkyvyys meressä ei ollut kovin hyvä ja riuttakin tuntui melko vaatimattomalta verrattuna niihin joita näkee sukeltaessa.

Lounas syötiin upeassa paikassa! Tuon lähempänä paratiisia en varmaan ole ikinä ollut. Ruokailu tapahtui paalujen varaan rakennetuissa bungaloweissa, jotka olivat kiinni kallioseinämässä keskellä ei mitään. Vesi majojen ympärillä oli alle metrin syvyistä ja pohja oli hienoa valkoista hiekkaa, jolla saattoi huoletta kävellä. Koska majoille ei pääse kuin veneellä, oli paikka todella rauhallinen ja koskematon.

 

Is this the paradise?

Söimme mahtavan lounaan ja ei voi olla ihmailematta näiden päivä- ja sukellusretkien hyvää ruuan tasoa täällä Filippiineillä. Yleensä kun retkeen kuuluu ruokailu tai mitään ylimääräistä niin ruoka on kuin ala-asteen luokkaretkillä ja parasta onkin ottaa omat eväät mukaan. Täällä miehistöön puolestaan yleensä kuuluu kokki, joka loihtii ihan oikeaa ruokaa nälkäisten turistien iloksi. Ja minkälaisissa puitteissa! :)

Retkiseurue lounaalla

Ruokalepoilua

Ruuan jälkeen kävimme läheisellä hiekkarannalla ja minulla kesti vähän aikaa ymmärtää miksi olimme edes tulleet koko paikkaan, koska siellä ei ollut mitään nähtävää. Ilm. ranta on kuitenkin vain valokuvien ottamista varten, sillä miehistö keräsi ryhmän kamerat (pidin omani) ja kierrätti porukkaa ”valokuvauksellisissa” pisteissä. Naureskelin hieman tälle, mutta toisaalta onhan se kiva saada lomakuvia! Mummot ja papat poseerasivatkin rannalla kuin GTI-lehden kuvauksissa ikään!

Kissoja rannalla

Kävimme vielä snorklaamassa yhdelllä riutalla, joka oli ensimmäistä mielenkiintoisempi, mutta ei siltikään tarjonnut juuri nähtävää minulle.Toto tulkkasi minulle että menisimme vielä yhteen paikkaan snorklaamaan. Olin melko väsynyt kaikesta uimisesta ja sukeltelusta (pakettiin ei sisältynyt räpylöitä ja uin kokoajan muiden lähinnä kelluessa pelastusliiveissä), joten olisin oikeastaan jo halunnut palata satamaan. Saapuessamme ensimmäisen paikan kaltaiseen poukamaan otin kuitenkin snorklausmaskin vielä mukaan ja kiipesin puiset portaat yli harjanteen. Edessä oli ehkä yksi upeimpia näkyjä ikinä ja kirosin itseäni että olin kuvannut kameran akun tyhjäksi aiemmilla paikoilla!

Barracuda lake muistutti kovasti ensimmäistä kalliojärveä, mutta se on vielä syvempi ja sitä ympäröivät pystysuorat kalliot ovat vieläkin korkeampia. Edellämme järveen meni iso sukellusryhmä ja harmittelin että olin jo varannut lennon pois Coronista, sillä tuossa järvessä olisi ollut mahtava sukeltaa. Sain jostain uusia voimia ja innostuin vielä vapaasukeltamaan miehistön uimareiden kanssa. Kun uimisen sijaan sukelsi vetämällä itseään kalliomuodostelmia pitkin syvemmälle, saattoi helposti käydä kymmenessä metrissä ilman varusteita. Viihdytimme itseämme käymällä syvällä ja lyömällä kivellä rikki kaikkialla parveilevia kotiloita, jolloin kivenkoloista ilmestyi kalaparvi syömään kotilonrippeitä.Sukeltajien palatessa viiteen metriin tekemään turvapysähdyksen sukelsimme pelaamaan kivi-paperi-sakset peliä heidän kanssaan.

 Lähtiessäni vielä kertaalleen kohti pohjaa meinasi mennä vesi nenästä sisään kun aivan vierestä ui reilusti yli metrinen Barracuda. Olin olettanut että järven nimi on vain nimi muiden joukossa, mutta ilm. barracuda on yksi harvoja kaloja joka selviytyy myös murtovedessä. Myöhemmin eräs järvessä sukeltanut väitti että isossa järvessä asuu vain tuo yksi iso barracuda ja sitä ei aina näe edes laitesukeltaessa.

Suunnatessamme takaisin maihin olin fyysisesti finaalissa, mutta todella yllättynyt päivän tasosta. Kokemus on opettanut ettei valmisretkille kannata laittaa kovia odotuksia, mutta tämä mahtava päivä muistutti että kaikkea ”turisti”-hömppää ei aina kannata ohittaa.