Saarelt saareen, mä sukellan pinnan alla! ♫

Edelliset kaksi päivää on tullut vain sukellettua! Kävin kuukausi sitten sukelluksen peruskurssin Kota Kinabalulla ja rakastuin heti harrastukseen kuten olin vähän pelännytkin. Muutaman hupisukelluskerran jälkeen päätin jatkaa suorana advanced kurssille, sillä moni sukelluspaikka sijaitsee syvemmällä kuin peruskurssin sallima 18m.

Päivä Coronissa selvensi minne kannattaa suunnata sukelluskurssia etsimään; kaikki tapaamani sukeltajat puhuivat Rocksteady diving centeristä, vaikka muitakin tasokkaita vaihtoehtoja varmasti on tarjolla. Varasinkin siis viiden sukelluksen kurssin hintaan 250e. Advanced kurssi koostuu viidestä sukelluksesta: pakolliset sukellukset ovat navigointi ja syväsukellus, joiden lisäksi valitsin Nitrox-kaasuseos sukelluksen, "kellunta”-harjoittelun ja hylkysukelluksen. Toimistolta sain luettavakseni oppikirjan, josta piti kotitehtävänä lukea aiheita käsittelevät osiot ja vastata sitten kysymyssarjaan.

Seuraavana aamuna minut kyyditettiin satamaan, missä hyppäsimme iloisesti maalattuun  katamaraaniveneeseen. Ohjaajana toimi saksalainen Thomas, joka on asunut täällä 14 vuotta ja tehnyt jo yli 5000 sukellusta Coronin lahdella. Kokeneempaa ohjaajaa en olisi voinut toivoa.  Ihmetyksekseni Thomas ei tosin ollut sukeltanut juurikaan muualla, sillä elämä ja työ on ollut sidottu tänne Coroniin. Toinen sukellusliikkeen vene suuntasi hylyille hupisukeltajien kanssa, joten olin ainut sukeltaja meidän veneessämme. En ensin edes ajatellut asiaa, mutta jälkikäteen tuli tärkeä olo kun käytössä oli oma vene kapteeneineen ja henkilökohtainen opastaja kurssilla. Sadalla eurolla ei osteta moista Suomessa!

Teimme kaksi sukellusta, jotka menivät lähinnä valittuja taitoja hioessa. En ole missään nimessä kokenut sukeltaja ja en varmaan edes kuuluisi vielä advanced kurssille, mutta selviydyin kuitenkin kohtalaisesti kaikista harjoituksista ja teimme molempien sukellusten loppuun lyhyet tutkimusmatkat läheisille koralliriutoille. Söimme sukellusten välissä aikaisen lounaan ja suuntasimme jo puoliltapäivin takaisin rantaan! Tehokasta toimintaa ja hyvä palvelu! Iltapäivällä oli aikaa kirjoitella blogia ja puuhastella koneella.

 

Mistä on blogitekstit tehty? Komeasta maisemasta, muistivihosta ja redbullista.

Seuraavana aamuna vene olikin täynnä sukeltajia, joista valtaosa saksalaisia kuten sukellusliikkeen pitäjätkin. Nopean juttelukierroksen jälkeen kävi selväksi että olin monta sarjaa alemmassa luokassa kuin nämä tyypit. Osa oli divemastereita ja muutama muu oli tullut Coroniin suorittaakseen hylkysukellus erikoitumista. Onneksi muut sukelsivat omissa ryhmissään ja minä pääsin ”harjoittelemaan” kahdestaan Thomasin opastuksella. Päivän teemana oli siis Nitrox-Deep Diving-Wreck Diving, mutta en ollut etukäteen odottanut että nämä kaikki yhdistyisivät ensimmäisessä sukelluksessa. Olin ajatellut että harjoittelemme rauhakseen jossain sivummalla, joten yllätyin kun Thomas läpikävi sukelluksemme yksityiskohdat ja kertoi että suuntaamme suoraan hylkyyn maksimoidaksemme ajan sisällä.

 

Valmistautumassa sukellukseen, Thomas vasemmalla

Painelimme laskeutumisköyttä pitkin 34m, mikä on melkein kaksi kertaa syvemmällä kuin olin aiemmin käynyt. Lähestyessämme pohjaa alkoi edessämme hahmottua valtava laivarunko; Akitsushima, 119 metrinen meritiedustelualus, jonka amerikkalaiset Curtiss Helldiver pommikoneet upottivat syyskuussa 1944. Vaikka aluksesta ei näkynyt kuin yksi kylki niin näky oli vähintäänkin pysäyttävä. Laskeuduimme aivan tämän satametrisen kolossin päälle ja siirryimme hiljalleen kantta pitkin alemmaksi. Kansi tosin oli pystysuoraan alaspäin, sillä alus lepää kyljellään pohjassa. Teimme kierroksen aluksen ympäri ja Thomas osoitteli torpedojen osumakohtia, kannelta pohjamutaan pudonneita ilmatorjuntatykkejä sekä muita yksityiskohtia. Olin täysin haltioissani hylystä, vaikka siinä olikin jotain todella surumielistä.

Kävimme nopeasti läpi syvyyssukellusharjoitukset ja laskin sukelluslehtiseen pitkiä pluslaskuja, joilla varmistettiin että ajatus kulkee edelleen eikä typpinarkoosi ole iskenyt. Matematiikkaa meren pohjassa!

Lopulta Thomas kehotti minua sytyttämään taskulamppuni ja johdatti minut hylyn sisään. Syke nousi melko korkealle, sillä olin lukenut että Akitsushimaan sukeltaakseen tulisi olla koulutettu hylkysukeltaja ja minä olin vielä perusjutuissakin haparoiva aloittelija.  Luotin kuitenkin Thomasin arvioon, sillä tunteehan hän alukset paremmin kuin taskunsa. Tutkimme sisäpuolelta hetken kohtaa josta alus oli katkennut kahtia, minkä jälkeen sukelsimme sisään itse hylkyyn. Mahtava kokemus ja ehkä paras sukellus tähän asti!  Kulkiessamme läpi käytävistä ja konehuoneista en ollut uskoa että olin todellakin uponneen laivan sisällä. Eihän moista ole nähnyt kuin elokuvissa ja oletin tälläisten kokemusten vaativan vuosien harjoittelua ja panostamista. Kapeista käytävistä ja oviaukoista sekä hieman klaustrofobisesta pimeydestä huolimatta kaikki sujui paremmin kuin odotin. Jouduin usein ottamaan kiinni ovenkarmeista tai seinistä ja vetämään itseni läpi ahtaammista aukoista, mutta en jäänyt missään vaiheessa mistään kiinni tai muutakaan vastaavaa. Vettä, pimeää tai ahtaita paikkoja pelkäävälle hylkysukellus ei kyllä ole. Tuossa syvyydessä ei hylyssä nähnyt muuta kuin taskulamppunsa valokeilan ja onhan se kieltämättä vähän ahdistava ajatus että jäisi johonkin kiinni tai laitteisto pettäisi, mutta Thomasin kulkiessa edelläni en oikein edes osannut pelätä moista.

Nitrox seos (jota en ollut sukelluksen aikana edes ajatellut) tuli arvoonsa, sillä muiden sukeltaessa tavallisella ilmalla pystyimme pysymään hylyllä muita pidempään. Oli suorastaan ironista että pääsin tutkimaan hylkyä sisältä pidempään kuin nämä puoliammattilaiset, sillä kyseessähän oli vain minun Nitrox harjoitussukellukseni, joka olisi voinut tapahtua yhtä hyvin vaikka avomerellä tai pelkällä hiekkapohjalla. Sukellus kokonaisuutena meni hieman yli ymmärryksen ihmetellessäni kaikkia uusia elementtejä, mutta pinnalla totesin tuon olleen paras kokemani sukellus!

 

Kohti seuraavaa sukelluspaikkaa

Iloine reggae-veneemme Dos Hermanos

Lepotauon jälkeen kytkimme uudet ilmatankit kiinni sukelluslaitteistoonen  ja suuntasimme kohti pohjassa makaavaa öljytankkeri Okinawa Marua. Hylky on suurin alueella olevista, joten odotukset olivat korkealla ensimmäisen sukelluksen jälkeen. Laskeutuessamme yli 30m tuli mukaan vielä yksi muuttuja, sillä aluksen kohdalla kävi todella kova pohjavirtaus. En ollut ikinä ennen kokenut moista, joten sukelluksen alku oli melkoista taistelua. Aluksesta on 70-luvulla poistettu moottorit niiden sisältämien metallien vuoksi ja samalla on irrotettu laivan propellit. Sukelsimme sisään tyhjästä propelleriputkesta ja tunsin oloni salaiseksi agentiksi kulkiessamme läpi n. 1,5mx1,5m pyöreästä putkesta. Putken päättyessä luulin tulleemme ulos aluksen toiselta puolelta, mutta suuri avoin tila olikin tyhjä konehuone. Hylyn suojissa piti majaansa myös todella suuria kaloja, jotka eivät sukeltajia pelänneet. Eräs yli metrinen puffer-kala näytti aivan emoalukselta pienempien kalojen pörrätessä sen suojissa.

Kuljimme läpi aluksen hyttikäytävistä ja vaikka meri onkin muuttanut suurimman osan tiloista tunnistamattomaksi näkyi aluksessa esineitä joita suolavesikään ei tuhoa. Eräässä syrjäisemmässä huoneessa tutkimme hetken pohjamutaa ja nostin sieltä esiin mm. kumisaappaan. Aavemaista! Esineiden ottamista sääntelee tiukka säädäntö, mutta näillä hylyillä on sanomattakin selvää ettei mitään viedä pois vaan jätetään hylkyihin uudelleenlöydettäviksi.

Tullessamme ulos aluksesta kaappasi virtaus taas minut otteeseensa ja sain tehdä ihan tosissaan työtä päästäkseni laskeutumisköydelle. Köyttä pitkin ylös päästyämme nousimme veneeseen, missä kokeneempien sukeltajien manailusta päätellen totesin ettei tämän kaltainen virtaus tyypillinen edes enemmän sukeltaneille. Todella mahtava sukellus kaiken kaikkiaan! Harmittaa ettei noista hylyistä jäänyt valokuvia muistoiksi, sillä kamerani ei kestäisi painetta noin syvällä.

Kolmas sukellus oli pienelle tykkiveneelle, joka puolestaan makasi lähes pinnassa ja oli siksi korallien peittämä. Tällä kertaa pystyin ottamaan kuvia, mutta näkyvyys oli niin surkea etten saanut juuri minkäänlaisia kuvia. Emme tutkineet pientä hylkyä kauaa, vaan kävimme tutkimassa läheistä riuttaa. Hauska sukellus, mutta jäi ehdottomasti kahden aiemman varjoon. Kuvat ovat aivat eri maailmasta kuin nuo kaksi ensimmäistä paikkaa.

Korallien valtaama runko 

Suursukeltaja itse

Divemaster Phillip tutkii tykkivenettä

Palattuamme satamaan sain PADI Advanced OWD sertifikaattini ja olen siis nyt ”edistynyt” (joskin kokematon) sukeltaja! Tuosta lapusta on toivottavasti iloa jatkossa, koska nyt pystyn tekemään hupisukelluksia aiempaa syvemmälle!

Varasin seuraavalle päivälle ”Island hopping”-kiertoajelun, jota moni täällä on kehunut! Saa nähdä miten kolmas päivä katamaraanikyydissä menee!