Kuten olen
kovasti yrittänyt väittää niin en ole reissussa juuri kaljoitellut tai
ryypiskellyt, mutta Coronissa tuli istuttua useana iltana Helldivers baarissa.
Asikaskunta on lähes kokonaan sukeltajia ja meininki on todella rento, sillä
Coron on pieni paikka ja sukeltamassa käyneet ovat sukelluspaikoilla törmänneet
ja tutustuneet toisiinsa. Istuin iltaa brasilialaisen Adrianan kanssa ja tämä
on sukeltanut Coronissa jo viikon verran, joten pöydässä istui kanssamme
milloin paikallisia DM:iä, milloin muita sukeltajia. Noiden parin illan aikana
ehti tutustua varmaan parinkymmeeneen ihmiseen, mutta mainittakoon heistä vain
viimeisenä iltana paikalle tulleet britit Simon&Simon. Tulimme hyvin
toimeen ja kun selvisi että he olisivat samalla lennolla Cebulle seuraavana
päivänä niin päätimme mennä kentälle yhtä matkaa.
Tapasin Simonit
siis seuraavana päivänä bussipysäkillä ja otimme linjurin Coronin
lentokentälle. Harvoin on kyllä yhtä syrjäisellä kentällä tullut käytyä, sillä
bussi kulki pieniä teitä läpi maatalojen pihoista ja karja-aitauksista ennen
piskuiselle lentokentälle pääsemistä. Lensimme potkurikoneella Cebulle ja illan
pimentyessä otimme vain ensimmäisen vastaan tulleen hostellin.
Cebu Pacific tarjoaa sateenvarjot! Ei muuten ole tullut potkurikoneella lennettyä vähään aikaan |
Simonit ovat myös
kokeneita matkaajia ja hauskoja veijareita. Vitsi lensi ja nämä tyypit eivät
häpeile hassutella, joten aiheutettuamme hymyjä ja paheksuvia katseita
läheisessä ostoskeskuksessa päätimme osallistua yläkerrassa olevaan Bingoon
”just for the laughs”! Koko bingohalli pysähtyi kun tulimme sisään, mutta
Simoneita tämä ei haitannut ja kohta istuimme paikallisten mummojen keskellä
bingolaput edessämme. Tässä bingossa ei pelkkä viiva riittänyt vaan numeroista
piti kerätä erilaisia muodostelmia. Peli eteni niin nopeasti että ensimmäisessä
pelissä emme vielä edes kerennet rastittaa puoliakaan annetuista numeroista
ennenkuin joku jo huusi Bingoa. Koska välissä pelattiin jotain toista bingoa,
mihin meillä ei ollut lappuja päätti toinen Simoneista lähteä etsimään isolla
videotaululla näkyvää kuuluttajaa. Kohta näimmekin Simonin naaman ilmestyvän
videotaululle ja jonkun pyydettyä siirtymään sivummalle kameran edestä tämä
törmäili vielä muutaman kerran kuuluttajan pöydän pöydän edestä. Me puolestaan
pidättelimme nauruamme bingohallissa. Ei varmaan kovin hauskaa näin jälkikäteen
kerrottuna, mutta meillä oli juuri niin hauskaa kuin filippiiniläisessä
bingohallissa voi olla. Joskus kun päätyy tylsään paikkaan on vain kehiteltävä
omat huvinsa!
Pahennusta bingohallissa |
Olin alun perin
suunnitellut käyväni Malapascuen saarella kääntymässä, mutta Simonien seura oli
sen verran hauskaa että hyppäsin heidän mukanaan kohti Tagbilarania suuntaavaan
lauttaan. Merenkäynti oli kovaa ja parituntinen matka oli kieltämättä
epämukava, mutta selvisimme vähemmällä kuin ympärillä oksentelevat paikalliset.
Satamasta otimme bussin kohti Panglaoa, joka on turistien suosima sukelluskohde
ja aurinkoranta. Viimeiset 5km menivät riksakyydillä ja hämmästelimme itsekkin
miten käteviä menopelejä nämä koppimoottoripyörät ovat. Kuskin lisäksi meitä
oli kolme keskikokoista ukkoa, kaksi rinkkaa ja kolme reppua yhden prätkän
selässä.
Myrskyinen merimatka edessä |
Bussissa soi Eminem jne. satakovaa, paikalliset eivät ymmärtäneet haluamme jorata |
Panglaolla
kohtasimme pienen pettymyksen, sillä sukeltamisen hinnat olivat suhteessa
todella korkeita ja vesikin myrskyn jäljiltä sameaa. Ajattelimmekin vaihtaa
sukeltamisen päiväretkeen Osblobissa, missä on mahdollista uida valashaiden
kanssa. Kuultuamme korkeasta pääsymaksusta (ihmetytti miten meressä asuvien
kalojen katsomisesta voidaan ottaa pääsymaksua) luimme aiheesta enemmän netissä
ja päätimme ettemme halua tukea tuota toimintaa. Oslobin valashait pysyvät
alueella vain koska paikalliset ruokkivat niitä ympäri vuoden. Nämä valashait
ovat hylänneet luonnolliset muuttoreittinsä ja eivät todennäköisesti ikinä
lisäänny lisäksi ne ovat enemmän tai vähemmän paikallisten ruokinnan varassa ja
eivät varmaankaan enää selviytyisi omineen. Olisi upeaa nähdä valashai, mutta
jää nyt siis toiseen kertaan.
Panglao Beach |
Olimme siis
käyttäneet puolipäivää matkataksemme Panglaoon, jossa ei ollutkaan mitään järkevää
tekemistä meille. Myös itse kaupunki oli pettymys, sillä kuten useimmissa
turistikohteissa olivat kadut täynnä nenäkkäitä kaupustelijoita ja
riksakuskeja. Teimme siis kuten mikä tahansa tervejärkinen mieskolmikko ja kävimme kaupassa ostamassa korin kaljaa ja rommipullon. Opetin
Simoneille pokeria ja pelasimme jotain hämärää siihen liittyvää juomapeliä (jossa pääosassa taisi olla juominen) kunnes
totesimme ihmetykseksemme jonkun juoneen kaikki oluet ja rommipullonkin olevan tyhjä.
Kävimme istumassa
iltaa rantabaareissa, mutta huonon livemusiikin ja mitäänsanomattoman seuran
(perus rantakansaa) johdosta päädyimme harhailemaan pitkin rantaa. Simonit
halusivat taas hassutella, joten keksimme olevamme loppuillan kotoisin Swazikistanista
ja että jäisimme juttelemaan kaikille rantakauppiaille riippumatta siitä mitä
he myisivät. Tämä johti melko hämäriin keskusteluihin pitkin iltaa ja yksi sun
toinenkin retkikauppias vakuutti käyneensä tässä suuresti ylistämässämme maassa
ja eräänkin sisko oli kuulemma naimisissa swazikistanilaisen kanssa. Myönnettäköön että tuo oli melko ilkeää, mutta pienessä hiprakassa se oli vähän
liiankin hauskaa. Lopulta päätimme rauhoittua ja loppuilta menikin katsoessa
Formuloita eräässä syrjäisemmässä kuppilassa. Kun yöllä vielä iski nälkä ja
snägäreitä ei ollut tarjolla niin kävin ostamssa itselleni kokonaisen
grillikanan. On sitä huonompiakin yöpaloja tullut syötyä!
Kiitos verrattaen
aikaisen nukkumaanmenon heräsimme lähes krapulattomina ja päätimme lähteä
takaisin Tagbilaraniin, sillä Panglaolla ei ollut enää mitään tarjottavaa
swazikistanilaiselle seureellemme. Jeepney matka takaisin kaupunkiin meni
hienoissa maisemissa, sillä kiipesimme bussin katolle auringosta nauttimaan.
Palmunlehvien väistelystä ja kovasta istuma-alustasta huolimatta paluumatka oli
melko mieleenpainuva!
Simonit päättivät
vuokrata moottoripyörät (toinen Simon oli aiemmin ajanut moottoripyörällä halki
Afrikan). En kuitenkaan osaa ajaa pyörää ja vaikka he vakuuttelivat että se on
helppoa kuin heinänteko niin päätin itse lähteä takaisin Cebua. Olisi kyllä
houkutellut ottaa joku pieni automaattivaihteinen pyörä alle, mutta vahingon
sattuessa ei vakuutus tietenkään olisi korvannut mitään. Hyvästelin siis
hassuttelevat kumppanini ja hyppäsin paluulauttaan takaisin Cebulle.
Tässä sulle reissaukseen ja ruokaan liittyvä blogihaaste!
VastaaPoistahttp://kinttupolulla.blogspot.fi/2013/07/reissaus-ruoka-blogihaaste.html