Hunting Dragons!

Komodo tunnetaan varaanien lisäksi myös maailmanluokan sukelluskohteistaan, joten olimme innoissamme tulevista dyykeistä. Suuntasimme aamulla satamaan ja nousimme Komodo diversin alukseen. Vene osoittautui varsin viihtyisäksi, sillä yläkannelle oli raahattu patjoja ja aurinkotuolin päällisiä, joilla oli mukava makoilla kirja kädessä. Matka Rincan saarelle, Komodon kansallispuistoon, ottaa Labuan Bajolta pari tuntia, joten yläkannella tuli makoiltua seuraavien päivien aikana varsin paljon.

Ensimmäinen sukelluspaikkamme oli nimeltään ”Cauldron”, kahden saaren väliin jäävä sola, jossa oli verrattaen kova virtaus. Koska olin yksin niin minut sijoitettiin eri ryhmään kuin Anni ja Ben, mutta pariksi osui onneksi verrattaen kokenut saksalainen, Peter. Kaikki toimi ja vaikka edellisestä sukelluksesta oli jo vähän aikaa niin homma luonnistui mainiosti. En edelleenkään ole järin hyvä virtausten kanssa, mutta hauskaahan tuo drift diving on kun siihen pääsee sisälle.

Sukelluspaikkojen ylistäminen alkaa olla jo jokapäiväistä, mutta Komodo on kyllä jotain aivan uskomatonta! Varmasti yksi maailman parhaita sukelluspaikkoja (Myös Ben ja Anni kehuivat Komodoa yhdeksi parhaista, ellei parhaaksi, paikaksi vaikka ovat sukeltaneet joka puolella maailmaa.)! Cauldronissa kalojen määrä ja näkyvyys olivat jotain ennen näkymätöntä. Erityisesti yli metriset, lähellä pintaa uiskentelevat, kalat olivat alhaalta päin nähtynä upeita. Asetuimme keskelle Cauldronia ja istuimme pohjahiekalla katselemassa ympärillä vellovaa kalamerta!

Seuraavana vuorossa ollut Castle Rock jäi mieleen ehkä upeimpana sukelluksena tähän asti. Edes iso määrä sukeltajia samalla alueella ei häirinnyt, sillä korallien ympärillä parveili valtava määrä kaloja. Koralliriutoilla viihtyvien värikkäiden kalojen lisäksi sukelluspaikan ympärillä pyöri valtavia parvia erikokoisia "tylsempiä" kaloja. Parasta sukelluksessa oli kuitenkin sukeltajia pelkäämättömien riuttahaiden määrä. White- ja Blacktip haita ui jatkuvasti ympärillä ja vaikka nämä vajaa parimetriset hait eivät kokonsa puolesta ole mitenkään pelottavia niin välillä piti vähän pohtia kuka väistää ketä. Yhdessä uivat hait lähestyivät välillä suoraan kohti vain kääntyäkseen tulosuuntaansa juuri ennen törmäystä. Näin sukelluksella parhaimmillaan viisikin haita yhdessä ja hehkutin kokemusta jälkikäteen. Parinani sukeltanut Peter tosin totesi kuivasti että viime kerralla haita oli kuulemma vielä enemmän. Niin tai näin niin vaikuttava paikka!

Kahdenkin sukelluksen päivä venyi todella pitkäksi ja huolimatta mainiosta lounaasta veneessä kaikki taisivat olla aika väsyneitä paluumatkalla. Kävimme syömässä mainiossa pitsaravintolassa "Made In Italy":ssä, jota edellisen bloggauksen kommenteissakin hehkutettiin! Kieltämättä mainiota pitsaa suoraan kiviuunista!

Seuraava päivä alkoi kahdella sukelluksessa. Ensimmäisenä vuorossa oli Makassa Reef, joka tunnetaan myös Manta Pointtina. Nautin vauhdikkaasta virtauksesta, mutta koko pitkällä sukelluksella emme nähneet "kuin" muutaman kilpikonnan. Noustessamme veneeseen kaikki muut hehkuttivat paikkaa ja eräskin ryhmä oli nähnyt viisi Manta Rayta. Annin ja Beninkin ryhmä oli nähnyt useamman ja Annilla oli hyviä kuvia otuksesta. Olin toki iloinen muiden puolesta, mutta harmitti tosissaan etten nähnyt yhtän.

Viimeinen sukellus oli upeimmalle seinämälle mitä tähän asti on tullut vastaan. Tunti meren elävää tutkiessa meni nopeasti ja valittelin vain etten ottanut kameraani mukaan. Eräällä Korealaisella oli sama kamera kuin minulla, mutta hän oli ostanut siihen ulkokuoret, joiden kanssa voi kameran viedä huomattavasti syvemmälle kuin omani. Pitää harkita jotain vastaavaa! Kuvat eivät tee kunniaa noille sukelluspaikoille, mutta eivät myöskään sanat! Upeita sukelluksia!

Elämää koralliriutalla

Lounaan jälkeen suuntasimme maihin, missä meitä odotti yksi saaren metsänvartijoista. Mies ohjeisti meitä dragonien (Komodon varaani on englanniksi  Komodo dragon, joka tietysti johti jatkuvasti huonoihin lohikäärmevitseihin) kohtaamiseksi ja painotti että mitään takuuta otusten näkemisestä ei ole. Käveltyämme muutaman minuutin näimme kuitenkin lauman näitä valtavia liskoja makoilemassa rakennusten vieressä.  Metsänvartija toisteli ”oh yes, you are very lucky!” jne. mutta oli ilmiselvää että varaanit makoilevat tuolla kaiket päivät ja hän tiesi niiden olevan siellä. Emme oikeastaan olettaneetkaan näkevämme niitä missään luonnollisessa ympäristössä, mutta tuntui silti hieman eläintarhalta nähdä ne rakennusten välissä. Oppaamme väitti etteivät he ruoki varaaneja, mutta maassa olevista kananmunankuorista saattoi päätellä toisin. Toisaalta olimme iloisia että näimme nuo liskot tällä tavoin läheltä, parempi kuin ei nähdä niitä ollenkaan. Lisäksi olimme jo aika väsyneitä sukelluksista, joten tällä kertaa tämä oli ihan positiivinen järjestely.

Lohikäärme!

Ei se oikeasti ole lohikäärme, vaan Komodon varaani! Tosin melkoinen peto silti, sillä maailman suurimman liskolajin edustajat voivat kasvaa yli 3 metrisiksi ja painaa jopa 160kg. Maakrokotiili! Kokoisekseen ketterä lisko on lihansyöjä ja sen purema on myrkyllinen. Mikäli saalis pääsee karkuun ei varaani luovuta vaan lähtee seuraamaan sitä, kunnes puremahaavan myrkky ja infektiot kaatavat uhrin. Turvanamme ollut metsävartija keppeineen tuntui hieman vaatimattomalta puolustukselta edessämme makoilevaa lohikäärmelaumaa vastaan.

Olen ensimmäistä kertää "Wallace"-linen eteläpuolella. Balin ja Lombokin välissä kulkeva linja jakaa Euraasian ja Oseaanian luonnon kahtia.

Kiipesimme myös läheiselle kukkulalle puhveleiden näkemisen toivossa, mutta ”jouduimme tyytymään” pelkkiin uskomattomiin näkymiin.

Paluumatkalla pellonreussa käyskenteli myös peura ja villisika.

Otimme välissä pari päivää taukoa. Päätin etten enää lähde viimeisinä päivinä tekemään mitään ihmeellistä. Anni ja Ben pohtivat eri vaihtoehtoja tuleville viikoille, mutta huomatessamme jumiutuneemme Labuan Bajoon vielä hetkeksi niin päätimme sukeltaa lisää! Tuskinpa tännekkään tulee vähään aikaan tultua, joten purin vähän hammasta budjetin suhteen ja maksoin vielä pari lisädyykkiä.

Seuraavana päivänä suuntasimme saman rutiinin mukaan Makkasar reef:ille eli Manta Pointille. Olin tietysti vakaasti päättänyt nähdä vihdoin Mantan. Virtausta ei tällä kertaa ollut nimeksikään, joten tällä kertaa uiminen oli helppoa ja saatoimme hieman risteillä etsimässä näitä lentoaluksia. 15min sukelluksen alettua aloin jo pelätä että nuo jättiläisrauskut jäävät taas näkemättä. Hetken päästä näimme kuitenkin toisen sukellusryhmän istumassa pohjassa ja arvasin lähistöllä olevan mantoja. Uin hirvetätä vauhtia lähemmäs ryhmää ja jouduin tekemään pikalaskeutumisen sorapohjalle, sillä toisen ryhmän havaitsema yli kolmimetrinen Manta Ray ui suoraan minua kohti. En halunnut pelästyttää otusta pikaisella saapumisellani ja koitin hieman väistää pois sen kulkureitiltä ottaen samalla kuvia. Lopputuloksena oli hieman koominen takamus edellä pohjassa raahautuminen samalla kun koitin ikuistaa hetken kameralle. Lopulta manta ohitti minut vajaan metrin päästä.Magnificent Beast!

Riutan kuningas

Viimeinen sukellus oli leppoisa tunnin uiskentelu kilpikonnien seassa. Meille tarjottiin vielä mahdollisuutta tehdä yksi lisäsukellus, mutta minulla oli vielä pari kirjaa viimeistelemättä, joten makoilin kannella lukemassa Keith Richardsin omaelämänkertaa.

Konnakaveri

Viikko Labuan Bajolla meni vauhdikkaasti. Suuri kiitos Annille ja Benille loistavasta matkaseurasta! Mukava viettää aikaa sellaisten tyyppien kanssa, joilla on sama asenne matkustamiseen! Ei stressailuja!

Aurinko nousee ja laskee, elämä jatkuu. Chill.

Hyvästelin Annin ja Benin näiden lähtiessä läheiselle paratiisisaarelle telttailemaan. Nousin koneeseen Labuan Bajon kentällä ja vaihdoin konetta Balilla. Matkaa on takana päivää vaille 5 kuukautta ja elämä hymyilee, miksipä ei hymyilisi!

Edessä uusi manner ja uudet haasteet!

Towards Down under.

End of Chapter 1.
.