Tug of War and Scuba. Sano KK kun haluat hyvää.

Tarkoituksenahan oli löytää joku paikka minne jumiutua; olin ajatellut jotain trooppista paratiisirantaa ja bungalowia, mutta ei Kota Kinabalukaan ole hassumpi paikka rentoiluun!

Parin päivän sukeltamisen jälkee päätin tehdä jotain muuta välillä, joten lähdimme Tian ja Antonin kanssa taksilla läheiselle torille, missä paikallisten mukaan vietettiin harvest festivalia (elonkorjuu juhlaa?). Ajattelimme tuon olevan vain jotain mitä tehdä pyhäpäivänä, mutta paikanpäällä osoittautui kyseessä olevan isokin festivaali paikallisille.

Juhlakansaa ruokateltoilla

Ilm. ainakaan kaikki paikalliset eivät paheksu possun syöntiä

Lapset leikkimässä jäävedellä (torilla oli melkein 35c)

 Kuljeskelimme aikamme torialueella ja maistelimme erinäisiä makupaloja joita Tia kävi metsästämässä meille ruokateltoilta. Kiinalaiset rakastavat ruokaa (ja ilm syövät mitä tahansa), joten saimme/jouduimme maistamaan yhtä sun toista erikoista, minkä sisältöä harvemmin jälkikäteenkään onnistuimme arvaamaan. Erilaiset mehut mango/vesimeloni/papaya/ananas jne. olivat kuitenkin mitä parhaimpia ja kuljinkin koko kuuman päivän mehumuki kourassa.

Päädyimme festivaalialueen keskellä olevaan Heritage Villageen, missä yhdestä isosta rakennuksesta kantautuva rytmikäs jyminä kiinnitti huomiomme. Kävi ilmi että koko rakennus on eräänlainen trambolini, jossa keskellä lattiaa oleva taso liikkuu bambuvarsien varassa ylös ja alas siinä hypittäessä. Arvostelimme Antonin kanssa virityksen turvallisuutta, koska alustalla oli paljon ihan pieniäkin lapsia, jotka näyttivät kokoajan olevan vaarallisen lähellä liikkuvien rakenteiden väliin putoamista. Lisäksi alustalla oli ainaki 50 ihmistä ja koko talo huojui hyppimisen tahdissa, joten ei voi kuin ihmetellä miten kauan viritys kestää moista menoa. Lopulta joku laski puisen Tukaani viritelmän väkijoukon keskelle ja siihen ensimmäisenä tarttunut mies kuljetettiin pois paikalta väkijoukon onnittelessa. Jäi vähän epäselväksi mistä oli kyse, mutta lieneekö ollut joku kilpailu tai onnea tuonut seremonia. Hyppiminen näytti vaaroista huolimatta hauskalta, joten menimme seuraavalle kierrokselle mukaan. Väkijoukon keskellä huojuminen oli yllättävänkin hauskaa, vaikka pettymykseksemme tukaaniviritelmä ei tällä kertaa laskeutunut.

Alueella oli erilaisia myyntikojuja, kilpailutelttoja, livemusiikkia jne. mitä nyt voi kunnon markkinoilta odottaa. Väkeäkin oli kuin niillä kuuluisilla Rovaniemen markkinoilla. Välillä väkijoukko pysäytettiin turvamiesten toimesta kun ohi kulki joukko paikallisia silmäätekeviä kameramiesten seuratessa. Lopulta kulkeuduimme aukiolla joka oli täynnä katsojia. Tasaisen hivuttautumisen myötä pääsimme vähän lähemmäs väkijoukon keskustaa, missä seisoskeli kaksi joukkuetta armottoman kokoisia testomörssäreitä. Erityisesti lähempänä meitä seisseen Team Barracudan vihreäpaitaiset järkäleet näyttivät siltä että ovat asuneet salilla ja lisäksi aamupuuroon on mahdollisesti mennyt muutakin kuin kanelia. Kävi ilmi että kyseessä on köydenvetokilpailun finaali, minkä vuoksi aukion keskuta oli kasteltu sopivaksi mutakentäksi. Joukkueilla oli valmentajat ja taktiikoitakin oli selvästi hiottu. Paikalla kävi joku isoherra tv-kameran saattelemana, minkä jälkeen Team Barracuda esitti jonkinlaisen taistelutanssin. En ole ikinä ajatellut että köydenveto voisi olla jännittävää!  Valmistelujen jälkeen alkoi itse kilpailu, joka oli hämmästyttävän tasaväkinen. Äijät vetivät ja ähisivät varmaan viisi minuuttia ennenkuin köysi alkoi liikkua sentti kerrallaan Barracudan eduksi. Huusimme muiden mukana oman päätymme joukkueelle, joka lopulta vei voiton punapaidoista jonkun liukastuessa mutaan. Kannatan ehdottomasti köydenvetoliigan perustamista myös Suomeen!

Team Barracuda!

Paikalliset tuntuvat rakastavan supersankareita. Nämä kotikutoisetkin puvut täyttivät talon kuvan ottajilla.

Vietettyämme päivän toripäivillä päätimme lähteä illastamaan läheiseen "Asia Cityyn", joka on paikallisten suosima kalaruokapaikka (joskin kalojen lisäksi ruokalistalle voi ottaa melkein mitä tahansa muuta meressä elävää). Tuoreena sukeltajana paikan eettisyys hieman mietitytti, mutta eipä tuolla ainakaan mitään rauhoitettua myyty; toisaalta jokainen kala on tietysti pois merestä ja koralliriutoilta. Tällä kertaa ideana oli juurikin maistella niitä eksoottisempia otuksia.

Anton ja Tia tutkimassa mahdollista ruokalistaehdokasta

 Lopulta päädyimme erääseen kiinalaiseen paikkaan, jonka tarjoilija puhui muita paremmin englantia ja selosti miten mikäkin kala valmistetaan. Päätimme luottaa paikkan kokkiin ja valitsimme ruokalistalle tappavan myrkyllisen kivikalan. Tarjoilija vakuutti että myrkky on vain selkäpiikeissä, eikä tuon syömisestä olisi vaaraa (muistelimme lukeneemme jostakin japanilaisesta kalasta, joka valmistetaan siten että myrkyn poistamisenkin jälkeen kalasta saattaa tulla huonovointiseksi).

Uhriksi valikoitunut stonefish

Sama kaveri lautasella

 Söin kivikalan lisäksi mm. rauskua ja simpukkamuhennosta. Hyvää ruokaa, joku kalaruuan ystävä voisi varmaan viettää täällä ihan vaikka vain ruokaloman, sen verran paljon valinnanvaraa eri akvaarioissa oli. Palatessamme hostellille oli melkein koko porukka istumassa kaljat kädessä (yllätyimme hieman, koska muut ovat naureskelleet minun ja Antonin tavalle juoda oluita iltaisin). Päätimmekin lähteä läheiseen ravintolaan istumaan ja useammatkin oluet nautittuamme viereiseen karaokepaikkaan. Mesta oli selvästi vain paikallisten käytössä, joten ensin saimme osaksemme outoja katseita. Illan edetessä ja karaoken kaikuessa kävi pöydässämme useampikin Malesialainen juttelemassa. Nähtiinpä illan kuluessa muutama kansainvälinen yhteislaulukin!

Pidettyäni yhden päivän toipumislomaa ja katsottuamme Tian ja Antonin kanssa teeman mukaisesti Hangover 3 läheisessä elokuvateatterissa jouduin hyvästelemään nämä uudet ystäväni. Tia palasi Hongkongii, joskin lupailimme uudelleen näkemistä kunhan tuuli kuljettaa minut niin pitkälle. Anton puolestaan lähti kohti viidakkoa ja tutkimusasemaansa. Pohdimme mahtaisinko olla tervetullut asemalle turistina myöhemmin tässä kuussa, mutta tuo selviää myöhemmin kun Anton pääsee työn  makuun.

Seuraavana päivänä jatkoin uuden rakkauteni kanssa. Samalla tuli uudelleen testatuksi pokkarini vedenpitävyys. Kaikki kuvat on siis otettu mukanani kulkevalla Olympus Tough 2 kameralla:

Kuvat ovat korkearesoluutioisia, eli ne voi klikata auki

Sukelluspaikkamme Sulug North

Tällä kertaa mukana oli yksi kurssilainen ja 6 hupisukeltajaa. Minut laitettiin vähemmän sukeltaneiden ryhmään, mutta jo ensimmäisellä sukelluksella kävi selväksi että sukeltaminen onnistui minulta paljon paremmin kuin muilta ryhmässä olleilta. Parikseni laitetulla saksalaisella oli vaikeuksia varusteiden kanssa koska ei ollut sukeltanut vähään aikaan, ryhmässä ollut ranskalainen puolestaan sukelsi kameransa kanssa milloin mihinkin suuntaan ja sai lopulta haukut Divemasterilta sekä omalta pariltaan ja amerikkalainen joka puolestaan oli selvästi hyvä itse sukeltamisessa ui kokoajan ristiin siten että me muut jouduimme väistelemään häntä. Kävi selväksi että sukeltamisessa oleellista on seura. Löysin kuitenkin mukavan tahdin kulkiessani joukon viimeisenä ja valokuvatessani rauhassa niitä pienempiä öttiäisiä ja koralleja. Amerikkalainen ui jatkuvasti aivan liian kovaa pitäen divemasterin kiireisenä ja vaikka parinani ollut saksalainen vilkuilikin välillä minuun päin niin en ollut mitenkään varma ettei minua jätettäisi jälkeen. Otin siis aina hetken rauhassa kuvia ja uin nopeasti muut kiinni harmitellen miten paljon pikkuotuksia muut missaavat. Seurasta huolimatta nautin sukeltamisesta vähintäänkin yhtä paljon kuin viime kerralla ja kun divemasterikin huomasi että todennäköisyydet hukkumiselleni olivat muuta ryhmäämme pienemmät niin sain rauhassa jättäytyä jälkeen ja sitten uida muiden perään.

Kaikki sukellukset olivat mahtavia ja näkyvyys tällä kertaa hyvä. Vaikka missasin tällä kertaa ensimmäisinä uineiden näkemät hait ja merikilpikonnankin näin vain kaukaa niin nautin saadessani rauhassa jäädä valokuvailemaan ja tutkimaan riutan elämää läheltä. Osalle ihmisistä sukelluksessa on selkeästi enemmän kyse "lentämisen tunteesta" ja veden alla pörräämisestä kuin kaloista tai varsinkaan koralleista, mutta kukin tavallaan. Hitaan amatöörikuvaajan tuotoksia:

Valmistautumassa sukeltamaan

Riuttanäkymää

Komea merivuokko asukkeineen

Meriviuhka

Yksi pienistä (n.5cm), mutta näyttävistä merietanoista

Punertava merivuokko ja vuokkokalat

Damselfish, nämä puolustavat ärhäkästi reviiriään näykkien sukeltajia

Nemot ja merivuokko

Pieni leijonakala

Merivuokko

Isoin näkemäni vuokkokala ei tykännyt kuvausyrityksistäni vaan kävi kameran kimppuun

...jatkoin kuitenkin sinnikkäästi kuvaamista, jolloin filmille tallentui mm. tämä kuva

Patrick yllättyi postauksen pituudesta! Peli poikki ja odottamaan seuraavaa dyykkia. I <3 Scuba