Rakkauteni Borneo

Lähdettiin venäläisen Olgan kanssa heti aamu seitsemältä etsimään tuota urheilustadionia, josta kuulimme edellisenä päivänä hostellin henkilökunnalta. Paikka on melkein 10km päässä, joten kävelimme bussiasemalle ja otimme minibussin kohti Likasin kaupunginosaa.

Bussi pudotti meidät suoraan urheilukeskuksen viereen ja hetken etsittyämme löysimme kuin löysimmekin tuon paikallisten salin. Iso sali, josta löytyi kaikki tarvitsemamme oli ihan viihtyisä, vaikka laitteet olivatkin vähän nuhjuisia. Olga on kuulemma harrastanut nuorempana voimannostoa ja vetelikin ihan tyylikkäästi kyykkyä paikalla olleiden paikallisten ihmetykseksi. Mukava saada saliseuraa, vaikkakin kommunikaatiomme oli vähän ontuvaa. Tuntuu että usein tulee tavanneeksi yksin matkaavia venäläisiä joiden kielitaito on melko vaatimatonta. Olgakin oli matkannut jo monet kuukaudet pitkin kaakkois-aasiaa, joten hatunnosto hänelle.

Salireissuun meni matkoineen yli kolme tuntia, joten kello läheni puoltapäivää kun palasimme hostellille. Amerikkalainen Anton ja Kiinalainen Tinyai olivat lähdössä rannalle läheiseen Sapi saareen ja pyysivät minua mukaan, joten pakkasin pikaisesti uimakamppeet reppuun ja kiirehdin heidän mukaansa. Kävelimme satamaan ja pääsimme sieltä pikaveneellä n. 15min matkan päässä olevaan saareen. Tunku Abdul Rahman Marine National park, missä Sapikin sijaitseen, on melkoinen paratiisi maan päällä. Valkoista hiekkaa, kristallinkirkasta vettä ja trooppisia kaloja rantavedessä.

Sapi

Olimme vähän myöhässä saarelle saapumisen suhteen, joten meillä oli vain muutama tunti aikaa ennen viimeisen pikaveneen lähtöä takaisin mantereelle. Tehtiin lyhyt tutkimusmatka saaren polkuja pitkin. Anton on biologian opiskelija joka on tullut Malesiaan tekemään työharjoittelun Borneossa olevalle tutkimusasemalle. Jaoimme siis intohimon erinäisten öttiäisten ihmettelyyn, joten vaikka emme ehtineet kovinkaan pitkälle niin aikaa meni termiittejä, lintuja jne. otuksia tutkiessa. Kylän lähellä olevalla aukiolla tallusteli valtava Komodo (? Monitor Lizard). Ilmeisesti pienellä saarella asuvat jättiliskot ovat puolikesyjä ja tämäkin otus vain tuijotteli meitä ilmeisesti ruokaa odotellen ennenkuin päätti häipyä takaisin viidakon kätköihin.

Los Lizardo

 Snorklauskamppeiden vuokraaminen oli sen verran kallista, että päätettiin tällä kertaa vain tyytyä uimaan rantavedessä. Rannalla oleva kyltti varoitti stingereistä. Täällä vedestä löytyy yhtä sun toista tappavan myrkyllistä. Vaarallisimpia ovat eri skorppiooni- ja leijonakalat, mutta myös meduusat, korallit jne. Pahamaineisin lienee viattomalta kiveltä näyttävä stonefish, jonka selkäpiikeissä on tappavaa myrkkyä. Matalassa rantavedessä nämä otukset ovat kuitenkin onneksi harvinaisia.

Beware of Stingers

Kameran vesitiiviyden testaamista. Kuvassa Anton ja Tia

Tunnin polskimisen jälkeen kiirehdittiin viimeiseen venevuoroon ja takaisin KK. Käytiin vielä illalla syömässä mereneläviä samaisella yömarketilla kuin edellisenä päivänä.

Sukelluskurssi alkoi aamulla ja pienen odottelun jälkeen siirryimme Scuba Junkien toimistolta yläkerrassa olleeseen pikkuhuoneeseen opiskelemaan. Opettajanamme toimi Etelä-Afrikkalainen Ryan ja kanssani kurssilla oli ainoastaan Hong Kongilainen Karen. Ryan oli kuin surffaajan stereotypia, rennon letkeä tyyppi joka selvästi oli nähnyt maailmaa. Myöhemmin kävi ilmi että hän on tehnyt lähemmäs tuhat sukellusta ympäri maailman ja asuu nyt viidettä vuotta Kota Kinabalulla sukellusta opettaen. Opetus koostui lähinnä videosta, jota katsottiin pätkissä ja tehtiin välissä tehtäviä sekä keskusteltiin sukelluksesta. Ryanista huomasi että tämä oli opettanut kyseistä kurssia paljon, koska osasi melkein aina jo etukäteen kertoa mahdollisia kysymyksiä jättäneistä osioista. Rennon opiskelupäivän päätteeksi tehtiin vielä koe, joka oli 8 tunnin opiskelun jälkeen todella helppo.

Scuba Junkies KK

Odottelin pienellä jännityksellä päivää. Varsinaisen sukellusopettajamme Melanien poimiessa meidät veneeseen laiturilta tuntui kuitenkin heti siltä kuin olisi kotiinsa tullut. Melanie ja toinen divemasteri Rob olivat paitsi äärimmäisen rentoja myös todella mukavia ja huomaavaisia meitä oppilaita kohtaan. Mukana oli myös kolme "Fun Diveria" eli kurssit käynyttä sukeltajaa jotka tulisivat sukeltamaan samoja paikkoja.

Kävimme veneessä läpi sukellusvarusteet. Melanie ilmeisesti omistaa koko Scuba Junkiesin ja on todella kokenut opettaja, jolta ei kuitenkaan selvästi ole rakkaus lajiin kadonnut. Teimme nopean uimatestin ja kelluntatestin, minkä jälkeen nousimme takaisin veneeseen ja yllätykseksemme puimme koko sukellusvarustuksen päälle. Ilman sen suurempia ihmettelyjä Melanie kehotti laittamaan regulaattorin suuhun ja pyörähtämään takaperin veteen. Mistään videoilla näkemästämme "pehmeästä alusta" ei ollut tietoakaan kun huomasimme jo ottavamme ensimmäiset henkäykset kompressoitua ilmaa veden alla.

Veneemme lähti viemään muita sukeltajia muualle ja me jäimme rantaveteen harjoittelemaan perustaitoja. Kävimme vajaassa tunnissa läpi kaikki perustaidot kuten maskin tyhjentämisen veden alla, toisen tankista hengittämisen, regulaattorin takaisin saamisen omaan suuhun jne. Minulle sukeltaminen tuntui heti todella luonnolliselta; veden alla hengittäminen ei tuonut pienintäkään pelkotilaa vaan oli ainoastaan hauskaa, joskin olen todella raskas hengittäjä, mikä käyttää ilmaa melko nopeasti. Ilmeisesti syvähengityksessä on kuitenkin puolensa kun oppii hallitsemaan sukelluksen paremmin. Jo jostain lapsuuden sukelteluista ja uimakouluista on jäänyt tajuntaan tieto siitä että veden alla pitää olla rauhallinen, joten esim. ilman regulaattoria veden alla oleminen ei aiheuttanut mitään paniikkitiloja. Uin myös usein silmät auki, joten ilman maskiakin veden alla oleminen oli helppoa. Karen oli ilmeisen hyvä uimari, mutta hänellä oli itse sukeltamisen kanssa vähän enemmän ongelmia...olimme kuitenkin molemmat ilmeisen hyvä, sillä kun pakollisten alkoharjoitusten jälkeen Melanie totesi meillä olevan vielä puolitankkia ilmaa jäljellä pääsimme ensimmäiselle sukelluksellemme!

Sukelluspaikkamme Sulug Island

15 min sukellus n. 10 metriin oli upeaa! En odottanut että olisimme ensimmäisenä päivänä päässeet sukeltamaan juuri ollenkaan, joten pistäytyminen merenalaiseen maailmaan heti ensimmäisellä kerralla kun sukelluskamppeet olivat niskassa ei olisi voinut olla parempi yllätys! Melaniesta näki että tämä rakastaa sukeltamista edelleen, vaikka kyseessä oli melko "tylsä" hiekkaranta hän osoitteli meille vaikka minkä moista merenelävää johtaessaan meitä syvemmälle.

Palatessamme veneeseen myös toinen opettaja Rob osoittautui huippu mukavaksi tyypiksi. Veneen "kapteeni", malesialainen Geromino (en usko että se oli hänen oikea nimensä), puolestaan nauroi kaikelle; meille, itselleen, Melanielle, merelle, ilman mitään syytä ja lisäksi mm. läheltäpiti tilanteelle toisen veneen melkein törmätessä meihin. Mel totesi miehen olevan vähän hullu, mutta osaava venekuski.


Pienen tauon jälkeen saimme uudet ilmasäiliöt selkäämme ja pyörähdimme uudelleen veteen.  Tällä kertaa teimme muutaman hätätilanne harjoituksen, minkä jälkeen sukelsimme melkein 40min mitä upeimmalla koralliriutalla. Vesi oli kristallinkirkasta ja näkyvyys yli 10 metriä, joten vaikka meillä molemmilla oli vielä pieniä vaikeuksia sopivan kelluvuuden löytämiseksi niin pystyimme nauttimaan uskomattomista näkymistä. Itselläni on takaraivossa kuinka herkkiä kaikki merenelävät ovat, joten keskityin siihen etten missään nimessä osuisi pohjaan tai tuhoaisi koralleja räpylöilläni. Melanie kiitteli minua myöhemmin varovaisuudestani (Karen ei ollut ihan yhtä hienovarainen) ja huomasin että hän selvästi jakaa rakkauteni mereneläväisiin. Uskomaton sukellus ja kun huomasin homman hiljalleen onnistuvan niin fiilis oli mahtava! Olimmehan vasta toisessa sukelluksessamme ja nyt jo ihan oikeasti sukeltamassa kaikkien trooppisten kalojen ja korallien ympäröimänä!

Kolmannella sukelluksella teimme vain muutaman nopean harjoitteen pinnassa ja painuimme takaisin tutkimaan koralliriuttaa. Kun koko huomio ei mennyt itse sukeltamiseen niin pystyin jo itsekkin havainnoimaan kaikenlaista mielenkiintoista veden alla. Näimme mm. parven nuoria barracudoja, leijonakaloja, klovnikaloja (puhumattakaan tuhansista muista värikkäistä "normaaleista" kaloista). Sukelluksen kuitenkin huipensi meitä tutkimaan tullut Hawksbill'in merikilpikonna. Lähemmäs metrinen otus uiskenteli laiskasti ympärillämme monta minuuttia kunnes palasi popsimaan koralleja. Olin rakastunut!

Ei hassummat puitteet ruokatauolle

Palatessamme satamaan en voinut olla ajattelematta seuraavaa päivää, sillä olimme jo käyneet läpi lähes kaiken teorian ja edessä olisi vielä kolme pitkää sukellusta. Mahtava päivä! Harvoin tuntee vastaavaa onnistumisen tunnetta! Puhumattakaan siitä ihmetyksentunteesta kun leijjuu läpi trooppisten kalojen ja korallimuodostelmien! Suosittelen ehdottomasti kaikille! Tianyi ja Anton taisivat saada yliannostuksen hehkutuksesta käydessämme illallisella, mutta en voinut olla jakamatta uskomatonta päivääni! Reissun paras päivä tähän mennessä!

Seuraavana aamuna olin hyvissä ajoin odottamassa venettämme. Kiskoimme heti veneessä märkäpuvut päällemme, tarkastimme varusteet ja olimme valmiita sukeltamaan. Ensimmäinen sukellus oli pitkällä hiekkarannalla, missä nähtävää oli vähemmän, mutta otukset pistivät paremmin silmään. Näimme mm. tuon pahamaineisen stonefishin, useita rauskuja ja yli metrin mittaisia merimakkaroita. Päivän (ja koko kurssin) paras sukellus oli kuitenkin toinen sukelluksemme ulompana merellä olevalle riutalle. Tiesimme että kyseisellä paikalla voi nähdä haita, joten Melanie kehotti meitä merkistään uimaan nopeasti hänen perässään. Merenkäynti oli kiihtynyt hieman, joten näkyvyys oli vähän aiempia kertoja huonompi, mutta paikka oli siitä huolimatta uskomattoman upea. Sukellettuamme kymmenen minuuttia Melania koputti ilmatankkiaan saadakseen huomiomme ja lähti uimaan todella nopeasti eteenpäin. Uin kaikin voimin opettajamme perässä ja näin kuin näinkin kaksi melkein puolitoista metristä haita uimassa näkökenttämme rajalla! Kilpikonna ja haita jo peruskurssilla! En ollut vain rakastunut vaan myös onnekas! Loppusukellus menikin yrittäessä tähystellä haita ja keskittyä alla olevaan koralliriutttaan samanaikaisesti. Tähystelymme palkittiin kun vielä yksi pienempi whitetip reef shark ui poikittain ohitsemme. Mahtava sukellus! Noustuamme pintaan Mel kätteli meidät ja totesi meidät lisenssoiduiksi sukeltajiksi. Viimeinen sukellus tulisi siis olemaan puhtaasti omatominen "fun dive", jota Mel vain johtaisi.

Kolmannelle sukellukselle otin mukaan kamerani (en kehdannut ottaa sitä aiemmin, koska kuvaamisen sijaan halusin keskittyä katselemaan ympärilleni). Valitettavasti sade ja merenkäynti olivat sotkeneet sukelluspaikan vettä sen verran että juuri tuolla sukelluksella näkyvyys oli kaikista huonoin. Laitoinkin pian kamerani pois ja keskityin itse maisemiin.

Veneemme ja uljas kapteeni Geromino

Mel ja Karen

Sukeltaja itse

Leijonakalan jälkeen laitoin kameran pois parempia olosuhteita odottamaan

Pitkän, melkein 50min, sukelluksen jälkeen nousimme takaisin veneeseen ja suuntasimme hyvillä mielin takaisin satamaan. Olimmehan nyt sertifikoituja PADI sukeltajia ja voisimme sukeltaa pitkin maailmaa!

Saa nähdä mitä kehittelen seuraaviksi päiviksi. Kaksi päivää sukellusta oli ainakin fyysisesti sen verran rankkaa että pitää varmaan pitää pari päivää taukoa! Mikäs täällä Borneolla ollessa, eipä ole kiire minnekkään!