lauantai 8. maaliskuuta 2014

Pacific Harbour - Diving with sharks

Fiji nousi ensimmäiseksi matkakohteekseni, koska tämä on yksi harvoja paikkoja maailmassa, missä on mahdollisuus päästä sukeltamaan haiden kanssa ilman häkkiä. Hait ovat varmaan yksi maailman pelätyimpiä ja vihatuimpia merten eläviä, mutta täällä myös niiden tarjoamat mahdollisuudet on ymmärretty. Monessa polynesialaisessa mytologiassa hait näyttelevät tärkeää osaa ohjaten merenkulkijoita saarelta saarelle ja Fijilläkin on aikoinaan haita pidetty pyhinä. Lieneekö tässä osasyy siihen, miksi asenne haita kohtaan tuntuu olevan muita paikkoja parempi.

Valitettavasti haita vainotaan ympäri maailmaa kahdesta syystä; niiden herättämän pelon takia ja niiden evien vuoksi. Näistä kahdesta suurempi paha on erityisesti aasialaisissa kulttuureissa arvossaan oleva haineväkeitto, jota varten haita pyydetään vuodessa järjetön määrä. Koska hain liha ei muilta osin ole kovin kummoista, suurin osa haista pyydetään vain ja ainoastaan evien takia. Evät leikataan irti elävästä haista kalastusaluksen kannella, minkä jälkeen evätön hai heitetään takaisin mereen hukkumaan. Keskimäärin n. 12 ihmistä saa vuodessa surmansa hai hyökkäyksissä, haita puolestaan lahdataan arvioiden mukaan noin 70 000 000 - 1 000 000 000 vuodessa. 

Uutiskuvaa aiheesta


Myös haiden ruokkimista sukeltajien huviksi on vaikea perustella mielekkäästi. Toki täällä tehdään tärkeää tutkimusta haiden hyväksi, rahoilla on mahdollistettu suojelualueita ja hai populaatio on todistetusti nousussa, mutta silti kyse on luonnottomasta sirkuksesta. Sukeltajien yleinen koodisto kieltää kaikenlaisen luonnon häiritsemisen tai tasapainon muuttamisen, miksi monet pitävät haiden ruokkimista vääränä ja sen tukemista epäeettisenä. Samasta syystä jätin esimerkiksi väliin Valashai sukelluksen (koska ihmisten ruokkimat valashait eivät vaella ja siksi ne eivät ikinä lisäänny), ja pohdin Port Lincolnin häkkisukellusta. Joskus on kuitenkin pakko valita pienin paha, sillä tällä tahdilla haita ei välttämättä enää voi nähdä parinkymmennen saatika 50 vuoden päästä. Ruokkiminen on kuitenkin paikallista ja kokonais populaation kokoa tukevaa toimintaa, eikä sillä ole ollut toistaiseksi vaikutusta haiden käyttäytymiseen. Toivottakoon että tämä haiden tilanteesta tiedottaminen nostaa henkilökohtaisen hai-karmani voiton puolelle ja saan jatkossakin nähdä näitä merten petoja omin silmin.

Heräsin syömään aamupalan minkä jälkeen sukellusliikkeen minibussi tulikin hakemaan minua. Isompi Pacific Harbourin sukellusliikkeistä toimii samasta resortista käsin jossa asun, mutta heidän sukelluksensa olivat täynnä, joten päädyin kilpailevan liikkeen ryhmään. Sukelluksen järjestäjä Beqa Adventure Divers, eli BAD, on kaiken lukemani mukaan se kliinisempi ja tylsempi näistä kahdesta, sillä heillä sukellus on erittäin tarkkaan suunniteltu ja valvottu, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen sukellus 7kk niin olin asiasta ihan tyytyväinen.



Kieltämättä kaikki tuntui loppuunsa asti hiotulta. Minibussista ulos tullessani olivat sopimuspaperit allekirjoitettavana pöydällä. Allekirjoitettuani minut kävelytettiin läpi käytävästä, missä sovitettiin läpi sukellusvarusteet pikatahdissa ja lopuksi minut ohjattiin vaatteidenvaihtokoppiin, mihin kaikki henkilökohtainen omaisuus käskettiin jättämään. Yleensä sukelluksille saa viedä omat reput jne. mukaan, mutta jätin sen enempää kyselemättä tavarat kaappiin ja nappasin käteen vain Go Pron ja sukellustietokoneen. Olin viimeinen sukellusveneessä ja samantien kun astuin kannelle niin paatti kaasutti jo kohti merta. Olin siis sukelluspuku päällä veneessä alle 15 min siitä kun saavuin liikkeelle, eikä kukaan ollut edes vielä kysynyt nimeäni, sukelluskokemustani tai mitään muutakaan.

Veneessä alkoi samantien briiffaus, missä käytiin läpi sukellusten eteneminen. Onneksi porukka oli jaettu kahteen veneeseen ja meidän veneessämme olivat ne, jotka sukelsivat BADin kanssa ensimmäistä kertaa. Ohjeistus oli varsin perinpohjainen ja en lopulta edes vaivautunut mainitsemaan sukeltavani ensimmäistä kertaa 7kk, koska muidenkin kysymykset olivat tasoa ”miten päin nämä räpylät nyt taas menikään”. Briiffauksessa kävi selväksi että kyseessä ei olisi edes varsinainen sukellus, vaan laskeutuisimme vain pohjaan katsomaan haiden ruokailua, kukaan ei saisi lähteä irti porukasta ja Dive Mastereitakin oli 14 hengen ryhmäämme valvomassa 8.  Taistelin siis varusteet jotenkin päin päälle ja kävin vielä itse läpi kaikki turvastepit. Varusteet olivat kuitenkin priimassa kunnossa, joten minulle jäi vielä aikaa virittää Go Pro päälle ja kiinni otsakiinnikkeeseen;

Ottaen huomioon että otin ensimmäistä kertaa kuvia Go Prollani eilen ja otin otsakiinnikkeen pois paketista tänä aamuna, olen ihan tyytyväinen ensimmäiseen Hero-videooni, huomautuksena vielä että omilla silmillä näkyvyys oli kyllä vielä puolet kameraa parempi, joten täyttä kunniaa se ei tee:

Suosittelen katsomaan videon Youtuben puolelta ja kääntämään alareunan asetusrattaasta kuvanlaadun täysille (1080P)


Jos tuo ei onnistu niin tässä video vähän huonommalla kuvanlaadulla:



Kuten videosta voi päätellä niin olin vähän pihalla ensimmäiset pari minuuttia veden alla ja tyydyin vain seuraamaan muita alas (mikä oli ainut asia mitä oikeastaan edes edellytettiin). En edes huomannut tuota ensimmäistä videossa näkyvää haita ja kun sitten niitä tuli vastaan koko lauma niin tuli jopa vähän kiire pohjaan.

Istuimme tuossa alhaalla 26m syvyydessä n. 15 minuuttia kun enemmän ja enemmän haita kerääntyi pyörimään ympärillemme. Lopulta noin 35 Bull Sharkkia kulki edessämme (ja takanamme ja päällämme) ja näkyä on vaikea kuvailla sanoin. Varmaankin kaikki tunsivat jonkinlaista tervettä pelkoa noiden lähemmäs 4m haiden uidessa välillä kohti ja kosketusetäisyydelle, mutta ympärillä olevat työntekijät tuntuivat tietävän mitä tekevät ja työntelivät liian uskaliaita haita pois metallikepeillään. Vieressäni ollut amerikkalaismies työnsi kokoajan kameraansa suoralla kädellä lähemmäs, mikä oli ehdottomasti kielletty, sillä hait ovat tottuneet siihen että niitä ruokitaan juuri tuolla tavalla, kalanpäitä suoralta kädeltä ojentamalla. Mies toki pilasi puolet kuvistani, mutta toi minulle paljon turvallisemman olon, sillä olin varma että hän olisi kyllä ensimmäinen maali haiden ruvetessa agressiivisiksi. Pilatut kuvatkin annoin anteeksi siitä mahdollisuudesta että hänen menettäessä kätensä olisi minulla mahdollisuus vuoden amatööridokumenttiin. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut, vaan ruokinta eteni käsikirjoituksen mukaan. Välillä tosin isoimmat hait uivat ohi muodostamastamme sukeltajien muurista niin läheltä että niiden sivuevät koskivat lähimpänä olevia.

Haille lämmintä kättä

Selfie on vuoden sana

Isoimmat bullsharkit olivat lähelle neljä metrisiä


Olin niin keskittynyt katselemaan haita, että ruokinta-aika päättyi ihan huomaamatta. Dive masterien ohjeistuksesta kaikki lähtivät peruuttamaan ylemmäs seuraavalle tasanteelle ja naureskelin muiden hätäiselle pyristelylle, kunnes tajusin kohta itse olevani viimeisien poistujien ja parinkymmenen härkähain välissä. Tuntuu todella luonnottomalle katsoa toiseen suuntaan ja uida poispäin kun on juuri nähnyt moisten petojen ruokailevan aivan edessään. Dive masterit ”keppeineen” kuitenkin suojasivat poistumistamme, eivätkä hait nähdäkseni enää olleet meistä kiinnostuneita kun ruokkiminen oli lopetettu.

Pydähdyimme ylempänä vielä ruokkimaan pienempiä riuttahaita, mutta ainakin omat ajatukseni olivat pelkästään äskeisissä tapahtumissa ja katselin taakseni syvyyksiin sen sijaan että olisin seurannut pienten riuttahaiden ruokintaa.


White-tip riuttahaiden sijaan keskityin leikkimään paikalle osuneen Damsel-kalan kanssa. Veijari puolusti raivokkaasti reviiriään ja näykki hanskojani koko pysähdyksen ajan.


Pidimme ylös tultuamme lepotauon ja söimme keksejä ja teetä. Toista sukellusta aloittaessa jännitti melkeinpä enemmän mennä veteen, kun oli nyt nähnyt pinnan alle ja tiesi veden kuhisevan täysikokoisia härkähaita.
Laskeuduimme tällä kertaa vain 15m syvyyteen ja yksi dive mastereista meni edessämme olevalle tasanteelle kahden ollessa tämän rinnalla keppeineen. Sharkfeeder heitti isoimmille haille kädestään isoja kalanpäitä ja sai ne siten ”hyökkäämään” meitä kohti, mikä näytti kyllä todella vakuuttavalta, mutta ei oikeastaan ollut kovin pelottavaa, koska oli selvää että hai vain hyökkää kohti makupalaa. Paljon enemmän säikähtelin kielekkeen takaa yhtäkkiä eteen nousevia haita, jotka ilmestyivät tyhjästä suoraan näkökentään vain alle metrin päästä. Toki hait olivat liikkeessä eri suuntaan, mutta kyllä siinä meinasi pariin kertaan pudota regulaattori suusta kun on naamakkain itseään monta kertaa isomman hain kanssa. Bullsharkit ovat vieläpä melko ilkeän näköisiä naamastaan.

Hui! Hai!


Makasimme 30 min kielekkeen takana katsomassa haiden hyökkäilyä ja ruokkiminen keskeytettiin aina välillä haiden käydessä liian ahnaiksi. Kun sitten lopulta lähdimme ylemmäs tekemään turvapysähdyksen tuijottelin vain tyhjyyteen ja totesin että on se sukeltaminen vaan uskomattoman hienoa hommaa. Missään muualla ei voi kokea kyllä samanlaista rauhaa kuin pinnan alla, ei vaikka ympärillä uisikin haiparvi. 

2 kommenttia:

  1. Wau, mikä mieletön kokemus! Mulle olisi riittänyt jo kauhistukseksi tuo pikkukalan näykkiminen ;) Hienoa, että kerroit alussa faktoja haiden olosuhteista ja toivottavasti moni muukin osaa katsoa asiaa kriittisestä näkökulmasta! Aivan karmea juttu tuo haineväkeitto. Ihminen kyllä keksii kaikki julmat keinot eläinten riistämiseksi turhuuden vuoksi :(

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! :) Oli kyllä yksi mieleenpainuvimpia sukelluskokemuksia, mutta kuten itsekkin totesin niin vähän vaikea tätä haiden ruokkimista ihmisten huviksi on perustella! Jatkossa taidan itsekkin tyytyä etsimään Damsel kaloja ja muita vähemmän kuumottavia otuksia!

    Terveiset Tongalta

    VastaaPoista