Fiji nousi ensimmäiseksi matkakohteekseni, koska tämä on
yksi harvoja paikkoja maailmassa, missä on mahdollisuus päästä sukeltamaan
haiden kanssa ilman häkkiä. Hait ovat varmaan yksi maailman pelätyimpiä ja
vihatuimpia merten eläviä, mutta täällä myös niiden tarjoamat mahdollisuudet on
ymmärretty. Monessa polynesialaisessa mytologiassa hait näyttelevät tärkeää
osaa ohjaten merenkulkijoita saarelta saarelle ja Fijilläkin on aikoinaan haita
pidetty pyhinä. Lieneekö tässä osasyy siihen, miksi asenne haita kohtaan tuntuu
olevan muita paikkoja parempi.
Valitettavasti haita vainotaan ympäri maailmaa kahdesta syystä; niiden herättämän pelon takia ja niiden evien vuoksi. Näistä kahdesta suurempi paha on erityisesti aasialaisissa kulttuureissa arvossaan oleva haineväkeitto, jota varten haita pyydetään vuodessa järjetön määrä. Koska hain liha ei muilta osin ole kovin kummoista, suurin osa haista pyydetään vain ja ainoastaan evien takia. Evät leikataan irti elävästä haista kalastusaluksen kannella, minkä jälkeen evätön hai heitetään takaisin mereen hukkumaan. Keskimäärin n. 12 ihmistä saa vuodessa surmansa hai hyökkäyksissä, haita puolestaan lahdataan arvioiden mukaan noin 70 000 000 - 1 000 000 000 vuodessa.
Uutiskuvaa aiheesta |
Myös haiden ruokkimista sukeltajien huviksi on vaikea perustella mielekkäästi. Toki
täällä tehdään tärkeää tutkimusta haiden hyväksi, rahoilla on mahdollistettu
suojelualueita ja hai populaatio on todistetusti nousussa, mutta silti kyse on
luonnottomasta sirkuksesta. Sukeltajien yleinen koodisto kieltää kaikenlaisen
luonnon häiritsemisen tai tasapainon muuttamisen, miksi monet pitävät haiden
ruokkimista vääränä ja sen tukemista epäeettisenä. Samasta syystä jätin
esimerkiksi väliin Valashai sukelluksen (koska ihmisten ruokkimat valashait
eivät vaella ja siksi ne eivät ikinä lisäänny), ja pohdin Port Lincolnin
häkkisukellusta. Joskus on kuitenkin pakko valita pienin paha, sillä tällä
tahdilla haita ei välttämättä enää voi nähdä parinkymmennen saatika 50 vuoden
päästä. Ruokkiminen on kuitenkin paikallista ja kokonais populaation kokoa
tukevaa toimintaa, eikä sillä ole ollut toistaiseksi vaikutusta haiden
käyttäytymiseen. Toivottakoon että tämä haiden tilanteesta tiedottaminen nostaa
henkilökohtaisen hai-karmani voiton puolelle ja saan jatkossakin nähdä näitä
merten petoja omin silmin.
Heräsin syömään aamupalan minkä jälkeen sukellusliikkeen
minibussi tulikin hakemaan minua. Isompi Pacific Harbourin sukellusliikkeistä
toimii samasta resortista käsin jossa asun, mutta heidän sukelluksensa olivat
täynnä, joten päädyin kilpailevan liikkeen ryhmään. Sukelluksen järjestäjä Beqa
Adventure Divers, eli BAD, on kaiken lukemani mukaan se kliinisempi ja tylsempi
näistä kahdesta, sillä heillä sukellus on erittäin tarkkaan suunniteltu ja
valvottu, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen sukellus 7kk niin olin asiasta ihan
tyytyväinen.
Kieltämättä kaikki tuntui loppuunsa asti hiotulta.
Minibussista ulos tullessani olivat sopimuspaperit allekirjoitettavana
pöydällä. Allekirjoitettuani minut kävelytettiin läpi käytävästä, missä
sovitettiin läpi sukellusvarusteet pikatahdissa ja lopuksi minut ohjattiin
vaatteidenvaihtokoppiin, mihin kaikki henkilökohtainen omaisuus käskettiin
jättämään. Yleensä sukelluksille saa viedä omat reput jne. mukaan, mutta jätin
sen enempää kyselemättä tavarat kaappiin ja nappasin käteen vain Go Pron ja
sukellustietokoneen. Olin viimeinen sukellusveneessä ja samantien kun astuin
kannelle niin paatti kaasutti jo kohti merta. Olin siis sukelluspuku päällä
veneessä alle 15 min siitä kun saavuin liikkeelle, eikä kukaan ollut edes vielä
kysynyt nimeäni, sukelluskokemustani tai mitään muutakaan.
Veneessä alkoi samantien briiffaus, missä käytiin läpi
sukellusten eteneminen. Onneksi porukka oli jaettu kahteen veneeseen ja meidän
veneessämme olivat ne, jotka sukelsivat BADin kanssa ensimmäistä kertaa. Ohjeistus
oli varsin perinpohjainen ja en lopulta edes vaivautunut mainitsemaan
sukeltavani ensimmäistä kertaa 7kk, koska muidenkin kysymykset olivat tasoa
”miten päin nämä räpylät nyt taas menikään”. Briiffauksessa kävi selväksi että
kyseessä ei olisi edes varsinainen sukellus, vaan laskeutuisimme vain pohjaan
katsomaan haiden ruokailua, kukaan ei saisi lähteä irti porukasta ja Dive
Mastereitakin oli 14 hengen ryhmäämme valvomassa 8. Taistelin siis varusteet jotenkin päin päälle
ja kävin vielä itse läpi kaikki turvastepit. Varusteet olivat kuitenkin
priimassa kunnossa, joten minulle jäi vielä aikaa virittää Go Pro päälle ja
kiinni otsakiinnikkeeseen;
Ottaen huomioon että otin ensimmäistä kertaa kuvia Go
Prollani eilen ja otin otsakiinnikkeen pois paketista tänä aamuna, olen ihan
tyytyväinen ensimmäiseen Hero-videooni, huomautuksena vielä että omilla
silmillä näkyvyys oli kyllä vielä puolet kameraa parempi, joten täyttä kunniaa
se ei tee:
Suosittelen katsomaan videon Youtuben puolelta ja kääntämään alareunan asetusrattaasta kuvanlaadun täysille (1080P)
Kuten videosta voi päätellä niin olin vähän pihalla
ensimmäiset pari minuuttia veden alla ja tyydyin vain seuraamaan muita alas
(mikä oli ainut asia mitä oikeastaan edes edellytettiin). En edes huomannut
tuota ensimmäistä videossa näkyvää haita ja kun sitten niitä tuli vastaan koko
lauma niin tuli jopa vähän kiire pohjaan.
Istuimme tuossa alhaalla 26m syvyydessä n. 15 minuuttia kun
enemmän ja enemmän haita kerääntyi pyörimään ympärillemme. Lopulta noin 35 Bull
Sharkkia kulki edessämme (ja takanamme ja päällämme) ja näkyä on vaikea
kuvailla sanoin. Varmaankin kaikki tunsivat jonkinlaista tervettä pelkoa noiden
lähemmäs 4m haiden uidessa välillä kohti ja kosketusetäisyydelle, mutta
ympärillä olevat työntekijät tuntuivat tietävän mitä tekevät ja työntelivät
liian uskaliaita haita pois metallikepeillään. Vieressäni ollut amerikkalaismies
työnsi kokoajan kameraansa suoralla kädellä lähemmäs, mikä oli ehdottomasti
kielletty, sillä hait ovat tottuneet siihen että niitä ruokitaan juuri tuolla
tavalla, kalanpäitä suoralta kädeltä ojentamalla. Mies toki pilasi puolet
kuvistani, mutta toi minulle paljon turvallisemman olon, sillä olin varma että
hän olisi kyllä ensimmäinen maali haiden ruvetessa agressiivisiksi. Pilatut
kuvatkin annoin anteeksi siitä mahdollisuudesta että hänen menettäessä kätensä
olisi minulla mahdollisuus vuoden amatööridokumenttiin. Onneksi mitään ei
kuitenkaan sattunut, vaan ruokinta eteni käsikirjoituksen mukaan. Välillä tosin
isoimmat hait uivat ohi muodostamastamme sukeltajien muurista niin läheltä että
niiden sivuevät koskivat lähimpänä olevia.
Haille lämmintä kättä |
Selfie on vuoden sana |
Isoimmat bullsharkit olivat lähelle neljä metrisiä |
Olin niin keskittynyt katselemaan haita, että ruokinta-aika
päättyi ihan huomaamatta. Dive masterien ohjeistuksesta kaikki lähtivät
peruuttamaan ylemmäs seuraavalle tasanteelle ja naureskelin muiden hätäiselle
pyristelylle, kunnes tajusin kohta itse olevani viimeisien poistujien ja
parinkymmenen härkähain välissä. Tuntuu todella luonnottomalle katsoa toiseen
suuntaan ja uida poispäin kun on juuri nähnyt moisten petojen ruokailevan aivan
edessään. Dive masterit ”keppeineen” kuitenkin suojasivat poistumistamme,
eivätkä hait nähdäkseni enää olleet meistä kiinnostuneita kun ruokkiminen oli
lopetettu.
Pydähdyimme ylempänä vielä ruokkimaan pienempiä riuttahaita,
mutta ainakin omat ajatukseni olivat pelkästään äskeisissä tapahtumissa ja
katselin taakseni syvyyksiin sen sijaan että olisin seurannut pienten
riuttahaiden ruokintaa.
White-tip riuttahaiden sijaan keskityin leikkimään paikalle osuneen Damsel-kalan kanssa. Veijari puolusti raivokkaasti reviiriään ja näykki hanskojani koko pysähdyksen ajan. |
Pidimme ylös tultuamme lepotauon ja söimme keksejä ja teetä.
Toista sukellusta aloittaessa jännitti melkeinpä enemmän mennä veteen, kun oli
nyt nähnyt pinnan alle ja tiesi veden kuhisevan täysikokoisia härkähaita.
Laskeuduimme tällä kertaa vain 15m syvyyteen ja yksi dive
mastereista meni edessämme olevalle tasanteelle kahden ollessa tämän rinnalla
keppeineen. Sharkfeeder heitti isoimmille haille kädestään isoja kalanpäitä ja
sai ne siten ”hyökkäämään” meitä kohti, mikä näytti kyllä todella vakuuttavalta,
mutta ei oikeastaan ollut kovin pelottavaa, koska oli selvää että hai vain
hyökkää kohti makupalaa. Paljon enemmän säikähtelin kielekkeen takaa yhtäkkiä
eteen nousevia haita, jotka ilmestyivät tyhjästä suoraan näkökentään vain alle
metrin päästä. Toki hait olivat liikkeessä eri suuntaan, mutta kyllä siinä
meinasi pariin kertaan pudota regulaattori suusta kun on naamakkain itseään
monta kertaa isomman hain kanssa. Bullsharkit ovat vieläpä melko ilkeän
näköisiä naamastaan.
Hui! Hai! |
Makasimme 30 min kielekkeen takana katsomassa haiden
hyökkäilyä ja ruokkiminen keskeytettiin aina välillä haiden käydessä liian
ahnaiksi. Kun sitten lopulta lähdimme ylemmäs tekemään turvapysähdyksen
tuijottelin vain tyhjyyteen ja totesin että on se sukeltaminen vaan
uskomattoman hienoa hommaa. Missään muualla ei voi kokea kyllä samanlaista
rauhaa kuin pinnan alla, ei vaikka ympärillä uisikin haiparvi.
Wau, mikä mieletön kokemus! Mulle olisi riittänyt jo kauhistukseksi tuo pikkukalan näykkiminen ;) Hienoa, että kerroit alussa faktoja haiden olosuhteista ja toivottavasti moni muukin osaa katsoa asiaa kriittisestä näkökulmasta! Aivan karmea juttu tuo haineväkeitto. Ihminen kyllä keksii kaikki julmat keinot eläinten riistämiseksi turhuuden vuoksi :(
VastaaPoistaKiitos kommentista! :) Oli kyllä yksi mieleenpainuvimpia sukelluskokemuksia, mutta kuten itsekkin totesin niin vähän vaikea tätä haiden ruokkimista ihmisten huviksi on perustella! Jatkossa taidan itsekkin tyytyä etsimään Damsel kaloja ja muita vähemmän kuumottavia otuksia!
VastaaPoistaTerveiset Tongalta