Biking, Climbing and Caving

Unohdin edellisessä viestissä kirjoittaa seikkailustamme Laosin rajalla. Tiedettiin viisumin hinnaksi 30 dollaria, joten kun bussin fixeri pyysi viisumista 41 dollaria niin sanottiin haluavamme hoitaa asia itse. Ihme kyllä tämä ukko ei alkanut väittelemään asiasta, vaan kertoi asiallisesti minne meidän täytyy mennä ja sanoi bussin poimivan meidät kyytiin toiselta puolelta rajaa. 

Kaikki muut bussissa olijat maksoivat viisumimaksun mukisematta, joten kun bussi tuli rajalle niin lähdimme ylittämään sitä paikallisten kanssa muiden jäädessä odottamaan viisumeitaan rajalla olleeseen ravintolaan. Cambodian puolella meiltä vaadittiin 2 dollaria voitelurahaa poistumisleiman saamikseksi passiin. Summa tuntui virkavallan kanssa väittelyyn verrattuna aika pieneltä, joten maksoimme sen mukisematta ja painelimme passiemme kanssa Laosin puolelle. 

Laosin luukulla meiltä vaadittiin 36 dollaria viisumista. Väitin hetken vastaan sanoen että Suomen kansalaisille hinta on oikeasti 30 dollaria, mihin vastaukseksi minulle näytettiin jotain puolivirallista hinnastoa ja toisteltiin 36 dollaria. Pahapa siinä on keskellä ei mitään virallisella luukulla rajaviranomaisten kanssa sen enempää riidelläkään, joten maksettiin taas vaaditut ja todettiin olevamme jonossa fixerimme perässä. Olimme jo voiton puolella, mutta kun passi piti vielä noutaa viimeiseltä luukulta niin sielläkin virkailija vaati omansa. Sanoimme jo maksaneemme "ylihinnan" ensimmäisellä luukulla, mutta kävi selväksi että emme saisi passejamme takaisin ilman vielä yhtä lahjusta. 2 dol jälkeen saimme passimme takaisin samaan aikaan kuin fixeri lähti viemään muiden passeja takaisin bussille, joten saatoimme onnitella säästäneemme kokonaisen dollarin pitämällä itse kiinni passeistamme. Tälle viisumille tuli siis hintaa 39dol oikean 30 sijaan. Corruption rocks!

Maattuani kaksi päivää kuumeessa Don Detin saarella alkoivat voimat hiljalleen palata. Napattiin siis Petterin kanssa fillarit (tällä kertaa oikein kunnon munamankelit) ja lähdettiin tutkimaan saarta.

Jokimaisemaa 4000 saarella.

Taas liikkeellä!

 Poljettiin n. 5km matka naapurisaareen Don Khongille ja siellä olevalle vesiputoukselle. Lämpötilan ollessa perinteiseen tapaan siinä +35c täytyy myöntää että otti melkoisen voimille. Kuume ja huono ruoka ovat vieneet osan voimista. Oli kuitenkin siistiä tehdä taas jotain monen päivän makoilun jälkeen.

Vesiputous on itseasiassa Mekong-joen uoma, joka laskee saaren läpi.

Voimieni palattua päätettiin jatkaa matkaa Laosin puolella ja otettin yöjuna Laosin pääkaupunki Viantianeen. Harmi että Don Det meni itseltäni vähän ohi, varsin relaxoitunut paikka viettää aikaa. Majoitus oli aika halpaa ja vaikka saarella ei ollut hirveästi tekemistä niin kyllähän tuolla voisi muutaman päivän helposti viettää ihan vaan riippumatossa makoillen.

Chained ticketit osoittautuivat taas toimivaksi ratkaisuksi yhden bussin viedessä meidät läheiseen Paksen kaupunkiin ja vaihtaessamme siellä yöbussiin. Yöbussissa oli valmiiksi merkityt paikat ja emme olleet ihan varmoja kävikö tuuri vai ei kun meidän paikkamme olivat aivan bussin perällä, poikittain suhteessa menosuuntaan kun muut puolestaan olivat pitkittäin. Yleensähän paikat kannattaa ottaa naama menosuuntaan ja mahd. läheltä bussin keskiakselia, sillä teiden (ja kulkupelien) olleessa huonokuntoisia tuntuvat töyssyt melko hirveiltä. Taka-loossissa oli kuitenkin niin paljon enemmän tilaa, että huomasimme pian ollemmee paljon muita onnekkaampia. Itse aloin nukkumaan heti bussin lähtiessä, ja vaikka yö tuntui pitkältä kaikkine heräilyineen, niin nukuin itseasiassa lähes Viantianeen asti. Budjettimatkaajille voi suositella kaikkia näitä yökuljetuksia. Kun "nukkuu" yöbussissa tai junassa niin säästää aina yhden yön majoitukset.

Yön sankarit.

 Vientianesta jatkettiin samantien kohti (surullisen?) tunnettua Vang Viengia.Tuo keski Laosissa oleva kaupunki on tullut tunnetuksi tubingista eli "kaljakellunnasta", jossa länkkärit laskevat alas jokea traktorinrenkaissa ja pysähtyvät matkalla juomaan päänsä täyteen rantaravintoloissa. Lisäksi Vang Vieng on saanut vuosien varrella maineen vapaasta huumeidenkäytöstää, ei pelkästään pilvestä vaan erityisesti ooppiumista ja  "yabba"sta, eli meth amfetamiinista, joita molempia on ollut perinteisesti helppo saada Vang Viengista.

Täälläkin aika on ajanut kuitenkin paikan ohitse (ja se on palannut onneksi juurilleen). Lukuisien hukkumistapausten jälkeen kaikki rantaravintolat on suljettu ja "tubing" on loppunut. Samalla bisnes on kuollut ja vaikka jengi tuleekin Vang Viengiin edelleen ryyppäämään niin kaupunki on vain muisto entisestään. Meitä tuo ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä tulimme paikalle Vang Viengin alkuperäisten nähtvyyksien: carst-kallioiden vuoksi. Nämä pystysuorat limestone kalliot tarjoavat paitsi upeat maisemat, myös mahtavia kalliokiipeilyreittejä. Niinpä otettiin Petterin kanssa puolenpäivän opastettu kurssi ja suunnattiin alkuperäisille kiipeilyreiteille.

Autolla ei päässyt kovin lähelle, joten matkaan sisältyi 30min viidakkoseikkailu

Adams climbing school on ensimmäinen täällä kiipeilyä alueelle tuonut porukka ja suurin osa reiteistä on näiden tyyppien itse tekemiä. Petterihän on harrastanut paljon boulderingia (ilman turvaköyttä matalalla seinällä), mutta täällä ei ole sitä tarjolla, joten tyydyttiin perinteiseen köysikiipeilyyn. Oppaamme kävi ketterästi "leadaamassa" reitin, eli kiipesi ilman yläköyttä koko matkan ylös ja pujotti turvaköyden ylävaijeriin. Muutama minuutti opeteltiin tekemään turvasolmua ja ei muuta kuin seinälle:

Pudonnut paino teki hommasta yllättävänkin helppoa

Maisemaa Vang Viengiin päin

Petteri pidemmän reitin yläpäässä

 Vaikka seinämä oli varjon puolella niin parinkin seinän kiipemäinen tuossa lämmössä otti kyllä voimille. Lieneekö syynä pudonnut paino vai luonnonseinämät, mutta kiipeäminen oli jotenkin helpompaa kuin muistelin sisähallista. Tosin vaikein reitti mikä kiivettiin oli vain 5a, mutta kyllä siinäkin sopivasti naarmua tuli polviin ja hartioihin. Parin tunnin kiipeämisen aikana meni 3l vettä ja varmaan saman verran tuli hikoiltuakin. Upeat maisemat ja upeita reittejä.

Seinämät olivat täynnä tämmöisiä "puoliluolia" ja osa reiteistä oli niiden sisäseinillä.

Kiivettävää tuolla ainakin riittää, sillä jätkät ovat lyöneet lähikallioihin toistasataa reittiä. Aloitattelijareittejä on ilm. melko rajoitetusti, mutta kokonaan negatiivisia ja pystysuoria reittejä ilmeisesti riittää ihan maailman kärjellekkin haasteeksi. Puolipäivää oli kuitenkin meille ihan sopiva urheilusuoritus, sillä tuossa lämmössä ilman kokemusta oli kroppa kovilla.

Otettiin illalla vähän enemmänkin alkoholia paranemiseni (ja onnistuneiden kiipeilyiden, ja suomen lätkämenestyksen ja...) kunniaksi. Ei siitä sen enempää kuin että 10 000kip (1e/litra) tiikeriviski toimii! Seuraava päivä menikin sitten ihmetellessä miksi tuntemattomat huutelevat kadulla "Kippis Perkele!":ttä. Tutustuimme myös aiemmin pilkkaamaamme ajanvietteeseen; kaikissa ravintoloissa pyörii nonstoppina amerikkalaisia sitcomeja, lähinnä frendejä ja family guyta, mitä krapulaiset länkkärit sitten tuijottelevat lasittunein silmin seuraavaa ryyppyiltaa odotellessa. Sopivassa krapulassa moinen aktiviteetti ei enää tuntunutkaan kovin halveksuttavalta, vaikka päätimmekin jättää paikallisten anniskelujuomien nauttimisen yhteen iltaan.

Päivän makoilujen jälkeen ryhdistäydyimme jälleen ja otimme taas vuokralle pyörät. Tällä kertaa löydettiin taas ihan kunnon mountain biket, joskaan ei ihan niin hyvin huolletut kuin Angkorilla.

Kunnon maastopyörät tulivatkin tarpeeseen, sillä tie oli todella hirveässä kunnossa ja lämpötilan taas noustessa kattoon oli pyöräily melkoisen raskasta. Päästiin nelisen kilometriä tomuista hiekkatietä kunnes alamäessä kuului jo tutuksi tullut PAM ja tiesin pelin olevan pelattu. Emme olleet uskoa huonoa tuuriamme kun minulta taas meni takarengas...kaksi kertaa vuokrattu maastopyörät ja molemmilla kerroilla paukahtanut. Petteri ehti jo epäillä syyksi ajotyyliäni (tai painoani), mutta ei siinä muu auttanut kuin lähteä taluttamaan takaisinpäin. Jälleen kerran jonkun oikun kautta asiat kuitenkin hoituivat yllättävänkin helposti, kun naapurikylästä löytyi kyselemällä pyöränkorjaaja, joka taikoi takarenkaan kuntoon alle vartissa huokeaan euron hintaan. Ammattimiehiä täällä päin! Takajarrua ei saatu ihan viriteltyä kuntoon, mutta meno jatkui hyvillä mielin pienestä viivästyksestä huolimatta!

Päästiin kuin päästiinkin "Blue Lagoon"in luolalle lopulta ja viritettyämme fikkarit kuntoon kiipesimme tuon n. 50m nousun rinteessä olevalle suuaukolle.

Muutaman kymmenen metriä suuaukosta sisäpuolelle avautui upea tippukiviluola. Paikalliset pitävät paikkaa pyhänä ja luolaan onkin tuotu kullattu budhapatsas.

Patsas ja alttari vasemalla.

 Emme oikeastaan tienneet mitä odottaa, joten yllätyimme vähän kun luola jatkui jatkumistaan. Ensimmäisen luolan jälkeen käytävät muuttuivat aivan pilkkopimeiksi. (kaikki kuvat on otettu salamalla, oikeasti tuolla ei nähnyt muuta kuin lampun valokeilan) Missään ei ollut kovin selkeitä opasteita (tai turvakaiteita), joten mennessämme kokoajan syvemmälle tuli ihan oikeaa seikkailun makua. Tuonne ei kyllä kukaan klaustrophobikko (tai pimeää pelkäävä) varmasti menisi, mutta oli tosi siistiä kiertää luolastoa omin päin fikkareiden valossa.

Päätimme yrittää kiertää koko isoimman luolan, vaikka se tarkoittikin jonkun verran rotkojen välttelyä ja aiemmin hankkimiemme kiipeilytaitojen käyttöä.

Nuo syvemmälle menevät railot olivat aika hurjia. Syvin minkä löysimome oli melkein 20m pystysuoraa pudotusta

Vajaan tunnin seikkailun jälkeen pääsimme takaisin luolan suulle iloisina, mutta melko mutaisina. Pistää miettimään onko kukaan tutkintut kaikkia näitä luolia ikinä täysin...ainakin tuon luolan voisi kuvitella jatkuvan pitkäänkin noita pienempiä käytäviä ja tunneleita pitkin.

Luolan edustalla oleva "blue lagoon" saa ilm. vetensä paikallisesta lähteestä ja vesi oli "vain" n. 20 asteista, mikä tuntui todella kylmältä ja raikkaalta lämpötilaan verrattuna. Uimme hetken aikaa kirkkaassa vedessä ja piti tietysti kokeilla myös läheisestä puusta hyppimistä. Ilm. aika paljon porukkaa tulee skoottereilla ja pyörillä tuonne vain uimaan. Harmi että tuon virkistävän uimahetken jälkeen jouduttiin pukemaan hikiset vaatteet takaisin päälle ja pyöräilemään takaisin pölyisiä polkuja. Hauska päivä silti!

Ei ehkä ihan 10p uimahyppy

Pohdin vaihtoehtojani yhden illan Vang Viengissa. Suoraan sanottuna matkailu on viimeaikoina alkanut vähän väsyttää, joten päätin skipata muutaman suunnitelmissa olleen paikan täällä kaakkoisaasiassa ja suunnata kohti etelää ja toiv. vähän viileämpää ilman alaa. Varasin siis muutaman lennon valmiiksi ja luovuin ajatuksesta lähteä kohti Vietnamia. Suuntana siis taas:Bangkok ja sieltä kohti uusia ulapoita!