Oma maa mansikka...

Kun kirjoittaa blogia on helppo jättää paljon kertomatta...itseasiassa kun kirjoittaa blogia sitä tuppaa helposti kirjoittamaan vain niistä hyvistä ja parhaista asioista. Kuitenkin olisi ehkä välillä syytä kirjoittaa myös niistä matkailuun liittyvistä huonoista hetkistä; kun on nälkä, hiki, väsyttää tai ei saa unta. 

Matkailu on pitkälti omalle epämukavuusalueelle menemistä. En ole nukkunut omassa sängyssä kohta kolmeen kuukauteen. Koska vaihdan jatkuvasti paikkaa joudun valitsemaan ruokapaikkani sen mukaan mitä on tarjolla; tämä tarkoittaa poikkeuksetta ravintolaruokaa, mikä puolestaan täällä tarkoittaa ihan liian usein huonosti tehtyä pastaa, pitsaa, hampurilaista tai vaihtoehtoisesti paikallisten erikoisia mössöjä. Mitä maksaisinkaan ihan vain kotona keitetyistä perunoista tai litrasta tuoretta valion maitoa. Miten hienoa olisikaan olla edes hetki ulkona Suomen alkavassa kesässä, eikä +40c paahtavassa auringossa.

Matkailu on erilaisen kokemista, mutta miten usein se tuttu ja turvallinen onkaan mukavampaa? Myönnän että matkaväsymys on iskenyt ja koti-ikävää on viime viikkoina podettu enemmän kuin alkureissusta. On vaikea välittää sitä millaisissa oloissa vietän täällä valtaosan ajasta, vaikka olemme viime aikoina valinneet sitä parempaa majoitusta, niin torakka kylppärissä ei enää tunnu miltään, kuuma suihku puolestaan on pieni ihme. Ihmisen käsitys perushygieniasta muuttuu nopeasti kun joutuu elämään alkeellisissa oloissa, varsinkin jos lämpötila on sellainen että ulos meneminen tarkoittaa paidan vaihtamista. En usko että pystyn tuomaan kokonaisuutta kovin lähelle lukijaa, mutta toteanpa vaan että on tämä välillä raskasta. Paljon se antaa, paljon se antaa.

Ostettiin taas hyväksi todetut chained ticketit jatkaaksemme matkaa. Olisi ollut kiva käydä Etelä-Cambodiassa, mutta koska mielenkiintoisia paikkoja on paljon niin otettiin suoraan kuljetus Kratieen. Chained ticketit ovat kyllä osoittautuneet luotettavaksi tavaksi liikkua täällä kaakkoisaasiassa. Aikaa ne ottavat aina luvattua enemmän, mutta aina on päästy minne on pitänyt, vaikka välillä homma tuntuu todella sekavalta. Yleensä homma menee siten, että porukka noudetaan eri puolilta minibusseilla tai autoilla bussiterminaalille, missä jengi lajitellaan isompiin busseihin määränpään mukaan. Bussi sitten pudottaa porukkaa määränpään mukaan pois esim. isoihin risteyksiin, missä odotetaan taas oikeaan suuntaan menevä minibussi. Yleensä kukaan ei puhu pahemmin englantia, mutta aina jostain ilmestyy jatkokuljetus, joka tietää odottaa lipun ostaneita. Toimiva systeemi siis kaikesta kulkuneuvon vaihtamisesta huolimatta.

Chained Ticket-bussi taukopaikalla

Tällä kertaa isompi bussi pudotti meidät tien varressa olleelle ravintolalle. Raflassa oli jo muitakin Kratieen menijöitä odottelemassa ja emme olleet uskoa kun pihaan ajoi pelkkä minibussi, vaikka meitä oli lähemmäs parikymmentä menossa Kratien suuntaan. Kuski ei kuitenkaan ollut millänsäkkään, vaan keräsi kaikkien rinkat yhteen ja aloitti melkoisen sitomisoperaation saaden lopulta kaikkien matkatavarat kiinni aukinaiseksi jäävän takaluukun alle.

Seuraavaksi meidät turistit tungettiin minibussin perälle ja lopuksi mukaan pakattiin vielä muutama paikallinen penkkirivien väliin. Lopulta meitä oli 18 + kaikki matkatavarat yhdessä minibussissa. Tuota seurannutta 3 tunnin ajoa ei voi kuvailla kovin mukavaksi, mutta ei se onneksi äärimmäisen tukalaakaan ollut.

 

1.2.3..18!

Kratiessa löydettiin hustlaajan avutuksella halpa hotelli Mekong-joen rannasta.

Kohtuulliselta vaikuttanut majapaikkamme

 Käveltiin illalla edestakaisin rantakatua, mutta Kratie osoittaui melko tylsäksi kylänpahaseksi. Perus fried rice mättöjen ja Angkor oluen jälkeen todettiin että parasta mitä Kratiessa voi tehdä lienee nukkuminen.

Yöllä heräsin aivan järjettömään kutinaan kasvoissa, käsissä ja päänahassa. Huomasin käsiin ilmestyneen melkoisen määrän kutisevia patteja, joten ajattelin sängyssä varmaankin kuhisevan ylimääräistä elämää.Tutkimuksen jälkeen löysin kuin löysinkin sängystä muutaman hyvin syöneen petipunkin, mutta puremajäljet eivät silti täsmänneet oireisiini. Asialle ei kuitenkaan voinut yöllä juuri tehdä mitään, joten menin takaisin nukkumaan ja sainkin vielä muutaman silmäyksen unta ennenkuin heräsin aamulla entistä pahempaan kutinaan. Kädet olivat aivan täynnä kutisevia paukamia/ihottumaa ja silmät olivat melkein turvonneet kiinni. Tuntui kuin jokainen reissulla saamani hyttysenpisto olisi jotenkin uudelleenaktivoitunut. Petterillä ei ollut mitään uusia jälkiä tai kutinaa, joten jäänee mysteeriksi mistä tämä allerginen (?) reaktio tuli. Jälkikäteen epäilen että tyynyssä (joka tuotiin jostain muualta) oli jotain todella vahvaa käsittelyainetta. En ole perinteisesti ollut mitenkään herkkä millekkään kemikaaleille, mutta nyt kaikki tyynyyn (?) koskeneet ihoalueet olivat täynnä näppylöitä. Vedin ensiavuksi kyypakkauksen ja parasetamolia kun en tiennyt mitä tapahtuu. Vaihdoimme parempaan hotelliin ja haimme apteekista vielä antihistamiinia, millä tuo kutina helpottikin.

Tämmöistä kutisevaa näppylää oli koko keho täynnä.

Päivä meni siis vain huoneessa levytellessä ja ihmetellessä mistä mahtoi olla kyse. Iltaan mennessä olo oli kuitenkin helpottanut ja kutisevat läiskät kadonneet iholta yhtä mystisesti kuin tulleetkin. Kratie oli jo sen verran nähty paikka että varasimme jatkokuljetukset suoraan Don Dettiin, Laosin puolelle. Hotelli johon vaihdoimme (16 dol yö) oli yksi parhaista tällä reissulla, mutta kiitos ihottuman tai jonkun muun niin yöllä minulle nousi kova kuume. Mittasin aamulla herätessä 38c.

Petteri pohti kannattaako matkaa jatkaa ollenkaan minun ollessa kuumeessa, mutta totesin että parempi käyttää ostetut liput joka tapauksessa ja suuntasimme bussipysäkille. Täytyy myöntää että siinä bussia odottaessa kohtuullisen kovassa kuumeessa oli vähän äitiä ikävä (terveiset äidille! Ikävä on ollut!). Kun rupesi vielä oikein kunnolla satamaan niin piti pohtia oikein kahdesti että mikä tässä matkailussa oikein on niin hemmetin mukavaa. Bussi kuitenkin saapui ajallaan ja hypättiin kyytiin iloisena siitä että ollaan taas matkalla eteenpäin. Matkalla mittasin taas mukavat 39,5c kuumeet. Peetukin totesi että noissa lukemissa olisi kotosuomessa sängyn pohjalla, täällä missä ilman lämpötila on jotain 35 tuo ei kuitenkaan tuntunut hirveän pahalta. Niinpä kun lopulta pääsimme päämääräämme Don Detin edustalle, johdin turistilaumaa etsimään lauttaa saareen. 

Don Det (4000 islands) on Mekong joen keskellä oleva saariryhmä, jossa ei vielä 5 vuotta sitten ollut edes sähköjä. Reppureissaajien löydettyä tämän rauhallisen pyhäkön on paikka kuitenkin kasvanut vauhdilla. Saavuimme rantaan illan pimentyessä ja vastaanotto ei suoraan sanottuna ollut mitenkään kovin kutsuva. Oltiin kuultu jostain että venekyydin saarelle pitäisi maksaa 2dol, osa porukasta halusi kuitenkin mennä viereiselle Don Khongin saarelle, osa Don Detille. Lopulta sovittiin että kaikki menevät samalle saarelle (Don Khong) menojen säästämiseksi. Yllättäen venekuski kuitenkin halusi tuplahinnan kaikilta ja kun kieltäydyimme maksamasta moista hintaa niin homma meni äkkiä huutokilpailuksi. Yllättäen kuski ei enää halunnutkaan dollareita/meitä kyytiin ja sanoi että meillä on 15min aikaa vaihtaa rahaa tai kukaan ei aja meitä saareen. Lopulta porukka osa porukasta suuntasi takaisinpäin etsimään muuta kyytiä ja minä jäin ihmettelemään mitä tapahtui. Kun juttelin hermostuneen venekuskin kanssa niin selvisi että Don Khong on Don Detin takana ja sinne kulkeminen yöllä on vaarallista/vaikeaa ja siksi venekuski kävi kuumana kun yritimme neuvotella hinnasta. Lopulta saimme sovittua että kaikki menevätkin Don Detin saarelle, jolloin 2e hinta kävi närkästyneelle venekuskillekkin. 

Nousevan kuumeeni takia otettiin ensimmäinen ilmastoitu huone rannasta. Don Det vaikutti varsin rennolta paikalta jossa Happy Shaket virtaavat ja jointti palaa reppureissaajien maatessa riippumatoissa ja tappavan aikaa kaukana kaikesta. Itse kuitenkin vietin kaksi ensimmäistä päivää sängyssä kuumeen kanssa taistellen. Kolmaskin päivä meni lähinnä läppäriltä tv-sarjoja katsellessa. Naurattaa että tulee toiselle puolelle maailmaa ja sitten makoilee sängyssä kipenänä, mutta minkäs teet. Onneksi kaikki nämä vaivat ovat osuneet minun kohdalleni eikä Teemuun tai Petteriin. Minä olen kuitenkin tällä matkalla, he vain lomalla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kuten olen todennut niin matkailkaa niin paljon kuin mahdollista, mutta älkää ikinä unohtako myöskään sitä miten hieno maa Suomi on asua. Kun painatte pään tyynyyn siellä mukavassa kodissanne tänään niin lausukaa pieni kiitos sille että oma maa on mansikka, muu maa (usein) mustikka.