ByeBye Brissy

Istuskelin eräänä iltana hostellin aulassa säätämässä läppärillä kun eräs paikan työntekijöistä talutti viereiseen tuoliin todella päihtyneen ja hieman rähjäisen vanhemman leidin. Nainen oli löydetty harhailemasta yläkerran huoneista ja tietysti heräsi pieniä epäilyksiä että millä asioilla. Tosin täti oli niin humalassa että tuskin pysyi tolpillaan ja toisteli tuolissa itsekseen ”Thank you darling, very good darling”. Ajatukset palasivat tietysti heti leipätyöhön Suomessa ja kaikkiin vastaaviin tapauksiin jotka on oppinut Helsingissä/Espoossa tuntemaan. Ilmeisesti nainen huomasi myötähäpeävän hymyni ja alkoi sössöttämään minulle sekavia. Hostellityöntekijä vilkuili minuun hieman epäröivästi ja viittoili pitämään naiselle seuraa. Juttelin niitä näitä sekavia tädin kanssa ja jotenkin tuli melkein kodikas olo!

Kohta sisään marssi kolmen poliisin partio jonka nähdessään täti hypääsi pystyyn ja huusi kovaan ääneen ”PERKELEEN PERKELE!”. Menin hämmenyksestä hiljaiseksi ja poliisitkin ottivat pari taka-askelta kysyen englanniksi ”what is your name?”. Vastaus tuli kipakasti, joskin hieman ulkomaalaisella korostuksella ”PÄIVI VOIHAN VITTU!”. Rupesin nauramaan ääneen, olisihan se pitänyt arvata että vain suomalainen vielä jaksaa harata vastaan poliisille vielä kolmen promilen humalassakin. Vaihdoin pari lausetta suomeksi Päivin kanssa ja kävi ilmi että tämä on australian suomalaisia. Poliisit kuitenkin keskeyttivät keskustelun alkuunsa ja varmistettuaan etten varsinaisesti tunne naista pyysivät minua siirtymään sivumalle. Muut hostelliasukkaat eivät oikein päässeet perille, mikä asiassa oli minusta niin hauskaa, mutta itse sain tuosta hyvät naurut. Ehkä se viinaan meneminen ei ole pelkää stereotypiaa sittenkään!

Muilta osin elämä Brisbanessa on rullaillut rauhallisesti. Tapasin täällä Laureassa opiskelleen Otton, joka on käynyt nuo Queenslandin turvalisenssit. Töitä on kuitenkin paha saada tuolla WH-visalla ja itseäni ei oikein ovella seisominen muutenkaan kiinnosta. Kiva nähdä kuitenkin suomalaisia (muitakin kuin Päivi) pitkästä aikaa.

Otto pyysi minut puolestaan mukaan viettämään grilli iltaa New Farmin kaupunginosaan, jossa on hänen tuttujaan Brisbanen suomalaisia. Löysin katuosoitteen perustella perille ja selvisi että kahdessa vuokra-asunnossa asuu ilmeisesti yhteensä 6 suomalaista backpackeria, jotka ovat kaikki töissä samalla varastofirmalla täällä Brisbanessa.

Istuttiin iltaa ja vaihdettiin kuulumisia ja kokemuksia. Osa näistä suomalaisista on ollut täällä jo lähemmäs kaksi vuotta ja kotiinpaluu häämöttää nyt loppusyksystä. Ajattelin mahdollisesti myöhemmin hakea töihin tuonne samalle firmalle, sillä henkilöstöpäällikkö on kuulemma erittäin mieltynyt suomalaiseen työvoimaan. Siinä toinen stereotypia jolle kyllä löytyy perusteita: vaikea kuvitella että kukaan suomalainen tekisi jatkuvasti samanlaisia ohareita kuin esim hostellilla asujillamme tuntuu olevan tapana. Töihinhän mennään, vaikka sitten pienessä krapulassa! ;)

Pitää muuten todeta että oma alkuni täällä on kuitenkin tainnut olla aika rauhallinen verrattuna monen backpackerin starttiin. Jatkuvasti kuulee tarinoita miten tänne on tultu yhden suunnan lentolipulla ja rahat juhlittu muutamassa kuukaudessa, minkä jälkeen ollaan oltu selkä seinää vasten töiden suhteen ja eletty muiden nurkissa jne. Toki useimmat wh-visailijat ovat minua nuorempia, mutta silti tuntuu oudolta että monella lähtee ihan käsistä koko homma. Toisaalta useimmilla tarinoilla taitaa olla aika onnellinen loppu; harva on maitojunalla lähtenyt kotiin, vaan ratkaisu on jossain vaiheessa kiertää vaikka hattukourassa lähimarketteja töiden perässä.

Itsekkin olen jo vähän masentunut töiden suhteen. Työhakemuksia on lähtetty vaikka kuinka, mutta vastaus on lähes poikkeuksetta sama; ”skillset” olisi kyllä sopiva, mutta eivät palkaa vain 6kk. Sain muutamasta raksafirmasta kyllä työtarjouksia, mutta niistäkään ei luvattu mitään vakituista tai tiettyjä työtunteja. Kävin silti varalta netissä muutaman tunnin kestäneen ”white card”-kurssin, eli työturvallisuuskortin, joka edellytettään kaikilla rakennustyömailla.

Wayne ja Rob päättivät Gold Coastin jälkeen lopettaa Pomo-Robin festarifirmassa, sillä ovat jo tehneet viisi pitkää festaria ja haluavat nyt jäädä tänne Brisbaneen. Sainkin siis itse Pomo-Robilta soiton ja tarjoukset tulla vakituiseen tiimiin kiertämään festareita. Mietin yhden illan mitä tehdä ja päätin ”liittyä mukaan sirkukseen”. Olisi ollut kiva jäädä Brisbaneen, mutta toisaalta tuskin saan näin hyvää tilaisuutta kiertää Australiaa. Sovittiin että ajan erään amerikkalaisen reppureissaajan kanssa yhden firman pakuista Adelaineen (2000km) päähän ja Pomo-Rob maksaa bensat ja asumiset. Adelainessa on tarkoitus tehdä 9 päivän festari ja sitten siirtyä viikkoa myöhemmin Melbourneen tekemään vastaava. Tiedossa siis myyntityötä ja pitkiä päiviä (sekä paljon asfalttia), mutta pääsenpä kiertämään firman piikkiin kaksi etelän suurkaupunkia ja saan samalla muutaman tonnin säästöön. Saa nähdä mitä tapahtuu, mutta mahdollisesti tulen vielä takaisin tänne Brisbaneen tämän tourin jälkeen.

Brissy by night

Pakkasin siis kamppeet pitkän tauon jälkeen ja varasin junaliput Ipswichiin, josta noudamme firman pakettiauton. Huomenna on aikainen herätys ja moottoritie kutsuu! Kohti uusia maisemia ja kokemuksia!