tiistai 20. elokuuta 2013

Ekka - It is snowing in Brisbane!

Saavuttuamme Brisbaneen ajoimme suoraan festivaalipaikalle, missä Waynen, Robin ja Jamesin pomo odotteli pakettiautossa olevia myyntipöytiä. Minä ja Alisa vilahdimme muiden mukana sisään festivaalialueelle ja puimme yllemme huomioliivit kuten kaikki muutkin. Wayne esitteli meidät pomo-Robille (Kuvioissa oli kolme Robia; roadtripilla ollut ”Dutch Rob” , pomo ”Boss Rob” ja eräs toinen työntekijä ”English Rob”) ja hetken pohdittuaan pomo-Rob totesi että voisimme tulla seuraavana päivänä auttamaan kojujen pystyttämisessä. Työn löytäminen olikin helpompaa kuin oletin!

Purimme pakettiauton vauhdilla ja ajattelimme etsiä hostellin jostain lähistöltä, mutta Waynen ja Robin vanha Brisbane-tuttu Shaggy soitti näille ja kertoi jääneensä tienposkeen bensan loputtua autosta. Ilman sen suurempaa pohdintaa haimme viereiseltä bensa-asemalta jerrykannun ja ajoimme etsimään miestä Brisbanen vilinästä. Shaggy ei osannut antaa tarkkaa osoitetta joten päädyimme palloilemaan edestakaisin Brisbanen pimenevässä illassa. Kaikki olivat jo aika väsyneitä, mutta itse otin ajelun nähtävyyskierroksen kannalta.

Lopulta löysimme Shaggyn valtavan maasturin (jonka bensamittari on rikki) ja ajoimme yhdessä takaisin festivaalialueelle purkamaan Shaggyn maasturissa olleen tavarakuorman. Tapasimme Shaggyn pomon, Chrisin, joka on rikastunut myymällä pieniä ”wacky whistle”-pillejä. Tarkemmin ottaen Chris on jonkinmoinen keksijä, joka on kehitellyt erilaisia enemmän tai vähemmän epäonnistuneita tekeleitä myytäväksi festivaaleilla ja pillibisneksen vihdoin menestyttyä hän myi koko yrityksen patentteineen. Chris oli lähdössä Melbourneen esittelemään seuraavaa tekelettään ja oli pyytänyt Shaggya talovahdiksi. Kuultuaan että meillä ei vielä ole yöpaikkaa hän antoi luvan meille kaikille yöpyä asunnollaan.

Ajoimme siis 40min ulos kaupungista ja asettauduimme taloksi Chrisin omakotitaloon, joka tosin sisustukseltaan oli juurikin sellainen kuin hieman hullulta keksijältä voi olettaa. Sisustusta ei ollut nimeksikään, mutta seinät olivat täynnä mitä erikoisempia tauluja ja perhoskokoelmia jne.
Laitoimme ruokaa ja tarkoituksena oli vielä katsoa leffaa, mutta kaikki muut nukahtivat 10min sisällä elokuvan alkamisesta. Kävin kuumassa suihkussa (ensimmäistä kertaa viikkoon) ja kohensin takkatulta pohtien miten erikoiseksi elämäni on muuttunut; aamulla jossain keskellä ei mitään ja illalla jonkun tuntemattoman asunnolla kohtelemassa takkatulta. No, mikäs siinä; töitä ja ilmainen majoitus!

Aamulla ajoimme takaisin festarialueelle ja autoimme Robia kasaamaan kaikki neljä myyntipistettä. Rob on ollut festivaalibisneksessä viimeiset 15 vuotta ja kokeillut erilaisia myyntituotteita ja muita karnevaalihullutuksia, mutta elättää itsensä pääasiallisesti ”Wax Hands” bisneksellä. Kojulla valetaan kädestä vahakopio, jonka sitten saa alustalla mukaansa. Kuulostaa melko tyhmältä (ja onkin sitä), mutta on yllättävän suosittu myyntiartikkeli festivaaleilla. Festivaaleja on vähän vaikea selittää, sillä mitään vastaavaa ei taida olla Suomessa. Kyse on ikään kuin suuresta tivolista, joka kiertää ympäri Australiaa. Koska etäisyydet ovat täällä valtavia ei kovin monella ole mahdollisuutta pistäytyä esim. huvipuistossa, joten kaupungkiin saapuva festivaali on yleensä suuri tapahtuma. Tivolin ympärille on muodostunut kokonainen myyntikojujen ja erilaisten pikkubisnesten kylä, joka muodostaa yhden suuren kokonaisuuden. Kukaan ei omista festivaalia, vaan siinä on mukana satoja yksityisyrittäjiä, kuten pomo-Rob.

Rob, James, Lisa (Jamesin on-off tyttöystävä) ja English Rob kiinitettiin vahakäsikojuille ja pomo-Rob halusi Waynen työskentelevän taikavispilä (Vispilä, jota ei tarvi vatkata vaan jota voi pumpata! Täysi turhake tämäkin, mutta myy 20$ kappale) kojulla. Minä, Alisa ja Dave puolestaan saimme kiinnityksen lumikojulle!
Rob totesi että Suomalaisena kuulun tietysti myymään lunta! Lumikoju on Robin uusi bisneskokeilu, jossa lumikoneella tehdään jäästä lunta, josta Australialaiset sitten saavat tehdä lumipalloja vaatimattomaan 15$ hintaan! Kuulostaa tietysti hieman erikoiselta, mutta valtaosa australialisista ei ole koskaan nähnyt lunta, Joten tämän pohjoisen ihmeaineen koskettelusta ollaan valmiita maksamaan avokätisesti.

Siinäpä se. Myyn lunta Australiassa. Ei ehkä ihan sitä mitä olisin odottanut, mutta kyllä tekevä aina töitä löytää. Oikeastaan teen lunta, sillä Rob päätti ottaa minut töihin koko 10 päiväisen festiaalin ajaksi ja teki minusta lumikonevastaavan. Käytännössä lumi ei edes ole kunnon lunta vaan pientä jäähilettä, mutta mistäpä australialainen eron tietäisi. Ja olisihan meillä tarvittaessa aito suomalainen toteamassa lumen korkealaatuiseksi!

Lumikone ja jäähuone

Odotin ensimmäistä päivää pienellä jännityksellä, mutta olen ottanut mistään stressaamattoman asenteen, joten päätin vain nähdä mitä tulisi tapahtumaan. Otimme pitkäaikaismajoituksen Fortitude Valleyssä olevasta Prince Consort hostellista, joka on halpa, mutta ehkä surkein näkemäni hostelli. Toisaalta lähemmäs puoli vuotta aasiassa reissanneena rupuisinkin hostelli tuntuu kohtuullisen tasokkaalta. Fortitude Valley on aivan festarialueen vieressä, joten työmatkaa olisi vain 10min kävellen. ”Valley” on myös tunnettu bilealue ja koko kaupungin menomesta.

Ensimmäinen päivä meni nopeasti ja totesimme että koska lumikone ei vaadi jatkuvaa ylläpitoa auttaisin myös itse myyntikojun puolella. Englannin kielellä myyminen on aina hieman hankalaa, mutta muutaman hetken päästä totesin homman luonnistuvan yllättävänkin helposti. Olen aina ajatellut että myyntityö ei ole minua varten, samoin kuin olen pohtinut ettei minusta ole työskentelemään lasten kanssa. Lumipalloja lapsille myydessä totesin kuitenkin että homma onkin yllättävän hauskaa. Vaikka osa lapsista onkin melkoisia kakaroita oli homma pääasiallisesti todella palkitsevaa. Työskenneltyäni viimeiset 6 vuotta alkoholistien ja narkkarien kanssa oli melko sykähdyttävää nähdä oman työn tekevän ihmisiä iloiseksi. Niissä harvoissa tapauksissa kun joutui katselemaan huonosti käyttäytyvää muksua totesin vian olevan enemmänkin vieressä katselevassa vahemmassa kuin itse lapsessa. Lumipallobisnes on selkeästi minua varten, ihme etten päätynyt alalle aiemmin!
Mukana myos Waynelta saamani Angry Birds pipo!

Päivät alkoivat kulkea nopeaan tahtiin. Muistan kuinka Hyattissa työskennellessäni pohdin usein aamuisin miten jaksaa läpi päivän. Pitkistä päivistä huolimatta Ekka oli kuitenkin hauskaa tekemistä. Toki viiden kuukauden ”lomailun” jälkeen tuntui oudolta olla töissä, mutta on sitä ollut vähän ikäväkin. Rob osoittautui reiluksi ja rennoksi pomoksi ja kojulla kanssanu työskentelevä uusiseelantilainen Dave oli myyntimies parhaasta päästä. Dave on neljissäkymmenissä, mutta ehkä yksi hauskimpia tapaamiani ihmisiä. Jouduin hieman asennoitumaan uudestaan ja muistelemaan tyngäksi jäänyttä näyttelijän uraani koulunäytelmissä, mutta pian minulla ja Davella oli varmasti alueen paras myyntishow pystyssä. Useimmat myyntikojuilla aikaa tappavat työntekijät olivat kuin suoraan kärsimysnäytelmästä, mutta minulla ja Davella oli oikeasti kokoajan hauskaa (osaltaan koska meillä oli myös rajaton reservi lumipalloja, joita viskoa ympäriinsä).

"Real" snow

Ekka on valtava festivaali jota eräs kojunpitäjä kuvasi sanoilla: ”Kids and farmers, so basically just people using other people’s money.”. Toinen puoli alueesta on lasten Tivoli ja toinen karjanäyttely kaikki väliin java tila on myyntitiskejä, ruokakojuja ja muuta festaritekemistä.

Kids...

...and farmers


Menoa farmeripuolella

Osta härkä
Hostelli oli täynnä muitakin festareilla työskenteleviä ja useimmilla näytti olevan sama asenne kuin Darwinissakin tapaamillani backpackereilla: tehdään rahaa – juodaan rahat. En ole ikinä ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi työskennellä krapulassa, joten pidättäydyin riehakkaasta menosta ja vietin illat Robin ja Waynen kanssa viereisessä nettikahvilassa. Tämä peliluola on jotain mitä suomesta ei löydy: iso halli täynnä tietokoneita, joilla laniporukat sitten pelaavat. Paikka on auki 24/7 ja hikisiä nörttejä menee ja tulee vuorokaudenajasta riippumatta. Tietokonepelaaminen ei kuitenkaan ole enää mitään lasten leikkiä, vaan minun sukupolveni on kasvanut aikuisiksi: hintaa lystillä on 3$/tunti ja paikka on K-18. Nurkassa on baaritiski ja toisessa kulmauksessa välipalatiski. Seinällä pyörii videotykeiltä ammattilaispelaamista ja tietokoneiden seassa on pari bilispöytää ja nojatuoleja. Jos se ei olisi sosiaalinen itsemurha niin väittäisin että tuo paikka on paratiisi! Casual gaming is for kids!

Alisa ja James puolestaan liittyivät hostellin remusakkiin, mikä kostautui myöhemmin. Tämänvuotinen Ekka ei ollut odotetun kiireinen ja pomo-Robin täytyi vähentää työntekijöiden määrässä: krapulassa työskennelleet James ja Alisa saivat lähteä. Olin hieman hämilläni tuosta, sillä James on työskennellyt Robille jo 3kk, kun minä vasta tulin, mutta kaippa Robkin oli huomannut Daven ja minun yhteistyöni, joka varmaan näkyi myös kassavirrassa. ”Real snow, real cold, real fun!”

Dave-show

Päivät sulautuivat toisiinsa ja 10-12 tuntisia päiviä tehdessä ei ollut mielessä paljon muuta kuin käydä istumassa pari tuntia nettikahvilassa ja sitten painua nukkumaan. Syy siihen miksi myös blogi on seisonut paikallaan. Festivaali eteni sen ihmeemmittä ongelmitta ja en viettänyt hostellillakaan juuri aikaa. Hyvä puoli tuossa työssä oli että joka aamuinen jääsäkkien heittely kävi kyllä tiukasta cross fit treenistä. Salilla käymistä ei tarvitse edes harkita kun nostelee 10kg jääsäkkejä pari tuntia! :)

Naapuriteltan turvajarjestelyt pettivat tuulisena paivana
Ekkan vihdoin loppuessa ja ottaessamme myyntikojuja alas viimeisenä päivänä ihmettelin minne nuo 10 päivää ylipäätään katosivat. No, melkoinen kokemus sinäänsä, vaikka sitä tässä on aika vaikeaa kuvaillakkaan. Tuskinpa tulen CV:hen lisäämään myyneeni lumipalloja, mutta mutta kyllä tuo oli myös aika opettava kokemus! Vaikka suunnitelmissa oli alkujaan jotain ihan muuta, niin eipä se välttämättä ole huono asia tehdä erinäisiä pätkätöitäkään ja kokeilla kokonaan uusia asioita hieman omalla epämukavuusalueella käyden. Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu! Rob toivotti minut tervetulleeksi sirkuksen mukaan, mutta seuraavat festivaalit ovat vasta parin viikon päästä, joten saa nähdä mitä teen!


10 päivää töitä. 1750 dollaria puhtaana käteen (älkää kertoko verottajalle). 

There is no business like snow business!

1 kommentti:

  1. :D Sait mut naureskelemaan täällä. Kiitos ja jatka samaan malliin!
    T.Lissu

    VastaaPoista