Saavuttuamme Brisbaneen ajoimme suoraan festivaalipaikalle,
missä Waynen, Robin ja Jamesin pomo odotteli pakettiautossa olevia
myyntipöytiä. Minä ja Alisa vilahdimme muiden mukana sisään festivaalialueelle
ja puimme yllemme huomioliivit kuten kaikki muutkin. Wayne esitteli meidät
pomo-Robille (Kuvioissa oli kolme Robia; roadtripilla ollut ”Dutch Rob” , pomo ”Boss
Rob” ja eräs toinen työntekijä ”English Rob”) ja hetken pohdittuaan pomo-Rob
totesi että voisimme tulla seuraavana päivänä auttamaan kojujen
pystyttämisessä. Työn löytäminen olikin helpompaa kuin oletin!
Purimme pakettiauton vauhdilla ja ajattelimme etsiä
hostellin jostain lähistöltä, mutta Waynen ja Robin vanha Brisbane-tuttu Shaggy
soitti näille ja kertoi jääneensä tienposkeen bensan loputtua autosta. Ilman
sen suurempaa pohdintaa haimme viereiseltä bensa-asemalta jerrykannun ja
ajoimme etsimään miestä Brisbanen vilinästä. Shaggy ei osannut antaa tarkkaa
osoitetta joten päädyimme palloilemaan edestakaisin Brisbanen pimenevässä
illassa. Kaikki olivat jo aika väsyneitä, mutta itse otin ajelun
nähtävyyskierroksen kannalta.
Lopulta löysimme Shaggyn valtavan maasturin (jonka
bensamittari on rikki) ja ajoimme yhdessä takaisin festivaalialueelle purkamaan
Shaggyn maasturissa olleen tavarakuorman. Tapasimme Shaggyn pomon, Chrisin,
joka on rikastunut myymällä pieniä ”wacky whistle”-pillejä. Tarkemmin ottaen
Chris on jonkinmoinen keksijä, joka on kehitellyt erilaisia enemmän tai
vähemmän epäonnistuneita tekeleitä myytäväksi festivaaleilla ja pillibisneksen
vihdoin menestyttyä hän myi koko yrityksen patentteineen. Chris oli lähdössä
Melbourneen esittelemään seuraavaa tekelettään ja oli pyytänyt Shaggya
talovahdiksi. Kuultuaan että meillä ei vielä ole yöpaikkaa hän antoi luvan
meille kaikille yöpyä asunnollaan.
Ajoimme siis 40min ulos kaupungista ja asettauduimme taloksi
Chrisin omakotitaloon, joka tosin sisustukseltaan oli juurikin sellainen kuin
hieman hullulta keksijältä voi olettaa. Sisustusta ei ollut nimeksikään, mutta
seinät olivat täynnä mitä erikoisempia tauluja ja perhoskokoelmia jne.
Laitoimme ruokaa ja tarkoituksena oli vielä katsoa leffaa,
mutta kaikki muut nukahtivat 10min sisällä elokuvan alkamisesta. Kävin kuumassa
suihkussa (ensimmäistä kertaa viikkoon) ja kohensin takkatulta pohtien miten erikoiseksi
elämäni on muuttunut; aamulla jossain keskellä ei mitään ja illalla jonkun
tuntemattoman asunnolla kohtelemassa takkatulta. No, mikäs siinä; töitä ja
ilmainen majoitus!
Aamulla ajoimme takaisin festarialueelle ja autoimme
Robia kasaamaan kaikki neljä myyntipistettä. Rob on ollut festivaalibisneksessä
viimeiset 15 vuotta ja kokeillut erilaisia myyntituotteita ja muita
karnevaalihullutuksia, mutta elättää itsensä pääasiallisesti ”Wax Hands”
bisneksellä. Kojulla valetaan kädestä vahakopio, jonka sitten saa alustalla
mukaansa. Kuulostaa melko tyhmältä (ja onkin sitä), mutta on yllättävän
suosittu myyntiartikkeli festivaaleilla. Festivaaleja on vähän vaikea selittää,
sillä mitään vastaavaa ei taida olla Suomessa. Kyse on ikään kuin suuresta
tivolista, joka kiertää ympäri Australiaa. Koska etäisyydet ovat täällä
valtavia ei kovin monella ole mahdollisuutta pistäytyä esim. huvipuistossa,
joten kaupungkiin saapuva festivaali on yleensä suuri tapahtuma. Tivolin
ympärille on muodostunut kokonainen myyntikojujen ja erilaisten pikkubisnesten
kylä, joka muodostaa yhden suuren kokonaisuuden. Kukaan ei omista festivaalia,
vaan siinä on mukana satoja yksityisyrittäjiä, kuten pomo-Rob.
Rob, James, Lisa (Jamesin on-off tyttöystävä) ja English Rob
kiinitettiin vahakäsikojuille ja pomo-Rob halusi Waynen työskentelevän
taikavispilä (Vispilä, jota ei tarvi vatkata vaan jota voi pumpata! Täysi
turhake tämäkin, mutta myy 20$ kappale) kojulla. Minä, Alisa ja Dave puolestaan
saimme kiinnityksen lumikojulle!
Rob totesi että Suomalaisena kuulun tietysti myymään lunta!
Lumikoju on Robin uusi bisneskokeilu, jossa lumikoneella tehdään jäästä lunta,
josta Australialaiset sitten saavat tehdä lumipalloja vaatimattomaan 15$
hintaan! Kuulostaa tietysti hieman erikoiselta, mutta valtaosa australialisista
ei ole koskaan nähnyt lunta, Joten tämän pohjoisen ihmeaineen koskettelusta
ollaan valmiita maksamaan avokätisesti.
Siinäpä se. Myyn lunta Australiassa. Ei ehkä ihan sitä mitä
olisin odottanut, mutta kyllä tekevä aina töitä löytää. Oikeastaan teen lunta,
sillä Rob päätti ottaa minut töihin koko 10 päiväisen festiaalin ajaksi ja teki
minusta lumikonevastaavan. Käytännössä lumi ei edes ole kunnon lunta vaan
pientä jäähilettä, mutta mistäpä australialainen eron tietäisi. Ja olisihan meillä tarvittaessa aito suomalainen toteamassa lumen korkealaatuiseksi!
Lumikone ja jäähuone |
Odotin ensimmäistä päivää pienellä jännityksellä, mutta olen ottanut mistään stressaamattoman asenteen, joten päätin vain nähdä mitä tulisi tapahtumaan. Otimme pitkäaikaismajoituksen Fortitude Valleyssä olevasta Prince Consort hostellista, joka on halpa, mutta ehkä surkein näkemäni hostelli. Toisaalta lähemmäs puoli vuotta aasiassa reissanneena rupuisinkin hostelli tuntuu kohtuullisen tasokkaalta. Fortitude Valley on aivan festarialueen vieressä, joten työmatkaa olisi vain 10min kävellen. ”Valley” on myös tunnettu bilealue ja koko kaupungin menomesta.
Ensimmäinen päivä meni nopeasti ja totesimme että koska
lumikone ei vaadi jatkuvaa ylläpitoa auttaisin myös itse myyntikojun puolella.
Englannin kielellä myyminen on aina hieman hankalaa, mutta muutaman hetken
päästä totesin homman luonnistuvan yllättävänkin helposti. Olen aina ajatellut
että myyntityö ei ole minua varten, samoin kuin olen pohtinut ettei minusta ole
työskentelemään lasten kanssa. Lumipalloja lapsille myydessä totesin kuitenkin
että homma onkin yllättävän hauskaa. Vaikka osa lapsista onkin melkoisia
kakaroita oli homma pääasiallisesti todella palkitsevaa. Työskenneltyäni
viimeiset 6 vuotta alkoholistien ja narkkarien kanssa oli melko sykähdyttävää
nähdä oman työn tekevän ihmisiä iloiseksi. Niissä harvoissa tapauksissa kun
joutui katselemaan huonosti käyttäytyvää muksua totesin vian olevan enemmänkin
vieressä katselevassa vahemmassa kuin itse lapsessa. Lumipallobisnes on
selkeästi minua varten, ihme etten päätynyt alalle aiemmin!
Päivät alkoivat kulkea nopeaan tahtiin. Muistan kuinka
Hyattissa työskennellessäni pohdin usein aamuisin miten jaksaa läpi päivän.
Pitkistä päivistä huolimatta Ekka oli kuitenkin hauskaa tekemistä. Toki viiden
kuukauden ”lomailun” jälkeen tuntui oudolta olla töissä, mutta on sitä ollut
vähän ikäväkin. Rob osoittautui reiluksi ja rennoksi pomoksi ja kojulla
kanssanu työskentelevä uusiseelantilainen Dave oli myyntimies parhaasta päästä.
Dave on neljissäkymmenissä, mutta ehkä yksi hauskimpia tapaamiani ihmisiä.
Jouduin hieman asennoitumaan uudestaan ja muistelemaan tyngäksi jäänyttä
näyttelijän uraani koulunäytelmissä, mutta pian minulla ja Davella oli varmasti
alueen paras myyntishow pystyssä. Useimmat myyntikojuilla aikaa tappavat
työntekijät olivat kuin suoraan kärsimysnäytelmästä, mutta minulla ja Davella
oli oikeasti kokoajan hauskaa (osaltaan koska meillä oli myös rajaton reservi
lumipalloja, joita viskoa ympäriinsä).
"Real" snow |
Ekka on valtava festivaali jota eräs kojunpitäjä kuvasi sanoilla: ”Kids and farmers, so basically just people using other people’s money.”. Toinen puoli alueesta on lasten Tivoli ja toinen karjanäyttely kaikki väliin java tila on myyntitiskejä, ruokakojuja ja muuta festaritekemistä.
Kids... |
...and farmers |
Menoa farmeripuolella |
Osta härkä |
Alisa ja James puolestaan liittyivät hostellin remusakkiin,
mikä kostautui myöhemmin. Tämänvuotinen Ekka ei ollut odotetun kiireinen ja
pomo-Robin täytyi vähentää työntekijöiden määrässä: krapulassa työskennelleet
James ja Alisa saivat lähteä. Olin hieman hämilläni tuosta, sillä James on
työskennellyt Robille jo 3kk, kun minä vasta tulin, mutta kaippa Robkin oli
huomannut Daven ja minun yhteistyöni, joka varmaan näkyi myös kassavirrassa. ”Real
snow, real cold, real fun!”
Päivät sulautuivat toisiinsa ja 10-12 tuntisia päiviä
tehdessä ei ollut mielessä paljon muuta kuin käydä istumassa pari tuntia
nettikahvilassa ja sitten painua nukkumaan. Syy siihen miksi myös blogi on
seisonut paikallaan. Festivaali eteni sen ihmeemmittä ongelmitta ja en viettänyt
hostellillakaan juuri aikaa. Hyvä puoli tuossa työssä oli että joka aamuinen
jääsäkkien heittely kävi kyllä tiukasta cross fit treenistä. Salilla käymistä
ei tarvitse edes harkita kun nostelee 10kg jääsäkkejä pari tuntia! :)
Ekkan vihdoin loppuessa ja ottaessamme myyntikojuja alas
viimeisenä päivänä ihmettelin minne nuo 10 päivää ylipäätään katosivat. No,
melkoinen kokemus sinäänsä, vaikka sitä tässä on aika vaikeaa kuvaillakkaan.
Tuskinpa tulen CV:hen lisäämään myyneeni lumipalloja, mutta mutta kyllä tuo oli
myös aika opettava kokemus! Vaikka suunnitelmissa oli alkujaan jotain ihan
muuta, niin eipä se välttämättä ole huono asia tehdä erinäisiä pätkätöitäkään
ja kokeilla kokonaan uusia asioita hieman omalla epämukavuusalueella käyden.
Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu! Rob toivotti minut tervetulleeksi
sirkuksen mukaan, mutta seuraavat festivaalit ovat vasta parin viikon päästä,
joten saa nähdä mitä teen!
10 päivää töitä. 1750 dollaria puhtaana käteen (älkää kertoko verottajalle). |
There is no business like snow business!
:D Sait mut naureskelemaan täällä. Kiitos ja jatka samaan malliin!
VastaaPoistaT.Lissu