Istuskelin eräänä iltana hostellin aulassa säätämässä
läppärillä kun eräs paikan työntekijöistä talutti viereiseen tuoliin todella
päihtyneen ja hieman rähjäisen vanhemman leidin. Nainen oli löydetty
harhailemasta yläkerran huoneista ja tietysti heräsi pieniä epäilyksiä että
millä asioilla. Tosin täti oli niin humalassa että tuskin pysyi tolpillaan ja
toisteli tuolissa itsekseen ”Thank you darling, very good darling”. Ajatukset
palasivat tietysti heti leipätyöhön Suomessa ja kaikkiin vastaaviin tapauksiin
jotka on oppinut Helsingissä/Espoossa tuntemaan. Ilmeisesti nainen huomasi
myötähäpeävän hymyni ja alkoi sössöttämään minulle sekavia. Hostellityöntekijä
vilkuili minuun hieman epäröivästi ja viittoili pitämään naiselle seuraa.
Juttelin niitä näitä sekavia tädin kanssa ja jotenkin tuli melkein kodikas olo!
Kohta sisään marssi kolmen poliisin partio jonka nähdessään
täti hypääsi pystyyn ja huusi kovaan ääneen ”PERKELEEN PERKELE!”. Menin
hämmenyksestä hiljaiseksi ja poliisitkin ottivat pari taka-askelta kysyen
englanniksi ”what is your name?”. Vastaus tuli kipakasti, joskin hieman
ulkomaalaisella korostuksella ”PÄIVI VOIHAN VITTU!”. Rupesin nauramaan ääneen,
olisihan se pitänyt arvata että vain suomalainen vielä jaksaa harata vastaan
poliisille vielä kolmen promilen humalassakin. Vaihdoin pari lausetta suomeksi
Päivin kanssa ja kävi ilmi että tämä on australian suomalaisia. Poliisit
kuitenkin keskeyttivät keskustelun alkuunsa ja varmistettuaan etten
varsinaisesti tunne naista pyysivät minua siirtymään sivumalle. Muut hostelliasukkaat
eivät oikein päässeet perille, mikä asiassa oli minusta niin hauskaa, mutta
itse sain tuosta hyvät naurut. Ehkä se viinaan meneminen ei ole pelkää
stereotypiaa sittenkään!
Muilta osin elämä Brisbanessa on rullaillut rauhallisesti.
Tapasin täällä Laureassa opiskelleen Otton, joka on käynyt nuo Queenslandin
turvalisenssit. Töitä on kuitenkin paha saada tuolla WH-visalla ja itseäni ei
oikein ovella seisominen muutenkaan kiinnosta. Kiva nähdä kuitenkin suomalaisia
(muitakin kuin Päivi) pitkästä aikaa.
Otto pyysi minut puolestaan mukaan viettämään grilli iltaa
New Farmin kaupunginosaan, jossa on hänen tuttujaan Brisbanen suomalaisia.
Löysin katuosoitteen perustella perille ja selvisi että kahdessa
vuokra-asunnossa asuu ilmeisesti yhteensä 6 suomalaista backpackeria, jotka
ovat kaikki töissä samalla varastofirmalla täällä Brisbanessa.
Istuttiin iltaa ja vaihdettiin kuulumisia ja kokemuksia. Osa
näistä suomalaisista on ollut täällä jo lähemmäs kaksi vuotta ja kotiinpaluu
häämöttää nyt loppusyksystä. Ajattelin mahdollisesti myöhemmin hakea töihin
tuonne samalle firmalle, sillä henkilöstöpäällikkö on kuulemma erittäin
mieltynyt suomalaiseen työvoimaan. Siinä toinen stereotypia jolle kyllä löytyy
perusteita: vaikea kuvitella että kukaan suomalainen tekisi jatkuvasti
samanlaisia ohareita kuin esim hostellilla asujillamme tuntuu olevan tapana.
Töihinhän mennään, vaikka sitten pienessä krapulassa! ;)
Pitää muuten todeta että oma alkuni täällä on kuitenkin
tainnut olla aika rauhallinen verrattuna monen backpackerin starttiin.
Jatkuvasti kuulee tarinoita miten tänne on tultu yhden suunnan lentolipulla ja
rahat juhlittu muutamassa kuukaudessa, minkä jälkeen ollaan oltu selkä seinää
vasten töiden suhteen ja eletty muiden nurkissa jne. Toki useimmat
wh-visailijat ovat minua nuorempia, mutta silti tuntuu oudolta että monella
lähtee ihan käsistä koko homma. Toisaalta useimmilla tarinoilla taitaa olla
aika onnellinen loppu; harva on maitojunalla lähtenyt kotiin, vaan ratkaisu on
jossain vaiheessa kiertää vaikka hattukourassa lähimarketteja töiden perässä.
Itsekkin olen jo vähän masentunut töiden suhteen.
Työhakemuksia on lähtetty vaikka kuinka, mutta vastaus on lähes poikkeuksetta
sama; ”skillset” olisi kyllä sopiva, mutta eivät palkaa vain 6kk. Sain
muutamasta raksafirmasta kyllä työtarjouksia, mutta niistäkään ei luvattu
mitään vakituista tai tiettyjä työtunteja. Kävin silti varalta netissä muutaman
tunnin kestäneen ”white card”-kurssin, eli työturvallisuuskortin, joka
edellytettään kaikilla rakennustyömailla.
Wayne ja Rob päättivät Gold Coastin jälkeen lopettaa Pomo-Robin
festarifirmassa, sillä ovat jo tehneet viisi pitkää festaria ja haluavat nyt
jäädä tänne Brisbaneen. Sainkin siis itse Pomo-Robilta soiton ja tarjoukset
tulla vakituiseen tiimiin kiertämään festareita. Mietin yhden illan mitä tehdä
ja päätin ”liittyä mukaan sirkukseen”. Olisi ollut kiva jäädä Brisbaneen, mutta
toisaalta tuskin saan näin hyvää tilaisuutta kiertää Australiaa. Sovittiin että
ajan erään amerikkalaisen reppureissaajan kanssa yhden firman pakuista
Adelaineen (2000km) päähän ja Pomo-Rob maksaa bensat ja asumiset. Adelainessa
on tarkoitus tehdä 9 päivän festari ja sitten siirtyä viikkoa myöhemmin
Melbourneen tekemään vastaava. Tiedossa siis myyntityötä ja pitkiä päiviä (sekä
paljon asfalttia), mutta pääsenpä kiertämään firman piikkiin kaksi etelän
suurkaupunkia ja saan samalla muutaman tonnin säästöön. Saa nähdä mitä tapahtuu, mutta mahdollisesti tulen vielä takaisin tänne Brisbaneen tämän tourin jälkeen.
Brissy by night |
Pakkasin siis kamppeet pitkän tauon jälkeen ja varasin
junaliput Ipswichiin, josta noudamme firman pakettiauton. Huomenna on aikainen herätys
ja moottoritie kutsuu! Kohti uusia maisemia ja kokemuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti