Lagol eka, Lagol vika!

Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan, joten tästä tärähtää:

Mitähän sitä elämästä kertoisi? Aika rientää kun on hauskaa!

Kuten edellisessä kirjoituksessa vihjasin niin sain kuin sainkin työpaikan Lagolta. Kävin heti Brisbaneen saapumista seuranneena päivänä työhaastettelussa kylmävarastolla ja hetken odottelun jälkeen pääsin paikan toimitusjohtajan Steven puheille. Oli hän näemmä CV:ni lukenut, mutta kymmenen minuutin haastattelu kyllä koostui lähinnä siitä kuinka hän kertoi palkanneensa viimeisen viiden vuoden aikana melkein viisikymmentä suomalaista ja lähes kaikki ovat olleet äärimmäisen hyviä työntekijöitä. Steve pohti itsekseen lieneekö syy armeijassa vai koulutussysteemissä kun kaikilla Suomalaisilla on niin kova työmoraali. Niin tai näin niin lupasin ylläpitää pohjoisen kansamme kunniaa, minkä jälkeen lyötiin nimet paperiin samoin tein ja sovimme että aloitan heti seuraavana aamuna.

Fiilis oli tietysti todella hyvä vaikka ei tämä mitään uratyötä olekkaan. Enää ei tarvi pohtia juurikaan miten reissu etenee ja riittävätkö rahat, kun tiedossa on täysituntista ja hyväpalkkaista työtä. Kiitos siis kaikille suomalaisille jotka ovat työllään näin helpon tien pedanneet meille seuraaville australian matkaajille! Kävin vielä samana päivänä ostamassa turvakengät, mikä hieman ärsytti sillä moisia lepäilee kotona useampi pari vanhoista varasto- ja vartijahommista ; kuten Benja sanoin, mies voi lähteä turvakengistä, mutta turvakengät eivät miehestä. Mitä sitten ikinä tarkoittaakaan.

Marssin seuraavana aamuna Lagon kylmähallille, missä vastassa oli Merthyr Streetin suomalaisia; Matias, Musa, Jere jne. Jotka siis tapasin viimeksi täällä Brisbanessa käydessäni. Aloitin Labourer puolella, missä puretaan kylmähalliin tulevia kontteja ja vastaavasti pakataan lähteviä kontteja. Ei uskoisi miten paljon tavaraa tuommoiseen konttiin mahtuu! Todella raskasta ja fyysistä työtä, mutta otin ilolla vastaan vähän kuritusta kropalle, sen verran rapakuntoon on viimeisen puolen vuoden aikana päässyt. Tuntui oudolta kun ympärillä oli töissä vain lähes ainoastaan suomalaisia. Tällä hetkellä Lagolla taitaa olla töissä 11 suomalaista, joten kun kontissa vitsi lentää vain Suomeksi niin välillä suorastaan unohtaa olevansa ulkomailla. Hauska kyllä olla pitkästä aikaa Suomalaisten parissa, sen verran pitkään taas tullut yksin matkattua!

Jo ensimmäisen päivän jälkeen oli melkoisen hakattu olo. Laatikoita tuli varmasti heiteltyä edestakaisin usempi kymmenen tonnia päivän aikana ja tottumattomalle tuo kyllä otti koville. Asettauduin asumaan Fortitude Valleyssä olevaan The Bunk hostelliin, sillä tuo edellisellä käyttämäni Princes Consort oli tosiaan suljettu tässä välissä. The Bunk on näitä isoja massahostelleja, eikä edes kovin halpa, mutta en jaksanut etsiä muutakaan ja oikeastaan halusin takaisin Valleyyn. Pitää katsoa mitä jatkossa teen, sillä tuskin puolta vuotta haluaa hostellissa asua. Toistaiseksi olen kyllä saanut nukuttua ihan hyvin, eikä yksityisyyttäkään osaa oikein enää kaivata, mutta hostellin keittiö on auttamatta liian pieni mikä ärsyttää kun haluaisi taas itse kokkailla ja syödä terveellisesti.

Tapasin The Bunkissa sattumalta myös pari Suomalaista tyttöä; Hankolaiset Kanervan ja Nooran, jotka ovat Australiassa vain tämän vuoden lopulle. Hauska oli päästä myös hostellilla juttelemaan Suomea pitkästä aikaa. Hassua että 8kk aikana on vastaan tullut vain kourallinen suomalaisia ja nyt heitä tuntuu olevan kaikkialla!

Meininkiä The Bunkin terassilla sunnuntaina puoliltapäivin. Jengi jaksaa juhlia

Viikko eteni verkkaiseen tahtiin uuteen työhön totutellessa. Työkulttuuri tuntuu olevan aika lähellä Suomalaista ja Lagon pomoilla tuntuu olevan luottoa suomalaisiin, joten mitään turhaa kyttäämistä ei ole ilmassa. Tästä on tosin tullut myös kunnia-asia Suomalaisille, joten laatikot kyllä saavat kyytiä aivan eri tahtiin kuin paikallisten käsissä. Viikko oli fyysisesti raskas, mutta henkisesti kyllä vapauttava. Mukava olla taas töissä pelkän laiskottelun sijaan (siis ei nyt sillä tavalla hauskaa, mutta pitkän tauon jälkeen sitä tuntee taas tekevänsä jotain järkevää). Tosin aikaiset aamut ja pitkä työmatka johtivat siihen ettei päivän aikana ehtinyt juuri muuta tehdä kuin palata hostellille, kokkailla ruokaa ja ehkä katsoa vähän leffaa ennenkuin oli parempi taas pakottaa itsensä unille.

Suomalaiset ovat täällä viettäneet ilmeisesti tiheään ”toiminta-torstaita” ja itsekkin suostuin lähtemään ulos keskellä viikkoa vaikka olen tässäkin blogissa moneen kertaan kritisoinut tätä ”juodaan rahat perintötileiltä” meininkiä. Istuttiin iltaa hostellin baarissa Birdeessissä ja Kanerva ja Noora liittyivät seuraan. Otto kuitenkin lähti illaksi Amorphiksen keikalle (Brisbanessa!) ja istuimme keskenämme kunnes kuulimme Oton ja muiden olevan Elephantissa (Prince Concort hostellin baari,  joka edelleen on auki). Kävimme vielä sielläkin kääntymässä vaikka ilta rupesi olemaan jo pitkällä ja olin turhankin tietoinen aikaisesta aamusta. Elephantissa oli myös muutama suomalainen au-pair tyttö joita täällä tuntuu myös olevan runsaasti. Hassua etten ole ikinä kuullut kenestäkään joka olisi käynyt täällä Au-pairina, mutta ilmeisesti heitäkin on todella paljon.

 Aamu valkeni melko rapeana, mutta koska olin hieman himmaillut juomisen suhteen niin olo oli lähinnä vain väsynyt. Päivä meni kuitenkin nopeasti ja lupauduin muiden suomalaisten mukana tulemaan myös lauantai aamuksi töihin.  Joka lauantai Lagolle tarvitaan puolenkymmentä tyyppiä muutamaksi tunniksi purkamaan saapuvia kontteja ja kovin monet paikalliset eivät tuota halua tehdä lyhyen päivän ja aikaisen herätyksen takia, joten usein koko porukka on suomalaisia.  Kuudelta alkava päivä ei ihan hirveästi innosta, mutta nuo jokaviikkoiset ylityöt kartuttavat palkkakuittia jonkun verran.

Käytiin siis lauantai iltana hoitamassa tuo työurakka pois alta ja menin jätkien mukana suoraan Merthyr roadin asunnolle viettämään päivää. Matkalla tosin pysähdyttiin perinteen mukaisesti Hungry Jacksiin syömään seremonialliset purilaisateriat (Lago toimitta hungry jacksille raaka-aineet). Lähdin Nikon ja Juuson mukana läheiselle Snap Fitness-ketjun salille ja otin vihdoin jäsenyyden kuntosalille. Tästä se alkaa taas! Hinta ei ole turhan paha 26dol/kk ja salillakin oli kaikki tarvittava (Kiitos luojalle vapaa-painoista, jenkeissä kun ei ollut muuta kuin koneita). Pieni kyynel kuitenkin vierähti poskea pitkin oikeita sarjapainoja etsiessä; 8kk reissaillua on tehnyt allekirjoittaneesta taas melkoisen siiman ja vanhat lämmittelypainot toimivat nyt työsarjoista. No, ei mitään, projekti: Reissulassesta Salimarkuksi alkakoon!  Kuten muuten aiemminkin totesin niin täällä australiassa kyllä osataan treenata. Katukuvassa poikkeuksellisen suuriksi järkäleiksi erottuvia kundeja on täällä pilvin pimein ja en kyllä missään maassa ole nähnyt yhtä kauniita (ja hyvässä kunnossa) olevia naisia. Tosin varsinkin jätkistä huomaa että roina on täällä arkipäivää ja steroidit halpoja kuin saippua. Lagolla muutaman paikallisen kanssa jutellessa nämä ihan avoimesti kertoivat käyttävänsä sustaa ja anabolisia. Kun kerroin että Suomessa roina on lähinnä pelkästään kehonrakentajien jne. juttuja niin ihmettelivät kovasti; täällä baarilihaksiakin treenaavan on ihan normaalia piikittää salitreenin lomassa.

Ihan hirveän hyvin tämä treenin aloitus ei alkanut, sillä päivä eteni nopeasti Merthyr roadin pihalla kaljoitteluksi ja iltaa kohti kaivettiin esiin myös grilli. Huippu päivä kyllä vaan istuskella, kuunnella uutta Raappanaa ja jutella niitä näitä. Illalla lähdettiin porukalla Fortitude Valleyyn jatkamaan iltaa.

Grillimaisteri

 Olin varmaan ainut joka ei ollut nukkunut aikaisen herätyksen jälkeen päiväunia ja kaljaakin oli tullut otettua jo melkein kellon ympäri, joten olo oli enemmänkin väsynyt kuin juhlava. Isolla porukalla oli kuitenkin hauska kiertää baareja ja palasinkin hostellille vasta aamuyöstä.

Olen hengaillut myös Waynen ja Robin kanssa Elysiumissa. Nämä ovat painaneet pätkätöitä vaihtelevalla menestyksellä ja pitävät majaansa Brisbanen ulkopuolella uljaan ratsunsa ford Skippyn kanssa. Nyt ei ole ollut juurikaan aikaa istuskella nettikahvilassa tuntitolkulla, mutta kiva käydä sielläkin välillä rentoutumassa. Fanitan edelleen suuresti näitä pelikahviloita, harmi (tai ehkä ihan hyvä) ettei vastaavia juuri ole Suomessa.

Seuraavalla viikolla minut siirrettiin Lagon päävarastolta Morningsiden kaupunginosassa olevalle sivuvarastolle ja samalla työnkuva muuttui labourista pickeriksi. Homma muistuttaa turhankin paljon Inexiä eli käytännössä päivä menee palet jackilla (onko tälle edes nimeä suomeksi? Keräilykone, lavanostin?) ajellessa ja oikeita paketteja lavalle nostellessa. Ihan mukava olla tämmöisessä ”aivottomassa” hommassa kun tietää sen kuitenkin olevan väliaikaista. Ei tarvi turhia stressailla ja lähellä nollaa astetta oleva sisäilma on mukavan raikasta vaihtelua Australian kuumuudelle. Kanssani varastolla ovat suomalaiset Juuso ja Jouni, jotka ovat olleet morningsidessä jo muutamia kuukausia. Täälläkin Lago on jo melkein riippuvainen suomalaisesta väliaikaistyövoimasta. En ole ihan varma mitä mieltä olen Morningsidestä; työ on helppoa, mutta pomomme Krishna ja muut Aussit ovat vähän kankeita verrattuna Lagon rentoon meininkiin. Työ on todella helppoa, mutta toisaalta ehdin jo nähdä itseni ottamassa hurjan kesäkunnon labour hommissa. Pitää nyt katsella vähän aikaa ja ehkä sitten pyytää Steveltä vaihtoa. Niko oli aiemmin pyytänyt saada siirtyä pickeristä vähemmän toivottuun labourin pestiin, mihin Steve oli todennut Suomalaisten olevan hulluja. Kukaan kun ei yleensä halua helposta työstä fyysisesti raastavaan lastaushommaan.

Elämä on muuttunut arjeksi. Niin hassulta kun se tuntuukin joudun oikeastaan jatkuvasti muistuttamaan itseäni olevani toisella puolella maapalloa kokemassa uutta. Kulttuuri on jotenkin niin lähellä Suomea että kadulla ei vastaan tule juuri suuria ”Ahaa”-elämyksiä ja englantikin taittuu täysin asiaa ajattelematta, joten usein elämä tuntuu ihan normaalilta. Ehkäpä nuo kaksi edellistä reissua ovat jo vieneet suurimman jännitysmomentin pois tästä ulkomailla elämisestä, mikä on ihan hyväkin asia vaikka joskus sitä toivoisi osaavansa nauttia enemmän joka hetkestä. Toisaalta edelleenkin välillä tulee onneksi niitä hetkiä kun muistaa vetää syvään henkeä, katsoa ympärilleen ja muistaa miten etuoikeutettu onkaan. Eräänä päivänä menin suoraan töistä New Farmiin salille ja otimme Juuson kanssa Morningsidestä Super Cat lautan kohti keskustaa (lautta toimii vesibussina paikallislipun hinnalla). Siinä aurinkoista jokea pilvenpiirtäjien kupeessa matkatessa ei olisi kyllä osannut ajatella olevansa työmatkalla. Elämä on upeaa!

Laivalla...

...tai junalla!

Ensimmäinen viikko Morningsidessä meni nopeasti ja ajattelin monena päivänä kirjoittaa blogia jne, mutta jotenkin päivät vain soljuivat ohi. Kuten tuossa äsken totesin niin elämä tuntuu arjelta ja arki ei ole kovin inspiroivaa blogimatskua. Koitan kuitenkin hieman aktivoitua, koska uskon monen WH-viisumille aikovan lukevan blogiani. Pitää varmaan tehdä jotain koontia jossain vaiheessa. Ainut asia mistä on pitänyt kirjoittaa blogissa on varoituksen sana tuosta työtilanteesta (mihin viittasin jo aiemmin itse töitä etsiessä). Toki täältä halukkaat töitä löytävät, mutta mikään paratiisi tämä ei niiden suhteen ole. Toki palkka on hyvä, mutta monet packerit joutuvat tyytymään pätkähommiin tai pimeisiin töihin. Töitä ei varmasti löydä passiivisesti työhakemuksia lähettämällä, vaan täällä tarvitsee oikeasti kävellä sisään liikkeisiin ja kysyä. Itse olen ollut siis melko onnekas töiden suhteen (vaikka toki lähdin vielä suuremmat kuviot mielessä), mutta moni joutuu tyytymään vähempään. Toki näin ensimmäisenä palkkapäivänä ei ole valittamista, sillä tällä määrällä ylitöitä kuukausiansiot asettuvat lähelle 4000AUD.

Musa ja Jussi ovat olleet Lagolla tuon sallitun 6kk ja lähtevät Australiasta ensi viikolla, joten he järjestivät läksiäiset nyt menneenä lauantaina. Merthyr roadin asunnolle kerääntyi melkoinen joukko ”Suomimafiaa” ja istuimme taas pihapöydän ääressä pitkälle iltaan.

Merthyr Roadin Mafia

 Taksi vei jälleen Valleyyn ja jonotimme tällä kertaa vähän parempaan yökerhoon. Täällä portsarit tuppaavat olemaan todella töykeitä ja kohtelu ovella on aina kuin vankilavierailulle menevälle. Esimerkiksi muutamaan kertaan vierailemamme RG:n ovella poket tutkivat taskut kumihanskat kädessä ja kaikista otetaan valokuva ja henkilöpaperit skannataan. Baarit myös valitsevat asiakkaitaan ihan puhtaasti naamakertoimella, eikä sandaaleissa tai shortseissa tarvitse edes yrittää minnekkään sisään. Tavallisetkaan vaatteet eivät aina riitä, kuten huomasimme Bankin jonossa; yksi seurueen tytöistä ei päässyt sisään kun päällä oli vain ”t-paita”, eikä toppi. Musa puolestaan on tottunut meikkaamaan näkyvät tatuoinnit pois aina baariin mennessä ja porukka piilottaa lippalakit ja pipot ovella. Miehet näyttävät pääsevän sisään baariin myös siistissä t-paidassa, mutta silti portsarit usein kommentoivat olemusta; esimerkiksi bankin jonossa käskettiin napittamaan kauluspaidat ylös asti. Hassua ottaen huomioon että nämä ovat kuitenkin juottoloita, joihin sisäänpäästyään ei ketään näytä kiinnostavan mikä on käytös tai pelikunto. Toisaalta on tässä puolensakkin; ilm. bank on brisbanen pintaliitopaikkoja ja en kyllä ole ikinä nähnyt yhtä montaa mallin olemuksella varustettua naista saman katon alla (ja oli siellä kai muitakin salskeita miehiä kuin me suomalaiset).  Vaikea uskoa että yhdessä maassa olisi jotenkin näin suhteettoman paljon kauniita ihmisiä; ehkä härmäläistä silmää vain hämää se että täällä laittaudutaan aivan eri tavalla baariin ja varsinkin se kauniimpi sukupuoli on tottunut käyttämään korkkareita ja hamosia ympäri vuoden. Ei valittamista. Suosittelen kyllä kaikille bileihmisille! Toki baarit ovat kalliita, mutta eivät oikeastaan juuri suomea kalliimpaa; hintaa tosin kannatta aina kysyä tiskillä sillä tarjousten ja kellonaikojen mukaan vaihtuvissa juomahinnoissa ei kyllä ole mitään järkeä. Esim pullo kaljaa voi maksaa 12dol kun samalla hinnalla saa myös kannun (n. 5 tuoppia) olutta.

Nyt on käynnissä kolmas viikko Lagolla ja täytyy toivoa että jatkossakin aika menee yhtä helposti töitä tehden ja viikonlopuista nauttien. Elämä ulkomailla ei kyllä ole hassumpaa varsinkaan kun tietää että tällä hetkellä rahaa jää ihan oikeasti säästöön.  Ajatukset ovat kuitenkin tietysti tulevassa; mikäli kaikki menee hyvin niin Maailmankirja saa vielä kolmannen näytöksen paluumatkan muodossa. Kysymys kuuluu lähinnä milloin ja mitä kautta palaan takaisin kotimaahan...jos palaan! ;)