keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Melbourne to Brisbane - kohti arkea?

Shown päätyttyä jäin Melbourneen ihmettelemään mitä tehdä seuraavaksi. Vaihdoin hostellia keskellä kaupunkia olevan Melbourne International Hostelliin (MIB), joka oli kyllä siisti ja toimiva, muttei kovin viihtyisä. Nämä isommat hostellit ovat vähän hengettömiä, eikä niissä oikein edes tutustu ihmisiin niin helposti kuin pienemmissä paikoissa missä kaikkien naamat tulevat pian tutuiksi. Lisäksi hostellissa asui lähinnä kymmenittäin (ellei sadoittain) italialaisia ja ranskalaisia jotka eteläeurooppalaiseen tapaan viihtyivät vain keskenään.

Päätin nauttia Melbournen kauniista keväästä ja lähdin aikaisin aamulla kävelemään kaupungille. Mitä kauemmin Melbournessa vietän sitä enemmän pidän siitä kaupunkina; en oikeastaan edes tiedä mikä Melbournesta tekee erikoisen, mutta jotenkin se vain tuntuu aidolta. Erikoiset ihmiset ja katutaide eivät tunnu keinotekoisilta vaan kaupungissa on jonkinlainen pienten asioiden aikaansaama "aito" syke. Esimerkkejä aurinkoisesta Melbournesta: ihmiset istumassa kirjaston nurmikolla oikeasti todella hyvän katuartistin soittaessa tälle sattumanvaraisten patsaiden varjossa istuvalle yleisölle akustisella kitaralla radiohittien covereita. Sillalla jonkun avaruusintoilijan pystyttämä piste, jossa saa ilmaiseksi tähystää aurinkotuulia herran superkalliilla erikoiskaukoputkella. Joen yli kantautuva saxofoni, jota soittaa yksin rantapenkereellä istuva tyttö kesämekossa. Graffitit (ei töherrykset) kaikkialla, myös kauppakeskusten sisällä. Melbournessa kaupunkielämä tuntuu syntyvän ihmisistä itsestään ja kaikki ovat ilmeisesti ylpeitä ollessan osa ruuan ja taiteiden kaupunkia.

Esimerkki oudosta patsaasta. Takana voi nähdä kaksi naista jotka olivat tuoneet puistoon oman pöydän ja posliiniastiaston, ilm. jonkinlainen performanssi sekin.
Juna-asema

Melbourne - jotain uutta, jotain vanhaa
Yarra River
Auringon ottoa joen varrella
Kävelin yli aurinkoisesta ja kauniista Yarra joesta jonka rannalla ihmiset olivat piknikillä nauttimassa alkavasta kesästä. Joen eteläpuolella levittäytyy valtava puutarha-alue/puisto "Royal Gardens", joka osoittautui mitä parhaiten hoidetuksi ulkoilualueeksi. Puistossa sijaitsee myös kasvitieteellinen puutarha sekä maailmansotien kaatuneiden muistopaikka, joista luonnollisesti valitsin kohteeksi jälkimmäisen. Shrine of Rememberance on yksi Melbournen maamerkkejä, joka rakennettiin Suuressa Sodassa kaatuneille (siis 1. maailmansota). Myöhemmin rakennuksen kylkeen lisättiin ikuinen tuli siinä vielä suuremmassa sodassa kaatuneille.
Ei hassumpia ulkoilupolkuja

Shrine of Rememberance

Peter soitti ollessani tutkimassa sotien muistopaikkaa ja kysyi lähtisinkö illalla taas ulos syömään. Sovimme tapaavamme keskuskirjastolla ja pian töistä päässyt Peter ilmestyikin hostellini vieressä olleen kirjaston edustalle. Meillä ei oikeastaan ollut parempaakaan tekemistä joten päätimme mennä katsomaan leffaa (Leicesterissä kävimme paljon leffassa porukalla). Läheisessä kauppakeskuksessa oli MaXXX teatteri, joka ilm. on jotain 3Dn ja IMAXin välistä, joten suuntasimme sinne ja valitsimme listalta nähtäväksi uuden hollywood tuotteen Gravity. Leffan alkuun oli vielä aikaa, joten Peter herkkusuuna halusi viedä minut syömään kaupungin parasta paistettua porsasta läheiseen kiinalaiseen. Paikka oli mukava (ja enemmän omassa hintatasossani) ja ruokakin oli kieltämättä todella hyvää. Olin varmaan ainut valkoinen koko ravintolassa ja kyselin tunteeko Peter ketään paikalla olevista kiinalaisista, johon hän totesi olevansa melko varma että on ainut syntyperäinen Australialainen koko paikassa. Yllätyin suuresti tuosta, mutta kuulemma Melbournessa ei todellisuudessa asu hirveän paljon Australian kiinalaisia vaan katukuvassa näkyvät aasialaiset ovat enimmäkseen Aasian rikkaiden lapsia joita opiskelee tuhansittain Melbournen yliopistoissa. Tarkemmin ajateltuna ja ympärilleni katseltuani totesin nuorten kieltämättä olevan yliedustettuina, ehkä nuo suuret yliopistot ovat osa sitä miksi Melbourne tuntuu jotenkin eläväiseltä ja tuoreelta.


Gravity osoittautui melko tylsäksi (ja näin avaruusihmettelijän näkökulmasta täysin epärealistiseksi) elokuvaksi, mutta kieltämättä tuo tuorein 3D tekniikka on yllättävän paljon komeampaa kuin muutama vuosi sitten. Leffaillan ehdoton huipentuma oli kuitenkin australialainen suklaa jonka sisään oli piilotettu jellykarkkeja ja sitä suussa "poksuvaa" pulveria. Herkullisessa suklaassa oli siis namisattumia ja se kirjaimellisesti kihelmöi suussa! Unohtakaa Fazer, suhinasuklaa tulee!


Päätin palata hostellille lepäilemään pitkän päivän päätteeksi, mutta sovittiin Peterin kanssa näkevämme myös seuraavana päivänä. Hostellilla oli menossa tyypilliset perjantai-illan riennot, mutta onhan näitä jo nähty, joten vietin illan omissa oloissani tv-sarjoja katsellen ja tulevia suunnitellen.

Hostellimeininkiä.
 Lauantaina menin tutkimaan tuota kansalliskirjastoa josta olen ehtinyt kävellä ohi jo kymmeniä kertoja. Upea rakennus ja täynnä elämää! Kirjasto on tukikohta ympäröivien yliopistojen opiskelijoille ja näin lauantainakin ilmaista internettiä oli käyttämässä tuhansia opiskelijoita läppäreineen. Mikä parasta kirjastossa on myös ilmaisia näyttelyjä ja vietinkin ison osan iltapäivästä kierrellessä eri osastoja. Kirjojen ystävänä mieltä lämmitti erityisesti "Books that chanced the world"-näyttely, jossa oli kerätty yhteen vanhoja painoksia kirjoista joiden voidaan väittää muuttaneen maailmaa. Näyttelyn alussa todettiin että kysyttäessä tärkeimpiä 10 kirjaa eri ihmisiltä on lista lähes aina erilainen, mutta sieltä löytyy esimerkiksi Koraanin, Raamatun, Maon Punaisen kirjan, Darwinin lajien historian ja Shakespearen kaltaisia teoksia. Lasivitriineissä oli ikivanhoja, käsin kopioituja ja nidottuja, kirjoja joita unohduin tutkimaan pitkäksi aikaa. Pian kirjanäyttelyä seurasi Melbournen historiaa seuraava näyttely ja sen jälkeen erikoisnäyttely joka kertoi Australian tunnetuimmasta rikollisesta ja kansanlegenda Ned Kellystä (kannattaa tsekata linkki, mielenkiintoinen tarina). Ja me Suomalaiset olemme ylpeitä kirjastoistamme?  Suosittelen kaikille Melbourneen tuleville käymistä kansalliskirjastossa; museotasoisia näyttelyitä ilmaiseksi!



Kiivasta opiskelua Dome-salissa

Yhdessä kerroksessa oli myös taidenäyttely
Kirjastossa pyörittyäni tapasin Peterin ja tämän ystävän kaupungilla ja jatkoimme Peterin asunnolle, missä näillä vannoutuneilla futisfaneilla (Peterhän tuli Leicesteriin osittain nähdäkseen jalkapalloa) oli peli-ilta Fifan parissa. Itse en konsolilla pelaa, joten tyydyin leikkimään Peterin koiranpennun, Messinan (futisfani?), kanssa. 

Messina jahtaamassa omaa häntäänsä
Maanantaina pohdin tosissaan mitä haluan tehdä ja katselin hetken aikaa työpaikkoja. Totesin kuitenkin että pidän mielummin varavaihtoehtona Pomo-Robille työskentelyn ja vietän tätä väliaikaa matkailusta nauttien. Vaikka Melbourneen olisi ollut mukava jäädä niin päätin varata lennon Sydneyyn. Kuumottaisi myös jo varailla lentoja eteenpäin, mutta kun en tiedä miten kauan ja millaisia töitä tulen tekemään niin en uskalla vielä varata mitään.

Tiistaina heräsin soittoon Brisbanessa varastoa pyörittävältä Steveltä (jolle Brisbanessa tapaamani suomalaiset työskentelevät). Tämä oli lukenut CV:ni ja kysyi milloin pääsisin työhaastatteluun. Mietin unenpöpperössä millisekunnin ja tiesin antaneeni ymmärtää työhakemuksessani olevani Brisbanessa, joten yhdistin hieman valhetta ja totuutta todetessani olevani Melbournessa, mutta lentäväni huomenna Brisbaneen. Steve sanoi katsovansa kalenteriaan ja hänen kohta tekstatessaan työhaastattelun olevan ylihuomenna kirosin hätäistä valhettani. Soitin lentoyhtiölle, mutta lennon peruminen ei ollut enää mahdollista, joten päätin ottaa riskin, jättää lennon käyttämättä ja ostaa uuden lennon Brisbaneen seuraavalle päivälle. Mitään takeita työn saamisesta ei ollut, mutta uskoin ettei Steve minua huvikseen työhaastatteluun kutsuisi jo luettuaan CV:ni, joten suunatana Brisbane!

Lentokentälle tullessa tuntui kuin olisi kotiinsa tullut; Aasiassa tuli lennettyä 5kk sisään pitkälle toistakymmentä kertaa, mutta nyt Australiassa viimeiset pari kuukautta ovat menneet vain auton ratissa. Lento oli kovan tuulen takia hieman myöhässä, mutta muilta osin lentokenttärutiinit sujuivat ongelmitta. Lentokoneessa löysin sisäisen ritarini ja tarjouduin vaihtamaan paikkaa erään viimeisillä raskaana olevan naisen kanssa jotta tämä pääsisi vähän tilavammalle käytäväpaikalle. Kaduin päätöstä lähes välittömästi kun ympärille istui suurperhe jonka pienimmällä lapsella ei ollut omaa penkkiä vaan tämä istui äitinsä sylissä lisäturvavyössä. Rauhaton parivuotias potki minua enemmän tai vähemmän koko matkan Melbournesta Brisbaneen, mutta hyvällä tuulella ollessani en jaksanut asiasta vaivaantua liiaksi; muut lapset kun käyttäytyivät hyvin kuten Australiassa yleensä.

Edellisellä kerralla Fortitude Valleyssä viipyessäni olin Prince Consortissa, joka on yksi likaisin (ja halvin) hostelli, missä olen ikinä käynyt. Tuo paikka oli kuitenkin suljettu tässä välissä, joten kirjauduin viereisellä kadulla olevaan The Bunk:iin, joka on hieman MIB:in ja Melaleucan kaltainen valtaisa massahostelli. En ehtinyt juuri nauttia paluustani Brisbaneen, mutta Fortitude Valleyn tutut maisemat lämmittivät kummasti mieltä (puhumattakaan 10 astetta Melbournea lämpimämmästä kelistä.)

Torstaina seikkailin junalla Hemmatt:iin n. 10km päähän keskustasta ja etin Lago Cold Storagen, jossa työhaastattelu pidettiin. Elämässä rupeaa olemaan takana sen verran monta työtä ja työhaastattelua ettei näistä juuri stressaa, varsinkaan kun olin melko varma saavani työn. Steve osoittautui varsin maanläheiseksi mieheksi ja vannottuani ylläpitäväni Suomalaisten mainetta kovana työntekijänä että minulla on mahdollisuus olla varastolla 6kk niin hän lupasi minulle vakituisen työn varastolta. Loppuhaastattelu menikin kuunnellessa kuinka hän kertoi "palkkaavansa enää suomalaisia packbackereita", kun huonoinkin suomalainen on kuulemma ollut kovempi työmies kuin muut keskimäärin. Tällä hetkellä Lagon kylmähalleilla työskentelee 11 suomalaista ja lisää on ilmeisesti tulossa. Täytyy siis pitää lupauksesta kiinni ja painaa hommia maineen veroisesti!

Allekirjoitettiin työpaperit samalta istumalta ja sovittiin että aloittaisin työt heti seuraavana aamuna, joten lähdin kaupungille etsimään turvakenkiä. Muutama pari moisia lepäilee Suomessa, mutta koska niistä ei tähän hätään ole apua niin ostin kerralla kunnolliset ja vähän kalliimmat popot varpaiden suojaksi. 

Huomenna siis ensimmäinen päivä Lagolla ja todella hyvä mieli! Vaikka työ on vain sitä perinteistä "duunia" niin 16euron peruspalkka ja "varma" työ loppuajaksi täällä takaavat kyllä loppureissun onnistumisen. Edessä siis asettuminen Brisbaneen ja toivottavast pätkä normaalia elämää!

PS: olen siis nyt aloittanut työt Lagolla ja päivät ovat raskaita, joten blogia ei ole tullut kirjoitettua! Koitan raapustella lisää lähipäivinä! Elämä hymyilee! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti