Pearl Harbor

Varoitus. Tämä bloggaus sisältää sotajuttuja (eikä juuri muuta).

Pearl Harbor. Amerikan laivastotukikohta ja Tyynenmeren sodan ensimmäisen kohtauksen näyttämö. Olen pitkään haaveillut pääsystä Pearl Harboriin ja nyt siihen oli vihdoin mahdollisuus! Lähdin aamu viideltä julkisellabussilla kohti n. 15km päässä olevaa museoaluetta. Bussimatka oli näännyttävän hidas johtuen Waikikin liikennejärjestelyistä ja tuntui että seisoimme liikennevaloissa enemmän kuin olimme liikkeellä. Matka hostellilta Pearl Harboriin otti lopulta puolitoista tuntia (fillarilla olisi ollut perillä puolessa tunnissa), mutta ei voi valittaa kun bussimatka maksaa vain 2,5$.

Yllättävää kyllä Pearl Harborin tunnetuin nähtävyys, USS Arizona Memorial, on sekin ilmainen. Waikikin keskustassa myydään runsaasti parinkymmenen dollarin matkoja muistomerkille, mutta jos somme jaksaa mennä riittävän aikaisin jonottamaan  niin koko hommasta selviää bussilipun hinnalla. Saavuin seitsemältä, juuri ennen porttien avautumista ja paikalla oli jo muutama sata ihmistä jonossa. USS Arizona Memorialille jaetaan päivässä n. 2000 walk-in tickettiä, joista trokaajat vievät osan, joten jos haluaa varmistaa pääsyn aamupäivän kierroksille niin paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Koska olin yksin, sain jämälipun aamun ensimmäiseen ryhmään heti aamu kahdeksalta. Tutkiskelin hetken eri museovaihtoehtoja ja päädyin lopulta ottamaan USS Arizona Memorialin lipun rinnalle myös pääsyliput USS Bowfin sukellusveneeseen ja USS Missouri taistelulaivaan (joka oli minulle se tärkein nähtävyys Pearl Harbourissa). Hintaa omatoimikierroksille tuli 35$, kahden päivän passi turistikierroksineen ja ilmailumuseoineen oli peräti 70$, joten siihen nähden tuo combo-lippu kahteen alukseen oli aika edullinen. Sää oli sateinen, mutta toisaalta mikäpä sen parempi tapa käyttää sadepäivä kuin kierrellä museoita!

Ennen 8:00 alkanutta muistopaikkakierrosta ehdin käydä läpi n. puolet rannassa olleesta museosta, joka käsitteli koko toisenmaailmansodan aikaisia tapahtumia Tyynellämerellä. Museo oli enimmäkseen (japanilais- ja jenkki-?) turisteille suunniteltu eikä tarjonnut hirveästi uutta tietoa, mutta oli silti ihan mielenkiintoinen.  Erityistä Pearl Harborissa ja tyynenmerensodassa on se, että amerikkalaisilla oli jotain mitä muualla maailmassa ei vielä juuri käytetty; videokameroita. Yleensä olemme tottuneet näkemään vain valokuvia toisestamaailmansodasta, mutta koko tyynenmerensota mukaanlukien Pearl Harborin yllätyshyökkäys on melko hyvin ikuistettu videolle. Kuvissa on voimaa, mutta videokuvassa vielä enemmän.

Pian siirryimme elokuvateatteriin, missä näytettiin puolen tunnin dokumenttivideo Pearl Harborin taistelusta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Video oli yllättävänkin hyvä eikä siinä ollut turhaa ”jenkkihehkutusta”, mutta Hiroshima ja Nagasaki oli tälläkin kertaa osattu ohittaa vain viitaten siihen miten nerokkaasti Yhdysvallat onnistui välttämään turhan verenvuodatuksen jota maihinnousu Japanin maaperälle olisi vaatinut. Sota on julmaa, mutta on outoa miten usein kahden suurkaupungin annihilointi ydinasein edelleen liitetään vain osaksi sodan kulkua. Oikeus kantaa voittajan miekkaa; mikäli natsit olisivat saaneet oman Manhattan-projektinsa valmiiksi ajoissa niin vastaavia tapahtumia varmasti muistettaisiin edelleen historian julmimpina hirmutekoina.

Videon jälkeen siirryimme elokuvateatterin takana olleelle laiturille, mistä pieni laivaston lautta noukki meidät kyytiinsä. Kun tilanne Japanin ja USAn välillä kiristyi, pelkäsivät yhdysvaltalaiset sotilaskomentajat paljon enemmän laivastoon kohdistuvaa sabotaasia kuin suoraa hyökkäystä. Alusten ja lentokoneiden vartioimiseksi oli kalusto ajettu aivan kiinni toisiinsa; lentokoneet siipi siipeä vasten lentokentillä ja yhdysvaltain laivastomahti; 8 taistelulaivaa rinta rinnan Pearl Harborin kapeassa lahdessa. Kun Japanilaisten lentokoneet sitten yllättäen ilmestyivät taivaalle 8. 12. 1941, olivat suuret taistelulaivat helppo maali torpedokoneille ja syöksypommittajille. Pohjoisessa olleilta Japanilaisilta lentotukialuksilta lähteneet lentokoneet murjoivat hetkessä kaikki kahdeksan valtavaa sotalaivaa toimintakyvyttömiksi ja muuttivat lahden savuavaksi tulihelvetiksi. Sittemmin melkein kaikki alukset onnistuttiin nostamaan pintaan, korjaamaan ja lähettämään uudelleen palvelukseen. USS Arizona lepää kuitenkin edelleen pohjassa. Onnekas lentopommin osuma lävisti keulakannen räjähtäen laivan omassa ammusvarastossa, johtaen koko laivan etuosan tuhoutumiseen. Räjähdyksen edetessä laivan sisällä yli 1100 merimiestä sai välittömästi surmansa ja laiva painui pohjaan; tyynenmerenkonflikti oli alkanut. Kokonaisuudessaan Pearl Harbor oli nerokkaan onnistunut hyökkäys; Japani menetti 29 lentokonetta tuhoten tai vaurioittaen kaikki kahdeksan taistelulaivaa, 11 muuta laivaa ja n. 340 lentokonetta. Vaikka USAn miestappiot (n. 4000) olivat verrattaen pienet koko sodan mittakaavassa oli Pearl Harbor yksi toisen maailmansodan onnistuneimpia sotilasoperaatioita.

USS Arizona memorial, laivan hylyn päällä

USS Missouri toisella rannalla

Valitettavan harva turisti tuntui ymmärtävän/muistavan että USS Arizona on muistopaikka. USS Arizona on viimeinen lepopaikka yli tuhannelle vainajalle, mikä mielestäni edellyttäisi tiettyä käytöstä paikalla. No, useimmat kylteistä huolimatta edestakaisin juoksevat, naureskelevat ja huutelevat turistit olivat kuitenkin jenkkejä, joten kukapa minä olen HEIDÄN sankarivainajiensa lepopaikkaa vaalimaan. Muistopaikka, jonka seinällä on kaikkien aluksen mukana kaatuneiden nimet, on rakennettu suoraan aluksen päälle ja pinnan alla näkyvä taistelulaivan hylky muistuttaa vääjäämättä tapahtumien mittakaavasta. Erityisen mielenkiintoista on mielestäni se, että USS Arizonalta henkiinjääneet veteraanit voivat halutessaan pyytää tulla haudatuiksi hylkyyn ja joka vuosi sukeltajat sirottelevat pois nukkuneiden tuhkia alukseen, missä ne sitten lepäävät 70v sitten kuolleiden taistelutovereiden vieressä. Hieno ele, mutta en voinut itse olla ajattelematta että eihän tuossa voinut kuitenkaan olla kyse mistään valtavasta ”sotaveljeydestä”. Pearl Harbor oli yllätysisku ja useimmat USS Arizonan räjähdyksessä kuolleista eivät edes ehtineet edes taisteluasemiin tai saaneet koskaan tietää mitä tapahtuu ennenkuin alus jo räjähti. Niin tai näin, harvoin näkee yhtä vaikuttavia muistopaikkoja.

Vain tykkitornin jalusta jää merenpinnan yläpuolelle

Palatessamme maihin kiertelin sateesta huolimatta läpi ulkona olleet infotaulut ja kalustoesittelyt ennen USS Bowfin sukellusveneeseen siirtymistä. Vuosi Pearl Harbourin jälkeen käyttöönotettu USS Bowfin sai heti lempinimen ”Pearl Harbor Avenger” ja alus toteuttikin veristä kostoa tyynellämerellä suorittaen onnistuneesti useita taistelutehtäviä ja upottaen toistakymmentä japanilaista kauppa-alusta. Sukellusveneet näyttelivät koko toisessa maailmansodassa suurta osaa ja tyynellämerelläkin ne aiheuttivat 70% Japanilaisten kauppa-alusten tappioista (aivan kuten natsisaksan sukellusveneet kylvivät tuhoa amerikkalaislaivojen keskuudessa Atlantilla). Alusta kierrellessä ei voinut olla ajattelematta miten hermoja raastavaa sukellusvenemiehistön elämän on täytynyt olla. Pienissä tiloissa ja vedenalla pitkiä aikoja viettäneen miehistön kohtaloksi kun saattui syvyyspommien tai miinojen lisäksi koitua myös alkutekijöissään olevan tekniikan pettäminen tai oma torpedo. Lukiessa infolaattoja viereisessä puistossa olleista 52 sodassa menetetystä sukellusveneestä olivat tarinat melko karuja; milloin laivan upotti oma takaisin palannut torpedo, milloin sisällä syttynyt tulipalo. Selviytyminen sukellusveneen uppoamisesta oli äärimmäisen harvinaista ja yleensä alukset katosivat ilman silminnäkijöitä. Kierros aluksessa kesti vajaan puolituntia ja tulin nopeasti siihen johtopäätökseen että minusta ei olisi sukellusvenemieheksi.

Hodaria ja taistelualuksia...America!

Sukellusveneen ovia ei oltu mitoitettu nykypäivän amerikkalaisille

Vieressä ollut sukellusvenemuseo oli todella mielenkiintoinen ja vietin siellä pitkälti yli tunnin vaikka useimmat turistit näyttivät ohittavan koko paikan. Paljon teknistä tietoa ja esim. päiväkirjoja sukellusveneistä käsittänyt näyttely oli minullekkin jotain ihan uutta. Sukellusveneiden ylpeydestä kertoivat taisteluliput, joihin maalattiin tai ommeltiin merkki jokaisesta upotetusta japanilaisaluksesta. Jos ei ole ollut mukavaa sukellusveneessä niin vielä ikävämpää lienee ollut japanilaisilla rahtilaivoilla, jotka joutuivat jatkuvasti pelkäämään torpedoja syvyyksistä. Ehkä erikoisin kertomus oli kuitenkin Amerikan entisen presidentin George H.W. Bushin suusta. Bush vanhempi toimi WW2 lentäjänä ja oli 1944 ainut selviytyjä japanilaisten ammuttua hänen koneensa alas. Sukellusvene USS Finback pelasti tulevan presidentin kellumasta tyyneltämereltä ja hän vietti kuukauden sukellusveneessä sen jatkaessa taistelutoimintaa. Bush kuvaili kokemusta erittäin raskaaksi varsinkin kun hän ei lentäjänä voinut mitenkään olla mukana vaikuttamassa aluksen kohtaloon. Historiassa parasta on se miten pienestä kaikki on kiinni. Maailmanhistoria voisi olla kovin erilainen jos USS Finback olisi ajanut miinaan tuleva presidentti mukanaan.

Tältä näyttää risteilyohjus. Siis ennen ydinkärjen räjähtämistä.

 Sukellusvenemuseosta siirryin bussikuljetuksella toisella puolen lahtea olleeseen USS Missouriin. Vanhan kotiosavaltioni nimeä kantava laiva tunnetaan yleisemmin nimellä ”Mighty Mo” ja sekin on näytellyt osansa maailmanhistoriassa.  Pearl Harborin myötä ”ilmasodasta oli tullut merisotaa” ja valtavat taistelulaivat olivat menettäneet merkityksensä lentotukialusten rinnalla, niinpä USS Missouri jäi ”merten viimeiseksi linnoitukseksi”. Valtavilla tykkipattereilla varustetun ja raskaasti panssaroidun laivan kokoa on vaikea käsittää, mutta verrattaen hyvän kuvan aluksen koosta antaa se, että sillä palveli toisessa maailmansodassa yli 2500 hengen miehistö.  Japanin antautuessa Yhdysvalloille allekirjoitettiin antautuminen juurikin USS Missourin kannella. Muiden taistelulaivojen poistuessa hiljalleen käytöstä päätettiin Missouri moderniso

ida vielä 1980-luvulla ja vanhat tykkipatterit saivat seurakseen arsenaalin risteilyohjuksia. Vanha sotaratsu näytteli vielä viimeisen roolinsa Persianlahden sodassa, missä se tuki Kuwaitin vapauttamista. Yksi historian tunnetuimpia ja kunnostautuneimpia sotalaivoja sai arvoisansa lopun kun se nyt lepää USS Arizonan hylyn vieressä Pearl Harborissa ja on tuleville sukupolville muistutuksena siitä millaisia helvetinkoneita osaamme sotaan valjastaa.

6x 16 tuumaa vapautta ja demokratiaa

Hain infosta mukaani audio tour-laitteen, sillä en halunnut kulkea valtavan turistikierroksen mukana. Muiden suunnatessa opastetulle kierrokselle lähdin kiertämään laivaa toiseen suuntaan aina audio infoja kuunnellen. En jaarittele loputtomiin USS Missourista, mutta mikäli päädytte Hawaijille on se ehdottomasti käymisenarvoinen kohde. Aluksen valtavissa sisuksissa kierrellessä (avoinna olevia paikkojakin on niin paljon että välillä saattoi harhailla pitkään yksin huolimatta kannella vellovasta turistimassasta) ei voinut olal ajattelematta niitä tuhansia ja tuhansia miehiä jotka ovat tässä kelluvassa kaupungissa aikojen saatossa palvelleet. Tai niitä tuhansia, jotka menettivät henkensä vastaavien aluksien painuessa pohjaan. Vietin useamman tunnin kierrellen laivaa lukien infotauluja ja kuunnellen audio kertomuksia. Kerrassaan vakuuttava paikka ja hieno päätös hienolle päivälle Pearl Harborissa. War, war never changes.

Paikka jossa toinen maailmansota loppui

80-luvun tietotekniikkaa "modernisoidulla" komentosillalla. Tomahawk laukaisukonsoli

Räheintä vettä vähään aikaan

Pyhitin viimeisen päivän Hawaijilla tuliaisten hankkimiselle ja auringon ottamiselle. Hostellista oli vihdoin löytynyt muutama ihan kelpo ruotsalainen juttuseuraksi, mutta näitä lukuunottamatta jäi Hawaijille matkaajista aika kalsea maku suuhun; jopa hostelli on täynnä suoramatkalaisija (joista monet selvästi ihan uusia hostellielämälle). Vaatimattomat matkatavarani kasvoivat Honolululla sen verran että jouduin valitettavasti jopa luopumaan rakkaista sandaaleistani.

Uskolliset, mutta kuluneet.

Ostin kyseiset ”arabisandaalit” Dubaista reissun ensimmäisinä päivinä ja ne ovat tuoneet minut nyt matkan loppuun asti (juuri ja juuri,  molempia on jo korjailtu jonkun verran). Asia jota en huomannut lainkaan ennen Temen ja Peetun vierailua Thaimaassa; kyseiset sandaalit ovat ”FitFlopit” eli jonkunmoiset pyllyjumppakengät. Nyt kolmella mantereella niillä tallusteltuani voin todeta että koko konsepti on selkkää huijausta, sillä pakarani ovat edelleen yhtä vaatimattomat kuin aina ennenkin. Hyvät sandaalit, mutta täytyy näemmä silti ruveta kyykkäämään.

Kävelemässä joenvartta

Sandaalit suorittivat vielä viimeisen palveluksensa kun kävelin koko pitkän matkan Waikikin keskustasta Ohaun sotilashautausmaalle.  Käynti ei ollut varsinaisesti suunnitelmissa, mutta halusin tehdä vielä jotain pientä viimeisenä päivänä (suunnitelin kyllä myös ”Stairway to heaven”-trekkiä, kannattaa googlata!). Hautausmaa oli näyttävä, mutta toisin kuin luulin ei se suinkaan ollut sodassa kaatuneille vaan sotaveteraaneille. Juuri tuollakin hetkellä näytti käynnissä olevan hautajaiset tai jokin muistotilaisuus. Vain itse hautausmaan keskellä oleva muistomerkki oli sodassa kaatuneille tai oikeammin sodassa kadonneille. Marmoripaasiin oli hakattu kaikkien toisessa maailmansodassa, korean sodassa tai vietnamin sodassa kentälle jääneiden nimet.

 

Hautuumaa

Tulin paikalle etsimään yhtä nimeä ja vaikka en ollut varma onko se kirjattuna marmoripaaseihin, onnistuin lopulta paikantamaan etsimäni:

 

Leijonasydän

Jos joku ei nimeä tunnista niin kyseessä on kaukopartiomies Lauri A. Törni. Mannerheimristin ritari ja ainut Suomalainen josta neuvostoliiton tiedetään luvanneen palkkion; elävänä tai kuolleena. Törni oli syntynyt sotaan ja Suomen tehtyä rauhan mies siiryi taistelemaan saksan SS-joukkoihin, missä hänet palkittiin 2. luokan rautaristillä. Monien vaiheiden kautta Törni muutti lopulta yhdysvaltoihin ja yleni armeijassa Majuriksi nimellä Larry Thorne. Vihreitä baretteja perustamassa ollut mies ehdittiin palkita pronssitähdellä ennenkuin hän katosi helikoptereineen Vietnamin sodassa. Nimi on siis täällä marmoripaadessa, ironista sinäänsä että viereisessä paadessa on 2. maailmansodassa kadonneita; miehiä joita vastaan Thorne taisteli natsien joukoissa. Törnin jäänteet löydettiin 1999 ja hän sai ansaitsemansa sotilashautajaiset Arlingtonissa 2003. Nimi on kuitenkin myös täällä ja legendaarisen Larry A Thornen, kolmen armeijan sankarin, muistoa kunnioitetaan USAn Green Berettien keskuudessa jakamalla parhaiten kunnistautuneelle ryhmälle ”Larry A Thorne Award”. Mielenkiintoinen pala historiaa.

Vähiin käy ennenkuin loppuu. Aamuyöstä taksi nouti minut kyytiin ja nousin kohti Los Angelesia lähtevään koneeseen. Viimeinen etappi edessä. Honolulu oli jotain muuta kuin odotin. Hawaiji ei ole jatkossakaan matkalistani kärjessä, mutta jos joskus tänne vielä päädyn uudestaan niin lähden varmasti Oahun pohjoisrannikolle tai naapurisaarille karkuun turistilaumoja. Mielenkiintoinen ja kaunis Hawaiji kyllä on, eikä sitä voi tuomita vain Waikikin lomakeskusten perusteella.