Varoitus. Tämä bloggaus sisältää sotajuttuja (eikä juuri
muuta).
Pearl Harbor. Amerikan laivastotukikohta ja Tyynenmeren
sodan ensimmäisen kohtauksen näyttämö. Olen pitkään haaveillut pääsystä Pearl
Harboriin ja nyt siihen oli vihdoin mahdollisuus! Lähdin aamu viideltä julkisellabussilla
kohti n. 15km päässä olevaa museoaluetta. Bussimatka oli näännyttävän hidas
johtuen Waikikin liikennejärjestelyistä ja tuntui että seisoimme
liikennevaloissa enemmän kuin olimme liikkeellä. Matka hostellilta Pearl
Harboriin otti lopulta puolitoista tuntia (fillarilla olisi ollut perillä
puolessa tunnissa), mutta ei voi valittaa kun bussimatka maksaa vain 2,5$.
Yllättävää kyllä Pearl Harborin tunnetuin nähtävyys, USS
Arizona Memorial, on sekin ilmainen. Waikikin keskustassa myydään runsaasti
parinkymmenen dollarin matkoja muistomerkille, mutta jos somme jaksaa mennä
riittävän aikaisin jonottamaan niin koko
hommasta selviää bussilipun hinnalla. Saavuin seitsemältä, juuri ennen porttien
avautumista ja paikalla oli jo muutama sata ihmistä jonossa. USS Arizona
Memorialille jaetaan päivässä n. 2000 walk-in tickettiä, joista trokaajat
vievät osan, joten jos haluaa varmistaa pääsyn aamupäivän kierroksille niin
paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Koska olin yksin, sain jämälipun aamun
ensimmäiseen ryhmään heti aamu kahdeksalta. Tutkiskelin hetken eri
museovaihtoehtoja ja päädyin lopulta ottamaan USS Arizona Memorialin lipun
rinnalle myös pääsyliput USS Bowfin sukellusveneeseen ja USS Missouri
taistelulaivaan (joka oli minulle se tärkein nähtävyys Pearl Harbourissa).
Hintaa omatoimikierroksille tuli 35$, kahden päivän passi turistikierroksineen
ja ilmailumuseoineen oli peräti 70$, joten siihen nähden tuo combo-lippu
kahteen alukseen oli aika edullinen. Sää oli sateinen, mutta toisaalta mikäpä sen parempi tapa käyttää sadepäivä kuin kierrellä museoita!
Ennen 8:00 alkanutta muistopaikkakierrosta ehdin käydä läpi
n. puolet rannassa olleesta museosta, joka käsitteli koko toisenmaailmansodan
aikaisia tapahtumia Tyynellämerellä. Museo oli enimmäkseen (japanilais- ja
jenkki-?) turisteille suunniteltu eikä tarjonnut hirveästi uutta tietoa, mutta
oli silti ihan mielenkiintoinen. Erityistä
Pearl Harborissa ja tyynenmerensodassa on se, että amerikkalaisilla oli jotain
mitä muualla maailmassa ei vielä juuri käytetty; videokameroita. Yleensä olemme
tottuneet näkemään vain valokuvia toisestamaailmansodasta, mutta koko
tyynenmerensota mukaanlukien Pearl Harborin yllätyshyökkäys on melko hyvin
ikuistettu videolle. Kuvissa on voimaa, mutta videokuvassa vielä enemmän.
Pian siirryimme elokuvateatteriin, missä näytettiin puolen
tunnin dokumenttivideo Pearl Harborin taistelusta ja sen jälkeisistä
tapahtumista. Video oli yllättävänkin hyvä eikä siinä ollut turhaa
”jenkkihehkutusta”, mutta Hiroshima ja Nagasaki oli tälläkin kertaa osattu
ohittaa vain viitaten siihen miten nerokkaasti Yhdysvallat onnistui välttämään
turhan verenvuodatuksen jota maihinnousu Japanin maaperälle olisi vaatinut.
Sota on julmaa, mutta on outoa miten usein kahden suurkaupungin annihilointi
ydinasein edelleen liitetään vain osaksi sodan kulkua. Oikeus kantaa voittajan
miekkaa; mikäli natsit olisivat saaneet oman Manhattan-projektinsa valmiiksi
ajoissa niin vastaavia tapahtumia varmasti muistettaisiin edelleen historian
julmimpina hirmutekoina.
Videon jälkeen siirryimme elokuvateatterin takana olleelle
laiturille, mistä pieni laivaston lautta noukki meidät kyytiinsä. Kun tilanne
Japanin ja USAn välillä kiristyi, pelkäsivät yhdysvaltalaiset sotilaskomentajat
paljon enemmän laivastoon kohdistuvaa sabotaasia kuin suoraa hyökkäystä.
Alusten ja lentokoneiden vartioimiseksi oli kalusto ajettu aivan kiinni
toisiinsa; lentokoneet siipi siipeä vasten lentokentillä ja yhdysvaltain
laivastomahti; 8 taistelulaivaa rinta rinnan Pearl Harborin kapeassa lahdessa.
Kun Japanilaisten lentokoneet sitten yllättäen ilmestyivät taivaalle 8. 12.
1941, olivat suuret taistelulaivat helppo maali torpedokoneille ja
syöksypommittajille. Pohjoisessa olleilta Japanilaisilta lentotukialuksilta
lähteneet lentokoneet murjoivat hetkessä kaikki kahdeksan valtavaa sotalaivaa
toimintakyvyttömiksi ja muuttivat lahden savuavaksi
tulihelvetiksi. Sittemmin melkein kaikki alukset onnistuttiin nostamaan
pintaan, korjaamaan ja lähettämään uudelleen palvelukseen. USS Arizona lepää
kuitenkin edelleen pohjassa. Onnekas lentopommin osuma lävisti keulakannen
räjähtäen laivan omassa ammusvarastossa, johtaen koko laivan etuosan
tuhoutumiseen. Räjähdyksen edetessä laivan sisällä yli 1100 merimiestä sai
välittömästi surmansa ja laiva painui pohjaan; tyynenmerenkonflikti oli
alkanut. Kokonaisuudessaan Pearl Harbor oli nerokkaan onnistunut hyökkäys;
Japani menetti 29 lentokonetta tuhoten tai vaurioittaen kaikki kahdeksan
taistelulaivaa, 11 muuta laivaa ja n. 340 lentokonetta. Vaikka USAn miestappiot
(n. 4000) olivat verrattaen pienet koko sodan mittakaavassa oli Pearl Harbor
yksi toisen maailmansodan onnistuneimpia sotilasoperaatioita.
USS Arizona memorial, laivan hylyn päällä |
USS Missouri toisella rannalla |
Valitettavan harva turisti tuntui ymmärtävän/muistavan että
USS Arizona on muistopaikka. USS Arizona on viimeinen lepopaikka yli tuhannelle
vainajalle, mikä mielestäni edellyttäisi tiettyä käytöstä paikalla. No,
useimmat kylteistä huolimatta edestakaisin juoksevat, naureskelevat ja huutelevat
turistit olivat kuitenkin jenkkejä, joten kukapa minä olen HEIDÄN sankarivainajiensa
lepopaikkaa vaalimaan. Muistopaikka, jonka seinällä on kaikkien aluksen mukana
kaatuneiden nimet, on rakennettu suoraan aluksen päälle ja pinnan alla näkyvä
taistelulaivan hylky muistuttaa vääjäämättä tapahtumien mittakaavasta. Erityisen
mielenkiintoista on mielestäni se, että USS Arizonalta henkiinjääneet
veteraanit voivat halutessaan pyytää tulla haudatuiksi hylkyyn ja joka vuosi
sukeltajat sirottelevat pois nukkuneiden tuhkia alukseen, missä ne sitten
lepäävät 70v sitten kuolleiden taistelutovereiden vieressä. Hieno ele, mutta en
voinut itse olla ajattelematta että eihän tuossa voinut kuitenkaan olla kyse
mistään valtavasta ”sotaveljeydestä”. Pearl Harbor oli yllätysisku ja useimmat
USS Arizonan räjähdyksessä kuolleista eivät edes ehtineet edes taisteluasemiin
tai saaneet koskaan tietää mitä tapahtuu ennenkuin alus jo räjähti. Niin tai
näin, harvoin näkee yhtä vaikuttavia muistopaikkoja.
Vain tykkitornin jalusta jää merenpinnan yläpuolelle |
Palatessamme maihin kiertelin sateesta huolimatta läpi
ulkona olleet infotaulut ja kalustoesittelyt ennen USS Bowfin sukellusveneeseen
siirtymistä. Vuosi Pearl Harbourin jälkeen käyttöönotettu USS Bowfin sai heti
lempinimen ”Pearl Harbor Avenger” ja alus toteuttikin veristä kostoa
tyynellämerellä suorittaen onnistuneesti useita taistelutehtäviä ja upottaen
toistakymmentä japanilaista kauppa-alusta. Sukellusveneet näyttelivät koko
toisessa maailmansodassa suurta osaa ja tyynellämerelläkin ne aiheuttivat 70%
Japanilaisten kauppa-alusten tappioista (aivan kuten natsisaksan sukellusveneet
kylvivät tuhoa amerikkalaislaivojen keskuudessa Atlantilla). Alusta
kierrellessä ei voinut olla ajattelematta miten hermoja raastavaa
sukellusvenemiehistön elämän on täytynyt olla. Pienissä tiloissa ja vedenalla
pitkiä aikoja viettäneen miehistön kohtaloksi kun saattui syvyyspommien tai
miinojen lisäksi koitua myös alkutekijöissään olevan tekniikan pettäminen tai
oma torpedo. Lukiessa infolaattoja viereisessä puistossa olleista 52 sodassa
menetetystä sukellusveneestä olivat tarinat melko karuja; milloin laivan upotti
oma takaisin palannut torpedo, milloin sisällä syttynyt tulipalo. Selviytyminen
sukellusveneen uppoamisesta oli äärimmäisen harvinaista ja yleensä alukset
katosivat ilman silminnäkijöitä. Kierros aluksessa kesti vajaan puolituntia ja
tulin nopeasti siihen johtopäätökseen että minusta ei olisi
sukellusvenemieheksi.
Hodaria ja taistelualuksia...America! |
Sukellusveneen ovia ei oltu mitoitettu nykypäivän amerikkalaisille |
Vieressä ollut sukellusvenemuseo oli todella
mielenkiintoinen ja vietin siellä pitkälti yli tunnin vaikka useimmat turistit
näyttivät ohittavan koko paikan. Paljon teknistä tietoa ja esim. päiväkirjoja
sukellusveneistä käsittänyt näyttely oli minullekkin jotain ihan uutta.
Sukellusveneiden ylpeydestä kertoivat taisteluliput, joihin maalattiin tai
ommeltiin merkki jokaisesta upotetusta japanilaisaluksesta. Jos ei ole ollut
mukavaa sukellusveneessä niin vielä ikävämpää lienee ollut japanilaisilla
rahtilaivoilla, jotka joutuivat jatkuvasti pelkäämään torpedoja syvyyksistä. Ehkä
erikoisin kertomus oli kuitenkin Amerikan entisen presidentin George H.W.
Bushin suusta. Bush vanhempi toimi WW2 lentäjänä ja oli 1944 ainut selviytyjä
japanilaisten ammuttua hänen koneensa alas. Sukellusvene USS Finback pelasti
tulevan presidentin kellumasta tyyneltämereltä ja hän vietti kuukauden
sukellusveneessä sen jatkaessa taistelutoimintaa. Bush kuvaili kokemusta
erittäin raskaaksi varsinkin kun hän ei lentäjänä voinut mitenkään olla mukana
vaikuttamassa aluksen kohtaloon. Historiassa parasta on se miten pienestä
kaikki on kiinni. Maailmanhistoria voisi olla kovin erilainen jos USS Finback
olisi ajanut miinaan tuleva presidentti mukanaan.
Tältä näyttää risteilyohjus. Siis ennen ydinkärjen räjähtämistä. |
6x 16 tuumaa vapautta ja demokratiaa |
Hain infosta mukaani audio tour-laitteen, sillä en halunnut
kulkea valtavan turistikierroksen mukana. Muiden suunnatessa opastetulle
kierrokselle lähdin kiertämään laivaa toiseen suuntaan aina audio infoja
kuunnellen. En jaarittele loputtomiin USS Missourista, mutta mikäli päädytte
Hawaijille on se ehdottomasti käymisenarvoinen kohde. Aluksen valtavissa
sisuksissa kierrellessä (avoinna olevia paikkojakin on niin paljon että välillä
saattoi harhailla pitkään yksin huolimatta kannella vellovasta turistimassasta)
ei voinut olal ajattelematta niitä tuhansia ja tuhansia miehiä jotka ovat tässä
kelluvassa kaupungissa aikojen saatossa palvelleet. Tai niitä tuhansia, jotka
menettivät henkensä vastaavien aluksien painuessa pohjaan. Vietin useamman
tunnin kierrellen laivaa lukien infotauluja ja kuunnellen audio kertomuksia.
Kerrassaan vakuuttava paikka ja hieno päätös hienolle päivälle Pearl
Harborissa. War, war never changes.
Paikka jossa toinen maailmansota loppui |
80-luvun tietotekniikkaa "modernisoidulla" komentosillalla. Tomahawk laukaisukonsoli |
Räheintä vettä vähään aikaan |
Pyhitin viimeisen päivän Hawaijilla tuliaisten hankkimiselle
ja auringon ottamiselle. Hostellista oli vihdoin löytynyt muutama ihan kelpo
ruotsalainen juttuseuraksi, mutta näitä lukuunottamatta jäi Hawaijille
matkaajista aika kalsea maku suuhun; jopa hostelli on täynnä suoramatkalaisija
(joista monet selvästi ihan uusia hostellielämälle). Vaatimattomat
matkatavarani kasvoivat Honolululla sen verran että jouduin valitettavasti jopa
luopumaan rakkaista sandaaleistani.
Uskolliset, mutta kuluneet. |
Ostin kyseiset ”arabisandaalit” Dubaista reissun
ensimmäisinä päivinä ja ne ovat tuoneet minut nyt matkan loppuun asti (juuri ja
juuri, molempia on jo korjailtu jonkun
verran). Asia jota en huomannut lainkaan ennen Temen ja Peetun vierailua
Thaimaassa; kyseiset sandaalit ovat ”FitFlopit” eli jonkunmoiset
pyllyjumppakengät. Nyt kolmella mantereella niillä tallusteltuani voin todeta
että koko konsepti on selkkää huijausta, sillä pakarani ovat edelleen yhtä
vaatimattomat kuin aina ennenkin. Hyvät sandaalit, mutta täytyy näemmä silti
ruveta kyykkäämään.
Kävelemässä joenvartta |
Sandaalit suorittivat vielä viimeisen palveluksensa kun
kävelin koko pitkän matkan Waikikin keskustasta Ohaun
sotilashautausmaalle. Käynti ei ollut
varsinaisesti suunnitelmissa, mutta halusin tehdä vielä jotain pientä viimeisenä
päivänä (suunnitelin kyllä myös ”Stairway to heaven”-trekkiä, kannattaa
googlata!). Hautausmaa oli näyttävä, mutta toisin kuin luulin ei se suinkaan
ollut sodassa kaatuneille vaan sotaveteraaneille. Juuri tuollakin hetkellä
näytti käynnissä olevan hautajaiset tai jokin muistotilaisuus. Vain itse
hautausmaan keskellä oleva muistomerkki oli sodassa kaatuneille tai oikeammin
sodassa kadonneille. Marmoripaasiin oli hakattu kaikkien toisessa
maailmansodassa, korean sodassa tai vietnamin sodassa kentälle jääneiden nimet.
Tulin paikalle etsimään yhtä nimeä ja vaikka en ollut varma
onko se kirjattuna marmoripaaseihin, onnistuin lopulta paikantamaan etsimäni:
Jos joku ei nimeä tunnista niin kyseessä on kaukopartiomies Lauri
A. Törni. Mannerheimristin ritari ja ainut Suomalainen josta neuvostoliiton
tiedetään luvanneen palkkion; elävänä tai kuolleena. Törni oli syntynyt sotaan
ja Suomen tehtyä rauhan mies siiryi taistelemaan saksan SS-joukkoihin, missä
hänet palkittiin 2. luokan rautaristillä. Monien vaiheiden kautta Törni muutti
lopulta yhdysvaltoihin ja yleni armeijassa Majuriksi nimellä Larry Thorne.
Vihreitä baretteja perustamassa ollut mies ehdittiin palkita pronssitähdellä
ennenkuin hän katosi helikoptereineen Vietnamin sodassa. Nimi on siis täällä
marmoripaadessa, ironista sinäänsä että viereisessä paadessa on 2.
maailmansodassa kadonneita; miehiä joita vastaan Thorne taisteli natsien
joukoissa. Törnin jäänteet löydettiin 1999 ja hän sai ansaitsemansa
sotilashautajaiset Arlingtonissa 2003. Nimi on kuitenkin myös täällä ja
legendaarisen Larry A Thornen, kolmen armeijan sankarin, muistoa kunnioitetaan
USAn Green Berettien keskuudessa jakamalla parhaiten kunnistautuneelle ryhmälle
”Larry A Thorne Award”. Mielenkiintoinen pala historiaa.
Vähiin käy ennenkuin loppuu. Aamuyöstä taksi nouti minut
kyytiin ja nousin kohti Los Angelesia lähtevään koneeseen. Viimeinen etappi
edessä. Honolulu oli jotain muuta kuin odotin. Hawaiji ei ole jatkossakaan
matkalistani kärjessä, mutta jos joskus tänne vielä päädyn uudestaan niin
lähden varmasti Oahun pohjoisrannikolle tai naapurisaarille karkuun
turistilaumoja. Mielenkiintoinen ja kaunis Hawaiji kyllä on, eikä sitä voi
tuomita vain Waikikin lomakeskusten perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti