Royal Melbourne Show

Royal Melbourne show alkoi hienossa säässä ja odotukset olivat tietysti korkealla. Tällä kertaa oltiin sovittu Pomo-Robin kanssa että saataisiin suoraan 20% komissio kaikesta myydystä. Minä ja Alex olimme sisäpaviliongissa ja English-Rob ulkoteltassa. Vahakäsien tekeminen olisi kyllä jo riittänyt, mutta eipä tuo nyt hassumpaa hommaa oikeastaan ole nyt kun sen osaa.

Koska me kaikki kolme halusimme jatkaa vahakäsi-tiskeillä (tuon 20% komission innoittamina) niin Pomo-Rob hankki kiireellä neljä uutta työntekijää pitämään muita tiskejä: paikalliset18-vuotiaat Cameronin ja Paigen, showmyyjä Rachelin sekä parikymppisen WH-hollantilaisen Nellien. Vinkiksi kaikille WH-reissulle aikoville: kannattaa kyllä etsiä töitä näiltä festivaaleilta vaikka ihan vaan paikalle ilmestymällä, sillä aina löytyy jotain hommaa innokkaille. Meidänkin hostellistamme parikymmentä henkeä sai töitä tuolta Royal Showsta eri kontaktejen kautta. 

Ensimmäinen päivä meni hyvissä merkeissä ja oltiin varmoja että tulisimme tekemään paremmin rahaa tällä festivaalilla kuin edellisillä. Myyntitiskimme oli lasten paviliongissa ja naapureina oli lähinnä lemmikkiliikkeiden ja -seurojen promotiskejä, joten kilpailua asiakkaista ei niin hirveästi ollut. Itseasiassa meidän pistelläämme oli niinkin kiireistä ettei päivän aikana ehtinyt hirveästi mitään muuta ajatellakkaan kuin töiden tekoa. Hyvä niin!

Pomo-Rob oli asettunut kanssamme samaan hostelliin, mutta yhden yön hostellikokemuksen jälkeen päätti hankkia parempaa majoitusta (mikä oli meille hyvä koska saimme ilmaiseksi jakaa keskenämme häneltä käyttämättä jääneet yöt). Itse ei enää oikein osaa edes ajatella mitä se normaali asuminen on: takana on 7kk vaihtelevan huonoissa majapaikoissa yöpymistä, joten muutama torakka tai pienet puutteet eivät juuri minua enää haittaa. Olen myös hyvä nukkuja ja tarvittaessa laitan korvatulpat päähän, joten melukaan ei yleensä juuri itseäni haittaa. Varoituksen sana kuitenkin kaikille vastaavaan reissuun aikoville; hostellimajoitus vaatii pitkää pinnaa ja kompromisseja; epämukavat sängyt, tilan ja yksityisyyden puute sekä alituisesti huoneesta ramppaavat humalaiset/töihin lähtijät kyllä laittavat hermon kireälle. Lisäksi valtaosa porukasta on sielä parinkympin kieppeillä, joten meno on aika riehakasta päivästä päivään. Toisaalta olen ehkä vain vanha ja tylsä, sillä ikäiseni Alex ja English-Rob kyllä tuntuivat nauttivan illanvietoista huolimatta tulevasta työpäivästä. Varsin moni täällä tuntuu ottavan vahvan humalan joka ilta ja sitten raahautuvan töihin melkoisessa krapulassa, jotain mitä ei oikein kyllä itse voi kuvitella tekevänsä.

Illat menivät siis lähinnä läppäriltä TV-sarjoja katsoessa (Game of Thrones Season 3 check, Homeland Season 1&2 check. Ei vaan ole lukeminen taas viimeaikoina innostanut) ja päivät töitä paahtaessa.
'

Työmatkan Opossumikin tykkäsi pekonijuusto-rullasta

 Shown edetessä sain kokoajan enemmän vastuuta myös muiden myyntitiskien valvomisesta jne. Vaikka olen täällä koittanut ottaa niin vahvan "ei kuulu minulle" ja "hälläväliä" asenteen kuin ikinä pystyn, niin olen selkeästi silti huomattavasti muita vastuullisempi; ehkä me Suomalaiset todella olemme työmoraaliltamme hieman muita tunnollisempia. On vain välillä rasittavaa seurata vierestä miten toisille on täysin normaalia laittaa paljon enemmän energiaa työn välttelyyn kuin sen tekemiseen. Erikoista on myös tämän selkärangattomuuden ympärillä liikkuva asenne; porukka kertoo hostellilla ylpeänä miten onnistui varastamaan työnantajalta tai miten taas oli helppo päivä kun oli 3 tuntia piilossa roskisten takana. Ei vaan voi ymmärtää. Onneksi Alex ja English-Rob alituisesta juhlimisesta huolimatta olivat edelleen suht. solidaarisia työntekijöitä verrattuna muihin backpackereihin, vaikka hieman ilkkuivatkin "tunnollisuudelleni".

Shown puolivälissä Pomo-Rob päätti että pitääkin minut mielummin valvomassa Melbourne Showta kuin ottaa minut mukaan Perthiin. Tämä oli pienoinen pettymys, sillä olisin halunnut nähdä Perthin (lennot firman piikkiin), mutta toisaalta huomasin pitäväni Melbournesta kovasti kaupunkina, joten menetys ei ollut suuren suuri. Rob siis lähti Perthiin ja minä jäin "pyörittämään" Royal Melbourne showta. Vastapainoksi viimeaikoina tapaamilleni backpackereille Pomo-Robin kaltaiset ihmiset taas palauttavat uskoa ihmiskuntaan. En tiedä miten hänen avoin ja luottavainen toimintatapansa voi toimia tälläisen satunnaistyövoiman kanssa, mutta ehkä jonkunlainen hyvä karma pitää hänen bisneksensä kasassa. Alex ihmetteli hänen luottavaisuuttaan ensimmäisenä päivänä kun tapasimme: Pomo-Rob löi Alexille käteen firman auton avaimet ja 500 dollaria bensarahaa kysymättä edes ajokorttia. Minä puolestani löysin itseni maanantaina kantamassa lähemmäs 20 000 dollaria käteistä pankkiin. 

Antaisitko sinä muutaman kuukauden tuntemallesi ulkomaalaiselle 20 000 dollaria talletettavaksi? Pomo-Rob ei ole missään vaiheessa edes kysynyt nähdä passiani, eikä hänellä ollut mitään takeita siitä että en vain häipyisi maasta rahatukon kanssa (ja tuollainen summa pieninä seteleinä on muuten melkoinen "tukko"). En luottaisi edes itseeni noin paljon ja silti tämä ei tuntunut olevan mikään ongelma hänelle. Hienoa että tälläista edelleen tapahtuu, mutta en kyllä itse ottaisi moista riskiä. Niin tai näin kiikutin rahat pankkiin (hieman hikoillen ja olan yli katsellen, olo oli kuin agentilla tai huumediilerillä). Olin jopa hieman pettynyt kun pankkivirkailija ei tuntunut kummaksuvan ollenkaan suurta käteistalletustani tai edes kysynyt kuka olen ja mistä rahat ovat peräisin. Pankista poistuessani heitin kuitenkin muutaman salamyhkäisen katseen dome-kameroihin ihan vain siltä varalta että joku valvomossa seuraa tapahtumia. Pieniä ovat entisen vartijan ilot!

Showmeininkejä

Showssa kyllä työskentelee mitä kummallisinta porukkaa. Samalla käytävällä kojuaan pitivät Indonesialainen ja Thaimaalainen "pariskunta"; kaksi huulipunaa käyttävää miestä jotka kyllä antoivat jo kokonaan uuden merkityksen sanalle "gay". Naureskelimme tälle "Fairy Dolls"-tuotteita myyvälle hilpeälle (ja tosi mukavalle) parivaljakolle kunnes heidän läsnäolostaan tuli jo hieman liian kiusallista ja jouduimme kertomaan että emme ole Brokeback Mountainin poikia. Muutaman kymmenen metrin päässä olleesta Whiskas-tädistä sen sijaan aiheutui jatkuvaa haittaa kun tämä valitti päivittäin ylläpitäjille meidän musiikkimme (kävimme toteamassa että musiikki ei edes juuri kuulu hänen tiskilleen) stressaavan kissoja. Siis kissoja jotka on lukittu lasilaatikoihin joiden seiniä ihmisvirta sitten koputtelee ja paukuttaa 10 tuntia päivässä? Olen melko varma että moinen kissojen esittely olisi laitonta Euroopassa.

Kissat muuten täysin stressivapaassa ympäristössä

Myös monet muilta showlta tutut tyypit olivat paikalla, Adelaiden taikalompakkokauppiaat, lumikojun ympärillä olleet backpackerit ja Brisbanen Whacky Whistlet jne. Jos karnevaalin mukana kiertää riittävän pitkään niin kyllä tämä varmaan tietynlaiseksi perheeksi muuttuu.

Kaikesta voi kisata. Victorian parhaat villat.

Iltashown yleisöä

Suurella ruoka- ja ruuanlaittopuolella ei monikaan asia itseäni sykäytä, mutta joka Showssa oleva kakkukilpailu on kyllä täytynyt käydä katsomassa. Onhan kakkutaiteilussa kai jotain buddhalaisen Mandalan kaltaista katoavaa ja väliaikaista kauneutta:

Koira olikin kakku.

Voittokakku on puolestaan laiva.

Sää Melbournessa muuttui erittäin epävakaiseksi Shown edetessä ja kovan tuulen takia jouduimme välillä jopa pitämään ulkokojua kiinni. Eräänä päivänä alueen keskellä ollut valtavan teltan katto romahti ja koko show alue suljettiin etuajassa. Huono sää kuitenkin ajoi ihmiset sisälle, mikä puolestaan nosti sisäkojumme myyntiä huomattavasti. 12 päivää (n. 11h/päivä) menivät melkoisen nopeasti ja ennenkuin huomasimmekaan olimme jo odottamassa viimeisen päivän loppumista. Ensimmäisen pankkitalletuksen jälkeen oli kassavirrasta kertynyt jälleen melkoinen summa käteistä ja sain vastuulleni maksaa kaikkien palkat lopussa ja kerätä ja postittaa kaikki paperit Robin varasto-osoitteeseen. Olin siis huomaamattani käytännössä ajautunut enemmän tai vähemmän pyörittämään Pomo-Robin bisnestä hänen poissaollessaan. Show oli taloudellisesti menestys ja saimme kaikki hyvät provisiorahat. Lisäksi Pomo-Rob reiluna miehenä maksoi minulle hieman ylimääräistä asioiden hoitamisesta, joten palkaksi 12 päivältä tuli 2500$. Ei huono.

Pakkasimme pakettiauton kattoon asti täyteen ja lähetimme osan tavarasta lavalla takaisin varastolle. English Robin viisumiaika Australiassa on tullut täyteen (hän on ollut täällä melkein 2 vuotta) ja hyvästelimme hänet. Rob viettää muutaman kuukauden aasiassa rentoutuen ja palaa sitten Englantiin, missä hänellä on jo hakemus vetämässä showman guild:iin pääsemiseksi. Luvan saatuaan hän aikoo rakentaa muutaman vahakoneen ja aloittaa oman vahakäsibisneksen Englannissa. Hyviä uutisia siis kaikille blogin lukijoille jotka ovat jo ehtineet harmitella että näitä mahtavia vahakäsiä ei ole saatavilla Euroopassa! Tulevaisuudessa näitä mahtavia vahaisia toteemeja voi hankkia kodin kaunistukseksi lyhyellä visiitillä Englantiin!

Sanoin että en halua pakettiautoa vastuulleni, joten Alex otti firman pakettiauton ja lähti takaisin Torqueen ja Bellsbeachille surffaamaan, minä puolestani jäin nauttimaan keväisestä Melbournesta. Geelong Show olisi 2 viikon päästä, mutta se on vain 4 päiväinen, joten suuria summia siellä ei tulla tienaamaan. Saa nähdä mitä seuraavaksi...