Lagol eka, Lagol vika!

Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan, joten tästä tärähtää:

Mitähän sitä elämästä kertoisi? Aika rientää kun on hauskaa!

Kuten edellisessä kirjoituksessa vihjasin niin sain kuin sainkin työpaikan Lagolta. Kävin heti Brisbaneen saapumista seuranneena päivänä työhaastettelussa kylmävarastolla ja hetken odottelun jälkeen pääsin paikan toimitusjohtajan Steven puheille. Oli hän näemmä CV:ni lukenut, mutta kymmenen minuutin haastattelu kyllä koostui lähinnä siitä kuinka hän kertoi palkanneensa viimeisen viiden vuoden aikana melkein viisikymmentä suomalaista ja lähes kaikki ovat olleet äärimmäisen hyviä työntekijöitä. Steve pohti itsekseen lieneekö syy armeijassa vai koulutussysteemissä kun kaikilla Suomalaisilla on niin kova työmoraali. Niin tai näin niin lupasin ylläpitää pohjoisen kansamme kunniaa, minkä jälkeen lyötiin nimet paperiin samoin tein ja sovimme että aloitan heti seuraavana aamuna.

Fiilis oli tietysti todella hyvä vaikka ei tämä mitään uratyötä olekkaan. Enää ei tarvi pohtia juurikaan miten reissu etenee ja riittävätkö rahat, kun tiedossa on täysituntista ja hyväpalkkaista työtä. Kiitos siis kaikille suomalaisille jotka ovat työllään näin helpon tien pedanneet meille seuraaville australian matkaajille! Kävin vielä samana päivänä ostamassa turvakengät, mikä hieman ärsytti sillä moisia lepäilee kotona useampi pari vanhoista varasto- ja vartijahommista ; kuten Benja sanoin, mies voi lähteä turvakengistä, mutta turvakengät eivät miehestä. Mitä sitten ikinä tarkoittaakaan.

Marssin seuraavana aamuna Lagon kylmähallille, missä vastassa oli Merthyr Streetin suomalaisia; Matias, Musa, Jere jne. Jotka siis tapasin viimeksi täällä Brisbanessa käydessäni. Aloitin Labourer puolella, missä puretaan kylmähalliin tulevia kontteja ja vastaavasti pakataan lähteviä kontteja. Ei uskoisi miten paljon tavaraa tuommoiseen konttiin mahtuu! Todella raskasta ja fyysistä työtä, mutta otin ilolla vastaan vähän kuritusta kropalle, sen verran rapakuntoon on viimeisen puolen vuoden aikana päässyt. Tuntui oudolta kun ympärillä oli töissä vain lähes ainoastaan suomalaisia. Tällä hetkellä Lagolla taitaa olla töissä 11 suomalaista, joten kun kontissa vitsi lentää vain Suomeksi niin välillä suorastaan unohtaa olevansa ulkomailla. Hauska kyllä olla pitkästä aikaa Suomalaisten parissa, sen verran pitkään taas tullut yksin matkattua!

Jo ensimmäisen päivän jälkeen oli melkoisen hakattu olo. Laatikoita tuli varmasti heiteltyä edestakaisin usempi kymmenen tonnia päivän aikana ja tottumattomalle tuo kyllä otti koville. Asettauduin asumaan Fortitude Valleyssä olevaan The Bunk hostelliin, sillä tuo edellisellä käyttämäni Princes Consort oli tosiaan suljettu tässä välissä. The Bunk on näitä isoja massahostelleja, eikä edes kovin halpa, mutta en jaksanut etsiä muutakaan ja oikeastaan halusin takaisin Valleyyn. Pitää katsoa mitä jatkossa teen, sillä tuskin puolta vuotta haluaa hostellissa asua. Toistaiseksi olen kyllä saanut nukuttua ihan hyvin, eikä yksityisyyttäkään osaa oikein enää kaivata, mutta hostellin keittiö on auttamatta liian pieni mikä ärsyttää kun haluaisi taas itse kokkailla ja syödä terveellisesti.

Tapasin The Bunkissa sattumalta myös pari Suomalaista tyttöä; Hankolaiset Kanervan ja Nooran, jotka ovat Australiassa vain tämän vuoden lopulle. Hauska oli päästä myös hostellilla juttelemaan Suomea pitkästä aikaa. Hassua että 8kk aikana on vastaan tullut vain kourallinen suomalaisia ja nyt heitä tuntuu olevan kaikkialla!

Meininkiä The Bunkin terassilla sunnuntaina puoliltapäivin. Jengi jaksaa juhlia

Viikko eteni verkkaiseen tahtiin uuteen työhön totutellessa. Työkulttuuri tuntuu olevan aika lähellä Suomalaista ja Lagon pomoilla tuntuu olevan luottoa suomalaisiin, joten mitään turhaa kyttäämistä ei ole ilmassa. Tästä on tosin tullut myös kunnia-asia Suomalaisille, joten laatikot kyllä saavat kyytiä aivan eri tahtiin kuin paikallisten käsissä. Viikko oli fyysisesti raskas, mutta henkisesti kyllä vapauttava. Mukava olla taas töissä pelkän laiskottelun sijaan (siis ei nyt sillä tavalla hauskaa, mutta pitkän tauon jälkeen sitä tuntee taas tekevänsä jotain järkevää). Tosin aikaiset aamut ja pitkä työmatka johtivat siihen ettei päivän aikana ehtinyt juuri muuta tehdä kuin palata hostellille, kokkailla ruokaa ja ehkä katsoa vähän leffaa ennenkuin oli parempi taas pakottaa itsensä unille.

Suomalaiset ovat täällä viettäneet ilmeisesti tiheään ”toiminta-torstaita” ja itsekkin suostuin lähtemään ulos keskellä viikkoa vaikka olen tässäkin blogissa moneen kertaan kritisoinut tätä ”juodaan rahat perintötileiltä” meininkiä. Istuttiin iltaa hostellin baarissa Birdeessissä ja Kanerva ja Noora liittyivät seuraan. Otto kuitenkin lähti illaksi Amorphiksen keikalle (Brisbanessa!) ja istuimme keskenämme kunnes kuulimme Oton ja muiden olevan Elephantissa (Prince Concort hostellin baari,  joka edelleen on auki). Kävimme vielä sielläkin kääntymässä vaikka ilta rupesi olemaan jo pitkällä ja olin turhankin tietoinen aikaisesta aamusta. Elephantissa oli myös muutama suomalainen au-pair tyttö joita täällä tuntuu myös olevan runsaasti. Hassua etten ole ikinä kuullut kenestäkään joka olisi käynyt täällä Au-pairina, mutta ilmeisesti heitäkin on todella paljon.

 Aamu valkeni melko rapeana, mutta koska olin hieman himmaillut juomisen suhteen niin olo oli lähinnä vain väsynyt. Päivä meni kuitenkin nopeasti ja lupauduin muiden suomalaisten mukana tulemaan myös lauantai aamuksi töihin.  Joka lauantai Lagolle tarvitaan puolenkymmentä tyyppiä muutamaksi tunniksi purkamaan saapuvia kontteja ja kovin monet paikalliset eivät tuota halua tehdä lyhyen päivän ja aikaisen herätyksen takia, joten usein koko porukka on suomalaisia.  Kuudelta alkava päivä ei ihan hirveästi innosta, mutta nuo jokaviikkoiset ylityöt kartuttavat palkkakuittia jonkun verran.

Käytiin siis lauantai iltana hoitamassa tuo työurakka pois alta ja menin jätkien mukana suoraan Merthyr roadin asunnolle viettämään päivää. Matkalla tosin pysähdyttiin perinteen mukaisesti Hungry Jacksiin syömään seremonialliset purilaisateriat (Lago toimitta hungry jacksille raaka-aineet). Lähdin Nikon ja Juuson mukana läheiselle Snap Fitness-ketjun salille ja otin vihdoin jäsenyyden kuntosalille. Tästä se alkaa taas! Hinta ei ole turhan paha 26dol/kk ja salillakin oli kaikki tarvittava (Kiitos luojalle vapaa-painoista, jenkeissä kun ei ollut muuta kuin koneita). Pieni kyynel kuitenkin vierähti poskea pitkin oikeita sarjapainoja etsiessä; 8kk reissaillua on tehnyt allekirjoittaneesta taas melkoisen siiman ja vanhat lämmittelypainot toimivat nyt työsarjoista. No, ei mitään, projekti: Reissulassesta Salimarkuksi alkakoon!  Kuten muuten aiemminkin totesin niin täällä australiassa kyllä osataan treenata. Katukuvassa poikkeuksellisen suuriksi järkäleiksi erottuvia kundeja on täällä pilvin pimein ja en kyllä missään maassa ole nähnyt yhtä kauniita (ja hyvässä kunnossa) olevia naisia. Tosin varsinkin jätkistä huomaa että roina on täällä arkipäivää ja steroidit halpoja kuin saippua. Lagolla muutaman paikallisen kanssa jutellessa nämä ihan avoimesti kertoivat käyttävänsä sustaa ja anabolisia. Kun kerroin että Suomessa roina on lähinnä pelkästään kehonrakentajien jne. juttuja niin ihmettelivät kovasti; täällä baarilihaksiakin treenaavan on ihan normaalia piikittää salitreenin lomassa.

Ihan hirveän hyvin tämä treenin aloitus ei alkanut, sillä päivä eteni nopeasti Merthyr roadin pihalla kaljoitteluksi ja iltaa kohti kaivettiin esiin myös grilli. Huippu päivä kyllä vaan istuskella, kuunnella uutta Raappanaa ja jutella niitä näitä. Illalla lähdettiin porukalla Fortitude Valleyyn jatkamaan iltaa.

Grillimaisteri

 Olin varmaan ainut joka ei ollut nukkunut aikaisen herätyksen jälkeen päiväunia ja kaljaakin oli tullut otettua jo melkein kellon ympäri, joten olo oli enemmänkin väsynyt kuin juhlava. Isolla porukalla oli kuitenkin hauska kiertää baareja ja palasinkin hostellille vasta aamuyöstä.

Olen hengaillut myös Waynen ja Robin kanssa Elysiumissa. Nämä ovat painaneet pätkätöitä vaihtelevalla menestyksellä ja pitävät majaansa Brisbanen ulkopuolella uljaan ratsunsa ford Skippyn kanssa. Nyt ei ole ollut juurikaan aikaa istuskella nettikahvilassa tuntitolkulla, mutta kiva käydä sielläkin välillä rentoutumassa. Fanitan edelleen suuresti näitä pelikahviloita, harmi (tai ehkä ihan hyvä) ettei vastaavia juuri ole Suomessa.

Seuraavalla viikolla minut siirrettiin Lagon päävarastolta Morningsiden kaupunginosassa olevalle sivuvarastolle ja samalla työnkuva muuttui labourista pickeriksi. Homma muistuttaa turhankin paljon Inexiä eli käytännössä päivä menee palet jackilla (onko tälle edes nimeä suomeksi? Keräilykone, lavanostin?) ajellessa ja oikeita paketteja lavalle nostellessa. Ihan mukava olla tämmöisessä ”aivottomassa” hommassa kun tietää sen kuitenkin olevan väliaikaista. Ei tarvi turhia stressailla ja lähellä nollaa astetta oleva sisäilma on mukavan raikasta vaihtelua Australian kuumuudelle. Kanssani varastolla ovat suomalaiset Juuso ja Jouni, jotka ovat olleet morningsidessä jo muutamia kuukausia. Täälläkin Lago on jo melkein riippuvainen suomalaisesta väliaikaistyövoimasta. En ole ihan varma mitä mieltä olen Morningsidestä; työ on helppoa, mutta pomomme Krishna ja muut Aussit ovat vähän kankeita verrattuna Lagon rentoon meininkiin. Työ on todella helppoa, mutta toisaalta ehdin jo nähdä itseni ottamassa hurjan kesäkunnon labour hommissa. Pitää nyt katsella vähän aikaa ja ehkä sitten pyytää Steveltä vaihtoa. Niko oli aiemmin pyytänyt saada siirtyä pickeristä vähemmän toivottuun labourin pestiin, mihin Steve oli todennut Suomalaisten olevan hulluja. Kukaan kun ei yleensä halua helposta työstä fyysisesti raastavaan lastaushommaan.

Elämä on muuttunut arjeksi. Niin hassulta kun se tuntuukin joudun oikeastaan jatkuvasti muistuttamaan itseäni olevani toisella puolella maapalloa kokemassa uutta. Kulttuuri on jotenkin niin lähellä Suomea että kadulla ei vastaan tule juuri suuria ”Ahaa”-elämyksiä ja englantikin taittuu täysin asiaa ajattelematta, joten usein elämä tuntuu ihan normaalilta. Ehkäpä nuo kaksi edellistä reissua ovat jo vieneet suurimman jännitysmomentin pois tästä ulkomailla elämisestä, mikä on ihan hyväkin asia vaikka joskus sitä toivoisi osaavansa nauttia enemmän joka hetkestä. Toisaalta edelleenkin välillä tulee onneksi niitä hetkiä kun muistaa vetää syvään henkeä, katsoa ympärilleen ja muistaa miten etuoikeutettu onkaan. Eräänä päivänä menin suoraan töistä New Farmiin salille ja otimme Juuson kanssa Morningsidestä Super Cat lautan kohti keskustaa (lautta toimii vesibussina paikallislipun hinnalla). Siinä aurinkoista jokea pilvenpiirtäjien kupeessa matkatessa ei olisi kyllä osannut ajatella olevansa työmatkalla. Elämä on upeaa!

Laivalla...

...tai junalla!

Ensimmäinen viikko Morningsidessä meni nopeasti ja ajattelin monena päivänä kirjoittaa blogia jne, mutta jotenkin päivät vain soljuivat ohi. Kuten tuossa äsken totesin niin elämä tuntuu arjelta ja arki ei ole kovin inspiroivaa blogimatskua. Koitan kuitenkin hieman aktivoitua, koska uskon monen WH-viisumille aikovan lukevan blogiani. Pitää varmaan tehdä jotain koontia jossain vaiheessa. Ainut asia mistä on pitänyt kirjoittaa blogissa on varoituksen sana tuosta työtilanteesta (mihin viittasin jo aiemmin itse töitä etsiessä). Toki täältä halukkaat töitä löytävät, mutta mikään paratiisi tämä ei niiden suhteen ole. Toki palkka on hyvä, mutta monet packerit joutuvat tyytymään pätkähommiin tai pimeisiin töihin. Töitä ei varmasti löydä passiivisesti työhakemuksia lähettämällä, vaan täällä tarvitsee oikeasti kävellä sisään liikkeisiin ja kysyä. Itse olen ollut siis melko onnekas töiden suhteen (vaikka toki lähdin vielä suuremmat kuviot mielessä), mutta moni joutuu tyytymään vähempään. Toki näin ensimmäisenä palkkapäivänä ei ole valittamista, sillä tällä määrällä ylitöitä kuukausiansiot asettuvat lähelle 4000AUD.

Musa ja Jussi ovat olleet Lagolla tuon sallitun 6kk ja lähtevät Australiasta ensi viikolla, joten he järjestivät läksiäiset nyt menneenä lauantaina. Merthyr roadin asunnolle kerääntyi melkoinen joukko ”Suomimafiaa” ja istuimme taas pihapöydän ääressä pitkälle iltaan.

Merthyr Roadin Mafia

 Taksi vei jälleen Valleyyn ja jonotimme tällä kertaa vähän parempaan yökerhoon. Täällä portsarit tuppaavat olemaan todella töykeitä ja kohtelu ovella on aina kuin vankilavierailulle menevälle. Esimerkiksi muutamaan kertaan vierailemamme RG:n ovella poket tutkivat taskut kumihanskat kädessä ja kaikista otetaan valokuva ja henkilöpaperit skannataan. Baarit myös valitsevat asiakkaitaan ihan puhtaasti naamakertoimella, eikä sandaaleissa tai shortseissa tarvitse edes yrittää minnekkään sisään. Tavallisetkaan vaatteet eivät aina riitä, kuten huomasimme Bankin jonossa; yksi seurueen tytöistä ei päässyt sisään kun päällä oli vain ”t-paita”, eikä toppi. Musa puolestaan on tottunut meikkaamaan näkyvät tatuoinnit pois aina baariin mennessä ja porukka piilottaa lippalakit ja pipot ovella. Miehet näyttävät pääsevän sisään baariin myös siistissä t-paidassa, mutta silti portsarit usein kommentoivat olemusta; esimerkiksi bankin jonossa käskettiin napittamaan kauluspaidat ylös asti. Hassua ottaen huomioon että nämä ovat kuitenkin juottoloita, joihin sisäänpäästyään ei ketään näytä kiinnostavan mikä on käytös tai pelikunto. Toisaalta on tässä puolensakkin; ilm. bank on brisbanen pintaliitopaikkoja ja en kyllä ole ikinä nähnyt yhtä montaa mallin olemuksella varustettua naista saman katon alla (ja oli siellä kai muitakin salskeita miehiä kuin me suomalaiset).  Vaikea uskoa että yhdessä maassa olisi jotenkin näin suhteettoman paljon kauniita ihmisiä; ehkä härmäläistä silmää vain hämää se että täällä laittaudutaan aivan eri tavalla baariin ja varsinkin se kauniimpi sukupuoli on tottunut käyttämään korkkareita ja hamosia ympäri vuoden. Ei valittamista. Suosittelen kyllä kaikille bileihmisille! Toki baarit ovat kalliita, mutta eivät oikeastaan juuri suomea kalliimpaa; hintaa tosin kannatta aina kysyä tiskillä sillä tarjousten ja kellonaikojen mukaan vaihtuvissa juomahinnoissa ei kyllä ole mitään järkeä. Esim pullo kaljaa voi maksaa 12dol kun samalla hinnalla saa myös kannun (n. 5 tuoppia) olutta.

Nyt on käynnissä kolmas viikko Lagolla ja täytyy toivoa että jatkossakin aika menee yhtä helposti töitä tehden ja viikonlopuista nauttien. Elämä ulkomailla ei kyllä ole hassumpaa varsinkaan kun tietää että tällä hetkellä rahaa jää ihan oikeasti säästöön.  Ajatukset ovat kuitenkin tietysti tulevassa; mikäli kaikki menee hyvin niin Maailmankirja saa vielä kolmannen näytöksen paluumatkan muodossa. Kysymys kuuluu lähinnä milloin ja mitä kautta palaan takaisin kotimaahan...jos palaan! ;)

Melbourne to Brisbane - kohti arkea?

Shown päätyttyä jäin Melbourneen ihmettelemään mitä tehdä seuraavaksi. Vaihdoin hostellia keskellä kaupunkia olevan Melbourne International Hostelliin (MIB), joka oli kyllä siisti ja toimiva, muttei kovin viihtyisä. Nämä isommat hostellit ovat vähän hengettömiä, eikä niissä oikein edes tutustu ihmisiin niin helposti kuin pienemmissä paikoissa missä kaikkien naamat tulevat pian tutuiksi. Lisäksi hostellissa asui lähinnä kymmenittäin (ellei sadoittain) italialaisia ja ranskalaisia jotka eteläeurooppalaiseen tapaan viihtyivät vain keskenään.

Päätin nauttia Melbournen kauniista keväästä ja lähdin aikaisin aamulla kävelemään kaupungille. Mitä kauemmin Melbournessa vietän sitä enemmän pidän siitä kaupunkina; en oikeastaan edes tiedä mikä Melbournesta tekee erikoisen, mutta jotenkin se vain tuntuu aidolta. Erikoiset ihmiset ja katutaide eivät tunnu keinotekoisilta vaan kaupungissa on jonkinlainen pienten asioiden aikaansaama "aito" syke. Esimerkkejä aurinkoisesta Melbournesta: ihmiset istumassa kirjaston nurmikolla oikeasti todella hyvän katuartistin soittaessa tälle sattumanvaraisten patsaiden varjossa istuvalle yleisölle akustisella kitaralla radiohittien covereita. Sillalla jonkun avaruusintoilijan pystyttämä piste, jossa saa ilmaiseksi tähystää aurinkotuulia herran superkalliilla erikoiskaukoputkella. Joen yli kantautuva saxofoni, jota soittaa yksin rantapenkereellä istuva tyttö kesämekossa. Graffitit (ei töherrykset) kaikkialla, myös kauppakeskusten sisällä. Melbournessa kaupunkielämä tuntuu syntyvän ihmisistä itsestään ja kaikki ovat ilmeisesti ylpeitä ollessan osa ruuan ja taiteiden kaupunkia.

Esimerkki oudosta patsaasta. Takana voi nähdä kaksi naista jotka olivat tuoneet puistoon oman pöydän ja posliiniastiaston, ilm. jonkinlainen performanssi sekin.

Juna-asema

Melbourne - jotain uutta, jotain vanhaa

Yarra River

Auringon ottoa joen varrella

Kävelin yli aurinkoisesta ja kauniista Yarra joesta jonka rannalla ihmiset olivat piknikillä nauttimassa alkavasta kesästä. Joen eteläpuolella levittäytyy valtava puutarha-alue/puisto "Royal Gardens", joka osoittautui mitä parhaiten hoidetuksi ulkoilualueeksi. Puistossa sijaitsee myös kasvitieteellinen puutarha sekä maailmansotien kaatuneiden muistopaikka, joista luonnollisesti valitsin kohteeksi jälkimmäisen. Shrine of Rememberance on yksi Melbournen maamerkkejä, joka rakennettiin Suuressa Sodassa kaatuneille (siis 1. maailmansota). Myöhemmin rakennuksen kylkeen lisättiin ikuinen tuli siinä vielä suuremmassa sodassa kaatuneille.

Ei hassumpia ulkoilupolkuja

Shrine of Rememberance

Peter soitti ollessani tutkimassa sotien muistopaikkaa ja kysyi lähtisinkö illalla taas ulos syömään. Sovimme tapaavamme keskuskirjastolla ja pian töistä päässyt Peter ilmestyikin hostellini vieressä olleen kirjaston edustalle. Meillä ei oikeastaan ollut parempaakaan tekemistä joten päätimme mennä katsomaan leffaa (Leicesterissä kävimme paljon leffassa porukalla). Läheisessä kauppakeskuksessa oli MaXXX teatteri, joka ilm. on jotain 3Dn ja IMAXin välistä, joten suuntasimme sinne ja valitsimme listalta nähtäväksi uuden hollywood tuotteen Gravity. Leffan alkuun oli vielä aikaa, joten Peter herkkusuuna halusi viedä minut syömään kaupungin parasta paistettua porsasta läheiseen kiinalaiseen. Paikka oli mukava (ja enemmän omassa hintatasossani) ja ruokakin oli kieltämättä todella hyvää. Olin varmaan ainut valkoinen koko ravintolassa ja kyselin tunteeko Peter ketään paikalla olevista kiinalaisista, johon hän totesi olevansa melko varma että on ainut syntyperäinen Australialainen koko paikassa. Yllätyin suuresti tuosta, mutta kuulemma Melbournessa ei todellisuudessa asu hirveän paljon Australian kiinalaisia vaan katukuvassa näkyvät aasialaiset ovat enimmäkseen Aasian rikkaiden lapsia joita opiskelee tuhansittain Melbournen yliopistoissa. Tarkemmin ajateltuna ja ympärilleni katseltuani totesin nuorten kieltämättä olevan yliedustettuina, ehkä nuo suuret yliopistot ovat osa sitä miksi Melbourne tuntuu jotenkin eläväiseltä ja tuoreelta.

Gravity osoittautui melko tylsäksi (ja näin avaruusihmettelijän näkökulmasta täysin epärealistiseksi) elokuvaksi, mutta kieltämättä tuo tuorein 3D tekniikka on yllättävän paljon komeampaa kuin muutama vuosi sitten. Leffaillan ehdoton huipentuma oli kuitenkin australialainen suklaa jonka sisään oli piilotettu jellykarkkeja ja sitä suussa "poksuvaa" pulveria. Herkullisessa suklaassa oli siis namisattumia ja se kirjaimellisesti kihelmöi suussa! Unohtakaa Fazer, suhinasuklaa tulee!

Päätin palata hostellille lepäilemään pitkän päivän päätteeksi, mutta sovittiin Peterin kanssa näkevämme myös seuraavana päivänä. Hostellilla oli menossa tyypilliset perjantai-illan riennot, mutta onhan näitä jo nähty, joten vietin illan omissa oloissani tv-sarjoja katsellen ja tulevia suunnitellen.

Hostellimeininkiä.

 Lauantaina menin tutkimaan tuota kansalliskirjastoa josta olen ehtinyt kävellä ohi jo kymmeniä kertoja. Upea rakennus ja täynnä elämää! Kirjasto on tukikohta ympäröivien yliopistojen opiskelijoille ja näin lauantainakin ilmaista internettiä oli käyttämässä tuhansia opiskelijoita läppäreineen. Mikä parasta kirjastossa on myös ilmaisia näyttelyjä ja vietinkin ison osan iltapäivästä kierrellessä eri osastoja. Kirjojen ystävänä mieltä lämmitti erityisesti "Books that chanced the world"-näyttely, jossa oli kerätty yhteen vanhoja painoksia kirjoista joiden voidaan väittää muuttaneen maailmaa. Näyttelyn alussa todettiin että kysyttäessä tärkeimpiä 10 kirjaa eri ihmisiltä on lista lähes aina erilainen, mutta sieltä löytyy esimerkiksi Koraanin, Raamatun, Maon Punaisen kirjan, Darwinin lajien historian ja Shakespearen kaltaisia teoksia. Lasivitriineissä oli ikivanhoja, käsin kopioituja ja nidottuja, kirjoja joita unohduin tutkimaan pitkäksi aikaa. Pian kirjanäyttelyä seurasi Melbournen historiaa seuraava näyttely ja sen jälkeen erikoisnäyttely joka kertoi Australian tunnetuimmasta rikollisesta ja kansanlegenda Ned Kellystä (kannattaa tsekata linkki, mielenkiintoinen tarina). Ja me Suomalaiset olemme ylpeitä kirjastoistamme?  Suosittelen kaikille Melbourneen tuleville käymistä kansalliskirjastossa; museotasoisia näyttelyitä ilmaiseksi!

Kiivasta opiskelua Dome-salissa

Yhdessä kerroksessa oli myös taidenäyttely

Kirjastossa pyörittyäni tapasin Peterin ja tämän ystävän kaupungilla ja jatkoimme Peterin asunnolle, missä näillä vannoutuneilla futisfaneilla (Peterhän tuli Leicesteriin osittain nähdäkseen jalkapalloa) oli peli-ilta Fifan parissa. Itse en konsolilla pelaa, joten tyydyin leikkimään Peterin koiranpennun, Messinan (futisfani?), kanssa. 

Messina jahtaamassa omaa häntäänsä

Maanantaina pohdin tosissaan mitä haluan tehdä ja katselin hetken aikaa työpaikkoja. Totesin kuitenkin että pidän mielummin varavaihtoehtona Pomo-Robille työskentelyn ja vietän tätä väliaikaa matkailusta nauttien. Vaikka Melbourneen olisi ollut mukava jäädä niin päätin varata lennon Sydneyyn. Kuumottaisi myös jo varailla lentoja eteenpäin, mutta kun en tiedä miten kauan ja millaisia töitä tulen tekemään niin en uskalla vielä varata mitään.

Tiistaina heräsin soittoon Brisbanessa varastoa pyörittävältä Steveltä (jolle Brisbanessa tapaamani suomalaiset työskentelevät). Tämä oli lukenut CV:ni ja kysyi milloin pääsisin työhaastatteluun. Mietin unenpöpperössä millisekunnin ja tiesin antaneeni ymmärtää työhakemuksessani olevani Brisbanessa, joten yhdistin hieman valhetta ja totuutta todetessani olevani Melbournessa, mutta lentäväni huomenna Brisbaneen. Steve sanoi katsovansa kalenteriaan ja hänen kohta tekstatessaan työhaastattelun olevan ylihuomenna kirosin hätäistä valhettani. Soitin lentoyhtiölle, mutta lennon peruminen ei ollut enää mahdollista, joten päätin ottaa riskin, jättää lennon käyttämättä ja ostaa uuden lennon Brisbaneen seuraavalle päivälle. Mitään takeita työn saamisesta ei ollut, mutta uskoin ettei Steve minua huvikseen työhaastatteluun kutsuisi jo luettuaan CV:ni, joten suunatana Brisbane!

Lentokentälle tullessa tuntui kuin olisi kotiinsa tullut; Aasiassa tuli lennettyä 5kk sisään pitkälle toistakymmentä kertaa, mutta nyt Australiassa viimeiset pari kuukautta ovat menneet vain auton ratissa. Lento oli kovan tuulen takia hieman myöhässä, mutta muilta osin lentokenttärutiinit sujuivat ongelmitta. Lentokoneessa löysin sisäisen ritarini ja tarjouduin vaihtamaan paikkaa erään viimeisillä raskaana olevan naisen kanssa jotta tämä pääsisi vähän tilavammalle käytäväpaikalle. Kaduin päätöstä lähes välittömästi kun ympärille istui suurperhe jonka pienimmällä lapsella ei ollut omaa penkkiä vaan tämä istui äitinsä sylissä lisäturvavyössä. Rauhaton parivuotias potki minua enemmän tai vähemmän koko matkan Melbournesta Brisbaneen, mutta hyvällä tuulella ollessani en jaksanut asiasta vaivaantua liiaksi; muut lapset kun käyttäytyivät hyvin kuten Australiassa yleensä.

Edellisellä kerralla Fortitude Valleyssä viipyessäni olin Prince Consortissa, joka on yksi likaisin (ja halvin) hostelli, missä olen ikinä käynyt. Tuo paikka oli kuitenkin suljettu tässä välissä, joten kirjauduin viereisellä kadulla olevaan The Bunk:iin, joka on hieman MIB:in ja Melaleucan kaltainen valtaisa massahostelli. En ehtinyt juuri nauttia paluustani Brisbaneen, mutta Fortitude Valleyn tutut maisemat lämmittivät kummasti mieltä (puhumattakaan 10 astetta Melbournea lämpimämmästä kelistä.)

Torstaina seikkailin junalla Hemmatt:iin n. 10km päähän keskustasta ja etin Lago Cold Storagen, jossa työhaastattelu pidettiin. Elämässä rupeaa olemaan takana sen verran monta työtä ja työhaastattelua ettei näistä juuri stressaa, varsinkaan kun olin melko varma saavani työn. Steve osoittautui varsin maanläheiseksi mieheksi ja vannottuani ylläpitäväni Suomalaisten mainetta kovana työntekijänä että minulla on mahdollisuus olla varastolla 6kk niin hän lupasi minulle vakituisen työn varastolta. Loppuhaastattelu menikin kuunnellessa kuinka hän kertoi "palkkaavansa enää suomalaisia packbackereita", kun huonoinkin suomalainen on kuulemma ollut kovempi työmies kuin muut keskimäärin. Tällä hetkellä Lagon kylmähalleilla työskentelee 11 suomalaista ja lisää on ilmeisesti tulossa. Täytyy siis pitää lupauksesta kiinni ja painaa hommia maineen veroisesti!

Allekirjoitettiin työpaperit samalta istumalta ja sovittiin että aloittaisin työt heti seuraavana aamuna, joten lähdin kaupungille etsimään turvakenkiä. Muutama pari moisia lepäilee Suomessa, mutta koska niistä ei tähän hätään ole apua niin ostin kerralla kunnolliset ja vähän kalliimmat popot varpaiden suojaksi. 

Huomenna siis ensimmäinen päivä Lagolla ja todella hyvä mieli! Vaikka työ on vain sitä perinteistä "duunia" niin 16euron peruspalkka ja "varma" työ loppuajaksi täällä takaavat kyllä loppureissun onnistumisen. Edessä siis asettuminen Brisbaneen ja toivottavast pätkä normaalia elämää!

PS: olen siis nyt aloittanut työt Lagolla ja päivät ovat raskaita, joten blogia ei ole tullut kirjoitettua! Koitan raapustella lisää lähipäivinä! Elämä hymyilee! 

Royal Melbourne Show

Royal Melbourne show alkoi hienossa säässä ja odotukset olivat tietysti korkealla. Tällä kertaa oltiin sovittu Pomo-Robin kanssa että saataisiin suoraan 20% komissio kaikesta myydystä. Minä ja Alex olimme sisäpaviliongissa ja English-Rob ulkoteltassa. Vahakäsien tekeminen olisi kyllä jo riittänyt, mutta eipä tuo nyt hassumpaa hommaa oikeastaan ole nyt kun sen osaa.

Koska me kaikki kolme halusimme jatkaa vahakäsi-tiskeillä (tuon 20% komission innoittamina) niin Pomo-Rob hankki kiireellä neljä uutta työntekijää pitämään muita tiskejä: paikalliset18-vuotiaat Cameronin ja Paigen, showmyyjä Rachelin sekä parikymppisen WH-hollantilaisen Nellien. Vinkiksi kaikille WH-reissulle aikoville: kannattaa kyllä etsiä töitä näiltä festivaaleilta vaikka ihan vaan paikalle ilmestymällä, sillä aina löytyy jotain hommaa innokkaille. Meidänkin hostellistamme parikymmentä henkeä sai töitä tuolta Royal Showsta eri kontaktejen kautta. 

Ensimmäinen päivä meni hyvissä merkeissä ja oltiin varmoja että tulisimme tekemään paremmin rahaa tällä festivaalilla kuin edellisillä. Myyntitiskimme oli lasten paviliongissa ja naapureina oli lähinnä lemmikkiliikkeiden ja -seurojen promotiskejä, joten kilpailua asiakkaista ei niin hirveästi ollut. Itseasiassa meidän pistelläämme oli niinkin kiireistä ettei päivän aikana ehtinyt hirveästi mitään muuta ajatellakkaan kuin töiden tekoa. Hyvä niin!

Pomo-Rob oli asettunut kanssamme samaan hostelliin, mutta yhden yön hostellikokemuksen jälkeen päätti hankkia parempaa majoitusta (mikä oli meille hyvä koska saimme ilmaiseksi jakaa keskenämme häneltä käyttämättä jääneet yöt). Itse ei enää oikein osaa edes ajatella mitä se normaali asuminen on: takana on 7kk vaihtelevan huonoissa majapaikoissa yöpymistä, joten muutama torakka tai pienet puutteet eivät juuri minua enää haittaa. Olen myös hyvä nukkuja ja tarvittaessa laitan korvatulpat päähän, joten melukaan ei yleensä juuri itseäni haittaa. Varoituksen sana kuitenkin kaikille vastaavaan reissuun aikoville; hostellimajoitus vaatii pitkää pinnaa ja kompromisseja; epämukavat sängyt, tilan ja yksityisyyden puute sekä alituisesti huoneesta ramppaavat humalaiset/töihin lähtijät kyllä laittavat hermon kireälle. Lisäksi valtaosa porukasta on sielä parinkympin kieppeillä, joten meno on aika riehakasta päivästä päivään. Toisaalta olen ehkä vain vanha ja tylsä, sillä ikäiseni Alex ja English-Rob kyllä tuntuivat nauttivan illanvietoista huolimatta tulevasta työpäivästä. Varsin moni täällä tuntuu ottavan vahvan humalan joka ilta ja sitten raahautuvan töihin melkoisessa krapulassa, jotain mitä ei oikein kyllä itse voi kuvitella tekevänsä.

Illat menivät siis lähinnä läppäriltä TV-sarjoja katsoessa (Game of Thrones Season 3 check, Homeland Season 1&2 check. Ei vaan ole lukeminen taas viimeaikoina innostanut) ja päivät töitä paahtaessa.
'

Työmatkan Opossumikin tykkäsi pekonijuusto-rullasta

 Shown edetessä sain kokoajan enemmän vastuuta myös muiden myyntitiskien valvomisesta jne. Vaikka olen täällä koittanut ottaa niin vahvan "ei kuulu minulle" ja "hälläväliä" asenteen kuin ikinä pystyn, niin olen selkeästi silti huomattavasti muita vastuullisempi; ehkä me Suomalaiset todella olemme työmoraaliltamme hieman muita tunnollisempia. On vain välillä rasittavaa seurata vierestä miten toisille on täysin normaalia laittaa paljon enemmän energiaa työn välttelyyn kuin sen tekemiseen. Erikoista on myös tämän selkärangattomuuden ympärillä liikkuva asenne; porukka kertoo hostellilla ylpeänä miten onnistui varastamaan työnantajalta tai miten taas oli helppo päivä kun oli 3 tuntia piilossa roskisten takana. Ei vaan voi ymmärtää. Onneksi Alex ja English-Rob alituisesta juhlimisesta huolimatta olivat edelleen suht. solidaarisia työntekijöitä verrattuna muihin backpackereihin, vaikka hieman ilkkuivatkin "tunnollisuudelleni".

Shown puolivälissä Pomo-Rob päätti että pitääkin minut mielummin valvomassa Melbourne Showta kuin ottaa minut mukaan Perthiin. Tämä oli pienoinen pettymys, sillä olisin halunnut nähdä Perthin (lennot firman piikkiin), mutta toisaalta huomasin pitäväni Melbournesta kovasti kaupunkina, joten menetys ei ollut suuren suuri. Rob siis lähti Perthiin ja minä jäin "pyörittämään" Royal Melbourne showta. Vastapainoksi viimeaikoina tapaamilleni backpackereille Pomo-Robin kaltaiset ihmiset taas palauttavat uskoa ihmiskuntaan. En tiedä miten hänen avoin ja luottavainen toimintatapansa voi toimia tälläisen satunnaistyövoiman kanssa, mutta ehkä jonkunlainen hyvä karma pitää hänen bisneksensä kasassa. Alex ihmetteli hänen luottavaisuuttaan ensimmäisenä päivänä kun tapasimme: Pomo-Rob löi Alexille käteen firman auton avaimet ja 500 dollaria bensarahaa kysymättä edes ajokorttia. Minä puolestani löysin itseni maanantaina kantamassa lähemmäs 20 000 dollaria käteistä pankkiin. 

Antaisitko sinä muutaman kuukauden tuntemallesi ulkomaalaiselle 20 000 dollaria talletettavaksi? Pomo-Rob ei ole missään vaiheessa edes kysynyt nähdä passiani, eikä hänellä ollut mitään takeita siitä että en vain häipyisi maasta rahatukon kanssa (ja tuollainen summa pieninä seteleinä on muuten melkoinen "tukko"). En luottaisi edes itseeni noin paljon ja silti tämä ei tuntunut olevan mikään ongelma hänelle. Hienoa että tälläista edelleen tapahtuu, mutta en kyllä itse ottaisi moista riskiä. Niin tai näin kiikutin rahat pankkiin (hieman hikoillen ja olan yli katsellen, olo oli kuin agentilla tai huumediilerillä). Olin jopa hieman pettynyt kun pankkivirkailija ei tuntunut kummaksuvan ollenkaan suurta käteistalletustani tai edes kysynyt kuka olen ja mistä rahat ovat peräisin. Pankista poistuessani heitin kuitenkin muutaman salamyhkäisen katseen dome-kameroihin ihan vain siltä varalta että joku valvomossa seuraa tapahtumia. Pieniä ovat entisen vartijan ilot!

Showmeininkejä

Showssa kyllä työskentelee mitä kummallisinta porukkaa. Samalla käytävällä kojuaan pitivät Indonesialainen ja Thaimaalainen "pariskunta"; kaksi huulipunaa käyttävää miestä jotka kyllä antoivat jo kokonaan uuden merkityksen sanalle "gay". Naureskelimme tälle "Fairy Dolls"-tuotteita myyvälle hilpeälle (ja tosi mukavalle) parivaljakolle kunnes heidän läsnäolostaan tuli jo hieman liian kiusallista ja jouduimme kertomaan että emme ole Brokeback Mountainin poikia. Muutaman kymmenen metrin päässä olleesta Whiskas-tädistä sen sijaan aiheutui jatkuvaa haittaa kun tämä valitti päivittäin ylläpitäjille meidän musiikkimme (kävimme toteamassa että musiikki ei edes juuri kuulu hänen tiskilleen) stressaavan kissoja. Siis kissoja jotka on lukittu lasilaatikoihin joiden seiniä ihmisvirta sitten koputtelee ja paukuttaa 10 tuntia päivässä? Olen melko varma että moinen kissojen esittely olisi laitonta Euroopassa.

Kissat muuten täysin stressivapaassa ympäristössä

Myös monet muilta showlta tutut tyypit olivat paikalla, Adelaiden taikalompakkokauppiaat, lumikojun ympärillä olleet backpackerit ja Brisbanen Whacky Whistlet jne. Jos karnevaalin mukana kiertää riittävän pitkään niin kyllä tämä varmaan tietynlaiseksi perheeksi muuttuu.

Kaikesta voi kisata. Victorian parhaat villat.

Iltashown yleisöä

Suurella ruoka- ja ruuanlaittopuolella ei monikaan asia itseäni sykäytä, mutta joka Showssa oleva kakkukilpailu on kyllä täytynyt käydä katsomassa. Onhan kakkutaiteilussa kai jotain buddhalaisen Mandalan kaltaista katoavaa ja väliaikaista kauneutta:

Koira olikin kakku.

Voittokakku on puolestaan laiva.

Sää Melbournessa muuttui erittäin epävakaiseksi Shown edetessä ja kovan tuulen takia jouduimme välillä jopa pitämään ulkokojua kiinni. Eräänä päivänä alueen keskellä ollut valtavan teltan katto romahti ja koko show alue suljettiin etuajassa. Huono sää kuitenkin ajoi ihmiset sisälle, mikä puolestaan nosti sisäkojumme myyntiä huomattavasti. 12 päivää (n. 11h/päivä) menivät melkoisen nopeasti ja ennenkuin huomasimmekaan olimme jo odottamassa viimeisen päivän loppumista. Ensimmäisen pankkitalletuksen jälkeen oli kassavirrasta kertynyt jälleen melkoinen summa käteistä ja sain vastuulleni maksaa kaikkien palkat lopussa ja kerätä ja postittaa kaikki paperit Robin varasto-osoitteeseen. Olin siis huomaamattani käytännössä ajautunut enemmän tai vähemmän pyörittämään Pomo-Robin bisnestä hänen poissaollessaan. Show oli taloudellisesti menestys ja saimme kaikki hyvät provisiorahat. Lisäksi Pomo-Rob reiluna miehenä maksoi minulle hieman ylimääräistä asioiden hoitamisesta, joten palkaksi 12 päivältä tuli 2500$. Ei huono.

Pakkasimme pakettiauton kattoon asti täyteen ja lähetimme osan tavarasta lavalla takaisin varastolle. English Robin viisumiaika Australiassa on tullut täyteen (hän on ollut täällä melkein 2 vuotta) ja hyvästelimme hänet. Rob viettää muutaman kuukauden aasiassa rentoutuen ja palaa sitten Englantiin, missä hänellä on jo hakemus vetämässä showman guild:iin pääsemiseksi. Luvan saatuaan hän aikoo rakentaa muutaman vahakoneen ja aloittaa oman vahakäsibisneksen Englannissa. Hyviä uutisia siis kaikille blogin lukijoille jotka ovat jo ehtineet harmitella että näitä mahtavia vahakäsiä ei ole saatavilla Euroopassa! Tulevaisuudessa näitä mahtavia vahaisia toteemeja voi hankkia kodin kaunistukseksi lyhyellä visiitillä Englantiin!

Sanoin että en halua pakettiautoa vastuulleni, joten Alex otti firman pakettiauton ja lähti takaisin Torqueen ja Bellsbeachille surffaamaan, minä puolestani jäin nauttimaan keväisestä Melbournesta. Geelong Show olisi 2 viikon päästä, mutta se on vain 4 päiväinen, joten suuria summia siellä ei tulla tienaamaan. Saa nähdä mitä seuraavaksi...

Melbourne - City of Arts and Food

Viime viikko mennyt taas 12h työpäivien myötä, joten kirjoittaminen jäänyt vähälle, tässä kuitenkin aiemmista tapahtumista:

Perjantaina työtoverini Alex ja Rob liittyivät illalla hostellin kaljoitteluseurueeseen, joten tunsin itseni hieman laimeaksi mennessäni aikaisin nukkumaan; suunnitelmissa oli aikainen herätys ja museopäivä!

Aamulla lähdin tutkimaan sateista Melbournea ja kävelin hostellilta keskustaan. Melbournesta välittyy suurkaupungin tunnelma toisin kuin muista tähän asti vierailemistani Australian kaupungeista. Australiassa Melbourne on tunnettu erityisesti ruoka- ja taidekaupunkina mikä kyllä näkyy myös katukuvassa. Graffitit, katumuoti ja oudot rakennukset sekä patsaat eivät tunnu irrallisilta vaan koko keskusta on jotenkin "trendikäs", mikä on paljon sanottu minun suustani. Täällä keskustaa hallitsee korkeiden rakennusten skyline ja ihmiset kiirehtivät eri suuntiin puvuissa ja pikkutakeissa. Melbournessa on sitä jotain erilaista mitä on vaikea määritellä; pilvenpiirtäjien välissä lepää vanhojen rakennusten reunustamia pieniä kujia täynnä kirjakauppoja, kahviloita ja muotiliikkeitä. Porukka pyöräilee puvussa töihin kuin Suitsissa ikään, bisnespuheluita hoidetaan aurinkoisesta katukahvilasta käsin ja iltaisin porukka jonottaa tunti tolkulla kaupungin parhaisiin ravintoloihin. Ratikat rymistelevät leveillä kaduilla ja ihmiset odottavat kiltisti liikennevalojen vaihtumista. Melbournesta on vaikea olla pitämättä.

Melbourne

Banksya paikallisen ostarin seinalla

"Ota ja jätä"-kirjasto kauppakäytävällä

Valitettavasti sää oli sen verran epävakaa että  aurinkoinen aamu vaihtui äkkiä tuuliseen sadeilmaan. Täällä Australian etelärannikolla sää on kyllä todella arvaamatonta. Suojauduin sateelta ensimmäiseen vastaantulleeseen museoon; Australian immigraatiomuseoon, jossa esiteltii maan menneisyyttä maahanmuuttajien kautta. Australiahan oli vielä 1700-luvulla pitkälti asuttamaton manner (lukuunottamatta hajallaan asuvia Aborginaleja) jonne lähinnä kuskattiin britti-imperiumin vähemmän haluttuja kansalaisia; vankeja, orpoja ja väärän poliittisen puoleen valinneita. Laajat ja hedelmälliset maat Australian etelärannikolla alkoivat kuitenkin pian houkutella myös sitä parempaa väkeä eri puolilta eurooppaa. Kun erämailta alettiin löytää suuria määriä kultaa kiihtyi muuttotahti vielä entisestään onnenetsijöiden kääntäessä katseensa Amerikasta australiaan. Yhdysvalloista puhutaan usein "kulttuurien sulatusuunina", mutta Australia on vielä sitäkin sekavampi soppa: Euroopan kansojen lisäksi erottuu katukuvassa suuri määrä Aasialaisia ja Polyesialaisia. Täällä kaikki myös tietävät sukujuurensa ja omasta syntyperästä ollaan usein myös eri tavalla ylpeitä kuin esimerkiksi Amerikassa.

Museo oli selvästi suunnattu enemmänkin Australialaisille itselleen kuin turisteille, mutta tarjosihan tuo mielenkiintoisen katsauksen maan menneisyyteen. Esillepanoilla oli myös runsaasti "pikkutekstiä" ja taustaihnformaatiota joita lukiessa vierähti useampikin tunti. Mukava paluu perinteiseen museoon sitten Singaporen "high tech"-museoiden jälkeen. Rakennus itsessäänkin oli todella upea 1700-luvun hallintorakennus, joka palveli satoja vuosia tullivirastona ennen sen remontointia museoksi.

Maahanmuuttomuseossa

Pikkitekstien lukemiseni keskeytyi puheluun paikalliselta gentlemanilta johon tutustuin anno domini 2009 (Tammikuun viidentenätoista, ai mistä tiedän? kas tässä; CSI LEICESTER). Olin kertonut Peterille saapuneeni kaupunkiin ja tämä halusi nähdä mahdollisimman pian ja halusikin tarjota päivällisen ruokatunnillaan. Peter valmistui Leicesterin jälkeen lakimieheksi Perthin yliopistosta ja työllistyi lakimieheksi tänne Melbourneen heti Leicesterin jälkeen; nyt hän on asunut tällä 4 vuotta. Tapasimme Peterin työpaikan edessä aivan Melbournen keskustassa ja jatkoimme luontevasti siitä mihin neljä vuotta sitten jäimme. Peter vieraili luonamme Suomessa keväällä 2009 ja muisti hyvin elävästi yksityiskohtia tuolta reissulta Suomeen, Viroon ja Ruotsiin. Pian istuimmekin eräässä huomattavasti tottumaani paremmassa ravintolassa syömässä ja muistelemassa Leicesteriä. Peterin piti kuitenkin mennä pian jatkamaan työpäiväänsä joten sovimme tapaavamme uudemman kerran illalla.

Sain Peteriltä ohjeet Melbourne Museumiin löytämiseksi ja kävelin läpi sateisen keskustan. Poikkesin matkalla Carlton Gardensiin, joka varmaan kesällä on mahtava puistoalue, mutta näin alkukeväästä vielä hieman ränsistynyt. Kaikkialla kyllä näkee että Melbournessa laitetaan rahaa katukuvaan, sillä tämä on varmaan yksi huolitelluimpia ja siisteimpiä kaupunkeja joissa olen käynyt.

Osa Melbourne museumia

Melbourne Museum oli positiivinen yllätys. Suuren museon vakionäyttelyt olivat jotain luonnontieteellisen museon ja heurekan välistä ja viihdyin odotettua kauemmin tutkimassa täytettyjä eläimiä ja kivikokoelmia. Olen vieraillut ainakin kymmenessä eri luonnontieteellisessä museossa, joiden joukossa varmasti useita maailman parhaita ja suurimpia museoita, mutta silti aina vaan jaksaa irtautua arjesta pariksi tunniksi tutkimaan näitä kokoelmia. Melbourne Museum oli kyllä poikkeuksellisen hyvin järjestelty ja mielenkiintoinen (Ei kannata unohtaa myöskään Helsingin luonnontieteellistä, joka kyllä pitää puolensa maailman suurmuseoita vastaan!). Valitettavasti tajusin museon sulkevan jo viideltä iltapäivästä, joten vakionäyttelyt käytyäni minulla oli enää vajaa tunti aikaa kiertää vierailevia näyttelyjä. Kipitin läpi ihmisen psyykettä ja fysiikkaa esittelevät näyttelyt ja ohitin kokonaan muutamat taidehistoriaan keskittyneet näytteillepanot. Komea museo, harmi että aika oli taas kerran kortilla!

Sinivalas

Näytteillepano oli varsin hauska

Dinosauruksia

Ja öttiäisiä

Tällä osastolla oli myös eläviä hyönteisiä terraarioissa

Tapasin Peterin uudemman kerran museosta lähdettyäni ja tämä kävi läpi kymmenen minuutin henkisen taistelun siitä minne veisi minut syömään. Peter on (ja oli jo Leicesterissä) foodie, joka tuntee kaikki kaupungin parhaat ruokapaikat ja käy ulkona syömässä lähes päivittäin. Itse taas olen aivan toista maata ja vakuuttelinkin Peterille ettei minulle ole niin väliksi minne menemme. Lopulta päädyimme erääseen kiinalaiseen, joka ilmeisesti on Peterin suosikkeja. Istuimme pitkälle iltaan muistellessa vanhoja ja oli kyllä hauska jutella taas Leicesteristä; good times! Pitäisi varmaan lukea tuo oma blogi läpi, sillä Peter tuntui muistavan paljon enemmän yksityiskohtia tuolta ajalta kuin minä. Koitin jakaa laskun Peterin kanssa, mutta tämä lähes suuttui muistuttaen minua siitä miten vieranvarainen minun perheeni oli ollut hänen käydessään Suomessa. Terveiset vaan Suomeen, ainakin yhdellä Australialaisella on ikuisia muistoja Kirkkonummelta!

Peter oli kuullut uuden kreikkalaisen ravintolan avannaan; niin olivat ilm. muutkin kaupunkin herkkusuut; yli tunnin jono, Ei kiitos!

4 ruokalajia Kiinalaisessa

Kävimme vielä Peterin asunnolla, missä vastaan juoksi pikkuinen mopsipentu. Peter oli vastikään hankkinut koiran, jota nyt kouluttaa kotonaan. Ehdotin koiran viemistä kävelylle, mutta ilm. Australiassa on todella tiukat säädökset siitä millaisia rokotuksia koiralla pitää olla ennenkuin sitä saa viedä muiden pariin (en tiedä onko vastaavia suomessa, kaippa tämä on koiran omaksi parhaaksi), joten koira joutuu elämään sisäelämää vielä muutaman viikon.

Otus

Näkymiä Peterin parvekkeelta. Ei paha.

Lopulta hyvästelin Peterin ja sovimme näkevämme vielä uudemman kerran ennenkuin lähtisin Melbournesta. Upea päivä Melbournessa, jota varjosti vain tieto siitä että nyt alkaisi 12 päivän työputki Melbourne Royal Showssa.

PS:  kävin tutkimassa tuota omaa blogiani Englannin ajoilta ja kävijämittari näyttää tuossa 3019. Maailmankirja blogia on tällä päivämäräällä luettu jo yli 50 000 kertaa, joten kiitokset kaikille jotka jaksavat uskollisesti seurata matkaani siitäkin huolimatta että välillä blogissa on pitkiä taukoja! :)