Valkeaa joulun odotusta...parkkihallissa.

Muutettiin porukalla Brisbane Backpackersiin, mistä saatiin neuvoteltua 150AUD/viikko diili kaikille. Paikka ei oikeastaan ole sen parempi kuin The Bunk, mutta halusin kokeilla Suomi-porukan kanssa asumista. Meitä asuu nyt siis samassa huoneessa minä, Juuso, Niko, Markus, Perttu, Niila, Juho ja Lagolla nyt pari viikkoa ollut 3. Matias. Meno on kuin armeijassa ikään kun 8 suomalaista ukkoa asuu samassa huoneessa, mutta onhan tuo nyt tavallaan ihan hauskaa vaihtelua. Itse petyin hieman Brisbane Backpackersin sijaintiin, sillä vaikka paikka on lähempänä työpaikkaamme niin juna-asema on sen verran kaukana ettei työmatka ajallisesti juuri lyhentynyt. Myös sali ja kauppa ovat vähän kauempana, joten harkitsen vaihtavani jossain vaiheessa takaisin Bunkiin tai jonnekkin muualle. Onhan tämä vähän typerää asua hostelleissa (ja moni varmaan ihmettelee miksi maksan verrattaen kovaa hintaa pelkästä hostellipedistä), mutta jostain syystä olen edelleen viihtynyt ihan hyvin yhteismajoituksissa.  Hyvää hostellissa on ehdottomasti takapihan uima-allas ja poreallas, joiden reunalla ollaan otettu aurinkoa aina aikataulun salliessa.

Take-away Sushia Valleyssä. Sushi on ainut ruoka josta jaksan aina olla innoissani.

Joulun lähestyessä työmäärä Lagolla on (onneksi) kasvanut ja viimeiset viikot ollaan painettu töitä melkein kellon ympäri. Parissa viikossa tuli reilu n. 100 tuntia töitä, joten palkkojen pitäisi olla melkoisen hyviä tässä ennen vuodenvaihdetta. Hyvä niin, sillä sitä vartenhan täällä tällä hetkellä ollaan. Rahaa ei muutenkaan juuri ehdi käyttää kun on aina töissä, mutta ollaan otettu ilo irti hostellimme lähellä olevista West Endin ruokapaikoista ja käyty ulkona syömässä melkein joka ilta ja kantapaikaksemme on nopeasti muodostumassa läheinen Indian Kitchen, jonka kanaruuat ovat parasta ikinä syömääni Intialaista.  Olen koittanut jatkaa salitreeniä parhaani mukaan, mutta kun tekee fyysistä työtä 11 tuntia päivään niin kotiin päästessä ovat mehut usein sen verran lopussa että ei tule muuta kuin syötyä ja nukuttua. Toivottavasti saa kuitenkin pidettyä kiinni tästä noususuhdanteesta niin että täältä lähtiessä olisi taas yhtä hyvässä kunnossa kuin Suomesta lähtiessä.

Chicken Tikka Masalat ja Naan leivät jo tuttuun tapaan

Jere, 2. Matias ja Juppe lähtivät kotimatkalle ja suuntasivat kohti Thaimaata, joten lähdettiin porukalla vielä hyvästelemään heidät Surfers Paradiseen, missä ovat pitäneet majaansa poikien lopetettua työt Lagolla. John oli tuttuun tapaansa taas hössöttänyt viikonlopusta ja kutsunut kaikki tuntemansa Suomalaiset kyläilemään. Kävin aamupäivästä Jeren ja Matiaksen hostellilla ja koitin antaa parhaani mukaan vinkkejä Thaimaan loman viettämiseen, minkä jälkeen lähdettiin kaikki saunomaan Johnin hotellin allasalueelle. John kokkasi taas mainiot falafeli-kasvis-pöperöt, joista muistin tällä kertaa jopa ottaa kuvan! Istuskeltiin iltaa ja otettiin olutta hotellilla pitkälle iltaan. Muiden lähtiessä baariin hyvästeltiin Jounin kanssa maasta lähtijät ja otettiin suunta takaisin Brisbaneen, sillä olin saanut Pomo-Robin kautta meille kahdelle työkeikan seuraavalle päivälle.

Herättiin aikaisin aamulla ja käytiin Jounin kanssa syömässä kunnon aussie breakfast, minkä jälkeen käveltiin keskustassa olevalle baarille, minkä parkkihalliin lumikeikka oli sovittu. Paikalle saapuessamme oli parkkihallissa jo täysi kuhina päällä ja henkilökunta valmistautumassa asiakkaiden saapumiseen. Paikasta oli rakennettu kunnon baari ja lumikasojen lisäksi oli parkkihallin autoluiska jäädytetty liukurilla ja uimarenkaalla laskemista varten. Jouni sai komennuksen lumirinteeseen ja minä puolestani pitämään lumipallo-pistettä, missä asiakkaat saivat heitellä lunta nopeusmittariin. Todettiin heti alkuunsa että kannatti ottaa keikka; mahtava meininki jengin saapuessa bailaamaan lumibileisiin. Porukka oli yllättävänkin humalassa sunnuntai-iltapäivälle ja kaikilla oli ilmeisen hyvä meininki. Kyllä tuo milloin vain festareilla työskentelyn voittaa! Olin tosin hieman kateellinen Jounille tämän ottaessa lumiliuskan alapäässä vastaan vähäpukeisia tyttöjä, kun minun tiskilläni oli lähinnä kriketti- ja rugbyn pelaaja jätkiä ottamassa toisistaan mittaa heittotaidoissa. Iltapäivä meni kiireisissä merkeissä, sillä lumibileet olivat odotettuakin suurempi menestys. Hauskaa oli ja vaikka työ on aina työtä niin kyllä tuo menee omalla listallani parhaiden duunikeikkojen joukkoon. Jounikin totesi vuoron päätyttyä että homma tuntui laatikoiden pinoamiseen verrattuna lähinnä hauskanpidolta!

Aussie Breakfast

Testaamassa lumiliukumäkeä ennen asiakkaiden saapumista

Jouni lapioimassa lunta. "Taas kerran", mies kun saa Lagon pakastimessa tehdä toisinaan samaa hommaa

Viimeviikoista ei ole jäänyt paljon kerrottavaa: viideltä aamulla ylös, kuuden junalla töihin ja 10h puurtamista. Takaisin hostellilla ollaan vasta kuuden jälkeen ja nukkumaan menoaikakin tulee vastaan sen verran pian että salin tai kaupassa käynnin lisäksi ei juuri muita suunnitelmia tarvi tehdä. No, dollarinkuvat silmissä kiiltäen tehdään hymy huulessa hommia ja toistellaan itsellemme rottarallin päättyvän muutaman kuukauden päästä. No Babylon!

Porukka on sairastellut viimeaikoina kovasti. Lieneekö syy huoneemme jäätävästä ilmastoinnista vai kuluttavasta työtahdista, mutta itsekkin olen ollut poikkeuksellisen väsynyt. Olen tosin selvinnyt vain pienellä flunssalla ja kurkkukivulla, kun puolestaan mm. Juuso on ollut todella kipeänä ja joutunut olemaan myös pois töistä, mikä on tarkoittanut minulle ja Jounille entistäkin pidempiä päiviä. Laskettiin että Joulukuun ansioiksi pitäisi tulla lähemmäs 5000AUD, joten ei auta itku markkinoilla, mutta pahoittelen saamattomuuttani kaikille blogin lukijoille. Pysykää kuitenkin kuulolla, sillä keväällä tulee taas entistäkin parempaa tykistystä kun vien maailmanympärysmatkani loppuun.

Viikonloppuna oltiin keskustassa pyörimässä ja tein jouluostoksia. En ole lähettänyt kuin muutaman postikortin kotipuoleen, joten täytin pahvilaatikon Australia-aiheisilla ostoksilla ja postitin joululahjat Suomeen. (en voi tuliaisia viedä täältä koska reppu lienee muutenkin täynnä lähtiessä). Ongelmaksi muodostui kuitenkin paketin saaminen postiin, sillä olemme joka päivä olleet töissä postin sulkemisajan ylitse. Otinkin lopulta laatikon mukaan töihin ja pyysin lähteä siten että ehdin vielä pudottamaan paketin siten että se ehtii Suomeen ennen joulua. Hinta oli toki tiedossa, mutta pitää silti ihmetellä miten tänne päin vastaavan paketin laittaminen maksaa 60e, kun täältä Suomeen se maksaa 200AUD (vajaa 150e). Taitaa Australian posti vetää välistä!

Joulutunnelmaa keskustassa

Joulumieltä ei kyllä ole vähääkään, eikä varmaan tulekkaan. Painetaan jouluaattokin töissä, sillä täällä 24. ei ole pyhäpäivä. Paras joulu ikinä! Joulupyhinä lähdetään varmaan läheiselle saarelle viettämään rantalomaa, sillä ei meillä täällä oikein ole muutakaan. Perhejoulu olisi tietysti mukava asia, mutta eipä muuten suuremmin haittaa että menee koko jouluhömpötys ohitse. 

Aika juoksee, duunit painaa ja blogi laahaa. Kirjoittelen vielä pikkujoulutunnelmat kunhan kerkeän, mutta mikäli venyy joulun ohi niin toivotan mitä parhaimmat joulut kaikille blogin lukijoille! Kiitos kaikesta kannustuksesta ja tuesta reissun aikana! Hyvää reissailua takana ja vielä parempaa edessä!

Merry Christmas and Happy New Year! :)

Surffia ja Saunaa

Hupsista heijaa, oli näemmä jäänyt edellinen postaus roikkumaan draftiksi enkä ole tullut blogia tutkineeksi viime viikoilla, joten tässäpä tulee tuplapostaus:

Pomomme Krishna lähti lomalle ja ilmapiiri varastolla parani välittömästi. Singaporesta kotoisin oleva (Intialainen) Krishna on luonteeltaan todella töykeä ja epämielyttävä ihminen, jota melkein kaikki varastolla tuntuvat vihaavan. Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut mitään ongelmia tämän kanssa ja kertaalleen sain jopa ihan oikean ihmiskontaktin mieheen kun kerroin käyneeni Singaporen Little Indiassa mistä hän on ilmeisesti kotoisin. On kuitenkin kumma että tämmöiset henkilöt voivat edes päätyä esimiehiksi, sillä ymmärtääkseni tällä ei edes ole mitään erityisiä meriittejä korvaamaan puuttuvia luonteenpiirteitä. No, ehkä täälläkin pitkä työura palkitaan jonkinlaisella ”senioriteetti” asemalla kuten Jenkeissä, itse en ole ikinä tuota ymmärtänyt; kaikille taitojensa mukaan.

Aamupalataukoa Lagolla. 

Töissä on ollut helppoa ja varsin mukavaa, vaikka päivät tosin alkavat venyä pidemmiksi nyt Joulun lähestyessä (mikä on tietysti palkan kannalta hyvä asia). Työn lomassa ehtii mukavasti heittämään läppää, joka viimeaikoina on kovasti keskittynyt tulevien reissujen suunnittelun ympärille. Itse aion suunnata Lagon jälkeen tyynelle merelle, Jouni käy katsomassa pari saarta ja lähtee kiertämään Aasiaan ja Juuso puhuu Balista ja Kiinasta. Ilmeisesti minuun on tarttunut hieman turhankin paljon tuota ”Trävelleri”-henkeä, sillä mukaan on vedetty kaikki mahdolliset madventures Coco-vitsit. Ilmeisesti olen turhan moneen kertaan viitannut tiettyjen paikkojen olevan ”pilalla”. Mainittakoon kuitenkin että itse nautin toki esim Thaimaan Koh Phanganista, Balin Kutasta tai Khao San roadista, mutta mielestäni on vain tärkeää muistuttaa sinne aikoville, että nämä eivät enää ole niitä koskemattomia ja eksoottisia kohteita joista siellä vuosia sitten käyneet edelleen kertovat. No, joka tapauksessa kaikilla on vankka aikomus lähteä Australian jälkeen etsimään niitä koskemattomia hiekkarantoja ja parhaita surffiaaltoja vain ”lungi lanteilla”. Mikäs tässä tulevaa suunnitellessa, motivoi mukavasti työntekoon. Itse olen pyöritellyt lentovaihtoehtoja nyt viikko tolkulla eivätkä reittisuunnitelmat vain tunnu loksahtavan paikoilleen. Tällä kertaa siis aion varata kaikki lennot etukäteen ja tutustua kohteisiin hieman paremmin kuin tuolla Aasian osuudella. Ehkä vähän tylsää, mutta haluan nauttimaan Suomen kesästä, joten pieni aikataulutus on paikallaan.

Tässä välissä täytyy vihjata kaikille reissuja suunniteleville todella ainutlaatuisesta halpareitistä. Eri vaihtoehtoja etsiessä tuli vastaan Norwegianin uusi Los Angeles (LAX)- Arlanda (ARL) väli. Uskallan mainostaa kun itse en tuota tule käyttämään, mutta yhden suunnan lento tuolla välillä maksaa halvimmillaan 215 euroa ja useimmille viikoille saa edestakaisin lennot reilusti alle 600e. Amerikkaan aikoville todella ainutlaatuinen mahdollisuus lentää suoraan Länsirannikolle asti halvalla!

Viikko kului taas illat salilla tai kaupungilla viettäen ja totesin etten edes tee hostellilla muuta kuin käy nukkumassa ja suihkussa. Merthyr roadin asunnon vuokra-aika on loppumassa ja näyttää siltä että porukka siirtyy Brisbane Backpackers nimiseen hostelliin, johon ehkä itsekkin siirryn parempien tilojen ja lyhyemmän työmatkan perässä. Mikäs Suomi porukassa on aikaa viettäessä kun on oikeasti mukavaa porukkaa. Suomimafia kasvoi taas yhdellä kun Lagolle tuli töihin 3. Matias, jonka John ohjasi ottamana yhteyttä Lagon Steveen. Matias asuu kanssani The Bunkissa ja on ilm. myös muuttamassa tuonne Brisbane Backpackersiin porukan mukana.

Paineltiin lauantaina taas Surfers Paradiseen aaltoja metsästämään ja sain tällä kertaa käyttää Jounin lautaa, joka on tuota ensimmäisen kerran hammastikkua huomattavasti leveämpi ja pidempi. Aallot olivat ilmeisesti ihan hyviä, mutta edelleenkään en ollut edes lähellä päästä laudan päälle. Toki nyt osasin jo valita niitä oikeita aaltoja ja lähteä uimaan suunnilleen oikealla hetkellä, mutta aallon harjan napatessa mukaan olin yleensä sen verran hämmentynyt että tyydyin vain roikkumaan laudassa (eli hienommin sanottuna ”bodyboardaamaan”), mikä yleensä johti lyhyeen riemuun ja lopulta aallon mukana mukkelismakkelis pyörimiseen. Ei tuota edelleenkään voi surffaamiseksi sanoa, mutta hauskaa hommaa silti!

Jouni ja Juuso tähystämässä aaltoja.

Rannalta lähdettiin bussilla keskustaan, missä tapasimme taas Starbuckisssa Johnin. Kaupungin keskusta oli täysin sekaisin johtuen ”Schoolieseista”, eli lukion (?) päättävistä nuorista. Valmistumista juhlitaan vanhempien kustantamalla reissulla Surfers Paradiseen ja kolmen viikon aikana kaupungissa käy yli 30 000 17-19 vuotiasta nuorta viettämässä riehakkaan bileloman. Istuimme pöydässä katselemassa ”schoolieseja” ja John totesi meidän olevan ”toolieseja” (eli vanhempia jätkiä jotka saapuvat kaupunkiin nuorten koulutyttöjen perässä), mutta lievensi heti lausuntoaan toteamalla olevansa itse ”droolie” (eli niin vanha mies että tyytyy vain kuolaamaan). Meininki oli kyllä riehakas porukan kulkiessa ympäriinsä. Ilmeisesti juhlimiseen kuuluu paljon huutoa ja pilleihin puhaltamista, mutta yllätys kyllä suurin osa näytti olevan täysin tai lähes selvinpäin. Suomessa vastaava tapahtuma menisi varmasti useimmilta umpihumalassa. Meno katkesi yllättäen sään muuttuessa kauniin aurinkoisesta sateiseksi ja edelleen kovaksi myrskyksi. Olen nähnyt vastaavan säänmuutoksen ainoastaan Kansas Cityssä, joka sijaitsee midwestin ”tornado zonella”. Pieni tuulenvire muuttui kymmenssä minuutissa puhuriksi joka heitteli ympäriinsä irtaimiston ja yritti napata mukaansa jopa maassa olleet surffilautamme. Sade muuttui hetkessä kovaksi raekuuroksi (siis 30 asteen helteessä!!!) ja viemärit tulvivat yli. Ilmeisesti rakennustekniikassakin olisi hieman parantamisen varaa, sillä vettä alkoi vuotaa litratolkulla myös eri saumoista ympäri kahvilaa ja henkilökunta riensi kiireellä moppaamaan nopeasti laajentuvia lammikoita.

John tarjosi meille mahdollisuutta käyttää asuntonsa saunaa ja päätimme lähteä viettämään iltaa tämän kämpille. Johnin ”asunto” on itseasiassa hotellihuone yhdestä Surfers Paradisen hienommista hotelleista, jonka tämä on ostanut itselleen. Itselleni ei ihan selvinnyt miten hotellihuoneen voi ostaa, mutta mies on asunut kämpässä jo 7 vuotta. Hotellikin oli täynnä Schoolieseja ja hisseissä vastaan tuli jo niitä vähän humalaisempiakin nuoria, mutta meininki oli silti ihan suhteellisen asiallista olosuhteet huomioon ottaen. John, joka on ilmeisesti eräänlainen ääri vegetaristi ja terveysintoilija teki meille jonkinlaiset taateli-smoothiet, jotka nautimme parevekkeella maisemista nauttien. Minä, Juuso ja Jouni suuntasimme hotellin allasalueelle ja John antoi meille mukaan ämpärin veden heittämistä varten. Saunassa oli veden heittäminen kielletty, mutta eihän sitä nyt voi ilman löylyjäkään saunoa! Käytiin testaamassa eri porealtaat ja muutaman kerran saunomassa. Palatessamme ylös oli John loihtinut illallisen, joka koostui Avocado-Falafeleista ja nuudeleista. Söimme varsin herkullisen aterian Johnin saarnatessa kasvisruokailun ja terveellisen syömisen puolesta. Ironista oli se että meille selvisi vierailun aikana Johnin omaisuuden juontavan juurensa tämän Texasissa aikoinaan omistamista pihviravintoloista!

Johnin parvekkeella juomassa terveyskeitoksia

John heitti meidät vielä lopuksi juna-asemalle avoautollaan (jos tuommoista pientä buggyä voi autoksi kutsua) ja kieltämättä oli aika hieno fiilis kurvata läpi Surfers Paradisen Schooliesien tuijotellessa outoa seuruettamme. John on kyllä mukava mies, mutta jotain salaperäistä tässä on.

 Käytiin sunnuntaian vielä ostoksilla paikallisella ostarilla. Eipä oikeastaan ole itsellä tarvetta eikä halua ostella juuri mitään, mutta lähdin silti seuraksi katselemaan paikallista elämänmenoa. Uusia ja parempia vaatteita olisi mukava ostaa, mutta koska lähden täältä kuitenkin taas reissuun ja joudun postittamaan kaiken ylimääräisen Suomeen niin maltoin mieleni ja jätän vaatekaapin päivittämisen myöhemmäksi.

Joulun odotusta 32 asteen lämmössä.

Meillä ei edelleenkään ole mitään suunnitelmia jouluksi tai uudeksi vuodeksi, joten tuskin tullaan ihmeempiä tekemään. Täällä 24.12 on normaali työpäivä ja joulua vietetään vasta 25. ja 26., välipäivät ollaan töissä, joten tämän(kin) vuoden pyhät taitavat mennä lähinnä töiden merkeissä.

Olen harkitsemassa jopa Sydneyssä käynnin skippaamista mahduttaakseni enemmän muita paikkoja keväälle mutta olen ajatellut vielä tehdä seuraavat asiat täällä Australiassa:

-Tandem laskuvarjohyppy 

-Käynti Australia Zoossa

-Sukellus suurella valliriutalla

Näitä odotellessa takaisin Babylonin suolakaivoksille rahaa tienaamaan. Työ vapauttaa!

Living in Brissy - Work and Surf

EDIT: Blogiin oli vilahtanut ajatusvirhe. Palkkani ei siis suinkaan ole 4000AUD kahdelta viikolta, vaan kuukaudelta. Toivottavasti kukaan ei ehtinyt varata lentolippuja taman rohkaisemana! Korostan etta Australiassa tyotilanne ei ole niin hyva kuin useimmissa paikoissa annetaan ymmartaa. Hyvassa tyopaikassa voi toki tienata, mutta sellaista on vaikea loytaa 6kk tyoaikarajoituksen vuoksi. Toki esim. varastomme yomiehet tienaavat n. 6000AUD kuukaudessa.

Piti kirjoittaa blogiin useampaankin kertaan, mutta niin se pari viikkoa taas humahti ihan huomaamatta. Arki on mukavaa! Ehkä en vain tee Suomessa tarpeeksi sen ainaisen puurtamisen lomassa, mutta täällä työnkin täyteinen viikko tuntuu jotenkin paljon nautittavammalta.

Juna Lagolle lähtee aamu kuudelta, joten jos haluaa syödä aamupalat on herätyskello soittamassa viideltä. 40 min junamatkan jälkeen pitää vielä kävellä vartin verran päästäkseen Cold Store kuutoselle, kuten Morningsiden varastoa kutsutaan. Päivä kuluu varastomiehen hommia hoitaessa ja työkavereiden Jounin ja Juuson kanssa herjaa heittäessä. Varaston Australialaiset ovat samaa elämäänsä kyllästynyttä porukkaa kuin varastoduunarit Suomessakin, joten päivät kuluvat lähinnä Suomeksi jutellessa. Kolmen hengen iskuryhmämme valitettavasti hajoaa lähiviikkoina Juuson siirtyessä yövuoroon, mutta eiköhän tuo duuni silti pysy ihan siedettävänä. Ehkä osa arjen mukavuutta on sellainen työ josta ei tarvitse vähääkään stressata; ei tuota loppuelämäänsä tekisin, mutta 6kk rykäisy ei tunnu kovin pahalta ajatukselta.

Työmatkalla

Täällä on työkulttuurissa yksi todella outo piirre: liukuva työaika. Aloitamme aina samaan aikaan, mutta kukaan ei ikinä tiedä mihin aikaan pääsee kotiin. Töitä tehdään tasan niin kauan kuin niitä riittää. Päivän jäädessä lyhyeksi ei kukaan kommentoi asiaa ja vastaavasti päivän venyessä ylitöiksi suhtautuvat kaikki asiaan samalla välinpitämättömyydellä. Suomessahan vastaavassa työssä olisi työtunnit ja työvoima laskettu tarkkaan vastaamaan tarvetta. Siinä missä Suomessa optimointia tehdään kannustepalkalla jne. täällä rahaa saa periaatteessa sitä enemmän mitä hitaammin töitä tekee (koska työpäivät venyvät). Vaikka olemme olleet viime viikot vajaa tunneilla niin työtahti on pysynyt melko muuttumattomana, ehkäpä siinäkin yksi syy miksi Suomalaisia arvotetaan täällä. Koska olemme lauantainakin töissä niin lyhyistä päivistä huolimatta palkka kahdelta viikolta oli tuo edelleen tuo 2000AUD (1400eur), täällä voi siis ylitöiden kanssa parhaimmillaan tienata todella paljon. Laskettiin myös että lähtiessä tulisi jokaisen saada reilu 3000AUD veronpalautuksia ja n. 2000AUD eläkepalautuksia. Työkeikka Australiassa on siis oikeastaan todella tuottoisa veto kun muistaa että samalla kyseisen vuoden verotus Suomessa jää vaatimattomien tulojen takia lähelle 0%.

Päivän päättyessä kolmen tai neljän paikkeilla suuntaamme taas kohti kaupunkia ja vaikka päivästä menee iso osa työhön ja työmatkoihin niin jotenkin tuntuu että ehtii silti tehdä enemmän kuin Suomessa. Olen käynyt n. 4 kertaa viikossa salilla, vaikkakin tulokset ja motivaatio ovat edelleen hukassa. Ei vain ole sitä kovaa iskua ja halua tehdä salilla vaikka rauta hiljalleen alkaakin taas nousta. Kävin kyselemässä treeniboostereitakin, mutta täällä kuten Suomessakin Jack3D, Crank jne. hyvä kama on kiellettyä. Salin ohella on tullut kahviteltua (ja toisinaan kaljoiteltua) ulkosalla. Välillä tulee pyörittyä Brisbanen keskustassa katselemassa ja kaupoilla, toisinaan taas istuttua Elysiumissa tietokoneen ääressä. Joka tapauksessa tuntuu että täällä tulee jatkuvasti niitä hetkiä kun tajuaa olevansa onnellinen ja muistuttaa itseään siitä miten etuoikeutettua elämää elää. Toki sitä välillä Suomessakin osaa pysähtyä katsomaan ympärilleen, vetää syvään henkeä ja todeta elämän kuitenkin olevan aika hienoa, mutta täällä näitä hetkiä vain tuntuu olevan paljon useammin. Toisaalta ajatukset ovat olleet viimeaikoina myös paljon Suomessa; mitä tehdä kun palaan, mitä haluan jatkolta jne. Lagon ”suolakaivoksen” varastokäytävillä sitä ehtii pohtia yhtä sun toista!

Koska en edelleenkään ole löytänyt "12-pin"-laturia kameraani niin otan edelleen kuvia kännykällä. Siinä Papukaijoja työmatkalta koska en keksinyt parempaakaan.

Asun edelleen The Bunk hostellissa. Huoneessa porukka tulee ja menee ja välillä joukkoon mahtuu hieman äänekkäämpiä juhlijoita, mutta hyvänä nukkujana tämä ei edelleenkään ole juurikaan haitannut minua. Ostin MAD-alennuskortin ja nyt asumisen hinta on 150$ viikko, mikä on suunnilleen sama kuin halvasta soluasunnosta. En siis rahallisesti voita tai häviä hostellissa asumalla, joten olen päättänyt olla täällä kunnes meno alkaa ärsyttää. Eniten korpeaa edelleenkin keittiö, joka on varsin hyvin varusteltu ja siivotaankin todella hyvin päivittäin, mutta joka on illalla aivan järkyttävässä kunnossa. Sääliksi käy sitä työntekijää joka päivittäin kuuraa koko keittiön ja kaikki astiat vain joutuakseen toistamaan prosessin illalla. Aamuisin keittiössä on todella mukavaa käydä kokkailemassa aamupalat, mutta illalla paikka on jo muuttunut manalaksi. Erityisesti ranskalaisten ja italialaisten menoa katsellessa tulee miettineeksi että joillekkin ihmisille (kansallisuudesta riippumatta) tulisi syöttää tiskiharja tai kaksi. Kunnioitus paikkaa kohtaan on täysi nolla ja astiat jäävät makaamaan juuri siihen mihin ne kädestä lasketaan. Koska olen keittiössä täysi puukäsi, olen aina ajatellut etelä-euroopplaisten olevan puolijumalia hellan ääressä, mutta tätä porukkaa katsellessa meikäläisen pastabolognese näyttää jo ihan oikealta ruualta. Ilmeisesti kaikille ei ole kotona opetettu perunoiden keittoa, sen verran uusavutonta porukkaa täälläkin näkee, vai yrittäisitkö itse keittää riisiä ilman vettä, paistaa kananmunaa suoraan keramiikkalevyllä tai lämmittää muovipussissa olevia ruokia mikroaaltouunissa. Eräs ranskalainen katseli vierestä kun pilkoin tomaattia ja katseen välttäessä nappasi puolikkaan tomaatin käteensä. Kääntyessäni takaisin katsomaan tämä silitteli sormella tomaatin leikkauspintaa ja kysyi pohtien ”Sir, do you need this?”..............................................”tonnin seteli”-ilme oli melkoinen todetessani että ”Joo, ostin tomaatin ja parhaillani leikkaan sitä koska tarvitsen sitä. Ja arvostaisin kovasti jos sattumanvaraiset ranskalaiset eivät silittelisi ruokatarpeitani”.  Viime viikolla joku sankari oli vaihtanut kuivakaapissa olevan kankaisen ruokakassini Colesin muovipussiin ja tällä viikolla joku toinen (tai sama) uskalikko oli anastanut samaisesta pussista purkin pastakastiketta. Eipä edes jaksa muuta kuin nauraa, toivottavasti oli piruperkele todella niin nälissään että moista tarvi. Kuka oikeasti pöllii ruokaa ja vielä toisilta packereiltä. Toisaalta jääkaappikassiini oli eilen ilmestynyt tölkki Jack Daniels-colaa. Lieneekö viaton virhe, karmaa vai rosvon anteeksipyyntö?

Hostellin jokaviikkoinen Bear Gryllis-haaste, jossa rohkeimmat laitetaan syömään lehmänkieltä, kanansydämmiä ja siankiveksiä. Nuo vielä menisivät, mutta 100dol takia ei viitsi laittaa vatsaansa sekaisin kourallisella habaneroja.

Merthyr Roadin asunnon, jossa olen viettänyt melko paljon aikaa, vuokrasopimus loppuu muutaman viikon päästä ja on ollut puhetta että vuokraisimme Brisbane Backpackersista muutaman kokonaisen dormin jäljelle jäävälle Suomi-porukalle. Saa nähdä mitä tehdään. Hostelleissa on joka tapauksessa se hyvä puoli että tapaa paljon porukkaa. Tosin viimeaikoina sattuma on kantanut eteen lähinnä lisää Suomalaisia, joita Brisbanessa ilmeisesti riittää. Istuimme Juuson kanssa hostellin Birdees-baarissa iltaa ja juttelimme siitä miten ”en ole tavannut reissussa juurikaan Suomalaisia ennen Australiaa”. Juuso totesi kommenttiini kovaan ääneen ”Minä puolestani tapaan kokoajan Suomalaisia, katso nyt noitakin kahta, nuokin ovat varmaan Suomesta!” osoittaen sattumalta kahta samaan aikaan ohi kulkenutta naista.  Hämmentyneet naiset pysähtyivät tuijottamaan meitä ja kun tajusin kysyä ”Öööö...oottekste?” niin he esittäytyivät Hankolaisiksi Camillaksi ja Anniksi.  Luulivat varmaan että kyseessä oli joku huippuunsa hiottu iskuyritys, mutta tällä kertaa kysessä oli kyllä puhdas sattuma. Hauska ilta joka tapauksessa!  Heti seuraavana päivänä kuulin keittiössä Suomea ja tutustuin suomalaisiin Rebeccaan ja Tainaan, joiden kanssa tuli puolestaan istuskeltua kyseinen ilta. Kanervan kautta tapasin puolestaan X-Basessa asuvan Saaran ja tämän suomalaiset reissutoverit. Lagon porukka puolestaan on kasvanut Musan ja Jussin lähdettyä suomalaisilla Niilalla ja Juholla. Ehkä pitäisi välillä yrittää tehdä vähän paikallisiakin kavereita, mutta on tämä kieltämättä helppoa viettää aikaa Suomalaisessa seurassa. Toisaalta eipä minun enää englantiani tarvi hioa, joten siinä mielessä melko samantekevää; mieltä on lämmittänyt kun paikalliset ovat välillä arvailleet minua jenkiksi tai kanadalaiseksi. Kukaan kanadalainen tai jenkki ei tietenkään hetkeäkään ajattelisi minun olevan sieltä, mutta koska englantini on nykyään erittäin sujuvaa (mutta outoa) niin moni paikallinen veikkaa jotain eksoottisempaa maata missä puhutaan englantia natiivina.

Kun kuljemme junalla viikot töihin niin Bribanen matkakortilla ”Go Card”illa saa ilmaiset matkat viikonloppuisin. Lähiliikennealue ulottuu melko kauas kaupungista, joten päätimme hyödyntää etua käymäläl Gold Coastilla, Surfers Paradisen kaupungissa. Otimme Juuson, Jounin ja Markuksen kanssa jätkien surffilaudat mukaan ja ajoimme junalla rannikolle. Brisbanessa ei valitettavasti ole hiekkarantaa, mutta Surfersin ranta on sitäkin pidempi ja hienompi. Keskustasta alkava ranta jatkuu kilometrikaupalla etelään ja valitsimme hyvältä näyttävän surffauspaikan suunnilleen Broad Beachin paikkeilta. En ole ikinä surffannut ja sain käyttööni laudoista ”huonoimman” (vaikeimman), joten en odottanut paljoakaan itse surffaukselta. Hetken vedessä laudan kanssa uituani tajusinkin että aalloilla ratsastaminen varmasti jää toiseen kertaan ja keskityin nauttimaan laudan kanssa aaltojen seassa viilettämisestä ja ”bodyboardaamisesta” eli makuultasurffaamisesta. Pidän kaikenlaisesta vesiurheilusta ja ”surffaus” tuntui kyllä todella hauskalta vaikken mitään osannutkaan. Aallotkin olivat tosin kokeneempien mielestä melko huonoja, joten vähän toista tuntia vedessä peuhattuamme päätimme lähteä keskustaan syömään. Laudat kainalossa pitkää hiekkarantaa pitkin tallustaessa oli kyllä cooli olo; ”täällä sitä ollaan Australiassa, aurinkolasit päässä ja surffilauta kainalossa, living the good life!”.

Matkalla Surferssiin

Surf dude, surf!

Käytyämme syömässä keskustassa pääsin vihdoin tapaamaan John Spiron, mysteerimiehen ja Suomalaisten suojelijan. John on viisissä kymmenissä oleva Texasista kotoisin oleva mies, joka on ottanut harrastuksekseen Suomalaisten packbackerien auttamisen. John on hieman outolintu ja tämän motiiveja ja elämäntarinaa on arvailtu useammankin kerran olut tuopin ääressä, mutta miten tahansa tarinoita analysoikaan jää faktaksi se että mies on pyyteettömästi auttanut ja kaverannut maahan saapuvia Suomalaisia vuodesta toiseen. John on pörssimeklari joka elää yhdysvaltojen ajassa käydäkseen kauppaa New Yorkin pörssissä ja on ostanut asunnokseen huoneiston eräästä Surfers Paradisen hienoimmasta hotellista. Rahasta ei tunnu muutenkaan olevan pulaa ja kontakteillaan hän on hankkinut useammallekkin Suomalaiselle työpaikan ja lisäksi majoittanut useita matkaajia huoneistossaan. Lagon porukka tuntee Johnin alkujaan Villen serkun kautta, joka on ollut täällä aiemmin WH-viisumilla. Aina Surferssissa käydessään on ollut tapana käydä Johnin kanssa vähintään kahvilla, mutta usein tämä myös kutsuu huoneistolleen syömään ja käyttämään hotellin hienoa allas aluetta saunoineen. Tässä maailmassa hieman ”ylimenevää” ystävällisyyttä tulee sen verran harvoin vastaan, että itsekkin myönnän pohtineeni mikä tämän miehen syy nuorien packbackereiden kaveraamiseen mahtaa olla, mutta miehen tavatessani en nähnyt muuta kuin hieman erikoisen ja erittäin sosiaalisen persoonan. Istuimme toista tuntia Starbuckissa ja John kyseli kovasti kuulumisia kaikesta mahdollisesta. Hän on myös kaikkien Facebook kaveri ja seuraa ilmeisesti elämäämme hyvin tarkkaan, mutta kertoi myös paljon omista menoistaan. Menneisyydestään Amerikassa tai perhetaustastaan jne. John ei puhu mitään, mikä luonnollisesti herätti uteliaisuuteni. Mielenkiintoinen tuttavuus kaikenkaikkiaan.

John kertoi myös tutustuneensa erääseen toiseen Matias nimiseen Suomalaiseen joka asui hänen asunnollaan toistaiseksi. John oli ottanut tehtäväkseen huolehtia miehestä kuin pikkulapsesta, vaikka tämä kaiken kuulemamme perusteella vaikutti ihan täysjärkiseltä ja kykenevältä packeriltä. Annoimme Matiakselle Lagon pomomme Steven yhteystiedot ja lupasimme suositella häntä kysyttäessä. Mukava saada uusia Suomalaisia remmiin vanhojen lähtiessä, mutta toki myös pieni palvelus Johnille.

Illan pimentyessä suuntasimme takaisin Brisbaneen sillä työviikko alkaisi taas aikaisella herätyksellä. Kuusi päivää töitä viikossa ei jätä hirveästi vapaa-aikaa, mutta mikäs siinä kun arkikin tuntuu mukavalta. Elämä on upeaa!

Lopussa kuva liskosta Lagon pihassa. Koska en parempaakaan keksinyt.

Lagol eka, Lagol vika!

Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan, joten tästä tärähtää:

Mitähän sitä elämästä kertoisi? Aika rientää kun on hauskaa!

Kuten edellisessä kirjoituksessa vihjasin niin sain kuin sainkin työpaikan Lagolta. Kävin heti Brisbaneen saapumista seuranneena päivänä työhaastettelussa kylmävarastolla ja hetken odottelun jälkeen pääsin paikan toimitusjohtajan Steven puheille. Oli hän näemmä CV:ni lukenut, mutta kymmenen minuutin haastattelu kyllä koostui lähinnä siitä kuinka hän kertoi palkanneensa viimeisen viiden vuoden aikana melkein viisikymmentä suomalaista ja lähes kaikki ovat olleet äärimmäisen hyviä työntekijöitä. Steve pohti itsekseen lieneekö syy armeijassa vai koulutussysteemissä kun kaikilla Suomalaisilla on niin kova työmoraali. Niin tai näin niin lupasin ylläpitää pohjoisen kansamme kunniaa, minkä jälkeen lyötiin nimet paperiin samoin tein ja sovimme että aloitan heti seuraavana aamuna.

Fiilis oli tietysti todella hyvä vaikka ei tämä mitään uratyötä olekkaan. Enää ei tarvi pohtia juurikaan miten reissu etenee ja riittävätkö rahat, kun tiedossa on täysituntista ja hyväpalkkaista työtä. Kiitos siis kaikille suomalaisille jotka ovat työllään näin helpon tien pedanneet meille seuraaville australian matkaajille! Kävin vielä samana päivänä ostamassa turvakengät, mikä hieman ärsytti sillä moisia lepäilee kotona useampi pari vanhoista varasto- ja vartijahommista ; kuten Benja sanoin, mies voi lähteä turvakengistä, mutta turvakengät eivät miehestä. Mitä sitten ikinä tarkoittaakaan.

Marssin seuraavana aamuna Lagon kylmähallille, missä vastassa oli Merthyr Streetin suomalaisia; Matias, Musa, Jere jne. Jotka siis tapasin viimeksi täällä Brisbanessa käydessäni. Aloitin Labourer puolella, missä puretaan kylmähalliin tulevia kontteja ja vastaavasti pakataan lähteviä kontteja. Ei uskoisi miten paljon tavaraa tuommoiseen konttiin mahtuu! Todella raskasta ja fyysistä työtä, mutta otin ilolla vastaan vähän kuritusta kropalle, sen verran rapakuntoon on viimeisen puolen vuoden aikana päässyt. Tuntui oudolta kun ympärillä oli töissä vain lähes ainoastaan suomalaisia. Tällä hetkellä Lagolla taitaa olla töissä 11 suomalaista, joten kun kontissa vitsi lentää vain Suomeksi niin välillä suorastaan unohtaa olevansa ulkomailla. Hauska kyllä olla pitkästä aikaa Suomalaisten parissa, sen verran pitkään taas tullut yksin matkattua!

Jo ensimmäisen päivän jälkeen oli melkoisen hakattu olo. Laatikoita tuli varmasti heiteltyä edestakaisin usempi kymmenen tonnia päivän aikana ja tottumattomalle tuo kyllä otti koville. Asettauduin asumaan Fortitude Valleyssä olevaan The Bunk hostelliin, sillä tuo edellisellä käyttämäni Princes Consort oli tosiaan suljettu tässä välissä. The Bunk on näitä isoja massahostelleja, eikä edes kovin halpa, mutta en jaksanut etsiä muutakaan ja oikeastaan halusin takaisin Valleyyn. Pitää katsoa mitä jatkossa teen, sillä tuskin puolta vuotta haluaa hostellissa asua. Toistaiseksi olen kyllä saanut nukuttua ihan hyvin, eikä yksityisyyttäkään osaa oikein enää kaivata, mutta hostellin keittiö on auttamatta liian pieni mikä ärsyttää kun haluaisi taas itse kokkailla ja syödä terveellisesti.

Tapasin The Bunkissa sattumalta myös pari Suomalaista tyttöä; Hankolaiset Kanervan ja Nooran, jotka ovat Australiassa vain tämän vuoden lopulle. Hauska oli päästä myös hostellilla juttelemaan Suomea pitkästä aikaa. Hassua että 8kk aikana on vastaan tullut vain kourallinen suomalaisia ja nyt heitä tuntuu olevan kaikkialla!

Meininkiä The Bunkin terassilla sunnuntaina puoliltapäivin. Jengi jaksaa juhlia

Viikko eteni verkkaiseen tahtiin uuteen työhön totutellessa. Työkulttuuri tuntuu olevan aika lähellä Suomalaista ja Lagon pomoilla tuntuu olevan luottoa suomalaisiin, joten mitään turhaa kyttäämistä ei ole ilmassa. Tästä on tosin tullut myös kunnia-asia Suomalaisille, joten laatikot kyllä saavat kyytiä aivan eri tahtiin kuin paikallisten käsissä. Viikko oli fyysisesti raskas, mutta henkisesti kyllä vapauttava. Mukava olla taas töissä pelkän laiskottelun sijaan (siis ei nyt sillä tavalla hauskaa, mutta pitkän tauon jälkeen sitä tuntee taas tekevänsä jotain järkevää). Tosin aikaiset aamut ja pitkä työmatka johtivat siihen ettei päivän aikana ehtinyt juuri muuta tehdä kuin palata hostellille, kokkailla ruokaa ja ehkä katsoa vähän leffaa ennenkuin oli parempi taas pakottaa itsensä unille.

Suomalaiset ovat täällä viettäneet ilmeisesti tiheään ”toiminta-torstaita” ja itsekkin suostuin lähtemään ulos keskellä viikkoa vaikka olen tässäkin blogissa moneen kertaan kritisoinut tätä ”juodaan rahat perintötileiltä” meininkiä. Istuttiin iltaa hostellin baarissa Birdeessissä ja Kanerva ja Noora liittyivät seuraan. Otto kuitenkin lähti illaksi Amorphiksen keikalle (Brisbanessa!) ja istuimme keskenämme kunnes kuulimme Oton ja muiden olevan Elephantissa (Prince Concort hostellin baari,  joka edelleen on auki). Kävimme vielä sielläkin kääntymässä vaikka ilta rupesi olemaan jo pitkällä ja olin turhankin tietoinen aikaisesta aamusta. Elephantissa oli myös muutama suomalainen au-pair tyttö joita täällä tuntuu myös olevan runsaasti. Hassua etten ole ikinä kuullut kenestäkään joka olisi käynyt täällä Au-pairina, mutta ilmeisesti heitäkin on todella paljon.

 Aamu valkeni melko rapeana, mutta koska olin hieman himmaillut juomisen suhteen niin olo oli lähinnä vain väsynyt. Päivä meni kuitenkin nopeasti ja lupauduin muiden suomalaisten mukana tulemaan myös lauantai aamuksi töihin.  Joka lauantai Lagolle tarvitaan puolenkymmentä tyyppiä muutamaksi tunniksi purkamaan saapuvia kontteja ja kovin monet paikalliset eivät tuota halua tehdä lyhyen päivän ja aikaisen herätyksen takia, joten usein koko porukka on suomalaisia.  Kuudelta alkava päivä ei ihan hirveästi innosta, mutta nuo jokaviikkoiset ylityöt kartuttavat palkkakuittia jonkun verran.

Käytiin siis lauantai iltana hoitamassa tuo työurakka pois alta ja menin jätkien mukana suoraan Merthyr roadin asunnolle viettämään päivää. Matkalla tosin pysähdyttiin perinteen mukaisesti Hungry Jacksiin syömään seremonialliset purilaisateriat (Lago toimitta hungry jacksille raaka-aineet). Lähdin Nikon ja Juuson mukana läheiselle Snap Fitness-ketjun salille ja otin vihdoin jäsenyyden kuntosalille. Tästä se alkaa taas! Hinta ei ole turhan paha 26dol/kk ja salillakin oli kaikki tarvittava (Kiitos luojalle vapaa-painoista, jenkeissä kun ei ollut muuta kuin koneita). Pieni kyynel kuitenkin vierähti poskea pitkin oikeita sarjapainoja etsiessä; 8kk reissaillua on tehnyt allekirjoittaneesta taas melkoisen siiman ja vanhat lämmittelypainot toimivat nyt työsarjoista. No, ei mitään, projekti: Reissulassesta Salimarkuksi alkakoon!  Kuten muuten aiemminkin totesin niin täällä australiassa kyllä osataan treenata. Katukuvassa poikkeuksellisen suuriksi järkäleiksi erottuvia kundeja on täällä pilvin pimein ja en kyllä missään maassa ole nähnyt yhtä kauniita (ja hyvässä kunnossa) olevia naisia. Tosin varsinkin jätkistä huomaa että roina on täällä arkipäivää ja steroidit halpoja kuin saippua. Lagolla muutaman paikallisen kanssa jutellessa nämä ihan avoimesti kertoivat käyttävänsä sustaa ja anabolisia. Kun kerroin että Suomessa roina on lähinnä pelkästään kehonrakentajien jne. juttuja niin ihmettelivät kovasti; täällä baarilihaksiakin treenaavan on ihan normaalia piikittää salitreenin lomassa.

Ihan hirveän hyvin tämä treenin aloitus ei alkanut, sillä päivä eteni nopeasti Merthyr roadin pihalla kaljoitteluksi ja iltaa kohti kaivettiin esiin myös grilli. Huippu päivä kyllä vaan istuskella, kuunnella uutta Raappanaa ja jutella niitä näitä. Illalla lähdettiin porukalla Fortitude Valleyyn jatkamaan iltaa.

Grillimaisteri

 Olin varmaan ainut joka ei ollut nukkunut aikaisen herätyksen jälkeen päiväunia ja kaljaakin oli tullut otettua jo melkein kellon ympäri, joten olo oli enemmänkin väsynyt kuin juhlava. Isolla porukalla oli kuitenkin hauska kiertää baareja ja palasinkin hostellille vasta aamuyöstä.

Olen hengaillut myös Waynen ja Robin kanssa Elysiumissa. Nämä ovat painaneet pätkätöitä vaihtelevalla menestyksellä ja pitävät majaansa Brisbanen ulkopuolella uljaan ratsunsa ford Skippyn kanssa. Nyt ei ole ollut juurikaan aikaa istuskella nettikahvilassa tuntitolkulla, mutta kiva käydä sielläkin välillä rentoutumassa. Fanitan edelleen suuresti näitä pelikahviloita, harmi (tai ehkä ihan hyvä) ettei vastaavia juuri ole Suomessa.

Seuraavalla viikolla minut siirrettiin Lagon päävarastolta Morningsiden kaupunginosassa olevalle sivuvarastolle ja samalla työnkuva muuttui labourista pickeriksi. Homma muistuttaa turhankin paljon Inexiä eli käytännössä päivä menee palet jackilla (onko tälle edes nimeä suomeksi? Keräilykone, lavanostin?) ajellessa ja oikeita paketteja lavalle nostellessa. Ihan mukava olla tämmöisessä ”aivottomassa” hommassa kun tietää sen kuitenkin olevan väliaikaista. Ei tarvi turhia stressailla ja lähellä nollaa astetta oleva sisäilma on mukavan raikasta vaihtelua Australian kuumuudelle. Kanssani varastolla ovat suomalaiset Juuso ja Jouni, jotka ovat olleet morningsidessä jo muutamia kuukausia. Täälläkin Lago on jo melkein riippuvainen suomalaisesta väliaikaistyövoimasta. En ole ihan varma mitä mieltä olen Morningsidestä; työ on helppoa, mutta pomomme Krishna ja muut Aussit ovat vähän kankeita verrattuna Lagon rentoon meininkiin. Työ on todella helppoa, mutta toisaalta ehdin jo nähdä itseni ottamassa hurjan kesäkunnon labour hommissa. Pitää nyt katsella vähän aikaa ja ehkä sitten pyytää Steveltä vaihtoa. Niko oli aiemmin pyytänyt saada siirtyä pickeristä vähemmän toivottuun labourin pestiin, mihin Steve oli todennut Suomalaisten olevan hulluja. Kukaan kun ei yleensä halua helposta työstä fyysisesti raastavaan lastaushommaan.

Elämä on muuttunut arjeksi. Niin hassulta kun se tuntuukin joudun oikeastaan jatkuvasti muistuttamaan itseäni olevani toisella puolella maapalloa kokemassa uutta. Kulttuuri on jotenkin niin lähellä Suomea että kadulla ei vastaan tule juuri suuria ”Ahaa”-elämyksiä ja englantikin taittuu täysin asiaa ajattelematta, joten usein elämä tuntuu ihan normaalilta. Ehkäpä nuo kaksi edellistä reissua ovat jo vieneet suurimman jännitysmomentin pois tästä ulkomailla elämisestä, mikä on ihan hyväkin asia vaikka joskus sitä toivoisi osaavansa nauttia enemmän joka hetkestä. Toisaalta edelleenkin välillä tulee onneksi niitä hetkiä kun muistaa vetää syvään henkeä, katsoa ympärilleen ja muistaa miten etuoikeutettu onkaan. Eräänä päivänä menin suoraan töistä New Farmiin salille ja otimme Juuson kanssa Morningsidestä Super Cat lautan kohti keskustaa (lautta toimii vesibussina paikallislipun hinnalla). Siinä aurinkoista jokea pilvenpiirtäjien kupeessa matkatessa ei olisi kyllä osannut ajatella olevansa työmatkalla. Elämä on upeaa!

Laivalla...

...tai junalla!

Ensimmäinen viikko Morningsidessä meni nopeasti ja ajattelin monena päivänä kirjoittaa blogia jne, mutta jotenkin päivät vain soljuivat ohi. Kuten tuossa äsken totesin niin elämä tuntuu arjelta ja arki ei ole kovin inspiroivaa blogimatskua. Koitan kuitenkin hieman aktivoitua, koska uskon monen WH-viisumille aikovan lukevan blogiani. Pitää varmaan tehdä jotain koontia jossain vaiheessa. Ainut asia mistä on pitänyt kirjoittaa blogissa on varoituksen sana tuosta työtilanteesta (mihin viittasin jo aiemmin itse töitä etsiessä). Toki täältä halukkaat töitä löytävät, mutta mikään paratiisi tämä ei niiden suhteen ole. Toki palkka on hyvä, mutta monet packerit joutuvat tyytymään pätkähommiin tai pimeisiin töihin. Töitä ei varmasti löydä passiivisesti työhakemuksia lähettämällä, vaan täällä tarvitsee oikeasti kävellä sisään liikkeisiin ja kysyä. Itse olen ollut siis melko onnekas töiden suhteen (vaikka toki lähdin vielä suuremmat kuviot mielessä), mutta moni joutuu tyytymään vähempään. Toki näin ensimmäisenä palkkapäivänä ei ole valittamista, sillä tällä määrällä ylitöitä kuukausiansiot asettuvat lähelle 4000AUD.

Musa ja Jussi ovat olleet Lagolla tuon sallitun 6kk ja lähtevät Australiasta ensi viikolla, joten he järjestivät läksiäiset nyt menneenä lauantaina. Merthyr roadin asunnolle kerääntyi melkoinen joukko ”Suomimafiaa” ja istuimme taas pihapöydän ääressä pitkälle iltaan.

Merthyr Roadin Mafia

 Taksi vei jälleen Valleyyn ja jonotimme tällä kertaa vähän parempaan yökerhoon. Täällä portsarit tuppaavat olemaan todella töykeitä ja kohtelu ovella on aina kuin vankilavierailulle menevälle. Esimerkiksi muutamaan kertaan vierailemamme RG:n ovella poket tutkivat taskut kumihanskat kädessä ja kaikista otetaan valokuva ja henkilöpaperit skannataan. Baarit myös valitsevat asiakkaitaan ihan puhtaasti naamakertoimella, eikä sandaaleissa tai shortseissa tarvitse edes yrittää minnekkään sisään. Tavallisetkaan vaatteet eivät aina riitä, kuten huomasimme Bankin jonossa; yksi seurueen tytöistä ei päässyt sisään kun päällä oli vain ”t-paita”, eikä toppi. Musa puolestaan on tottunut meikkaamaan näkyvät tatuoinnit pois aina baariin mennessä ja porukka piilottaa lippalakit ja pipot ovella. Miehet näyttävät pääsevän sisään baariin myös siistissä t-paidassa, mutta silti portsarit usein kommentoivat olemusta; esimerkiksi bankin jonossa käskettiin napittamaan kauluspaidat ylös asti. Hassua ottaen huomioon että nämä ovat kuitenkin juottoloita, joihin sisäänpäästyään ei ketään näytä kiinnostavan mikä on käytös tai pelikunto. Toisaalta on tässä puolensakkin; ilm. bank on brisbanen pintaliitopaikkoja ja en kyllä ole ikinä nähnyt yhtä montaa mallin olemuksella varustettua naista saman katon alla (ja oli siellä kai muitakin salskeita miehiä kuin me suomalaiset).  Vaikea uskoa että yhdessä maassa olisi jotenkin näin suhteettoman paljon kauniita ihmisiä; ehkä härmäläistä silmää vain hämää se että täällä laittaudutaan aivan eri tavalla baariin ja varsinkin se kauniimpi sukupuoli on tottunut käyttämään korkkareita ja hamosia ympäri vuoden. Ei valittamista. Suosittelen kyllä kaikille bileihmisille! Toki baarit ovat kalliita, mutta eivät oikeastaan juuri suomea kalliimpaa; hintaa tosin kannatta aina kysyä tiskillä sillä tarjousten ja kellonaikojen mukaan vaihtuvissa juomahinnoissa ei kyllä ole mitään järkeä. Esim pullo kaljaa voi maksaa 12dol kun samalla hinnalla saa myös kannun (n. 5 tuoppia) olutta.

Nyt on käynnissä kolmas viikko Lagolla ja täytyy toivoa että jatkossakin aika menee yhtä helposti töitä tehden ja viikonlopuista nauttien. Elämä ulkomailla ei kyllä ole hassumpaa varsinkaan kun tietää että tällä hetkellä rahaa jää ihan oikeasti säästöön.  Ajatukset ovat kuitenkin tietysti tulevassa; mikäli kaikki menee hyvin niin Maailmankirja saa vielä kolmannen näytöksen paluumatkan muodossa. Kysymys kuuluu lähinnä milloin ja mitä kautta palaan takaisin kotimaahan...jos palaan! ;)

Melbourne to Brisbane - kohti arkea?

Shown päätyttyä jäin Melbourneen ihmettelemään mitä tehdä seuraavaksi. Vaihdoin hostellia keskellä kaupunkia olevan Melbourne International Hostelliin (MIB), joka oli kyllä siisti ja toimiva, muttei kovin viihtyisä. Nämä isommat hostellit ovat vähän hengettömiä, eikä niissä oikein edes tutustu ihmisiin niin helposti kuin pienemmissä paikoissa missä kaikkien naamat tulevat pian tutuiksi. Lisäksi hostellissa asui lähinnä kymmenittäin (ellei sadoittain) italialaisia ja ranskalaisia jotka eteläeurooppalaiseen tapaan viihtyivät vain keskenään.

Päätin nauttia Melbournen kauniista keväästä ja lähdin aikaisin aamulla kävelemään kaupungille. Mitä kauemmin Melbournessa vietän sitä enemmän pidän siitä kaupunkina; en oikeastaan edes tiedä mikä Melbournesta tekee erikoisen, mutta jotenkin se vain tuntuu aidolta. Erikoiset ihmiset ja katutaide eivät tunnu keinotekoisilta vaan kaupungissa on jonkinlainen pienten asioiden aikaansaama "aito" syke. Esimerkkejä aurinkoisesta Melbournesta: ihmiset istumassa kirjaston nurmikolla oikeasti todella hyvän katuartistin soittaessa tälle sattumanvaraisten patsaiden varjossa istuvalle yleisölle akustisella kitaralla radiohittien covereita. Sillalla jonkun avaruusintoilijan pystyttämä piste, jossa saa ilmaiseksi tähystää aurinkotuulia herran superkalliilla erikoiskaukoputkella. Joen yli kantautuva saxofoni, jota soittaa yksin rantapenkereellä istuva tyttö kesämekossa. Graffitit (ei töherrykset) kaikkialla, myös kauppakeskusten sisällä. Melbournessa kaupunkielämä tuntuu syntyvän ihmisistä itsestään ja kaikki ovat ilmeisesti ylpeitä ollessan osa ruuan ja taiteiden kaupunkia.

Esimerkki oudosta patsaasta. Takana voi nähdä kaksi naista jotka olivat tuoneet puistoon oman pöydän ja posliiniastiaston, ilm. jonkinlainen performanssi sekin.

Juna-asema

Melbourne - jotain uutta, jotain vanhaa

Yarra River

Auringon ottoa joen varrella

Kävelin yli aurinkoisesta ja kauniista Yarra joesta jonka rannalla ihmiset olivat piknikillä nauttimassa alkavasta kesästä. Joen eteläpuolella levittäytyy valtava puutarha-alue/puisto "Royal Gardens", joka osoittautui mitä parhaiten hoidetuksi ulkoilualueeksi. Puistossa sijaitsee myös kasvitieteellinen puutarha sekä maailmansotien kaatuneiden muistopaikka, joista luonnollisesti valitsin kohteeksi jälkimmäisen. Shrine of Rememberance on yksi Melbournen maamerkkejä, joka rakennettiin Suuressa Sodassa kaatuneille (siis 1. maailmansota). Myöhemmin rakennuksen kylkeen lisättiin ikuinen tuli siinä vielä suuremmassa sodassa kaatuneille.

Ei hassumpia ulkoilupolkuja

Shrine of Rememberance

Peter soitti ollessani tutkimassa sotien muistopaikkaa ja kysyi lähtisinkö illalla taas ulos syömään. Sovimme tapaavamme keskuskirjastolla ja pian töistä päässyt Peter ilmestyikin hostellini vieressä olleen kirjaston edustalle. Meillä ei oikeastaan ollut parempaakaan tekemistä joten päätimme mennä katsomaan leffaa (Leicesterissä kävimme paljon leffassa porukalla). Läheisessä kauppakeskuksessa oli MaXXX teatteri, joka ilm. on jotain 3Dn ja IMAXin välistä, joten suuntasimme sinne ja valitsimme listalta nähtäväksi uuden hollywood tuotteen Gravity. Leffan alkuun oli vielä aikaa, joten Peter herkkusuuna halusi viedä minut syömään kaupungin parasta paistettua porsasta läheiseen kiinalaiseen. Paikka oli mukava (ja enemmän omassa hintatasossani) ja ruokakin oli kieltämättä todella hyvää. Olin varmaan ainut valkoinen koko ravintolassa ja kyselin tunteeko Peter ketään paikalla olevista kiinalaisista, johon hän totesi olevansa melko varma että on ainut syntyperäinen Australialainen koko paikassa. Yllätyin suuresti tuosta, mutta kuulemma Melbournessa ei todellisuudessa asu hirveän paljon Australian kiinalaisia vaan katukuvassa näkyvät aasialaiset ovat enimmäkseen Aasian rikkaiden lapsia joita opiskelee tuhansittain Melbournen yliopistoissa. Tarkemmin ajateltuna ja ympärilleni katseltuani totesin nuorten kieltämättä olevan yliedustettuina, ehkä nuo suuret yliopistot ovat osa sitä miksi Melbourne tuntuu jotenkin eläväiseltä ja tuoreelta.

Gravity osoittautui melko tylsäksi (ja näin avaruusihmettelijän näkökulmasta täysin epärealistiseksi) elokuvaksi, mutta kieltämättä tuo tuorein 3D tekniikka on yllättävän paljon komeampaa kuin muutama vuosi sitten. Leffaillan ehdoton huipentuma oli kuitenkin australialainen suklaa jonka sisään oli piilotettu jellykarkkeja ja sitä suussa "poksuvaa" pulveria. Herkullisessa suklaassa oli siis namisattumia ja se kirjaimellisesti kihelmöi suussa! Unohtakaa Fazer, suhinasuklaa tulee!

Päätin palata hostellille lepäilemään pitkän päivän päätteeksi, mutta sovittiin Peterin kanssa näkevämme myös seuraavana päivänä. Hostellilla oli menossa tyypilliset perjantai-illan riennot, mutta onhan näitä jo nähty, joten vietin illan omissa oloissani tv-sarjoja katsellen ja tulevia suunnitellen.

Hostellimeininkiä.

 Lauantaina menin tutkimaan tuota kansalliskirjastoa josta olen ehtinyt kävellä ohi jo kymmeniä kertoja. Upea rakennus ja täynnä elämää! Kirjasto on tukikohta ympäröivien yliopistojen opiskelijoille ja näin lauantainakin ilmaista internettiä oli käyttämässä tuhansia opiskelijoita läppäreineen. Mikä parasta kirjastossa on myös ilmaisia näyttelyjä ja vietinkin ison osan iltapäivästä kierrellessä eri osastoja. Kirjojen ystävänä mieltä lämmitti erityisesti "Books that chanced the world"-näyttely, jossa oli kerätty yhteen vanhoja painoksia kirjoista joiden voidaan väittää muuttaneen maailmaa. Näyttelyn alussa todettiin että kysyttäessä tärkeimpiä 10 kirjaa eri ihmisiltä on lista lähes aina erilainen, mutta sieltä löytyy esimerkiksi Koraanin, Raamatun, Maon Punaisen kirjan, Darwinin lajien historian ja Shakespearen kaltaisia teoksia. Lasivitriineissä oli ikivanhoja, käsin kopioituja ja nidottuja, kirjoja joita unohduin tutkimaan pitkäksi aikaa. Pian kirjanäyttelyä seurasi Melbournen historiaa seuraava näyttely ja sen jälkeen erikoisnäyttely joka kertoi Australian tunnetuimmasta rikollisesta ja kansanlegenda Ned Kellystä (kannattaa tsekata linkki, mielenkiintoinen tarina). Ja me Suomalaiset olemme ylpeitä kirjastoistamme?  Suosittelen kaikille Melbourneen tuleville käymistä kansalliskirjastossa; museotasoisia näyttelyitä ilmaiseksi!

Kiivasta opiskelua Dome-salissa

Yhdessä kerroksessa oli myös taidenäyttely

Kirjastossa pyörittyäni tapasin Peterin ja tämän ystävän kaupungilla ja jatkoimme Peterin asunnolle, missä näillä vannoutuneilla futisfaneilla (Peterhän tuli Leicesteriin osittain nähdäkseen jalkapalloa) oli peli-ilta Fifan parissa. Itse en konsolilla pelaa, joten tyydyin leikkimään Peterin koiranpennun, Messinan (futisfani?), kanssa. 

Messina jahtaamassa omaa häntäänsä

Maanantaina pohdin tosissaan mitä haluan tehdä ja katselin hetken aikaa työpaikkoja. Totesin kuitenkin että pidän mielummin varavaihtoehtona Pomo-Robille työskentelyn ja vietän tätä väliaikaa matkailusta nauttien. Vaikka Melbourneen olisi ollut mukava jäädä niin päätin varata lennon Sydneyyn. Kuumottaisi myös jo varailla lentoja eteenpäin, mutta kun en tiedä miten kauan ja millaisia töitä tulen tekemään niin en uskalla vielä varata mitään.

Tiistaina heräsin soittoon Brisbanessa varastoa pyörittävältä Steveltä (jolle Brisbanessa tapaamani suomalaiset työskentelevät). Tämä oli lukenut CV:ni ja kysyi milloin pääsisin työhaastatteluun. Mietin unenpöpperössä millisekunnin ja tiesin antaneeni ymmärtää työhakemuksessani olevani Brisbanessa, joten yhdistin hieman valhetta ja totuutta todetessani olevani Melbournessa, mutta lentäväni huomenna Brisbaneen. Steve sanoi katsovansa kalenteriaan ja hänen kohta tekstatessaan työhaastattelun olevan ylihuomenna kirosin hätäistä valhettani. Soitin lentoyhtiölle, mutta lennon peruminen ei ollut enää mahdollista, joten päätin ottaa riskin, jättää lennon käyttämättä ja ostaa uuden lennon Brisbaneen seuraavalle päivälle. Mitään takeita työn saamisesta ei ollut, mutta uskoin ettei Steve minua huvikseen työhaastatteluun kutsuisi jo luettuaan CV:ni, joten suunatana Brisbane!

Lentokentälle tullessa tuntui kuin olisi kotiinsa tullut; Aasiassa tuli lennettyä 5kk sisään pitkälle toistakymmentä kertaa, mutta nyt Australiassa viimeiset pari kuukautta ovat menneet vain auton ratissa. Lento oli kovan tuulen takia hieman myöhässä, mutta muilta osin lentokenttärutiinit sujuivat ongelmitta. Lentokoneessa löysin sisäisen ritarini ja tarjouduin vaihtamaan paikkaa erään viimeisillä raskaana olevan naisen kanssa jotta tämä pääsisi vähän tilavammalle käytäväpaikalle. Kaduin päätöstä lähes välittömästi kun ympärille istui suurperhe jonka pienimmällä lapsella ei ollut omaa penkkiä vaan tämä istui äitinsä sylissä lisäturvavyössä. Rauhaton parivuotias potki minua enemmän tai vähemmän koko matkan Melbournesta Brisbaneen, mutta hyvällä tuulella ollessani en jaksanut asiasta vaivaantua liiaksi; muut lapset kun käyttäytyivät hyvin kuten Australiassa yleensä.

Edellisellä kerralla Fortitude Valleyssä viipyessäni olin Prince Consortissa, joka on yksi likaisin (ja halvin) hostelli, missä olen ikinä käynyt. Tuo paikka oli kuitenkin suljettu tässä välissä, joten kirjauduin viereisellä kadulla olevaan The Bunk:iin, joka on hieman MIB:in ja Melaleucan kaltainen valtaisa massahostelli. En ehtinyt juuri nauttia paluustani Brisbaneen, mutta Fortitude Valleyn tutut maisemat lämmittivät kummasti mieltä (puhumattakaan 10 astetta Melbournea lämpimämmästä kelistä.)

Torstaina seikkailin junalla Hemmatt:iin n. 10km päähän keskustasta ja etin Lago Cold Storagen, jossa työhaastattelu pidettiin. Elämässä rupeaa olemaan takana sen verran monta työtä ja työhaastattelua ettei näistä juuri stressaa, varsinkaan kun olin melko varma saavani työn. Steve osoittautui varsin maanläheiseksi mieheksi ja vannottuani ylläpitäväni Suomalaisten mainetta kovana työntekijänä että minulla on mahdollisuus olla varastolla 6kk niin hän lupasi minulle vakituisen työn varastolta. Loppuhaastattelu menikin kuunnellessa kuinka hän kertoi "palkkaavansa enää suomalaisia packbackereita", kun huonoinkin suomalainen on kuulemma ollut kovempi työmies kuin muut keskimäärin. Tällä hetkellä Lagon kylmähalleilla työskentelee 11 suomalaista ja lisää on ilmeisesti tulossa. Täytyy siis pitää lupauksesta kiinni ja painaa hommia maineen veroisesti!

Allekirjoitettiin työpaperit samalta istumalta ja sovittiin että aloittaisin työt heti seuraavana aamuna, joten lähdin kaupungille etsimään turvakenkiä. Muutama pari moisia lepäilee Suomessa, mutta koska niistä ei tähän hätään ole apua niin ostin kerralla kunnolliset ja vähän kalliimmat popot varpaiden suojaksi. 

Huomenna siis ensimmäinen päivä Lagolla ja todella hyvä mieli! Vaikka työ on vain sitä perinteistä "duunia" niin 16euron peruspalkka ja "varma" työ loppuajaksi täällä takaavat kyllä loppureissun onnistumisen. Edessä siis asettuminen Brisbaneen ja toivottavast pätkä normaalia elämää!

PS: olen siis nyt aloittanut työt Lagolla ja päivät ovat raskaita, joten blogia ei ole tullut kirjoitettua! Koitan raapustella lisää lähipäivinä! Elämä hymyilee! 

Royal Melbourne Show

Royal Melbourne show alkoi hienossa säässä ja odotukset olivat tietysti korkealla. Tällä kertaa oltiin sovittu Pomo-Robin kanssa että saataisiin suoraan 20% komissio kaikesta myydystä. Minä ja Alex olimme sisäpaviliongissa ja English-Rob ulkoteltassa. Vahakäsien tekeminen olisi kyllä jo riittänyt, mutta eipä tuo nyt hassumpaa hommaa oikeastaan ole nyt kun sen osaa.

Koska me kaikki kolme halusimme jatkaa vahakäsi-tiskeillä (tuon 20% komission innoittamina) niin Pomo-Rob hankki kiireellä neljä uutta työntekijää pitämään muita tiskejä: paikalliset18-vuotiaat Cameronin ja Paigen, showmyyjä Rachelin sekä parikymppisen WH-hollantilaisen Nellien. Vinkiksi kaikille WH-reissulle aikoville: kannattaa kyllä etsiä töitä näiltä festivaaleilta vaikka ihan vaan paikalle ilmestymällä, sillä aina löytyy jotain hommaa innokkaille. Meidänkin hostellistamme parikymmentä henkeä sai töitä tuolta Royal Showsta eri kontaktejen kautta. 

Ensimmäinen päivä meni hyvissä merkeissä ja oltiin varmoja että tulisimme tekemään paremmin rahaa tällä festivaalilla kuin edellisillä. Myyntitiskimme oli lasten paviliongissa ja naapureina oli lähinnä lemmikkiliikkeiden ja -seurojen promotiskejä, joten kilpailua asiakkaista ei niin hirveästi ollut. Itseasiassa meidän pistelläämme oli niinkin kiireistä ettei päivän aikana ehtinyt hirveästi mitään muuta ajatellakkaan kuin töiden tekoa. Hyvä niin!

Pomo-Rob oli asettunut kanssamme samaan hostelliin, mutta yhden yön hostellikokemuksen jälkeen päätti hankkia parempaa majoitusta (mikä oli meille hyvä koska saimme ilmaiseksi jakaa keskenämme häneltä käyttämättä jääneet yöt). Itse ei enää oikein osaa edes ajatella mitä se normaali asuminen on: takana on 7kk vaihtelevan huonoissa majapaikoissa yöpymistä, joten muutama torakka tai pienet puutteet eivät juuri minua enää haittaa. Olen myös hyvä nukkuja ja tarvittaessa laitan korvatulpat päähän, joten melukaan ei yleensä juuri itseäni haittaa. Varoituksen sana kuitenkin kaikille vastaavaan reissuun aikoville; hostellimajoitus vaatii pitkää pinnaa ja kompromisseja; epämukavat sängyt, tilan ja yksityisyyden puute sekä alituisesti huoneesta ramppaavat humalaiset/töihin lähtijät kyllä laittavat hermon kireälle. Lisäksi valtaosa porukasta on sielä parinkympin kieppeillä, joten meno on aika riehakasta päivästä päivään. Toisaalta olen ehkä vain vanha ja tylsä, sillä ikäiseni Alex ja English-Rob kyllä tuntuivat nauttivan illanvietoista huolimatta tulevasta työpäivästä. Varsin moni täällä tuntuu ottavan vahvan humalan joka ilta ja sitten raahautuvan töihin melkoisessa krapulassa, jotain mitä ei oikein kyllä itse voi kuvitella tekevänsä.

Illat menivät siis lähinnä läppäriltä TV-sarjoja katsoessa (Game of Thrones Season 3 check, Homeland Season 1&2 check. Ei vaan ole lukeminen taas viimeaikoina innostanut) ja päivät töitä paahtaessa.
'

Työmatkan Opossumikin tykkäsi pekonijuusto-rullasta

 Shown edetessä sain kokoajan enemmän vastuuta myös muiden myyntitiskien valvomisesta jne. Vaikka olen täällä koittanut ottaa niin vahvan "ei kuulu minulle" ja "hälläväliä" asenteen kuin ikinä pystyn, niin olen selkeästi silti huomattavasti muita vastuullisempi; ehkä me Suomalaiset todella olemme työmoraaliltamme hieman muita tunnollisempia. On vain välillä rasittavaa seurata vierestä miten toisille on täysin normaalia laittaa paljon enemmän energiaa työn välttelyyn kuin sen tekemiseen. Erikoista on myös tämän selkärangattomuuden ympärillä liikkuva asenne; porukka kertoo hostellilla ylpeänä miten onnistui varastamaan työnantajalta tai miten taas oli helppo päivä kun oli 3 tuntia piilossa roskisten takana. Ei vaan voi ymmärtää. Onneksi Alex ja English-Rob alituisesta juhlimisesta huolimatta olivat edelleen suht. solidaarisia työntekijöitä verrattuna muihin backpackereihin, vaikka hieman ilkkuivatkin "tunnollisuudelleni".

Shown puolivälissä Pomo-Rob päätti että pitääkin minut mielummin valvomassa Melbourne Showta kuin ottaa minut mukaan Perthiin. Tämä oli pienoinen pettymys, sillä olisin halunnut nähdä Perthin (lennot firman piikkiin), mutta toisaalta huomasin pitäväni Melbournesta kovasti kaupunkina, joten menetys ei ollut suuren suuri. Rob siis lähti Perthiin ja minä jäin "pyörittämään" Royal Melbourne showta. Vastapainoksi viimeaikoina tapaamilleni backpackereille Pomo-Robin kaltaiset ihmiset taas palauttavat uskoa ihmiskuntaan. En tiedä miten hänen avoin ja luottavainen toimintatapansa voi toimia tälläisen satunnaistyövoiman kanssa, mutta ehkä jonkunlainen hyvä karma pitää hänen bisneksensä kasassa. Alex ihmetteli hänen luottavaisuuttaan ensimmäisenä päivänä kun tapasimme: Pomo-Rob löi Alexille käteen firman auton avaimet ja 500 dollaria bensarahaa kysymättä edes ajokorttia. Minä puolestani löysin itseni maanantaina kantamassa lähemmäs 20 000 dollaria käteistä pankkiin. 

Antaisitko sinä muutaman kuukauden tuntemallesi ulkomaalaiselle 20 000 dollaria talletettavaksi? Pomo-Rob ei ole missään vaiheessa edes kysynyt nähdä passiani, eikä hänellä ollut mitään takeita siitä että en vain häipyisi maasta rahatukon kanssa (ja tuollainen summa pieninä seteleinä on muuten melkoinen "tukko"). En luottaisi edes itseeni noin paljon ja silti tämä ei tuntunut olevan mikään ongelma hänelle. Hienoa että tälläista edelleen tapahtuu, mutta en kyllä itse ottaisi moista riskiä. Niin tai näin kiikutin rahat pankkiin (hieman hikoillen ja olan yli katsellen, olo oli kuin agentilla tai huumediilerillä). Olin jopa hieman pettynyt kun pankkivirkailija ei tuntunut kummaksuvan ollenkaan suurta käteistalletustani tai edes kysynyt kuka olen ja mistä rahat ovat peräisin. Pankista poistuessani heitin kuitenkin muutaman salamyhkäisen katseen dome-kameroihin ihan vain siltä varalta että joku valvomossa seuraa tapahtumia. Pieniä ovat entisen vartijan ilot!

Showmeininkejä

Showssa kyllä työskentelee mitä kummallisinta porukkaa. Samalla käytävällä kojuaan pitivät Indonesialainen ja Thaimaalainen "pariskunta"; kaksi huulipunaa käyttävää miestä jotka kyllä antoivat jo kokonaan uuden merkityksen sanalle "gay". Naureskelimme tälle "Fairy Dolls"-tuotteita myyvälle hilpeälle (ja tosi mukavalle) parivaljakolle kunnes heidän läsnäolostaan tuli jo hieman liian kiusallista ja jouduimme kertomaan että emme ole Brokeback Mountainin poikia. Muutaman kymmenen metrin päässä olleesta Whiskas-tädistä sen sijaan aiheutui jatkuvaa haittaa kun tämä valitti päivittäin ylläpitäjille meidän musiikkimme (kävimme toteamassa että musiikki ei edes juuri kuulu hänen tiskilleen) stressaavan kissoja. Siis kissoja jotka on lukittu lasilaatikoihin joiden seiniä ihmisvirta sitten koputtelee ja paukuttaa 10 tuntia päivässä? Olen melko varma että moinen kissojen esittely olisi laitonta Euroopassa.

Kissat muuten täysin stressivapaassa ympäristössä

Myös monet muilta showlta tutut tyypit olivat paikalla, Adelaiden taikalompakkokauppiaat, lumikojun ympärillä olleet backpackerit ja Brisbanen Whacky Whistlet jne. Jos karnevaalin mukana kiertää riittävän pitkään niin kyllä tämä varmaan tietynlaiseksi perheeksi muuttuu.

Kaikesta voi kisata. Victorian parhaat villat.

Iltashown yleisöä

Suurella ruoka- ja ruuanlaittopuolella ei monikaan asia itseäni sykäytä, mutta joka Showssa oleva kakkukilpailu on kyllä täytynyt käydä katsomassa. Onhan kakkutaiteilussa kai jotain buddhalaisen Mandalan kaltaista katoavaa ja väliaikaista kauneutta:

Koira olikin kakku.

Voittokakku on puolestaan laiva.

Sää Melbournessa muuttui erittäin epävakaiseksi Shown edetessä ja kovan tuulen takia jouduimme välillä jopa pitämään ulkokojua kiinni. Eräänä päivänä alueen keskellä ollut valtavan teltan katto romahti ja koko show alue suljettiin etuajassa. Huono sää kuitenkin ajoi ihmiset sisälle, mikä puolestaan nosti sisäkojumme myyntiä huomattavasti. 12 päivää (n. 11h/päivä) menivät melkoisen nopeasti ja ennenkuin huomasimmekaan olimme jo odottamassa viimeisen päivän loppumista. Ensimmäisen pankkitalletuksen jälkeen oli kassavirrasta kertynyt jälleen melkoinen summa käteistä ja sain vastuulleni maksaa kaikkien palkat lopussa ja kerätä ja postittaa kaikki paperit Robin varasto-osoitteeseen. Olin siis huomaamattani käytännössä ajautunut enemmän tai vähemmän pyörittämään Pomo-Robin bisnestä hänen poissaollessaan. Show oli taloudellisesti menestys ja saimme kaikki hyvät provisiorahat. Lisäksi Pomo-Rob reiluna miehenä maksoi minulle hieman ylimääräistä asioiden hoitamisesta, joten palkaksi 12 päivältä tuli 2500$. Ei huono.

Pakkasimme pakettiauton kattoon asti täyteen ja lähetimme osan tavarasta lavalla takaisin varastolle. English Robin viisumiaika Australiassa on tullut täyteen (hän on ollut täällä melkein 2 vuotta) ja hyvästelimme hänet. Rob viettää muutaman kuukauden aasiassa rentoutuen ja palaa sitten Englantiin, missä hänellä on jo hakemus vetämässä showman guild:iin pääsemiseksi. Luvan saatuaan hän aikoo rakentaa muutaman vahakoneen ja aloittaa oman vahakäsibisneksen Englannissa. Hyviä uutisia siis kaikille blogin lukijoille jotka ovat jo ehtineet harmitella että näitä mahtavia vahakäsiä ei ole saatavilla Euroopassa! Tulevaisuudessa näitä mahtavia vahaisia toteemeja voi hankkia kodin kaunistukseksi lyhyellä visiitillä Englantiin!

Sanoin että en halua pakettiautoa vastuulleni, joten Alex otti firman pakettiauton ja lähti takaisin Torqueen ja Bellsbeachille surffaamaan, minä puolestani jäin nauttimaan keväisestä Melbournesta. Geelong Show olisi 2 viikon päästä, mutta se on vain 4 päiväinen, joten suuria summia siellä ei tulla tienaamaan. Saa nähdä mitä seuraavaksi...