Sateinen Sydney

Saavuin sateiseen Sydneyyn aikaisin aamulla (Australia tuntui jotenkin masentavalta kun taas satoi, aivan kuten lähtiessäni Brisbanesta) ja kävin viemässä rinkan Sydney Harbour YHA hostellille. Check In-aikaan oli vielä 4 tuntia, joten lähdin aikani kuluksi kiertelemään keskustaa.  Koitin katsella tripadvisorista vinkkejä nähtävyyksistä, mutta kaikki tuntui keskittyvän vain ja ainoastaan satama-alueeseen, joka sateessa tuntui lähinnä synkältä. Odottelin parempaa säätä kahvilassa läppäriä rämpläten ja kun sää vihdoin sitten hieman selkeni kävelin yli Sydney Harbour Bridgestä, eli maailmankuulusta "henkarista". 

Näkymiä pohjoisrannasta

Keskusta toiselta puolen jokea

Kierreltyäni aikani keskustaa menin nukkumaan hostellille päiväunet ja havahduin vasta myöhään iltapäivästä kun huonetta tuli jakamaan kolme aasialaista. Noustessani unensekaisena sängystä kaikki kolme pysähtyivät katsomaan minua ja aloittivat vuolaan "Oh, we so sorry, you sleep" "Sorry wake you up, so sorry". Yritin vakuutella että oli ihan vain hyvä että heräsin enkä nukkunut koko päivää. Sain kuitenkin rikkinäisestä englannista juuri vain sen verran irti että he ovat Taiwanista, ennenkuin kaikki kolme peruuttelivat ulos huoneesta toistellen "Oh so sorry, you sleep now." "sorry sorry". No, kiva saada huomaavaisia huonetovereita, mutta joskus ei ihan voi ymmärtää...

Lähdin uudelleen katselemaan pimenevää Sydneytä ja levättynä alkoi kaupungin vilkas rantakatu vaikuttaa jo ihan mielenkiintoiselta paikalta. Vähäiset yöunet Uudessa-Seelannissa kuitenkin painoivat edelleen ja muutaman valokuvan jälkeen olin taas nukkumassa tyhjässä huoneessa.

Siinähän sitä oopperataloa

"Henkari" yöllä

Havahduin lauantaina unesta kello 6:05 Taiwanilaisten huonetoverieni tavaroiden pakkamiseen ja kaikki olivat saada taas sätkyn. Tällä kertaa ehdin kuitenkin hymyillä iloisesti ja toivotella kaikille aamut ennenkuin nämä lähtivät juoksemaan ulos huoneesta "sorry"ä toistellen. Ystävyys jäi vähän lyhyeksi, mutta toivottavasti nyt edes tajusivat että en suinkaan ollut vihainen vaan lähinnä vähän hämilläni huonetoverieni huomaavaisuudesta. Mitähän hemmettiä.

Lähdinkin heti aamusta takaisin tutkimaan kaupunkia. Paremmassa säässä ja hyvin levänneenä Sydney tuntui jo paljon mukavammalta kaupungilta. Kävelin takaisin Oopperatalolle ottamaan muutaman valokuvan (Kun nyt kerran Sydneyssä ollaan niin kuvataan nyt sitä hemmetin Ooperataloa). Päätin samalla kierrellä myös hostellin ympäristöä, sillä YHA Harbour sijaitsee "The Rocksissa", joka on Sydneyn vanhakaupunki. Ensimmäiset vangit ja siirtolaiset perustivat kylänsä niemen kallioille ja paikka muistuttaakin hieman vanhoja Eurooppalaisia keskustoja kapeine kujineen ja kivitaloineen. Eri puolilta aluetta löytyi infotauluja, joissa oli hauskaa tietoa entisten vankien uudesta elämästä alueella. Tosin eurooppalaisena oli jokseenkin kummallista miten 200 vuotta sitten syntynyttä kaupunkia pidetään Australiassa lähes muinaishistoriana arkeologisine kaivauksineen jne. The Rocks on nykyään kulttuuri- ja ravintola-aluetta ja jos olisin "foodie" niin olisinkin varmaan viettänyt enemmän aikaa ihan vain noita maailmankuuluja ruokapaikkoja tutkien.

Ruokamarkkinat. Itse söin subwayssä.

Jatkoin kävelyä läpi kasvitieteellisen puutarhan, joka oli yhtä kaunis ja hyvin pidetty kuin kasvitieteelliset muissakin Australian kaupungeissa. Australialaiset taitavat todella pitää puutarhoistaan, sillä harvassa muussa maassa on nähnyt yhtä komeita avoimia puistoja kaupunkien keskustoissa. Katselin kännykällä mitä nähtävää Sydneyssä vielä olisi, mutta tripadvisorin listauksesta ei löytynyt mitään erikoisen mielenkiintoista. Itseasiassa neljä korkeimmalle rankattua nähtävyyttä olivat satama-alue/oopperatalo/silta eri nimillä ja seuraavakin kymmenikkö erilaisia rantoja tai näköalapaikkoja. Sään muuttuessa aurinkoiseksi päätin ottaa junan kohti legendaarista Bondi beachia, vaikka suunnitelmissa ei ollutkaan surffausta tai auringon ottoa.

Botanical Gardens

Sydney Skylinea puistosta

5km päässä keskustasta sijaitseva Bondi beach on varmaankin Australian tunnetuin ranta. Bondi on paitsi surffauksen pyhäköistä, myös yksi Australian upeimmista hiekkarannoista. Läheisen sijaintinsa vuoksi siitä on tullut Sydneyläisille ”the place to go” ja ranta olikin täynnä paitsi auringonottajia myös turisteja ja paikallisia lenkkeilijöitä. Itse Bondi beachilla kävelyn sijaan lähdin kävelemään etelään suuntaavaa rantapolkua, joka näytti olevan paikallisten suosiossa. Rantakallioita kiipeävältä polulta näkymät olivat upeita, harmi ettei samanmoisia lenkkipolkuja taida löytyä Suomesta (ei sillä että loskaisella pururadallakaan juoksemisessa olisi mitään vikaa!) Päivän aikana kävelyä kertyi parikymmentä kilometriä (löysin kännykästäni askelmittarin!) ja päätinkin pitää itseni lähipäivät liikkeellä ja jättää seuraavat illanvietot sitten Suomeen.

Legendary Bondi Beach

Näkymiä rantapolulta

Puhuin jo aiemmin siitä miten huoleton asenteeni varmaan joskus koituu kohtalokseni. Istuessani junassa kohti lentokenttää muistui jostain mieleen, että Yhdysvaltoihin matkustaessa tarvitaan ESTA-lupa. Electronic System for Travel Authorization on käytännössä lupa nousta suureen ja mahtavaan USAhan suuntaavaan lentokoneeseen. 14 dollarin käsittelymaksua vastaan saa täyttää visa waiver ennakkolomakkeen, joka periytyy jostain kivikauden ja kylmänsodan välistä. Systeemi on onnistuneesti viety internettiin, mutta kysymyksiin kuuluu edelleen mm. ”Vakuutan ettei minulla tai perheenjäsenilläni ole yhteyksiä natsi Saksaan” jne. Mikä mahtaa olla nykyään todennäköisyys tuolla ja mitä sitten jos olikin?  Tuskinpa 90 vuotiaita pappoja enää on turha historiansa vuoksi vainota. Eikö edellinen paavikin ollut Hitler Jugendin miehiä.

Omaa mokaani oli tietysti että en ollut muistanut koko ESTAa. Suomen kansalaiset kun kyllä saavat Waiver visan, kyse on vain typerästä jenkkibyrokratiasta, josta olen saanut osakseni jo enemmän kuin tarpeeksi (CSI Kansas City). ESTA pitää hakea 72h ennen lennon lähtöä ja omaani oli jäljellä enää 6 tuntia, joten hiki nousi otsalle kun äkkiä täytin kaavakkeen kännykällä ja maksoin sen luottokortilla. Onneksi järjestelmä on automaattinen ja matkustuslupa tuli heti maksettuani käsittelymaksun. Typerä systeemi, mutta onneksi tällä kertaa toimi edukseni. Olisi ollut enemmän kuin ikävää missata Honolulun lento moisen takia! Muistakaa lapset ottaa selvää niistä matkadokumenteista, joskus stressaamattomuus menee liiallisuuksiin!

Kävin lentokentällä suihkussa (9h lento hikisenä ei ole paras vaihtoehto) ja yllätyin kun Jet Starin chek-in:issä ei ollut ollenkaan jonoa. Jetstar on halpis lentoyhtiö, joten ei sovi odottaa ihan liikaa. Kerrankin oli auki riittävän monta lähtöselvitystiskiä. Yhdysvaltoihin lennettäessä tulee olla myös lento pois maasta (edelleen eräs typerä sääntö kaikissa maissa missä tämä vaaditaan, on kohtuuttoman vaikeaa päästä maahan jos onkin esim. suunnitellut suuntaavansa pois maarajan kautta lentämisen sijaan) ja tajusin sähköpostejani selaillessa että supersaver on toimittanut lentoliput vain ja ainoastaan suomeksi. Lentolippuja ei saanut myöskään yhtiön omilla sivuilla näkymään englanniksi (ruotsi,venäjä, norja,tanska ja saksa olivat kyllä tarjolla). Mikä mahtaa olla ajatus suomenkielisten lentolippujen takana?! Lentoliput ovat käytännössä hyödyttömät kaikkialla muualla paitsi Suomessa (toimivat tietysti itselle että tietää mihin aikaan pitää olla kentällä). Lopulta keksin ajaa lentotiedot läpi checkmyflight.com lentopalvelun kautta, mistä sain tiedot englanniksi ja screenshotin todisteeksi. Toki eivät vieläkään ole oikeita lentolippuja, mutta ainakin kelpasivat lähtöselvityksessä. Siinäpä lisää muistettavaa kaikille huolettomille matkaajille (ihme että edes olen selvinnyt näin pitkälle)!

Lentokoneena toimi vanha kaksirunko airbus ja kirosin heti koneeseen saapuessani etten ollut ladannut läppärin akkua täyteen; vanhassa koneessa kun ei ollut lainkaan TV:itä ja edessä 9h lento. Ennen lähtöä tapahtui jotain mitä en ole ennen nähnyt lentokoneessa (mahtaako tämä liittyä amerikkalaisten matkustajien enemmistöön). Kone oli vain puoliksi täynnä ja kun koneen etuovi suljettiin alkoi järjetön tuolileikki; kaikki ryntäsivät vaihtamaan paikkaa siten että saivat mahd. paljon tilaa ympärilleen. Lentoemännät palauttivat muutamia ihmisiä takaisin paikalleen vedoten siihen että koneen istumapaikat on määrätty koneen tasapainottamiseksi, mutta tämä ei tuntunut juuri ihmisiä häiritsevän, vaan heti lentoemännän poistuttua paikanvaihtaminen jatkui.  Toki itsekkin olin kiitollinen siitä että vieressäni istunut amerikkalaismies katosi jonnekkin ja sain lisätilaa, mutta aika lapsellista käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Koko Jetstarin miehistö oli kiinalaista ja vaikka heidän englantinsa oli varsin sujuvaa niin olin haistavinani melkoista halveksintaa muutaman amerikkalaisen vastaanväittäjän suunnalta. Oh yea, Amurica, Fuck yea! Saa nähdä miltä meno vapaiden ja ylpeiden valtakunnassa maistuu parin vuoden poissaolon jälkeen.

Täytyy tosin sanoa ettei Jet Staristakaan jäänyt mitenkään kovin ruusuinen kuva; surkean koneen lisäksi KAIKKI juomavedestä peittoon maksoi ylimääräistä. Toki varmaan samat rahat säästyivät moninkertaisesti lennon hinnassa, mutta silti jotenkin rasittavaa että kaikella yritetään tehdä rahaa. Jossain vaiheessa teki myös mieli käydä sanomassa lentokapteenille pari valittua sanaa, tämä kun otti velvollisuudekseen kuuluttaa kaiutinjärjestelmällä aina puolen tunnin välein jotain turhaa. Tärkeät kuulutukset sisälsivät mm. seuraavaa tietoa; ”Amerikan ilmalulaki kieltää maahan suuntaavien koneiden matkustajia kerääntymästä ryhmiin käytäville tai käyttämään vieraiden osastojen WC:itä” (as if joku oli niin tekemässä), ”Mikäli haluatte lukea valojen sammuttua kirjaa, löytyy lukuvalonne katkaisija käsinojasta” (ei muuten löydy, kuten lentoemäntä kävi kertomassa lukuvaloaan etsineelle kanssamatkustajalleni), ”Nyt kun olemme sammuttaneet valot toivomme teidän välttävän vieraiden valojen käyttämistä lennolla” (30min valojen sammuttamisen jälkeen useimmat taisivat jo yrittää nukkua oman fikkarin käyttämisen sijasta) ja ”Pyytäisin että kaikki matkustajat välttäisivät liiallista alkoholin juomista tällä lennolla” (60min valojen sammuttamien jälkeen, tämä asia voisi ehkä olla alkoholia myyvien lentoemäntien vastuualuetta).

Tietokoneen akun loputtua keskityin jatkamaan Carl Saganin Cosmoksen lukemista Kindleltä. En tiedä miten tuo kirja on aiemmin jäänyt lukematta (nyt ”muistin” hankkia sen kun kaikkialla on hehkutusta tuosta Comos tv-sarjan remakesta, joka sekin pitää katsoa heti kun pystyn). Vaikka Saganin kokoelmateos onkin jo vähän vanhentunut (luen siitä uutta päivitettyä versiota) niin suosittelen kyllä kaikille kirjahyllyyn. Vähän raskas aihe, mutta tehty aika ymmärrettäväksi kaltaisellenikin vähän tyhmemmälle tavaajalle, ja räjäyttää taatusti jokaisen lukijan tajunnan. Päätäni riittävästi maailmankaikkeuden ihmeillä sekoitettuani vaivuin uneen komeetat ja tähtijärjestelmät mielessäni.

Havahduin lauantaina unesta kello 6:05 (nojoo, ei se ehkä ihan tarkalleen 6:05 ollut, mutta käytin taiteellista vapautta) lentokoneen aloittaessa laskeutumisen kohti Honolulun lentokenttää. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnistunut toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja aikamatkustamaan eilliseen! Valitettavati en ollut muistanut katsoa lauantain ravituloksia tai lottonumeroista, mutta tapaus oli silti muistamisen arvoinen, sillä harvoin saa elää saman päivän kahdesti. Selvyyden vuoksi; olin siis matkustanut kansainvälisen vuorokausirajan toiselle puolelle ja kelloni oli siirtynyt 22 tuntia taaksepäin. Lauantai iltana Sydneystä lähtenyt lentoni laskeutui 13 tuntia aiemmin kuin lähti huolimatta 9 tunnin lentoajasta. Kätevää!

Ikkunasta näkyi Honolulu ja päiväni murmelina oli alkanut...