maanantai 7. huhtikuuta 2014

City of Angels, kohti kotia

Olen aina ollut hyvä nukkumaan, mutta tällä reissulla olen tehnyt nukkumisesta suorastaan taidetta. Olin herännyt aamu neljältä ja lento lähti seitsemältä aamulla; kun taaskaan koneessa ei ollut tv:itä tai ruokatarjoilua niin päätin vain nukkua koko matkan. Monet valittavat etteivät saa koneessa unta, mutta itse vain pistän silmät kiinni ja herään pari tuntia myöhemmin, tässä tapauksessa totesin pari tuntia myöhemmin että edelleenkään ei tapahdu mitään havainnoinnin arvoista ja päätin nukkua loputkin matkasta. Kätevää. Yleiseen viihtyvyyteen tosin hieman vaikutti se että keskimmäiseen penkkiin pysäköi itsensä hieman runsaamman kokoinen amerikkalaistäti. Jos olivat tytöt isoja Tongalla, niin kyllä on näissä mäkkikuurilla olleissa jenkeissäkin kokoja. 

1,5 penkkiä vievältä tulisi myös laskuttaa 1,5x hinta. Alennusta voisi antaa vaikka naapureille.

Pääsin lentokenttä shuttlella Venice Beachillä sijaitsevalle hostellilleni, mutta n. 10km matka otti reilun tunnin. Kun olimme 2011 road tripillä Los Angelesissa jäivät mieleen lähinnä ruuhkat, eikä tilanne selvästikkään ole muuttunut paremmaksi. 9,5 miljoonan ihmisen urbaanialue on valtavan kokoinen, sillä kerrostalolähiöiden tai tornitalojen sijaan lähes kaikki asuvat täällä omakotitaloissa. Koska kaupunki ja suburbit levittäytyvät todella suurelle alueelle tarvitsevat kaikki auton, mikä puolestaan johtaa järjettömiin ruuhkiin keskustassa. Chekasin sisään hostelliin (joka oli reissun kallein; 50dol/yö) ja lähdin tutkimaan kulttimaineessa olevaa American Veniceä.

Los Angeles ylhäältä. Loputon alue neliön muotoisia lähiöitä


Alue saa nimensä teko-kanaaleista, mutta tunnetaan nykyään paremmin rantakadustaan

Venice Beach. Paikka josta lukemattomien muiden kuuluisuuksien lisäksi ovat maailmankartalle ponnistaneet mm. Arnold Schwarzenegger ja The Doors.  Jos Venice Beachin rantakatua pitäisi kuvailla yhdellä sanalla niin se olisi ”Boheemi”. On skeittaria, räppäriä, ennustajaa, narkkaria, hopparia, hippiä, charka-parantajaa, kääpiöpainijaa ja reaggaemuusikkoa. Kadunvarsi on täynnä erilaista kaupustelijaa, muusikkoa ja kylänhullua, eikä aina ole ihan selvää kuka yrittää myydä jotain, kuka on vain oma itsensä ja kuka kerjäämässä. Joka kadunpätkällä on matkamuistomyymälän ja tatuointiliikkeen lisäksi bongi-kauppa ja siinä sivussa kätevästi vihreään marihuanahuppariin pukeutunut lääkäri, joka kirjoittaa kolmella kympillä samantien todistuksen pakottavasta tarpeesta resepti marihuanalle.  Kadulla soi musiikki ja kansa tanssii ja ilakoi. Oli kyseessä DJ, pianisti, beatboxaaja tai rumpuryhmä tuntuu ympärille aina kerääntyvän lauma kummajaisia tanssimaan ja näiden ympärille rinki turisteja tuijottamaan. Sivukujilla spray-maalipurkit suhisevat, milloin seinään ja milloin myytäväksi tarkoitettuun tauluun. Lyhyesti sanottuna Venice Beach on yksi omaperäisimmistä paikoista missä olen ikinä käynyt, eikä kyse ole pelkästään turistien viihdyttämisestä, vaan suurin osa porukasta tosiaan asuu täällä vastakulttuurien kehdossa missä jokainen saa olla itsensä. Soppaa täydentävät isot nuorisoporukat, jotka matkaavat bussilla kotipaikoiltaan tänne skeittaamaan, break danceamaan tai vain oman genrensä musiikkia kuuntelemaan.

Doctor, is there anything that would make me feel better?

Jeesus saarnaa tai kerjää, vai lieneekö taikuri.

Spontaanit rantajamit steelband orkesterin ympärillä

Ilm. joku ei ollut muistanut hakea reseptiä lääkäriltä!

"Hei, pistetään pystyyn orkesteri!" - miksipä ei

"LA Breakers", ainut oikeasti hyvä esitys
Olen melkein pahoillani siitä etten kuitenkaan pysty pitämään paikasta; monelle taiteilijasielulle tämä olisi varmaan unelmien täyttymys, mutta itse en osaa tuntea oikein minkäänlaista yhteenkuuluvuutta tämän sekalaisen sakin kanssa. Kaikenlaisesta katusähellyksestä huolimatta omaan silmääni pistävät lähinnä nurmikkoja peittävät kodittomien leirit ja katutaiteiljoiden päihdepärinät. Useimmat maalaukset ja myytävät taideteoksetkin näyttävät siltä että niiden tekemiseen on tarvittu kynän tai pensselin lisäksi runsas annos hallusiogeeneja. Mielenkiintoinen Venice Beach kyllä on, mutta ei minusta millään tavoin kodikas. Turistina paikka kyllä laittaa hymyilyttämään, mutta en minä tänne muuttaisi.

Huolimatta siitä että nukuin melkein koko päivän lentokoneessa sain illallakin unenpäästä kiinni ja onnistuin heräämään aikaisin aamulla. Olin päättänyt käyttää ainoan täyden päiväni Los Angelesissa tehokkaasti ja suuntasin heti bussilla kohti keskustaa. Kuten totesin olen ollut LA:ssa aiemmin, mutta tuolloin viivyimme lähinnä long beachilla ja kävimme sittemmin katsomassa Hollywoodia ja Sunset Bulevardia. Puolitoista tuntia eri julkisilla kuljettuani pääsin vihdoin reilun 10km päässä sijaitsevalle downtownille. Matka kesti lähes ikuisuuden, mutta taittui silti nopeammin kuin olin pelännyt ja olinkin lopulta California Science Centerillä jo puoli tuntia ennen sen aukeamista. Päätinkin käydä katsomassa nopeasti paikallisen Natural History museumin (Joo, tiedän kyllä että ketään ei varmaan enää kiinnosta, mutta minkäs sille mahtaa jos tykkää luonnontieteellisistä museoista), sillä sisäänpääsymaksu oli varsin kohtuullinen 12$. On kyllä totta että kun on jo käynyt useampaan kertaan niissä maailman ”parhaissa”/isoimmissa luonnontieteellisiltä niin paikat vähän toistavat itseään, mutta kyllä niistä silti aina löytyy enemmän kuin tarpeeksi jotain uutta opittavaa! Tällä kertaa kuitenkin kiertelin näyttelyitä melko reippaasti ja jätin välistä mm. kaikki täytetettyjen eläimien näyttelyt ja kiertävän ”Silk Road”-näyttelyn (jonka olen jo nähnyt New Yorkissa). Los Angelesin historiaa esittelevä näyttely osoittautui ehdottomasti mielenkiintoisimmaksi, sillä LA on todella nuori kaupunki. 1900 luvulla oli kaupungin väkiluku vain 170,000 ja sata vuotta myöhemmin jo 9,5miljoonaa.

Myös fossiili näyttely oli varsin hyvä, sillä suuri osa hyvin säilyneistä dinosauruksien fossiileista tulee juurikin täältä länsi-amerikasta. Tykkäsin myös siitä miten koko museo oli lapsille interaktiivinen, mutta silti sisälsi riittävän laadukasta tietoa myös aikuisille. Itse olin tietysti siellä lasten puolella pudottelemassa puupalikoita eri mallisiin reikiin (vaikeampaa kuin luulisi)!

Taistelevat dinot. T-rex ja Triceratops tietty

Timanttiholvi
 Lopulta suurehkossa museossa kuitenkin vierähti melkein pari tuntia ja kelloa katsoessani kiirehdin takaisin Science centerille. Pelkäsin turhaan jääväni ilman lippua, sillä paikalla ei ollut läheskään niin paljoa turisteja kuin olisin odottanut. Science Center on päänäyttelyltään ilmainen, mutta ostin heti lipun avaruus-puolelle (vain 2$!!!) ja suuntasin läpi näyttelystä.

Endeavour

Kun kävimme pari vuotta sitten LA:ssa, ei Endeavour vielä ollut täällä, vaan avaruudessa tutkimassa uusia horisontteja. Kun NASA joutui rahoituksen puutteessa lopettamaan avaruuslennot 2012 niin käytöstä poistuneille avaruussukkuloille sentään löytyi oivaa käyttöä; ”to inspire and educate”. Endeavourin viimeinen matka taittui läpi amerikan matkustajakoneen katolle kiinnitettynä. Los Anglesin lentokentältä se matkasi kuljetusajoneuvolla läpi Los Angelesin tänne tiedekeskukseen, missä se nyt toivonmukaan inspiroi tulevia sukupolvia jatkamaan tuntemattoman kartoittamista.

Endeavour matkalla halki LAn katujen


Endeavour rakennettiin korvaamaan kymmennennen lähtölaukaisun jälkeen vuonna 1986 räjähtänyt Challenger-sukkula .Endeavour sisaraluksineen palvelivat viimeiset kolme vuosikymmentä tehden toistasataa avaruuslentoa; tehden tutkimusta avaruudessa,  vieden satelliitteja kiertoradalle, huoltaen MIR-avaruusasemaa ja kuljettaen moduleita uuteen ISS-avaruusasemaan. Lisäksi avaruusalukset suorittivat useita sisällöltään salaisia avaruuslentoja Amerikan sotilashallinnolle. Valitettavasti Amerikka on ajanut itsensä tilanteeseen, missä se on joutunut karsimaan kulujaan. Ensimmäisenä listalla ovat olleet tieteen määrärahat, joista ei ole välitöntä hyötyä velkaantuvalle maalle; avaruuslentojen aika on toistaiseksi ohi.

Endeavour voidaan edelleen pitää ihmiskunnan suurimpana saavutuksena (ainakin minun mielestäni). Toki listalle voidaan nykyään lyödä muitakin ehdokkaita; Apollo 11, CERNin hiukkaskiihdytin,  ISS-avaruusasema,  viimeisimmät fuusioreaktorit, supertietokoneet jne.  On kuitenkin suorastaan surullista että nyt 30 vuotta avaruussukkuloiden rakentamisen jälkeen ne ovat edelleen ehkä suurinta mitä tiede ja tekniikka ovat saaneet aikaan. Mihin kaikkeen pystyisimmekään nyt tietokoneiden, nanotekniikan ja uusien materiaalien aikakaudella, mikäli ihmiskunnalta löytyisi halua laittaa sivuun se suhteellisen vähäinen määrä pääomaa, jota vastaavien suurprojektien luominen vaatii. Miten pitkällä avaruudessa olisimme, mikäli osaisimme suunnata katseemme ylöspäin sen sijaan että jatkamme merkityksettömiä sotiamme ympäri maailman.

Kiertelin hallia jonkin aikaa ja tutustuin näyttelyyn, mutta loppujen lopuksi museo ei itselleni tarjonnut hirveästi uutta tietoa. Hetken kapteeni Cookin laivan mukaan nimettyä Endeavouria katseltuani siirryinkin takaisin tiedemuseon päänäyttelyn puolelle. Ajattelin lähteä samantien jatkamaan kohti keskustaa, mutta Heurekan tyylinen interaktiivinen tiedemuseo kaappasi minut vähäksi aikaa tutustumaan esittelyihin. Museo oli selkeästi lapsille suunnattu, mutta olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin toteutettuja kaikki näyttelyt olivat. Ekosysteemejä ja luonnon toimintaa kuvaavissa näyttelyissä oli melkein kaikissa akvaarioita ja terraarioita, joista monia pystyi tavalla tai toisella tutkimaan tai niihin pystyi vaikuttamaan tyyliin ”veivaa kampea niin kalat saavat ruokaa” tai ”pyöräytä ympäri niin teet aaltoja”. Hieno näyttely! Heurekakin on hieno paikka, toivottavasti sekin jatkossa kehittyy tuon LA tiedekeskuksen suuntaan!

Blogin viimeinen akvaario! Lupaan!


 Jatkoin junalla Downtownille, mutta pari korttelia käveltyäni totesin ettei siellä tosiaan ole yhtään mitään nähtävää. Los Angelesista puuttuu ”kävelykeskusta” ja Walt Disney – konserttisalin ympäristöä lukuunottamatta on downtown lähinnä tylsiä toimistotaloja.


Koska downtownilla ei mennytkään yhtään aikaa, päätin käydä vielä nopeasti Hollywood walk of famella, jonka emme nähneet kuin auton ikkunasta viimeksi Losissa ollessa. Kävelin Hollywood bulevardia ja Sunset Bulevardia edestakaisin, mutta itse kadussa olevia tähtiä lukuunottamatta siellä ei ollut juuri mitään nähtävää. Toki varmaan joku tietää ja tunnistaa kuuluisat keikka-clubit ja levytys-studiot, mutta kun itse tunnen populaarikulttuuria varsin huonosti niin minulle ei paikka tarjonnut juuri muuta kuin sattumanvaraisten kuuluisuuksien nimien lukemista katukiveyksestä. Valtaosa Hall of Famen henkilöistä on ymmärretävästi menneiden aikojen tähtiä, joten itse en edes tunnistanut kuin ehkä joka viidennen henkilön nimen. Pian kyllästyinkin Hollywoodin tutkimiseen ja aloitin pitkän kotimatkan kohti Venice Beachia. 2 junaa ja bussi myöhemmin pääsin lopulta illan hämärtyessä takaisin boheemille kotirannalleni. Ihmiset ovat kiinnostuneita eri asioista; minulle avaruudessa lentäneen Endevourin näkeminen oli sata kertaa hienompi kokemus kuin edesmenneiden pop tähtien nimet katulaatoissa. Joku muu varmaan voisi nähdä asian toisinpäin.

Siinä niitä nyt olisi. Tähtiä kadussa.
 Iltapäivällä kävin vielä katsomassa sitä itselleni tärkeintä Venice Beachin nähtävyyttä; Golds Gym Veniceä. "Muscle Beach" on ollut yksi modernin kehonrakennuksen synnyninseutuja ja Iso-Arska itse treenasi juuri tällä salilla ennen Mr. Olympia voittojaan. Vaikka en mikään bodari olekkaan niin halusin silti käydä tässä "kehonrakennuksen mekassa" katsomassa; onhan paikka tuttu monista elokuvista ja dokumenteista.



Kuntosali siinä missä muutkin. Onneksi pian pääsee taas treenaamaan!
Reissun viimeinen päivä. Äkkiä se kaikki on mennyt. Vein tavarani aamulla hostellin varastohuoneeseen ja lähdin viettämään viimeistä reissupäivää Venice Beachilla. Ajatukset olivat tietysti jo ihan muualla kuin Los Angelesin rantakaduille: On mukava palata kotiin. Olisi ollut hienoa jatkaa reissua vielä pari kuukautta, mutta nyt kun on asennoitunut kotiinpaluuseen niin nämä viimeiset viikot ovat menneet vähän puolivaloilla ja itseään on saanut melkein pakottaa nähtävyyksille. Niin hienoa kuin pitkään reissaaminen onkin, niin lyhyissä reissuissa on se hyvä puoli että jokainen päivä tuntuu erilaiselta ja tärkeältä. Mitä merkitsee viikko vuodessa? Jos matka olisi jatkunut niin pitkään kuin aluksi suunnitelin niin asennoituminen olisi varmasti ollut aivan toinen, mutta kun asiat tällä kertaa menivät näin niin olen oikeastaan varsin iloinen että pääsen takaisin Suomeen aloittamaan elämää vähän kuin puhtaalta pöydältä. Loppujen lopuksi kaikki on mennyt paremmin kuin odotin; matka on mennyt ilman suurempia vastoinkäymisiä ja olen oikeastaan päätynyt paljon odottamaani upeampiin paikkoihin. Australiassa tuli tienattua sen verran rahaa, että budjetti piti loppuun asti ja rahaa jäi vielä asioiden järjestelyyn Suomessakin. Kotimaassa minua puolestaan odottaa uusi ja entistä mielenkiintoisempi työ, jonka parissa varmasti vierähtää vähintään pari seuraavaa vuotta. Arjen ei tarvitse tuntua vastenmieliseltä; odotan kovasti että pääsen taas elämään rutiinia, käymään salilla ja näkemään kavereita. Uskon, että tämän matkan jälkeen osaan arvostaa elämän pieniä asioita entistä paremmin.

Näitä ajatuksia päässäni pyöritellen kävelin Venice Beachilta koko matkan Santa Monica Pierille. Jossain vaiheessa matkaa friikit ja pilvenpolttelijat vaihtuivat ihan tavallisiin katutaiteilijoihin ja Santa Monican päässä rantaelämä näytti jo ihan siltä kuin Hollywood elokuvien Los Angelesissa; Cali-girleja rullaluistimilla ja ruskettuneita uroita vetämässä leukoja rannalla. Kävin vielä viimeisillä ostoksilla Santa Monican broadwayllä ja kävelin sitten hiljalleen takaisin Veniceen yrittäen nauttia paahtavasta auringosta viimeistä kertaa. Life is good.


Super Shuttlen auto vei minut ja hurjasti kasvaneet matkatavarani lentokentälle. Kotimatka oli alkanut. Ei ilotulituksia, ei torvisoittokuntia; elämä kaikkialla jatkuu aivan kuten ennenkin täysin riippumatta yhden pienen packerin elämänkokoisesta matkasta. On aika mennä kotiin.


11 kommenttia:

  1. Mä oon onnistunut koukuttamaan itteni aika hyvin tähän blogiin.. Mitäs nyt?

    VastaaPoista
  2. Hieno teksti ja varsinkin tuo loppu! Kyllä elämä jatkuu reissun loppumisenkin jälkeen. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti, oli kivaa uppoutua. Ja kiitos vinkistä, tuollaiset museot herättävät minunkin kiinnostukseni. Mutta meinaatkos jatkaa blogin kirjoittamista vielä?

    Tervetuloa takaisin Suomeen!

    VastaaPoista
  4. Olen seurannut blogiasi reissusi alusta asti, joten on ehkä korrektia laittaa edes yksi lyhyt kommentti tässä vaiheessa. Kiitos mahtavista kirjoituksista ja kuvista! Hyvin kirjoitetut tekstisi ovat olleet hyvin inspiroivia. Tervetuloa Suomeen ja toivottavasti säilytät tämän blogin tekstit, jotta voi palata omien reissusuunnitelmien edetessäsi inspiroitumaan ja hakemaan vinkkejä täältä :))
    Sylvi

    VastaaPoista
  5. Paras blogi, mitä olen lukenut. Tästä postauksesta tuli jopa haikea olo kun vuoden päivät "elänyt"(lukenut) tätä reissua mukana. Kaikkea hyvää jatkoon!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kun otit meidät matkallesi mukaan! Kirjotat kyllä ihan tosi hyvin, on ollut ilo lukea, uskon että teksti olisi kiinnostanut vaikkei poika olisikaan ollut tuttu. Nyt sitten opetellaan elämään ilman sun blogia?

    VastaaPoista
  7. Kiitos kiinnostavimmasta matkailublogista ikinä. Pidin erityisesti tekemistäsi maakohtaisista yhteenvedoista (esim. Intia ja Nepal) Näitä lukisin mielelläni lisää...

    VastaaPoista
  8. Todella mielenkiintoinen blogi. On ollutmukava seurata matkassa. :) Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  9. 80 000 latausta. Aika monta isältä joka eli mukana tässä seikkailussa. Kiitos Matti, minäkin olin matkalla. Isi.

    VastaaPoista
  10. Nyt miullekin tuli haikea olo. Hienosti kirjoitettu etenkin tuo loppu. Kiitos siulle, kun kirjoitit tätä blogia! :) Mutta hei, aina voi lähteä uudelle seikkailulle! ;)

    VastaaPoista
  11. Minä myös seurannut blogiasi alusta asti ja nyt iski vähän haikea olo. Eikun uutta blogia metsästämään! Kiitos mahtavasta blogista, hyvin jaksoi suomessa talven viettää kun tätä seurasi :)

    VastaaPoista