torstai 3. huhtikuuta 2014

Aloha! - Honolulu

Aloha! Mitä tehdä kun saa elää saman päivän kahdesti?

Yllätyksekseni maahantulo sujui täysin ongelmitta eikä lentokentällä ollut mitään erottelua jenkkien ja turistien välillä. Ystävällinen maahantulovirkailija toivotti tervetulleeksi Hawaijille, eikä rajalla ollut tietoakaan mistään papereiden kyselystä tai pilkunviilauksesta kuten aina aiemmin Amerikkaan saapuessa. Hienoa! Lento Honolululle saapui todella aikaisin, joten en taaskaan voinut checkata sisään hostelliin samantien. Onneksi olin saanut nukuttua lentokoneessa, joten kaupungille lähteminen ei tuntunut ollenkaan huonolta idealta.

Minulla ei ollut juurikaan ennakkokäsityksiä Hawaijista. Monelle se on unelmien lomakohde, mutta itselleni se ei ikinä ole ollut listan kärjessä matkakohteita valittaessa. 2011 asuessani Kansas Cityssä kävi mielessä käydä Honolululla, mutta koska Hawaiji on verrattaen kallis paikka niin valitsin tuolloin toisin. Nyt Hawaiji oli kuitenkin "matkan varrella", joten pysähdys täällä tyynenmeren paratiisissa tuntui luonnolliselta. 

Oli pieni shokki kun tajusin miten suuri kaupunki Honolulu (tai itseasiassa Waikiki) on; 400 000 tuhatta asukasta ahtautuneena saaren eteläkärkeen, puhumattakaan kymmenistä tuhansista turisteista. Waikiki ei ole mikään Fijin kaltainen kokoelma resortteja, vaan todellinen suurkaupunki korkeine tornihotelleineen ja valtavine ostoskeskuksineen. Olin hieman hämmentynyt kaupungin koosta (ja pettynyt siitä etten saanut lentokentällä Leitä!), mutta toisaalta onhan niitä autioitakin hiekkarantoja jo nähty tällä reissulla! Koin nopeassa tahdissa sarjan flash backeja; dollarin setelien tuntu, halvat ja jääkylmät limonadit ja tuttu "sir"-puhuttelu toivat äkkiä muistoja CSI Kansas Cityn ajoilta; kyllä se Amerikka vaan aina on omalla tavallaan mukava maa. 

Kävelin tunnin verran turisteja kuhisevia kauppakatuja, minkä jälkeen suuntasin Waikiki Beachille, joka on ainoastaan kahden korttelin päästä erinomaisella paikalla sijaitsevasta hostellistani. Sää suosi ja rannalla riitti auringonpalvojia. Onneksi Honolululla ei vielä ole sadekausi, jos täällä nyt edes semmoista onkaan.


Surffilauta parkki

Waikiki Beach
 Harmi että en Ausseissa oppinut surffausta, sillä Hawaiji on varmasti yksi maailmanluokan surffikohteista. Ranta oli täynnä Paddle boardeja, surffareita ja snorklaajia. Kävelin rannan päästä päähän ennen palaamista hostellille. Koitan nauttia lomailusta ja reissailusta viimeiseen asti, mutta täytyy myöntää että ajatukset ovat jo pitkälti Suomessa. Uusi työpaikka on pedattu ja kottinpaluu on käsillä, joten en voi olla jatkuvasti ajattelematta mitä kaikkea Suomessa odottaa. En kuitenkaan missään nimessä palaa pettyneenä; vaikka reissu osoittutui hieman odotettua lyhyemmäski, niin on se kaikilta muilta osin ylittänyt odotukset. Ja mikä sen hienompaa kuin palata Suomeen uuden työn vuoksi (ja vielä vähän rahaa lompakossa)! Vaikka koti-ikävä ei ole ollut läheskään yhtä isoa kuin odotin, niin on myös kiva nähdä perhettä ja ystäviä pitkästä aikaa. "Yksin" (heittomerkit siksi että sosiaalisena ihmisenä olen harvemmin täysin yksin) matkaaminen sopii luoneteelleni, mutta kyllä koti on silti aina koti.

Istuskelin hostellilla hetken aikaa tutkien mitä tekemistä Waikikilla olisi. On selvää etten ehdi muille Hawaijin saarille, joten keskityn nauttimaan parhaani mukaan Waikikin tarjonnasta. Ehdottomasti kiinnostavin kohde Honolululla on Pearl Harbour, mutta totesin että sinne on parempi mennä vasta arkipäivinä siinä toivossa että tuolloin paikalla olisi vähemmän turisteja.

Kävelin Hawaiji Army museumille ja sain kuulla aulavahdilta, että tänään olisi viimeinen päivä kun ilmainen museo on auki. Sotamuseo menee remonttiin ja sulkeutuu kävijöiltä peräti kahdeksi kuukaudeksi! Onneksi satuin saapumaan paikalle vielä museon ollessa auki!

Museo oli ilmaiseksi nähtävyydeksi oikeastaan todella hyvä. Näyttely kulki läpi Hawaijin sotilashistorian saaren "löytämisestä" nykypäivään ja vaikka esillepano keskittyikin suurimmalta osin toiseen maailmansotaan, oli tauluista luettavissa paljon mielenkiintoista tietoa myös Hawaijin aiemmista vaiheista. Olen parantumaton sotilashistoria-friikki, joten vaikea sanoa paljonko museo antaa niille jotka eivät historiaa harrasta, mutta itse luin museosta lähes joka taulun ja infon läpi. Erityisen mielenkiintoinen oli vaihtuva näyttely joka kertoi Niseistä, toisen sukupolven japanilaisista, Pearl Harbourin jälkeen. Toisen maailmansodan aikana 37% Hawaijilaisista oli Japanilaista alkuperää ja kun keisarillinen Japani toteutti yllätyshyökkäyksen Pearl Harbourin laivastotukikohtaan, nousi tietysti kysymys Japanilaisen vähemmistön luotettavuudesta. Kaikki Japanilaista alkuperää olevat amerikkalaiset erotettiin armeijasta ja "epäluotettavaa" ainesta alettiin siirtää Hawaijin saarilta mantereen eristysleireille. Amerikan-Japanilaiset tietysti kokivat tulleensa sorretuiksi ja kun lopulta päätettiin perustaa taisteluosasto joka koostui vain Niseistä, ilmoittautui aseisiin haetun 2000 nuoren sijaan yli 10 000 amerikan-japanilaista, jotka halusivat todistaa uskollisuutensa kotimaalleen. Tämä Japanilaisen moraalin omaava "one-puka-puka" eli 100th Infantry Batalion otti taisteluhuudokseen "Remember Pearl Harbour" ja yksikkö tottui taistelemaan paitsi natseja myös ennakkoluuloja vastaan. Myöhemmin yksikkö tunnettiin nimellä "Purple Heart Batallion" sillä pelottomat Niseit kokivat karuja tappioita mm. Monte Casinossa ja Anziossa. Syrjitty ja luottamuspulasta kärsinyt patalajoona keräsi lopulta sodassa kokoluokkaansa nähden ennätyksellisen määrän tunnustuksia, mm. 21 Medal of Honor mitallia. 100th on edelleen hawaijin-japanilaisten keskuudessa muistettu ja ihannoitu yksikkö, joka lunasti takaisin yhdysvaltalaisten luottamuksen japanilasiiin siirtolaisiin. Ah, historia museot, niissä on sitä jotain!

Ase arsenaalia

Amerikkalaisia ja Japanilaisia taisteluvaunuja

Museon jälkeen palasin onnellisena hostellille viettämään iltaa. Seaside Hawaiji Hostellilla on mukava sisäpiha, missä istuskelin koko illan uusin ystävien toivossa, mutta muutamaa ruotsalaista juttukumppania lukuunottamatta ei paikassa tuntunut juuri reppureissaajia olevan. Vaikka kyse on hostellista niin porukka on jotain ihan muuta kuin mihin on ehtinyt tottua Aasiaa ja Australiaa kiertäessä. Täällä hostelliin päätyvät ne, joilla ei ole varaa Waikikin hotelleihin ja packereista ei tuntunut olevan tietoakaan. Nekin harvat nuoret joita hostellilla pyörivät olivat keihäsmatkalaisia jenkeistä tai Euroopasta. No, onhan tässä jo matkattu, pitänee vain nauttia omasta seurastaan ja muistella ilolla kaikkia mahtavia hostelleja, joihin on päätynyt reissun varrella.

Olin kävellyt edellisenä kolmena päivänä n. 25km päivässä (se löytämäni askelmittari), joten päätin jatkaa elämäntaparemonttia Taupon jälkeen ja ottaa taas jalat alleni heti aamusta. Kävelin kohti kaupungin eteläpuolella sijaitsevaa Diamond Head kraateria, kun matkan varrelle sattui Honolulu Aquarium. Kuten "joku" on jo voinut huomata niin minulla on jonkinlainen fiksaatio akvaarioihin ja kun pääsymaksukin oli vain kohtuullinen 12$ niin kävin tietysti katsomassa paikan.

Akvaarioharrastuksessani on havaittavissa samaa "kyllästymistä" kuin matkailussanikin; olen käynyt niin upeissa paikoissa, että "tavalliset" paikat eivät tunnu enää miltään. Paikka vaikutti olevan ihan OK, mutta enemmänkin lapsille suunnattu (oikeastihan akvaariot ovat aikuisten miesten hommia kuten kaikki tietävät ;) !) Esillepanot olivat komeita, mutta itseäni jäi askarruttamaan se että kaikissa altaissa kalat olivat nuoria (juvenile). Minnehän kalat mahtavat päätyä kun kasvavat ja muuttuvat tylsemmän näköisiksi. Täällä kalat voi varmaan heittää pannulle ja käydä keräämässä merestä uusia, mutta ei tuo ehkä ihan sellaista toimintaa ole jota toivoisi näkevänsä akvaariolta. Kun jatkoin pidemmälle pisti silmään lisäksi yhä useampi pieni allas mihin oli tungettu surkean oloisia mereneläviä turistien iloksi. Pienessä ja karussa akvaariossa killui 3 merikilpikonnaa ja pihalla olleet hylkeet olivat todella pienissä altaissa. Oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa akvaarioita, mutta jälkikäteen lähinnä hävetti että olin rahallisesti tukenut moista turistikuraa, missä eläimiä pidetään vain ja ainoastaan kansan hauskuuttamiseksi.

Tässä pienessä altaassa oli 3 kilpikonnaa. Huolimatta "älä koputa" "ei salamaa" kylteistä riitti tietysti lasin hakkaajia kameroineen.

Ulkona olleet korallitarhat olivat kuitenkin hienoja. Täällä ei lamppuja tarvita sillä korallit ovat oikealla ilmastovyöhykkeellä.

Jatkoin kävelykierrostani kohti kraateria, mutta pian tajusin että ylös ei eteläpuolelta johda lainkaan tietä. Takaisin kääntymisen sijasta päätin ottaa homman urheilun kannalta, otin paidan pois päältä ja jatkoin reipasta kävelyä koko tulivuorikraaterin ympäri. Tunnin kävelyn jälkeen tulin mielenkiintoiselle rannalle, missä muutaman surffarin lisäksi näytti olevan vain yksinäisiä telttailijoita. Kipusin alas jyrkkää rinnettä ja nautin hetken Waikikin mittapuulla lähes autiosta rannasta. Komeita maisemia ja hienoa surffia riittää täälläkin!

Saaren eteläkärjessä
 Kävin hakemassa pikasushia huoltoasemalta ja söin tienposkessa, minkä jälkeen jatkoin vaellustani ympäri kraaterista. Muutama auto pysähtyi kysymään tarvinko apua/kyytiä, mutta kerroin vain olevani kävelyllä (Jenkit eivät IKINÄ kävele. Tosin tällä kertaa täytyy myöntää että itsekkin kävelin aika oudossa paikassa). Pari tuntia, n. 15km ja monta maisemapaikkaa myöhemmin olin kiertänyt kraaterin ja päädyin ylös johtavalle tielle, joka itseasiassa oli hyvinkin lähellä paikkaa, josta käännyin "väärään suuntaan" kraaterin kiertävälle reitille. Koska olen ollut viimeisen kuukauden taas fyysisesti rappiolla ja omatuntoni muisuttaa jatkuvasti asiasta, päätin käyttää hyödykseni tienristeyksessä olleen mielenkiintoisen "treenipuiston" mahdollisuuksia.

Workout Hawaiji. Puiston on lahjoittanut paikallinen triatlonisti. Leukoja ja omapainoliikkeitä.
 Puoli tuntia kävelyn päälle jumppailtuani aloin kipuamaan kohti kraaterin huippua. Tulivuorikraateeri on ilm. kansallispuisto, mutta sisäänpääsy maksoi vain 1$. On hienoa miten täällä ylikalliilla Honolululla on pidetty monet turistinähtävyydet kuitenkin ilmaisina. Packeri voi siis tehdä yllättävän monia aktiviteetteja ilmaiseksi ja pitää siten kokonaisbudjetin aisoissa. Kiemurteleva polku ylös jyrkkää rinnettä oli vain n. 2km pitkä, mikä tuntui naurettavan lyhyeltä verrattuna aamuiseen reippailuuni. Endorfiinitäpinöissä ja Everestin rinteitä muistellen painelin ohi puuskuttavasta ja läähättävästä turistivirrasta. En halua olla elitisti, mutta ihmisten kunto pistää  surettamaan. Miten ihminen voi päästää itsensä niin huonoon kuntoon että parikymmentä porrasta on ylitsepääsemätön haaste. Löysäily on helppoa, mutta en enää ikinä pystyisi vaihtamaan urheilun antamaa nautintoa kakkupalaan (vaikka viime ajat ovat menneet kaljalinjalla niin katse on taas Suomeen palattua kovassa treenissä). Kaikki kunnia kuitenkin heille jotka liikakiloistaan huolimatta taivalsivat kohti Diamond Headin huippua, toiv. kyseinen hikoilu herättää heidätkin pitämään huolta itsestään.

Huippu häämöttää! Myönnettäköön että itsellenikin tuli kyllä hiki portaat ylös juostessa

Waikiki. Ei mikään tuppukylä kuten kuvasta näkyy.
Palatessani alas tuli älypuhelimen mittarissa 100km kävelyä täyteen neljältä edelliseltä päivältä. Viimeinen 25km oli kyllä hakemalla haettua, mutta esim Sydneyssä kävelin reilu parikymmentä kilometriä päivässä ihan huomaamatta. Vieraassa paikassa käveleminen on hauska ja helppo tapa nähdä paitsi nähtävyydet niin myös kulissien taakse! Honolululla on kuulemma Amerikan paras julkinen liikenne. Oikeastaan uskon väitteen, koska harvassa kaupungissa Amerikassa edes on julkista liikennettä, mutta silti tuli ikävä VR:ää kun täällä koitti bussilla kulkea. Bussipysäkkejä on valehtelematta alle 100m välein ja kun siihen lisätään joka kadunkulmassa olevat liikennevalot niin käveleminen on kaupungin keskustassa oikeasti nopeampi vaihtoehto kuin bussilla liikkuminen.

 Kävin illalla syömässä taas kertaalleen läheisen ostarin food courtissa. Amerikassa pikaruoka on jotain ihan muuta kuin Euroopassa. Mäkki, Subi jne. kyllä löytyvät ja ovat todella halpoja, mutta pikaruokaa on tarjolla laidasta laitaan. Ehdoton suosikkini, missä tulen varmaan syömään turhankin useasti lyhyen Amerikan vierailun aikana, on Panda Express; laadukasta ja halpaa kiinalaista pikaruokaa. This is not Food Blog, mutta pitää varmaan jossain vaiheessa heittää blogiin taas jokunen kuvamatkan varrella syödyistä safkoista.

Pyhitin yhden päivän täysin shoppailulle. Vuoden yhdestä repusta elettyäni vannon edelleen tietyssä määrin minimalismin nimeen ja ylipäätäänkin vihaan shoppailua, mutta päätin silti käytännöllisyyden nimissä toteuttaa saman projektin kuin 2011 kavereiden kanssa Amerikkaa kiertäessä. Amerikassa vaatteet ovat todella halpoja, erityisesti paikalliset merkkivaatteet. 2011 tyhjensin matkalaukkuni vanhoista vaatteista ja ostin tilalle pari täyttä vaatekertaa kaupunkien ulkopuolella olleista Factory Outleteista. Operaatio tuntui turhamaiselta, mutta en ole moneen vuoteen ostanut Suomessa yhtään vaatteita, mikä on loppujen lopuksi ollut todella iso säästö. Nyt lähetin Australiasta postitse Suomeen ne harvat vaatteet joita haluan säästää ja heitän täällä pois kaikki vanhat rievut uusien tieltä.

Kiertelin koko päivän Outletteja ja ostin muutaman silmiin sattuneen paidan eri liikkeistä. Lopulta kuitenkin päädyin sinne minne viimeksikin. Kävellessäni ulos Hilfigerin liikkeestä kahden ison kauppakassin kanssa olin saavuttanut tavoitteeni. Packeri joka pukeutuu Hilfigeriin?! Kyllä. Kuitissa komeili 500$, joka ei ole pieni raha vaatteista. Täytyy kuitenkin todeta että enemmän tai vähemmän kaikki mitä ostin oli väh. 50% alennuksesssa, mikä tarkoittaa että jos olisin ostanut samat kuteet Suomesta niin pankkitili olisi varmaan keventynyt tuhannella ellei kahdella tuhannella eurolla. Täällä Hilfigerin (tai vastaavan merkin) edellisen malliston pikeen saa alennuksessa alle 25$, kun Suomessa niitä on vaikea löytää alle 100e. Turhamaista? Ehkä. Halpaa? Varmasti.

Factory Outlets. Sweet memories.

2 kommenttia:

  1. Joo kyllä Amerikassa noi outletit on iha oma lukunsa! Sulla on kyl mielenkiintonen blogi ja tätä lukiessa on mulle jääny muutama uus paikka mieleen missä on käytävä tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Parempi tietysti olisi kun ei moisiin tuhlaisi ollenkaan rahaa, mutta jos haluaa ostaa laadukkaita(?) vaatteita niin se kannattaa todellakin tehdä noissa Outleteissa.

    Toiv. on ollut apua tulevien reissujen suunnittelussa ja toivottavasti myös pian pääset näitä (tai parempia) paikkoja koluamaan!

    -Matias :)

    VastaaPoista